Best Daft Punk toys for Christmas!

Kun minä olin nuori, yksi tärkeimmistä yhtyeen uskottavuuteen vaikuttavista tekijöistä oli epäkaupallisuus. Tai ainakin kaupallisuuden kieltäminen. Muistan hyvin sloganin always stay small, never sell out.

On ollut aika, jolloin kaikenlainen rahan perässä juokseminen katsottiin miinukseksi, vaikka se olisi liittynyt omaan työhön. Vuoden 1970 Isle of Wight -festivaalien 600 000 kävijästä osa piti törkeänä rock-aatteen teurastuksena sitä, että pääsylipusta piti maksaa. 70-luvun lopulla Sniffing Glue -lehden päätoimittaja Mark P. julisti punkin kuolleeksi sinä päivänä, kun The Clash allekirjoitti 100 000 punnan sopimuksen CBS Recordsin kanssa. Kotimaassa Miettinen joutui perustelemaan Hilse-lehden hinnan nostoa rankasti tappiollisesta parista markasta melkein voitolliseen neljään markkaan. Progefiilien puolella Wigwamin kaupallinen floppaaminen ulkomailla johtui paljolti bändin haluttomuudesta promota eli kaupata itseään. Tasavallan Presidentti kiersi viikkokausia Eurooppaa tienaamatta penniäkään.

80-luvulla indie- ja altsupiireissä rahaa jo haluttiin tehdä, mutta ei osattu. 90-luvulla rahan tienaaminen itse asiassa muuttui kunnioitettavaksi, kunhan teki itse kaiken - sävelsi biisit, kirjoitti sanoitukset, taiteili levynkannet, julkaisi vinyylit, myi keikat, kauppasi keikkojen yhteydessä omakustanteiset äänitteet jne. Levynsä itse julkaissut Barefoot Brothers was good, Rasmuksen sopimukset Warner Musicin ja Pepsin kanssa were bad. Oli hyvin helppoa tietää, kenen joukoissa seisoo.

Nykyään asiat ovat hieman toisin. Tiedän se siitä, että haluan itselleni Daft Punk -action figuureita ja ehkä jopa TRON-kuulokkeet, vaikka ne tod näk ovat äänenlaadullisesti täysin lelut.





Joulun hittituotteista lisää Disneyn kaupallisesta tiedotteesta.

Killers - Boots (Christmas Song)

Tehdäänkö niin, että julkaistaan kaikki omatekemä joululaulu? Kuulostetaan vähän U2:lta, vähän REMilta tai vähän Paul McCartneylta. Otetaan kantaa. Annetaan tuotto hyväntekeväisyyteen. Muodostetaan perinne, joka toistetaan joka joulu.

Jäädään kaikki ihan perkeleesti Coldplayn jalkoihin.


(btw, Something good -postaus on vielä tekemättä viime viikolta, mikä on paha juttu siinä mielessä, että ne ovat blogin suosituinta sisältöä. Kuluvan vuorokauden aikana tulee.)

Coldplay - Christmas Lights

Lapsena minulla oli selkeä systeemi joululahjojen avaamiseen. Ensin järjestin lahjat kahteen pinoon, koviin ja pehmeisiin paketteihin. Sitten avasin kovat paketit. Aloitin pienistä ja keskisuurista lahjoista ja jätin suurimman kovan paketin viimeiseksi. Tämän jälkeen ihailin saamiani tavaroita ja söin konvehteja. Vähän ennen kuin aloin leikkiä suurimmasta kovasta paketista löytyneellä joulun ykköslahjalla avasin tylsät pehmeät paketit.

Minulla ei ole kuin hyviä muistoja lapsuuteni jouluista.



Coldplay on tehnyt jopa ärsyttävän hyvän joululaulun. Chris Martin on valinnut perinteisen surumielisen joululaulumallin ja kirjoittanut koskettavan, ehkä jopa REMiltä ja Paul McCartneyn Mull of Kintyreltä kuulostavan tunnelmapalan.