Summer Playlist Spotify Yeah!

Sosiaalinen media ja keskinäinen yhteistyö on parasta. Niinku parasta 4ever. 2day + 2tomorrow. Never apart. Never gonna give you up. Never gonna let you down. Never gonna run around and desert you. Totaalisen hienoa & tykkiässää toimintaa.

Tein heinäkuussa kaksi Grooveshark-soittolistaa, koska a) ne voi upottaa blogiin, b) niissä ei ole soittorajoituksia ja c) Groovesharkissa on paljon sellaista musiikkia, jota esimerkiksi Spotifyssa ei ole. Jotkut toivoivat kuitenkin soittiksia myös Spotifyhin, mikä on aivan luonnollista. Lupasin tehdä niistä myös vaihtoehtoiset versiot, mutta samalla valittelin ajankäytöllisiä ongelmiani.

Aika kului. Päivät vaihtuivat viikoiksi. Vaihtoehtoisia versioita ei kuulunut. Kunnes...

...viikonloppuna Pekka lähestyi minua sähköpostitse ja kertoi tehneensä soittolistat Spotifyhin! Yeah! Oikein! Juuri näin! Pekka kirjoitti seuraavaa.

Moi,

Tein listasi huvin vuoksi ja (sivun kommentteja luettuani) spotifyhin. Muutama huomio:

Summer Indie Radio Yeah! (playlist)
-Foster the Peoplen kappaleesta oli eri versio
-The Vaccinesin We Are Happening oli nimellä We're Happening
-Braidsin kappaleesta oli pelkästään levyversio
-The Strokesin Hawaii ei ollut (ainakaan minulla) kuunneltavissa, vaikka Spotifyssa olikin
-Big Wave Ridersin, Saskatchewanin, Seaponyn, Hooray For Earthin ja SymbolOnen kappaleita ei ollut

Summer Waves Radio Yeah! (playlist)
-Myös tässä listassa on Animal Collectiven My Girls, Toro Y Moin Still Sound ja The Morning Bendersin Excuses
-Southern Shoresin, Teen Dazesin, Memoryhousen, Big Wave Ridersin, Gangliansin, Long Walk On The Beachin, Tiger Wavesin, Girlsin, jj:n, Cloudy Buseyn, Mylon, Best Coastin, High Highsien ja Indiansien kappaleita ei ollut.

Kiitos musiikista,

- Pekka

Loistavaa toimintaa. Todella hienoa. Stopshakehoneygo kiittää.

Summer Indie Radio Yeah! Grooveshark - Spotify
Summer Waves Radio Yeah! Grooveshark - Spotify

Summer Waves Radio Yeah! (playlist)

Nyt kun heinäkuu on ohitse, ajattelin tehdä jälleen soittolistan, lämpimien kesäiltojen, kerrostuneiden äänitekstuurien, dreampopahtavan tunnelman ja letkeän elokuisen chillailun ystäville. Jos (blogin mittakaavassa älyttömän suosittu) Summer Indie Radio Yeah! -soittolista oli diskoilevaan partyilyyn kallellaan, nyt ollaan kaikuisempien tunnelmien äärellä. Ei kuitenkaan 100% nukuttavien.

Soittolistan kokoamisfilosofia on pitkälti samanlainen kuin minulla aina. Eli iso osa biiseistä on oman genrensä standardeja/klassikoita/peruskauraa/10.0-tasoa, osa tuoreita tänä vuonna julkaistuja ja osa aika tuntemattomia omia suosikkeja. Joissakin biiseissä päästelee bändi, joissakin garagebandinsä kanssa klikkaillut makuuhuoneartisti.

Jos mieleen tulee biisejä ja/tai artisteja, jotka sopisivat listalle, niin ehdota toki. Ajattelin päivittää tätä tällä viikolla ehkä 10-20 kappaleen verran, joko lisäämällä biisejä samoilta bändeiltä tai kokonaan uusilta.



edit. Ja tässä Spotify-versiot soittiksista. Kiitos Pekka!

Summer Indie Radio Yeah! (playlist)

Helooooouuuu pojat ja tytöt! Tein pitkästä aikaa soittolistan. Enkä minkä tahansa soittolistan, vaan Summer Indie Radio Yeah! -soittolistan. Jopa tietyllä logiikalla, minä kun pidän tietyistä logiikoista.

Osa biiseistä on ajankohtaisia tanssittajia, osa joko ajankohtaisia tai sitten vähän vanhempia bänditikutuksia ja osa indie-standardeja tai lähes sellaisia. Ja osa ihan vain henk koht suosikkeja 4 ever and ever. Soundillisena punaisena lankana kevyt kesäinen touch and feel. Hyviä biisejä, ei tuntemattomia.

Niin että tota noin..... Hula hula hula, dance dance dance, hot hot hot, beach beach beach, drink drink drink, party party partyyyyyy!

edit. Tein myös vähän chillaawamman soittolistan Summer Waves Radio Yeah!, joka on sekin sekä tykki että ässä.



edit. Ja tässä Spotify-versiot soittiksista. Kiitos Pekka!

classic: The Clash - Clampdown (and playlist)

Toissapäivänä kirjoittelin paluun tekevästä Strokesista, joka on soittanut livecoverina muun muassa Clashin klassikkobiisiä Clampdown. Siitä tulikin mieleeni, että Clash on all-time-greatest-bands-listallani top3:ssa.

Valtaosa ihmisistä tietää Clashiltä vain neljä biisiä - Should I Stay or Should I Go, London Calling, Rock the Casbah ja I Fought the Law - ja niistäkin vain kolme on Strummer-Jones-kaksikon käsialaa. Hyvin usein olen miettinyt, että voi pojat ja tytöt jos tietäisitte.

Olin tehnyt loppukesästä omiin tarkoituksiini soittolistan, jossa ei näitä tunnetuimpia ralleja ollut. Ajattelin, että julkisen soittolistan tekeminen Clashista olisi vähän sama kuin julkisen soittolistan tekeminen Joy Divisionista. Niinkuettä what's the point? Kun nyt kuitenkin pitkästä aikaa kuuntelin listaani, huomasin sen olevan aika hyvä. Siinä on vain viiden tähden (okei, pari neljän) biisejä, mutta ei yhtään rockradioiden (tiedän edustavani itse yhtä) puhkisoittamaa kappaletta. Capital Radio, Clampdown, London's Burning, Bankrobber, Garageland, Straigth to Hell etc. Mikään yhtye 2000-luvulla ei ole pystynyt näitä ylittämään.

Clash-diggareille nämä ovat tietysti peruskauraa, mutta jos et ole bändiin koskaan tarkemmin tutustunut, varaa noin tunti aikaa ja nauti.

spotify: The Clash - 2nd level not 3rd

Soittolista: Alternative like no other, baby!

Minun pitäisi mennä ostamaan itselleni uudet kengät. Nykyään on vain aika paljon mistä valita.

Johonkin aikaan Converseja sai vain yhtä tai kahta sorttia. Johonkin aikaan niitä ei saanut ainakaan Tampereelta ollenkaan. Johonkin aikaan niissä pelattiin koripalloa. Johonkin aikaan oma isäni pelasi koripalloa ja hänellä oli vanhat 60-luvun koripallotossut, jotka eivät olleet Converset, mutta näyttivät niiltä. Totaalisessa idioottimyrskyssäni en ottanut niitä vastaan ehkä vuonna 2002, koska ne olivat suht rikki. Vaikka Conversejen tai niiden näköisten tossujen kuuluukin olla suht rikki.

Minulla ei ole 60-luvulla tehtyjä Conversen näköisiä koristossuja. Sen sijaan minulla on 70-luvulla USA:ssa tehdyt Converset, jotka aikanaan omisti kaverini Pertin isä. Hänkin pelasi koripalloa. Tossut olivat Pertille liian isot, joten Pertti antoi ne minulle. Ne ovat tuossa kuvassa nuo vihreät. Ne ovat lempikenkäni.

Eiks se oo vähän niin, että altsumaanikoille Converset = vapaus, vähän niin kuin Springsteenille autolla ajaminen = vapaus, punkkareille niitit & riehuminen = vapaus ja suomirockareille viinan juonti = vapaus?

Saako jostain tilattua hyvään hintaan Converseja?

Alt like no other. Soittolista, jossa bändit soittavat kitaroilla. Olin listaa tekiessäni sen verran fiiliksissä, että nuo 75 kappaletta tulivat mieleeni reilussa tunnissa. Lisäilen listaan kappaleita, jos tulee huvitus.

It's such a gamble when you get a face

Eräänä päivänä keväällä vuonna 1999 riitelin silloisen tyttöystäväni kanssa. En muista riidan tarkkaa syytä, mutta muistaakseni minä olin oikeassa ja hän väärässä. Päättelen tämän siitä, että riitelimme paljon, ja minä olin usein oikeassa ja hän usein väärässä.

Silloinen tyttöystäväni teki riidan aikana pahan virheen. Palaan siihen kohta.

-

Hittoko siinä New Yorkissa nyt on niin hienoa? Tai Detroitissa. Tai CBGB OMFUGissa ja Max's Kansas Cityssä. Tai Lou Reedissä, Iggy Popissa, Richard Hellissä, Wayne Kramerissa, Tom Verlainessa, Patti Smithissä ja Handsome Dick Manitobassa.

Kun jotenkin vaikuttaa siltä, että kyseiset tyypit kantoivat niitä samoja vahvistimia, soittivat samoille muutaman sadan ihmisen porukoille, joivat samoja juomia ja oksentelivat samoihin rappukäytäviin kuin ihmiset kaikkialla muuallakin. Ainakin ennen kuuluisuuttaan, "aikana jolloin se klassisin materiaali julkaistiin".

Jos minä nyt vertaan New Yorkin 70-luvun musiikkisceneä Tampereen nykyiseen rocksceneen, niin eihän meillä täällä Tampereella ole juuri yhtään samalla tavalla klassista orkesteria. WHAT IS GOING ON, MAAAN? Miksi minun levyhyllyni on täynnä newyorkilaisten bändien albumeita? Minkä takia työhuoneemme seinällä on kuva Velvet Undergroundista eikä Mustista enkeleistä?

It's all so confusing.

-

Olin ennen kyseistä riitaa kuunnellut Richard Hell and the Voidoidsin albumia Blank Generation. Olin ostanut levyn antikvariaatti Aikakoneesta. Omistamani yksilö oli alkuperäinen jenkkipainos (yes, Antti=supernerd), josta olin maksanut kohtuullisen summan rahaa. Kannattaa muistaa, että elettiin vielä aikaa, jolloin levyjä ei saanut itselleen tuosta vain tilaamalla. Olin onnellinen ja ylpeä omistamastani Richard Hellistä. Jopa niin ylpeä, että pidin levyä esillä silloinkin, kun se ei varsinaisesti ollut soitossa.

Syytä en muista, mutta asuntoni lattialla oli pihdit. Kesken riidan silloinen tyttöystäväni nappasi ne käteensä, käveli levysoittimeni luokse, tarttui niillä Blank Generationin kanteen ja alkoi heilutella sitä ilmassa voitonriemuisena.

Tapasin nykyisen vaimoni myöhemmin samana vuonna.

Please Kill Me

And then you smiled for a second

Säännöt ovat hyviä. Niiden avulla tietää miten toimia, elää, yrittää, epäonnistua ja sopeutua. Nuorempana hyväksi havaittu sääntö oli esimerkiksi se, että epäonnistumiselle pitää taputtaa. Varsinkin, jos jotain putoaa vahingossa lattialle. En tiedä nykytilannetta, mutta back in the day indie-henkisten ihmisten oli tapana olla pudottavana osapuolena, ei taputtavana.

Aikanaan 90-luvun lopussa vietimme todella paljon aikaa Tampereen Yo-talolla. Paikka ei ollut tuolloin vielä n i i n täynnä poseeraajia kuin nykyään, mutta...tuota...noin...sanotaan nyt, että jos oli sattunut ostamaan paidan, housut tai tossut Lontoosta, niihin pukeuduttiin.

Eräänä kohtalokkaana iltana olin laittanut ylleni kauluspaidan, jonka materiaali näytti ohuelta farkkukankaalta, muttei ollut farkkukangasta. Se oli ehkä ostettu Seppälästä tai Vaatehuoneelta tai Sokokselta. On olemassa mahdollisuus, että äitini oli ostanut sen minulle.

Olin kävelemässä peräbaarista tanssilattialle päin, kun ohitin kaksi kivasti pukeutunutta tyttöä. Mainittakoon, että 90-luvun lopulla nuorten naisten oli muodikasta pukeutua 60-luvun tyylillisten ihanteiden mukaan. (Jälkeenpäin olen tajunnut, että ensimmäinen Austin Powers -elokuva saapui elokuvateattereihin vuonna -97. Yhteensattumaa?) Kyseiset tytöt olivat tehneet parhaansa näyttääkseen Twiggyltä.

Ohittaessani tytöt toinen heistä katsoi minua ja lausui kovaan ääneen sanat, jotka satun yhä muistamaan.

- Kato. Kivat teinikuteet.

Juoksin itkien koko matkan kotiin kuuntelemaan Curea.

Kovia aikoja ystävä hyvä