-->

lauantai 1. tammikuuta 2011

Best Tracks of 2010 (20-11)

(50-41) (40-31) (30-21) (20-11) (10-1)

Lisäksi pitää mainita, että best of -listani on vahvasti painottunut loppuvuoteen. Tämän vuoden alussa Platta lopetti, mikä vaikutti todella paljon musiikkiharrastukseeni. Olin jo ehtinyt lopettaa NME:n ja Rumban tilaukset, ja Platta oli se viimeinen iso lanka, jolla olin kiinni kehityksen kelkassa. Olen löytänyt osan alkuvuonnakin julkaistusta musiikista vasta viimeisten kolmen kuukauden aikana.

#20 French Films – Golden Sea
Kirjoitin aikanaan näin: Musiikillisessa mielessä espoolais-järvenpääläisen French Filmsin ei tarvitse antaa ulkomaan tekijöille senttiäkään tasoitusta. Eikä ulkomusiikillisessa. Eikä oikein missään mielessä. On hienoa, että Suomessa on nykyään bändejä, joilla soundit, biisit, laulaja ja imago ovat kohdallaan. Tämän takana voi yhä seistä.


#19 Pintandwefall – King of All the Animals
Pintandwefallin tuoreus ei näytä kuluvan pois millään. Bändin Monsters of Popin keikka oli hauskin näkemistäni/kokemistani tänä vuonna, vaikka puolen aikaa Telakan lavalle ei takarivistä edes nähnyt. King of All the Animals lupaa todella hyvää alkuvuodesta ilmestyvältä albumilta.


#18 Daft Punk – Derezzed
Bändi ja kappale, josta on jokusia sanoja kirjoitettu tämän vuoden aikana. Tronin soundtrack ei ole kokonaisena kuuntelukokemuksena kummoinen, koska se on soundtrack eikä uusi Daft Punkin studioalbumi. Derezzed kyllä potkii.



#17 LCD Soundsystem – Drunk Girls
Ikisuosikki LCD Soundsystem saattaa olla jo siinä asemassa, että julkaisu kuin julkaisu menee läpi, jos James Murphy vain onnistuu edes jotenkin säilyttämään aikanaan saavutetun tasonsa. Vähän niin kuin Nick Cave. Tai AC/DC. Drunk Girlsin sanat ovat huvittavat, ja mitä helvettiä tässä videossa tapahtuu?


#16 Pepper Rabbit – Older Brother
Pepper Rabbitin Older Brother on seurannut minua koko syksyn ajan, mitä voi pitää aika kivana juttuna. En mitenkään muista mistä bändin bongasin, mutta kovin moni ei näytä seuraani liittyneen. Ainakaan vielä.


#15 Noah and the Whale – Wild Thing
Jälleen yksi löytö Slow Showsta, vaikka taisi Noah and the Whale Hype Machinessakin pyöriä. Bändi tulee briteistä ja julkaisee kolmannen studioalbuminsa Last Night on Earth maaliskuussa.
Noah & The Whale - Wild Thing by theindiedave

#14 Ville Leinonen – Mal Du Soley
Ilmestyessään Majakanvartijan uni kuulosti pitkästä aikaa siltä, että nyt Ville Leinonen on löytänyt inspiraation musiikin tekemiseen. Hyvää jälkeä hän on tehnyt aina, mutta jotenkin on tuntunut, että Leinosen albumit ovat olleet Suudelmitaren jälkeen toinen toistaan seuraavia välitöitä. Mal Du Soleyn sanat ovat ehkä parhaat kotimaankielellä tehdyt tänä vuonna.

Sound of Finlandin Jukeboxista voi käydä kuuntelemassa.

#13 Wild Nothing - Chinatown
Wild Nothingin vuosi 2010 oli ihan kiva näin kritiikillisessä mielessä ajateltuna. Jack Tatumin yhdenmiehen bändi julkaisi loistavan albumin Gemini, Pitchfork kehui, Stereogum kehui ja sadat muut kehuivat. Itselleni Chinatown oli yksi kesän remonttisoundtrackin vakiokappaleista.



#12 MGMT – Congratulations
MGMT jätti kirjoittamatta tarttuvat pophitit superodotetulle kakkosalbumilleen ja kaikki pettyivät. Tai eivät kaikki. Mutta se suuri yleisö, joka oli odottanut lisää Kidsin kaltaisia hittejä pettyi. MGMT on käsittääkseni luvannut levy-yhtiölleen tekevänsä seuraavasta albumistaan helpommin lähestyttävän.


#11 Gorillaz – On Melancholy Hill
Silloin ollaan hyvän ytimessä, kun laulussa yhdistetään rakkaus ja manaatti. On Melancholy Hill taitaa olla vuoden kuunnelluin kappale taloudessamme.

3 kommenttia:

  1. Tykästyin kovasti Older Brotheriin, kiitos! Koko levy meni heti kuuntelulistalle. Näitä listoja on ollut muutenkin mukava tsekkailla: niistä löytyy paljon kaikkea kivaa ja kiinnostavaa, oli se sitten itselle uutta tai jo valmiiks tuttua.

    VastaaPoista
  2. Drunk Girls, Congratulations ja Melancolly Hill löytyy omaltakin listaltani (ja varmaan melkein kaikkien muidenkin hyvän päälle ymmärtävien listoilta). Toi Chinatown on kans tosi hyvä, mutta jotenkin tykkäsin enemmän Golden Haze ep:n Vultures Like Loversista... Tarpeeks suhjusta mun makuun :)

    Ja joo sama juttu kuin Helillä, en oo Pepper Rabbitista kuullut, mutta nyt alkaa tutustuminen.

    VastaaPoista
  3. Joo hei tänks! Mulla oli tämän listan kanssa sellainen periaate, että yksi biisi per bändi/artisti, ja yleensä valitsin sellaisen, jota olen vuoden aikana kuunnellut eniten. Tuo Annan mainitsemakin biisi on tosi hieno.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...