Best Albums of 2011 - (50-41) (40-31) (30-21)
Sain vihdoin laitettua vuoden 2011 parhaat albumit mieleiseeni järjestykseen. Siihen nähden, että listoja tehdään verrattain paljon, näin oman listaukseni tekemiseen enemmän vaivaa kuin juuri mihinkään muuhun blogiin liittyvään. Väänsin, käänsin, kuuntelin ja mietin. Ajattelin jotain if it's worth doing it's worth doing rightin tapaista ja äkkiä huomasin, että vuosi on päättynyt ja uuttakin on jo eletty melkein kaksi viikkoa. But so it goes ja niin edelleen.
Julkaisen Stopshakehoneygo's Best Albums of 2011 -listan luettavuuden ja kepeän kulutettavuuden nimissä viidessä osassa. [Kuuntele]-linkistä pääsee joko Spotifyhin, Soundcloudiin, Bandcampiin tai muuhun vastaavaan paikaan koko levyn tai joissakin tapauksissa muutaman biisin kuuntelemaan.
Coloradolaisyhtyeen omakustanne tulvi amerikkalaista high school -elämää, pienimuotoista angstia ja teini-ikään sopivaa huumoria. Äänenlaadullisesti School Knights veti välillä niin rennon lo-fisti, että oikein sydäntä lämmitti. [Kuuntele]
Emma ja Mia julkaisivat debyyttialbumin, jonka kevyt soundimaailma, pakottamaton energia ja tarttuvat popbiisit uivat aurinkoisia kesäpäiviä ihastuttamaan. Love & Nature taisi kuitenkin lopulta ilmestyä pari vuotta liian myöhään. [Kuuntele]
Vaikka Euphoric Heartbreak tuntuikin ilmestyessään musertuvan valtavien odotusten alle, se on vuoden aikana paljastanut myös positiiviset puolensa. Miljoonan kilometrin korkuisten soundien sisällä oli myös biisejä, kunhan ne malttoi sieltä etsiä. [Kuuntele]
Pintandwefall kasvoi ulos suoraviivaisesta garagerockista, mutta säilytti maanläheisen yllätyksellisyytensä. Livenä bändin häröily meni ajoittain yli tarpeellisen, mutta levy pysyi hassuttelusta huolimatta hyvin kasassa. [Kuuntele sampleri]
New Yorkin matikkarokkarieiden albumi ei päästänyt helpolla. Gloss Drop syöksyili tempojensa, rakenteidensa, melodiakulkujensa ja rytmillisten ratkaisujensa kanssa enemmän kuin keskiverron rokkibändin koko tuotanto, mutta palkitsi kärsivällisen kuuntelijan. [Kuuntele]
Chicagolaisen Smith Westernsin kakkosalbumi Dye It Blonde iski sydämeen 60- ja 70-lukulaisilla soundeillaan, perinteeseen nojaavilla sävellyksillään ja ennakkoluulottomalla asenteellaan elämiseen, kuolemiseen ja soittamiseen. [Kuuntele]
Kööpenhaminasta ponnistavasta Iceagesta tuli indiemedian suosikki, kun Pitchfork alkoi hehkuttaa sitä vuoden alkupuolella. Amerikkalaisten oli helppo ennakoida kesällä ilmestyneen levyn erinomaisuus, koska se julkaistiin Tanskassa jo tammikuussa. [Kuuntele]
Vuosi 2011 oli indiekonkari Nick Trianille hieno. Levy-yhtiö Solitin perustamisen ja tuottajan töiden lisäksi hänen bändinsä NT's White Trash julkaisi yhden vuoden komeimmista kotimaisista kitara-albumeista. [Kuuntele kolme biisiä]
Sune Rose Wagnerin ja Sharin Foon viides studioalbumi oli epätasainen ja harhaileva kokonaisuus, jonka kirkkaimmat hetket Recharge & Revolt, Forget That Your Young ja tunnelmallinen Summer Moon olivat kuitenkin liki hienointa, mitä yhtye on koskaan tehnyt. [Kuuntele]
22-Pistepirkko teki kymmenennellä levyllään upean paluun Suomen parhaiden bändien joukkoon. Poissa olivat koneet, tempoilu ja turhat tuotannolliset kikat, jäljelle olivat jääneet lämpö, innokkuus ja uudelleenlöytämisen riemu. [Kuuntele]
Sijat 40-31 tässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti