-->

perjantai 30. elokuuta 2013

Stopshakehoneygo is ALIVE! (ja muuttanut uuteen paikkaan)

Ryhdyimme kanssa ystäväin kirjoittamaan musiikillisista mieltymyksistämme samassa paikassa. 14 musiikkiblogia, yksi sivusto. Rosvot. Yeah! Samalla lienee niin, että herätän Stop, Shake, Honey, Gon paremmin henkiin, jopa niin, että kirjoitan pidempiä tekstejä.

Ensimmäinen niistä on tämä:

10 uutta kotimaista albumia, jotka sinun pitää omistaa

DIG IT! SHARE IT! BABY!

tiistai 25. kesäkuuta 2013

maanantai 29. huhtikuuta 2013

The Lieblings - It's All Gonna Fall

Paras uusi kotimainen yhtye tänä vuonna? Hell yeah!
Ja niin, varoittamatta ja ilman päiväkausia kestävää kohukoneiston myllerrystä, Antti on saanut elämäänsä uuden suosikkiorkesterin. Nyt taas kitarat panevat buzz buzz buzz, melodiat ovat kuin Teenage Fanclubin parhaiden päivien ajoilta, peput heiluvat ja kaikki hymyilevät.

The Lieblings koostuu suomalaisen indiescenen pitkän linjan osaajista. Sam Shingler on tuttu mennävuosien suosikkibändeistä Montevideo ja The Pansies, Andy J. Prinkkilä ja Timo Silvennoinen musisoivat aikanaan The Sugarrushissa ja Katja Tolonen Rumban kannessakin poseeranneessa The Wrecking Queensissa. Oppirahat on siis maksettu ja se kuuluu.

Bändin debyyttialbumi ilmestyy elokuussa. Odottakaamme sitä suurella mielenkiinnolla.



The Lieblings Facebookissa. Bonuksina viime vuonna youtubetettu studiolive Romance Kills -biisistä ja bändin harmoniaharjoittelua.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pää kii - Aina jonon viimeinen

Pää kii osoittaa jälleen, miksi se on kaikesta turhasta puheesta huolimatta kovin.
Niinhän se nyt on, että Pää kiistä on tullut käsittämättömän yllättävästi suositumpi kuin kukaan esimerkiksi vuosi sitten osasi kuvitella. Vuosiäänestysvoitot, Arto Nyberg ja valtakunnanpöyristymiset ovat kuitenkin lopulta positiivisia juttuja, jos bändi ja yleisö ne kestää ja positiivisesti ottaa. Kunhan Teemu Bergmanin biisit ovat tällaisia kuin tämä uusi.

Pää kii julkaisi parikin uutta kappaletta maaliskuussa, mutta ne eivät olleet ihan sitä kovinta kärkeä bändin repertuaarista. Mutta Aina jonon viimeinen taas on. Itse asiassa se on parasta mitä suomalaisella musiikilla on vuonna 2013 tarjota: rokänrollperinteeseen nojaavaa, terävästi ja hauskasti sanoitettua ja tarttuvasti sävellettyä punkpoppia, joka pakottaa kuuntelemaan itseään miljoona kertaa peräkkäin.

Äiti miksi musta tuli tällainen
Kateellinen runkkari katkera vasemmistolainen
Ikuinen häviäjä aina jonon viimeinen
Ei todellakaan mikään Henna Virkkunen


Mokaaminen, dokaaminen, rikkaiden skidit, mielisairaalassa olevat kaverit, sängyn kasteleminen ja painajaiset. Kujalla ja sekaisin taas. Olikohan se Pelle Miljoona, joka sanoi, ettei punk kaupallistu, koska se on syntynyt ihmisten tarpeesta.

Me tarvitsemme tätä.



Ps. Nyberg-sensaatiosta kannattaa lukea Nalle Östermanin loistava kirjoitus.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...