Phantom - Kisses

Helsinkiläinen Phantom jatkaa tyylikkäällä linjallaan.

Phantom on yksi Suomen lupaavimmista uusista yhtyeistä. Vajaa vuosi sitten ilmestynyt ep Scars herätti muun muassa Pitchforkin huomion, ja myös kotimainen media noteerasi duon, tosin vain muutaman palstan mitalla. Itse kirjoitin lyhyesti Phantomista Battlestar Plutoon huhtikuussa.

Uusi kappale Kisses jatkaa samalla tasokkaalla linjalla, joskin välillä toivoisin yhtyeen sävellyksiin nopeammin avautuvia tarttumapintoja. Kissesin ensiesitys oli Guardianin nettisivuilla eilen, mikä on tietysti jo itsessään mukavaa.

Tämä on ehdotonta Tulevaisuuden tusina -tavaraa.

23:23 - Redheads

23:23:n uusi single Redheads on kunnianosoitus punapäille. Se on parempi kuin kiva. Delay Treesista tutun Rami Vierulan sooloprojektin toinen albumi Torero ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Minä pidän Ramin musiikista paljon, olen aina pitänyt. 

K-X-P - Melody

Stopshakehoneygon kestosuosikiksi noussut K-X-P ei petä taaskaan. Melody on ensimmäinen single yhtyeen 11. helmikuuta ilmestyvältä kakkosalbumilta II. Pitchfork on taas huomioinut yhtyeen, mikä on hyvin kiva asia sekin.

Jukka Ässä - Juhannus (video)

Jukka Ässän loistavan debyyttialbumin upein kappale on saanut seurakseen kauniin ja lämminhenkisen videon. Suhtaudun siihen tunteella.

Olen miettinyt melkein kuukauden ajan, miten kuvailisin Jukka Ässän debyyttialbumia Mitäs tässä. Mielestäni se on vuoden parhaita kotimaisia levyjä ja yksi niistä harvoista julkaisuista, jota tulen kuuntelemaan vielä vuosienkin päästä. Paitsi että se on musiikillisesti onnistunut kokonaisuus, siinä on myös jotain poikkeuksellista, jotain sellaista, jonka koen itselleni läheiseksi.

Ehkä se johtuu siitä, että olen perheellinen, kaupunkilainen, kiireinen, työelämässä vahvasti vaikuttava ja taloudellisiin tuloksiin sitoutunut mutta silti pienistä iloista nauttiva henkilö, jolle poikkeuksellinen hauskapito tarkoittaa ennemminkin stressitöntä yhdessäoloa kuin gaaloja, kutsuvierastilaisuuksia ja ilmaista viinaa. Ehkä se johtuu siitä, että jälkimmäisiä on viimeisen parin vuoden aikana ollut elämässäni enemmän tarjolla kuin ensimmäistä.

Olen aikaisemminkin puhunut Jukka Salmisen laulujen toiveikkaan kaihoisasta maailmasta. Pidän siitä. Se saa minut uskomaan johonkin yleiseen hyvään, vaikka en tarkemmin osaakaan määritellä mihin.

Kuolemaan asti voi mukanaan aaveita kantaa.



Videon on ohjannut ja kuvannut Riikka Kantinkoski, joka pitää verrattain suosittua Weekday Carnival -blogia. Blogissa on meneillään kisa, jossa haetaan juhannusmuistoja. Palkintona arvotaan kolme kappaletta Mitäs tässä -levyjä. Osallistu tästä.

Big Wave Riders julkaisi kaksi remixiä

Big Wave Ridersin tasaisenlaadukkaalta debyyttialbumilta julkaistiin juuri kaksi remixiä. Niistä toinen on Avesin, toinen Sefere Sound Systemin tekemä, eli kotimaisin voimin mennään. Aves on kääntänyt Sunny Seasonin perinteisesti kaikuilevaan muotoon, kun taas SSS:n versio Stuck in Reversestä poikkeaa huomattavasti alkuperäisestä. Big Wave Ridersin albumi Life Less Ordinary on Stopshakehonygon suosituslistalla ja vuoden parhaiden kotimaisten joukossa. Osta se!

The Hearing - Swallow

Pintandwefallista tutun Ringa Mannerin sooloprojekti The Hearing on vuoden ilahduttavimpia ja ihastuttavimpia kotimaisia tulokkaita.

Kun aikaisemmin tällä viikolla intoilin Pintandwefallista tutun Ninni Luhtasaaren Ninni Forever Bandista, huomasin myös, etten ollut kirjoittanut mitään The Hearingistä, vaikka olinkin kavereille kehuskellut sitä jo viikkokausia. Tilanne on siis se, että kun Pintandwefall on pitänyt matalampaa profiilia ja valmistellut ensi vuoden alussa ilmestyvää uutta albumiaan, yhtyeen jäsenet ovat aktivoituneet soolorintamalla.

The Hearing (= Ringa Manner + erinäinen määrä soittimia ja muuta laitteistoa) esiintyi syyskuussa verrattoman rennosti, hauskasti ja hurmaavasti Monsters of Popissa Tampereella. Välillä Mannerin sympaattinen sekoilu meni vähän turhan pitkälle, mutta kaikkiaan esiintyminen kääntyi kilometrikaupalla positiivisen puolelle. Varsinkin, kun Ringa on niin ässä laulaja.

En kuollaksenikaan muista livesetistä nimeltä muita biisejä kuin John Farnham -coverin You're The Voice, mutta mukana oli kaksi tai kolme todellä sykähdyttävää omaakin kappaletta.

Bands to Watch -listalle DING DING DING!

Ninni Forever Band - New Friends

Pintandwefallista tuttu Ninni Luhtasaari vakuuttaa myös soolona.

Vaikka Pintandwefall ei olekaan kuopannut itseään, yhtyeen jäsenet ovat lähteneet soolourille, ja vieläpä oikein onnistuneille. The Hearing -nimellä esiintynyt Ringa Manner ihastutti Monsters of Popissa maanläheisellä preesensillään ja onnistuneilla kappaleillaan, ja Ninni Luhtasaari onnistuu jo ihan albumimitassa asti.

Ninni Forever Bandin debyyttilevy ilmestyy 16. marraskuuta Ville Pirisen ja Sami Sänpäkkilän uuden Äänetön-merkin kautta. Ihastuttavasti tyylistä ja tunnelmasta toiseen loikkiva albumi on äänitetty ja tuotettu yhteistyössä Risto Ylihärsilän ja Teemu Markkulan kanssa. Pari viikkoa sitten julkaistu New Friends antaa ennemminkin kuvan Luhtasaaren musiikin henkisestä olemuksesta kuin sen lajityypistä tai musiikillisista ominaispiirteistä, sen verran riehakkaasti albumi heilahtelee puhtaan elektronisesta melankoliasta erilaisen pirteän hassuttelun puolelle ja takaisin.

Tiedotteen mukaan N4EB tekee musiikkia, joka "samalla iskulla pakottaa tanssilattialle ja pysäyttää ajattelemaan". Se pitää omalla kivalla tavalla paikkansa. Vaikutteina mainitaan Lykke Li, The Leo Bugariloves, The Vaselines ja 80-luvun hieno kotimainen tyttöbändi Belaboris.

Fever is rising...



Ninni Forever Band netissä, Twitterissä ja Facebookissa.

LCMDF - Paranoia (video)

LCMDF alkaa olla viimeinkin siinä vauhdissa, joka sille kuuluu.

Niin että ep:n nimi on Mental Health, ensimmäinen siltä julkaistu biisi I Go Insane ja ensimmäinen video Paranoia. Että nyt ovat linjassa musiikin lisäksi auringot, kuut, tähdet ja muut. Niinku.

Taannoin Pitchfork noteerasi (jälleen) Emman ja Mian, Musiikki & Median special-haastattelussa Xfm-radiokanavan dj John Kennedy kehui yhtyettä ja LIM-keikkakin oli Hietalan Antin mukaan yksi kovimmista. Että siinäkin mielessä pöhinä alkaa olla taas kohdillaan.

Paranoia on pirteän kuuloinen ralli, jossa on mukana tarvittava määrä niin ajankohtaista soundia kuin menneiltä ajoilta noukittua uustuoreuttakin. Video on niin sanotusti sopivan hipster eläimineen, Appleineen ja aseineen. Hyvä biisi, hyvä bändi, hyvä pöhinä.

Jokaiselle kuunteluun, myös Suomessa.

Pää kii - Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas

Niin monta biisiä kuin Pää kii julkaisee, niin monta postausta Antti tekee. Otto Grundströmin laulama Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas on vielä parempi kuin pari päivää sitten julkaistut pari biisiä. Näin tunne- ja fiilispohjalta. ROCK N' ROLL MOTHERFUCKING EXPLOSION is gonna be huuuge!

Pää kii - Tuhoava voima / Nyt skipataan kahvit

Ei mikään, ei mikään, EI MIKÄÄN estä Pää kiitä olemasta kovempi kuin mikään.

Minähän en usko sattumaan, minä en usko johdatukseen, minä uskon sattumaan, minä uskon johdatukseen. Aloin eilen illalla kuunnella maanisen hihityksen vallassa Pää kiin sinkkua ep:tä ja demoja, netissä surffaten ja Johnny Walkeria litkien. Halvan savuisuuden maku elimistössäni keksin toinen toistaan hauskempia ideoita, jotka konkretisoituivat tänä aamuna muun muassa fb-huijaukseen Seppo Hiitelän siirtymisestä TPS:n päävalmentajaksi.

Ajattelin, että koska perhe on poissa muutaman päivän ajan, ehtisin tehdä valtavasti töitä ja nukkua kuin mikäkin. Töitä olen tehnyt, mutta nukkuminen on jäänyt vähän vähälle. Biisejä olen kuunnellut ja netissä pyörinyt ja Seinfeldejä katsonut ja syönyt hädissäni pakastimeen jäänyttä jäätelökakkua, jossa on marenkia. Olen ollut kovassa tikissä.

Juuri äsken Pää kii julkaisi Soundcloudissa kaksi uutta kappaletta marraskuussa ilmestyvältä ROCK N' ROLL MOTHERFUCKING EXPLOSION -albumilta. Niistä ensimmäinen, Tuhoava voima, nousee suoraan bändin kovimpien biisien joukkoon raastavasti rakkaudesta kertovien sanojensa, korviin kiinni jäävän kitarajuoksutuksensa ja Teemu Bergmanin (tietenkin) loistavan vokaalisuorituksen ansiosta. Nyt skipataan kahvit on sekin kelpo ralli, joskin kaiken tämän muun loistavuuden rinnalla tavallisella tavalla kelpo.

Tämä on nyt vain saatana kaikkea sitä, josta minä pidän.





Ai niin, JA VIELÄ BONUSBIISI! YleX soitti lähetyksessään biisin Rakkaus repii meidät kappaleiksi, jossa laulusta vastaa Otto Grundström. Se se vasta on sekin hyvä!

The Wha's - Last of The Rebels

The Wha'sin voi bongata perjantaina Lost in Musicissa Tampereella.

The Wha'sin uusi biisi on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle, niin Stopshakehoneygon kuin muidenkin musiikkiviestittäjien keskuudessa. Heinäkuussa julkaistu Last of the Rebels on nimittäin oikein pirteää kitaramusiikkia.

Helsinkiläisyhtye on edennyt vähintäänkin maltillisesti uusien kappaleidensa julkaisussa. Vuonna 2010 bändiltä ilmestyi loistava The Waste Land ja pari muuta kelpo rallia, Pent-Up Boy ja As the Panic Grows. The Clash, The Libertines ja muut punkrokkiin kalleellaan olevat pumput on kuunneltu ja opiskeltu, ja aikaan on saatu energistä ja tarttuvaa materiaalia, joka ei tosin vie genreä juuri mihinkään suuntaan. Stopshakehoneygon valtakunnassa ei välttämättä kyllä tarvitsekaan viedä.

Elokuussa yhtye oli studiossa äänittämässä uutta ep:tään tuottaja Gordon Raphaelin johdolla. Viimeiset viikot The Wha'sin leirissä on ollut suht hiljaista, mutta perjantaina 19. lokakuuta orkesteri esiintyy Tampereella Lost in Music -tapahtumassa Kevinin ja venäläisen Poko Coxin kanssa.

Lupauksia olisi kohta aika ryhtyä lunastamaan.

Paperfangs julkaisi paljon kaikkea kivaa

Paperfangs tuo lämpöä syksyyn coverilla, remixillä ja mixtapella.

Paperfangs julkaisi aikaisemmin tällä viikolla Buddy Holly -coverin Everyday, remixin Eric & Magillin kappaleesta Should We All Wake Up ja Loiva-klubille tehdyn mixtapen Paperfangs Loiva Mix. Kahta ensimmäistä voi suositella kevytsoundisesta unipopista pitäville, mixtapea taas niille, jotka uppoutuvat mielellään viime vuosina julkaistun musiikin lisäksi myös popmusiikin menneille vuosikymmenille.

Everyday kuulostaa miellyttävän paljon Paperfangsilta, jopa niin paljon, että alkuperäinen versio tuppaa unohtumaan. Ja sehän on perinteisesti yksi onnistuneen lainaversion perusominaisuuksista. Samat sanat pätevät pitkälti remixiin, jonka alkuperäinen muoto on todettavissa Bandcampissa.

Paperfangs Loiva Mix on kuunneltavissa Mixcloudissa.

Näiden tahdissa on kiva fiilistellä paitsi tänä sunnuntaina, myös tulevina syyspäivinä. Paperfangsin albumi ilmestyy vuodenvaihteessa Solitin kautta. En usko nyt saavutetun tason ainakaan laskevan.

NEØV - Windvane

NEØV jatkaa Neufvoinin laadukkaalla linjalla.

Stopshakehoneygon Tough Twelve 2012 -listauksessakin mukana ollut Neufvoin ilmoitti taannoin lopettavansa toimintansa ja vaihtavansa nimekseen NEØV. Tänään julkistettiin sopimus Fullsteamin kanssa, ja bändiltä ilmestyi ensimmäinen kappale Windvane. Sen kyljessä on tarjolla myös Korallrevenin remix biisistä.

Oskari kirjoitti yhtyeestä Nuorgamiin hyvän esittelyn, jonka voi lukea tästä.

Ensireaktion Windvane kuulostaa totutun laadukkaalta, isoääniseltä kaikuilulta, vaikka se ei sykähdytäkään aivan samalla tavalla kuin Neufvoinin upeimmat hetket, Polar Song ja Drunken Captain. Ns. pelinavauksena tätä voi kuitenkin pitää oikein onnistuneena.

Seuraa NEØVia Facebookissa.

MOP2012: Pimeys toi valon suomenkieliseen popmusiikkiin

On jopa rikollista, ettei Pimeys ole aikaisemmin ollut kehujen kohteena Stopshakehoneygossa.

Siinä käy aika helposti perinteinen hype-efekti, kun alkaa hihkua sellaisen bändin puolesta, joka on julkaissut vasta yhden tai kaksi kappaletta. Mutta se vaihtoehto, jossa kehuttaisiin hillitysti biisiä, mutta koko ajan pidettäisiin nurkan takana odottavaa epäonnistumista todennäköisimpänä tapahtuvana mahdollisuutena, on verrattomasti hölmömpi.

Pimeys nousi kevään ja alkukesän aikana puheenaiheeksi monessa blogissa ja muutamassa isossakin mediassa. Varsinkin aurinkoisesti poppaava Elämä kiinnostaa sai aikaan niin monta innostunutta kommenttia, että alettiin puhua Suomen hypetetyimmästä uudesta bändistä. Kun Radio Helsinkikin tuuttasi Pimeyttä taajuudelleen kiitettävällä frekvenssillä, mikäs oli yhtyeen ollessa.

Nyt pitäisi tietysti lunastaa odotuksia.

Pimeys esiintyy Monsters of Popissa perjantaina, samassa tilaisuudessa kuin eilen hehkuttamani Kevin ja itselleni tuntematon skottibändi Holy Esque. Taannoiselta Tavastian keikalta tihkuneet kehut antavat syyn odottaa hyvinkin positiivisia äänikokemuksia, ja tietysti on todella mielenkiintoista kuulla bändin muita kappaleita. Ne kun sitten lopulta kertovat, onko kyse 2000-lukulaisesta indierockista, 90-luvulta ammentavasta kotimaisesta popista vai jostain muusta.

Minun mielestäni Pimeys on jo nyt tuonut samanlaisen positiivisen tuulahduksen suomenkieliseen popmusiikkiin kuin vaikkapa Ultramariini toi vajaat kymmenen vuotta sitten. Yhtye on onnistunut tekemään suomirokkia, joka on niin laadukasta, ettei oikein kukaan haluaisi kutsua sitä suomirokiksi.

Nyt bändi tarvitsee vain lisää samanlaisia täysosumia kuin Elämä kiinnostaa on.



Pimeys esiintyy Monsters of Popissa perjantaina 21. syyskuuta. Telakalla nähdään myös Kevin ja skotlantilainen Holy Esque. Lisää MOPista osoitteessa monstersofpop.net.

MOP2012: Kevin - Ebb and Flow

Kevin on käynyt rock'n'rollin koulun ja valmistunut sieltä.

Yksi Monsters of Popin kotimaisista esiintyjistä on jo yli kymmenen vuotta Suomen indierock-kartalla ollut Kevin. Minun piti kehua bändin viime viikolla ilmestynyttä uutta levyä, mutta aloinkin muistella menneitä.

Piti oikein kaivella levyhyllyä ja tarkistaa, milloin yhtyeen debyytti-ep You Can Call Me Kev ilmestyi. Vuosi oli 2001 ja elettiin aikaa, jolloin puhuttiin New Rock Revolutionista, eli The Strokesista, White Stripesista, The Datsunsista, Jetistä ja sen sellaisista pumpuista. Edellisestä retro-revivalista oli ehtinyt kulua jonkin aikaa ja ihmiset halusivat kuulla musiikkia, johon liitettiin kerran jos toisenkin lause: "You know, the good stuff."

Kevin julkaisi vuosituhannen alussa kaksi pirteää ep:tä ja kaksi sinkkua. Vuonna 2004 ilmestynyt debyyttialbumi We Come In Peace keräsi tukun kehuja käytännössä kaikilta isoilta lehdiltä, muun muassa Rumbalta, Soundilta ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteeltä.

Seuraavana vuonna Kevin napattiin tv-mainokseen esittämään Dingon klassikkokappaletta Lakatut varpaankynnet. Yhtye teki biisistä hienosti rämistelleen garagerockversion, joka oli niin laadukas, että vahvistamattomien peräbaaripuheiden mukaan Kevinille olisi tarjottu astetta isompaa levytyssopimusta, jos yhtye vain olisi vaihtanut kieleksi Suomen. Ei vaihtanut.

Vuonna 2006 Kevin julkaisi toisen albuminsa Bad Dream Stone Mystery, jonka tunnelma oli jonkin verran ensilevyä tummempi. Kriitikot tykkäsivät taas, tietenkin.

Kului vuosi, ja toinenkin, ja kolmas. Ehdin mitäkuinkin unohtaa Kevinin olemassaolon, kunnes viime vuoden marraskuussa bändi julkaisi loisteliaan comeback-biisin A Lonely Place. Kuvailin kappaletta "60-lukulaisen psykedeelisesti leijuvaksi, vaikutteita kunnioittavaksi mutta ei ryöstöviljeleväksi, leppeästi groovaavaksi ja melodisesti monipuoliksi". Ennustin tulevan albumin olevan oikealla tiellä, jos sillä olisi lisää samanlaisia Nuggets-psykedeliapaloja. Ja olihan sillä.

Ebb and Flow esittelee oikealla tavalla aikuistuneen Kevinin, joka on siirtynyt yksinkertaista retrorokkia soittavasta bändistä psykedeeliseksi, osin progressiivista jamittelua tuottavaksi musiikkikoneeksi. Levyn kappaleet ovat syntyneet improvisoinnin ja intuitiivisen soittamisen tuloksena ja sen aiheet liikkuvat ennemminkin kilometrejä maan yläpuolella kuin sen pinnalla. Kauniit melodiat ja taitavasti rakennetut stemmat ovat tallella.

Kyseessä on levy, jota pitää kuunnella ajan kanssa, syventyen. Komea avausbiisi Standing On A Rubber Band antaa hyvän kuvan siitä mistä levyllä on kyse.



Kevin esiintyy Monsters of Popissa perjantaina 21. syyskuuta. Telakalla nähdään myös Pimeys ja skotlantilainen Holy Esque.

Delay Trees - HML

Delay Treesin uusi albumi Doze ilmestyy 19. lokakuuta Solitin kautta. Se on läpeensä laadukas.

On aika kiva idea tehdä kaihoisa rakkauslaulu kaupungille, varsinkin Hämeenlinnalle, ja varsinkin tällä tavalla, surumielisen luopumisen näkökulmasta.

Rows of houses, rows of neatly parked cars
Vague memories of late night drives and cigars
I miss my friends though they're no longer here
And I wish I was filled with hope instead of fear

I'm afraid that everything falls apart
That there's no one strong enough to break my heart
And I won't miss you, so now you know
But without you I feel so alone, so alone

Kaunista, ja hyvä esimerkki Doze-albumin 60-luvulle nyökkäävästä popimmasta materiaalista kesäkuussa julkaistun Pausen vastapainoksi. Eihän tästä voi kukaan musiikista pitävä olla pitämättä.

Eeliks:en - Suutre Teiter

Nyt ollaan suuruuden äärellä.

Eeliks:en (Eelis Mikael Salminen) on 7-vuotias ekaluokkalainen. Hänen lempibändejään ovat Beatles, AC/DC, Beastie Boys, Robin, Kiss, Rolling Stones, Pikkuoravat ja Prodigy. Peruskoulun lisäksi Sara Hildén -akatemian kuvataidekoulussa käyvä Eelis oppi lukemaan 3-vuotiaana. Hän pitää lasagnesta, kalapuikoista ja lohesta.

Eeliksen muusikon ura alkoi, kun hän yritti tehdä isänsä (Jukka Salminen btw) iPhonella kappaleen. Yritys epäonnistui, mutta hän äänitti lisää, "koska hänen isänsä pakotti". Eelis kirjoittaa laulunsa englanniksi ja siansaksaksi. Hän uskoo Fonal Recordsin nokkamiehen Sami Sänpäkkilän olevan ainoa ihminen, joka oikeasti pitää hänen musiikistaan. Hän ei tee livekeikkoja, koska ei tahdo olla niin kuin Robin.

Eeliks:enin backstory on erinomaisesti kohdallaan, mutta pojan musiikki ei toimisi pelkästään sen varassa. Suutre Teiterissä on aitoa löytämisen ja luomisen riemua, vähän niin kuin Eelis Salminen olisi itsekseen keksinyt kokonaan uuden kielen. 

Suutre Teiter ilmestyy 12. lokakuuta. Fonal julkaisee, kaikki palvovat.

LCMDF - I Go Insane

LCMDF:n uusi biisi yhdistää Tomorrow Never Knowsin ja We Care a Lotin nykyajassa kiinni olevaan popmusiikkiin.

On muuten aika jännä veto. LCMDF:n uusi single I Go Insane lainaa vailla häpeää The Beatlesin Tomorrow Never Knowsin kompin ja itämaisuuden ja ottaa hokemansa rytmin Faith No Moren We Care a Lotilta. Eikä silti kuulosta muiden omalta.

LCMDF on ollut hankala tapaus suomalaisille musadiggareille, koska yhtye oli silloin ensimmäisellä kerralla liian nopeasti ja liian vähän aikaa tosi tyylikäs. Siihen päälle pari itsetietoista kommenttia Suomen tylsyydestä, ja äkkiä kaikkien oli vaikea rakastaa Emmaa ja Miaa.

Onneksi muualla maailmassa bändiin ei ole liittynyt vastaavia jännitteitä, eikä olisi enää syytä Suomessakaan. Tämä on nimittäin oivallista popmusiikkia.



LCMDF:n Mental Health EP ilmestyy 29. lokakuuta.

Lapko - White Dog in Tokyo (uusi biisi)

Lapko on siitä yksi niistä yhtyeistä, joiden ylijäämäbiisitkin kuuluvat kategoriaan tykkiässä.

Mistähän lähteestä tämä bändi vetensä nauttii? Oli kysymys sitten akustisesta tunnelmoinnista, superaltsusta tuuttauksesta tai raskaampaan rokkiin kallellaan olevasta synkkäilystä, kaikki menee läpi.

White Dog in Tokyo on varsinkin noin kolmen ja puolen minuutin kohdalta loppuun saakka sellaista alternativetaivasta, että ei heti tule mieleen. It's the saddest thing I've seen, Malja karjuu, ja saa sen kuulostamaan samaan aikaan kauniilta, surulliselta, epätoivoiselta ja mieltä puhdistavalta. Ja tämä on vielä, get this, ylijäämäbiisi.

Lapko on lajissaan aivan ylivoimainen, ainakin kotimaisista yhtyeistä. Ja ΓΟΛΕn kansi on edelleen sataprosenttisessa hämmentävyydessään huima.

Seremonia - Antikristus 666

Seremonian ensi viikolla ilmestyvä albumi jakanee mielipiteitä.

Minä kuuntelen musiikkia aika vahvasti samalla tavalla kuin katson elokuvia tai seuraan teatteria. Jos joku laulaa vaikkapa rakastavansa raparperipiirasta, en hyväksy tai hylkää kappaletta sen perusteella, kuuluuko kyseinen herkku omiin suosikkeihini vai ei. Toisaalta taas voin koskettua elokuvasta, jonka pääosassa on ruohonleikkurin kyydissä veljeään tapaamaan lähtevä vanhus, siitäkin huolimatta, etten ole vanhus eikä minulla ole veljeä tai päältä ajettavaa ruohonleikkuria.

Toukokuussa julkaistu video Seremonian Rock 'n' rollin maailmasta pisti monet valitsemaan puolensa kappaleen aiheen, sen merkityksen ja varsingin sen mahdollisten tulkintojen vuoksi. Jussi tulkitsi kappaleen ironiaksi, pari kaveriani loistavaksi pastissiksi ja osa vain vähän oudoksi okkultismileikittelyksi. Äitini olisi ollut kappaleesta niin kauhuissaan, että olisi luultavasti takavarikoinut kaikki kuunteluun soveltuvat laitteeni, jos olisi tiennyt minun pitävän siitä.

Seremoniaaan kuuluvat Ilkka Vekka, Erno Taipale, Ville Pirinen ja Noora Federley. Bändin kirjoittamat laulut käsittelevät pimeitä voimia. Vekka kuvaili Nuorgamin haastattelussa Seremonian musiikkityyliä doomahtavaksi suomenkieliseksi käppäjytäprogeksi. Black Sabbathin henki on vahvasti läsnä, tietysti.

Minun on vaikea hyväksyä sitä, ettei joku pitäisi tästä. Paitsi tietysti jos pelkää joko pimeitä tai valkeita voimia.

Seremonian debyyttialbumi ilmestyy 14. syyskuuta, Svart Records julkaisee.