Kolme vuotta sitten Antti oli semisti kännissä

Minulla oli tosi mielenkiintoinen kesäloma vuonna 2009. Taisi olla niin, että joka ainoa päivä olin aika hyvissä. Paitsi yhtenä päivänä, jolloin en ollut missään, mikä johti siihen, että sain riesakseni jonkinlaisen flunssan pariksi päiväksi. Flunssa ei tosin liiemmin haitannut, koska päätin, että hyvissäolematon kokeilu oli kyseisen loman osalta ainoa laatuaan.

Voi olla niin, että kehitin tuona kesänä nopeiden syöksyjen maksiimin (ensin leppoisaa kaljanlitkintää ehkä sixarin verran, sitten fisu + gt + fisu + gt + fisu + gt), mutta voi myös olla, että olin kehittänyt sen aikaisemmin. Kyseinen tapa nauttia alkoholia oli ikään kuin vastaveto tietyissä piireissä tutuksi tulleille kommandokänneille (terävä + terävä + terävä + kalja + terävä + jarrut päälle, ettei mene yli + letkeää juopottelua seuraavat tunnit). Voi olla myös paljon muita asioita, ja ehkä fsdjhlsghjiosjiosdiosh adfsdjfkhsd.

Oli niin, että aina kun tulimme Johannan (=vaimon) kanssa kotiin, laitoin soimaan tiettyjä kappaleita. Yksi oli edellisen kesän hittibiisi, MGMT:n Kids, yksi saattoi olla Sam Cooken A Change Is Gonna Come ja yksi oli joka ainoa kerta joka ainoana yönä koko kesän ajan BBU:n Chi Don't Dance

Tuli vain jostain syystä mieleen tässä lauantai-illan seesteisen miellyttävässä & rauhallisen letkeässä pikku maistissa.



edit. On muuten pakko pilata hyvä tarina totuudella, etteivät ystävät, tutut, sukulaiset, työkaverit, kylänmiehet & -naiset ja sen sellaiset pelästy ja järkyty Antin heilumisista. Tuo "joka ainoa päivä" ei oikeasti ole lähelläkään totuutta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna & puolitoistavuotiaan tyttären isänä se tuntuu siltäe. Nykyään kun varsinaiset alkholipeijaisiin varatut viikonloput voi vuoden aikana laskea yhden tai korkeintaan kahden käden sormilla.