Samaistuttava musiikki rules ok!

Tiäkkönä/muistakkonä sen vanhan mainoksen, jossa karski mies ajaa rekka-autolla keskellä suomalaiskansallista perinnemaisemaa ja on ihan että katsokaa mua, tässä ajaa karski suomalainen mies isolla rekka-autolla keskellä metsää, että ruisleipä ja Koskenkorva ja 1995 never forget.

Mies kuuntelee radiota, josta alkaa soida Junnu Vainion klassikko Albatrossi. Niin karski kuin mies onkin, hän ei pysty vastustamaan laulun koskettavaa sanomaa, vaan pääsee yhteyteen tunteidensa kanssa. Hän tajuaa olevansa omassa elämässään naurulokki, hänen työnsä ovat jääneet aina puolitiehen ja hän on rakentanut kaiken vain varaan unelman. Hän tajuaa, että elämä on lyhyt ja että nyt hänen on pakko päästää kaikki kuljettamansa lehmät vapaiksi.

Hän pysäyttää ajoneuvonsa, avaa rekkansa takaluukut ja päästää Mansikin & kumppanit pakoon metsään. Teurastamoteollisuuden pamput ovat rekkamiehelle kybällä hiilenä, että mitä saatanaa Lahtinen, äijä on päästänyt kaikki meidän lehmät vapauteen, että nyt tulee potkut. Lahtinen on ihan että älkää nyt pomot viittikö, että se oli Junnun vika, kun se oli tehnyt niin hyvän biisin että mun oli pakko vapauttaa ne lehmät, ja jostain syystä rupes lisäks tekeen tosi paljon mieli pehmeää Costa Rica -kahvia.

Lehmät ovat tilanteeseen tyytyväisiä, koska niiden mielestä on parempi asustaa villinä metsässä kuin kuolla teurastamossa. Lehmät on muutenkin ihan että kiitokset Junnulle, että ilman sua me oltais kuolleita & tuskin samanlaisia sananiekkoja enää tähän maahan tulee.

Jonakin hetkenä parin päivän / viikon päästä metsänomistaja astelee ylpeänä maillaan ja huomaa, että mitä helvettiä, metsä täynnä lehmiä.

Olen tänä vuonna samaistunut aika vahvasti LCD Soundsystemin klassikkoon Losing My Edge, vaikka se ei olekaan saanut minua vapauttamaan ketään tai muulla tavoin toimimaan hyvien puolella pahoja vastaan.