Veronica Falls - My Heart Beats

Tätähän tämä nyt on, kuukausi toisensa perään. Upeita, helisevillä kitaroilla ja tarttuvilla sävelillä siunattuja musiikkiesityksiä, välillä altisti, välillä indiesti, joskus rakkaudesta, joskus angstista, joskus tylsyydestä, joskus antikristuksesta. Loisteliasta kitaramusiikkia kaikkiaan.

Ja kun minä vielä viime vuoden alussa vähän tuskailin sen suhteen, mitä kitaravetoiselle popmusiikille on käymässä kaiken elektronisen, biitikkään ja lushin äänivyöryn puristuksessa. Mietin itsekseni ja vähän blogissakin, minkälaisen pitäisi olla sen kitaramusiikin linjan, joka ei kuulostaisi tavanomaiselta, kuluneelta tai retrolta. Se oli vähän ennen kuin massiivinen ysärivyörytys alkoi.

Vaikka tietysti 90-luvulta vaikutteiden hakeminen on samalla tavalla retroa kuin 60-, 70- tai 80-luvuiltakin, jotenkin en osaa mieltää näitä vähän-niinku-ysäriltä kuulostavia yhtyeitä menneisyyteen tuijottelijoiksi. Vaikkapa nyt tässä tapauksessa Veronica Fallsia. Lontoolaisbändin uusi biisi My Heart Beats on samaan aikaan ajatonta ja ajassa kiinni olevaa popmusiikkia, joka nyökkäilee kivasti sinne minne monet muutkin, mutta josta on vaikea päästää irti edes kymmenen kuuntelukerran jälkeen.

Guardian ei tiedä, mitä musiikkimaailmassa tapahtuu. Tai sitten Briteissä ollaan kollektiivisesti ihan saatanan pihalla.