Lapko on siitä yksi niistä yhtyeistä, joiden ylijäämäbiisitkin kuuluvat kategoriaan tykkiässä.
Mistähän lähteestä tämä bändi vetensä nauttii? Oli kysymys sitten akustisesta tunnelmoinnista, superaltsusta tuuttauksesta tai raskaampaan rokkiin kallellaan olevasta synkkäilystä, kaikki menee läpi.
White Dog in Tokyo on varsinkin noin kolmen ja puolen minuutin kohdalta loppuun saakka sellaista alternativetaivasta, että ei heti tule mieleen. It's the saddest thing I've seen, Malja karjuu, ja saa sen kuulostamaan samaan aikaan kauniilta, surulliselta, epätoivoiselta ja mieltä puhdistavalta. Ja tämä on vielä, get this, ylijäämäbiisi.
Lapko on lajissaan aivan ylivoimainen, ainakin kotimaisista yhtyeistä. Ja ΓΟΛΕn kansi on edelleen sataprosenttisessa hämmentävyydessään huima.
Nyt ollaan hyvissä. Siis todella hyvissä. Siis ihan niinku mitä helvettiä hyvissä. Siis tämän kannen kanssa, biisi nyt on taattua Lapko-laatua eikä sinänsä yllättävä. Mutta että joo että joo. Jos tämä nyt on mikään kansi, eikä vain joku juttu.
Että rohkeasti alasti? Että salama välähtää ikkunasta? Että alasti. Ja aika irvokkaasti. Ja vielä niin, että mies, että laulaja, että nokkamies ja hidalgo. Että jumaleissön nyt.
Jos rakkaus on oikeasti näin väärin, niin silloin se kyllä on todella väärin.
Lapkolta julkaistiin tänään uusi video, ehkäpä siitä syystä, että tänään Lapkolta julkaistiin myös uusi ep. Horse and Crown rajoitettu painos pitää sisällään neljä kappaletta, 3D-kannet ja 3D-lasit.
Sad CV:n video on aika perus nettiajan tuotos. Pienehkö budjetti, ei poikkeuksellista ideaa, silti ihan ok & ammattimainen lopputulos, ei kuitenkaan maailman parhaiden visuaalisten taideteosten joukkoon pääsevä.
Näin kattomääreena mainittakoon, että Lapkon visuaalinen ilme on keskimääräistä parempi ja tunnistettavampi. Siitä seurauksena on muun muassa laaja valikoima kaupattavaa bändihärpäkettä.
Tajusin päivänä eräänä yhden asian. Olen tajuamattani käyttänyt kirjoitusissani polarisoitua bändirangea. Siis niin, että kirjoitan joko genren superbändeistä (Radiohead, The Strokes, PJ Harvey jne.) tai vielä/ikuisesti tuntemattomista yhtyeistä. Mutta esimerkiksi tunnetut, levy-yhtiön löytäneet ja paikkansa vakiinnuttaneet kotimaiset aktit ovat olleet vähemmällä huomiolla. Muutan kirjoituskäyttäytymistäni.
Lapko julkaisee 10. maaliskuuta Horse and Crow -ep:n, joka sisältää viime vuotiselta A New Bohemia -levyltä tutun biisin lisäksi kolme ennenjulkaisematonta kappaletta, The Day I’m Gone, Sad CV ja Guillotine. EP:stä julkaistaan rajoitettu, numeroitu cd-painos 3D-kansilla. Levyn mukana tulee myös tarkoitukseen sopivat 3D-lasit.
Saatan ostaa ep:n jo siitäkin syystä, että saisin vihdoin välineet paitsi Lapkon levynkannen ihailuun, myös Zebra and Snaken musiikkivideon katsomiseen. Win!
Horse and Crow on Lapkomaisen tuttu tykitys, mutta ainakin nykyiseen olotilaani ja musiikilliseen yleismakuuni The Day I’m Gone sopii huomattavasti paremmin. Sovituksellisesti siinä on paljon enemmän ilmaa, se on rauhallisempi kuin iso osa Lapkon biiseistä, mutta ei kuitenkaan ns. lässy. Varsinkin lopun sähkökitara kuulostaa todella hienolta. Harmi vain, että biisi on niin lyhyt. Samaa tunnelmointia olisi kuunnellut kauemminkin.
