And he crawled out of his hole

Saattoi olla joku koomikko, joka sanoi, että vanhana miehenä vitsit eivät naurata enää samalla tavalla kuin nuorempana. Saattoi olla Simo Salminen.

Pari vuotta sitten kävi niin, että en enää innostunut uusista yhtyeistä ja kappaleista, koska minulla oli tunne, että olin kuullut samanlaisia jo aivan liikaa. Kuuntelin musiikkia, mutta en uppoutunut siihen niin kuin joskus ennen. Aikaisemmin tiesin vuoden alussa, mitkä yhtyeet olisivat suosittuja vuoden lopussa. Odotin yhtyeiden läpimurtodebyyttejä ennen kuin ne olivat julkaisseet läpimurtosinkkujaan. Tunnistin NME:n kansikuvabändeista oikeasti hyvät ja oikeasti huonot. I wuz in the zone.

Käviköhän siinä niin, että musiikilla alkoi mennä huonosti. Tai sitten niin, että minulla alkoi mennä huonosti. Pari kertaa viikossa tekemieni levykauppareissujen tuloksena haalin itselleni enemmän ja enemmän vanhoja levyjä. Jos ostin uuden artistin albumin, en juurikaan kuunnellut sitä.

Viime syksynä tajusin, että musiikkimakuni ei ollutkaan vielä tullut täyteen. Kiinnostukseni uuteen musiikkiin ei ollut loppunut nopeasti, eikä se myöskään palautunut yhdessä taikaiskussa. Ryhdyin vain jälleen ottamaan asioista selvää, lukemaan netin hipsteri-sivuja (hehehe, how do you spell desperation?) ja investoimaan aikaa sellaisiin levyihin, jotka eivät avautuneet minulle yhdellä kuuntelulla. Saattaa olla, ettei minulla enää mennyt huonosti.

Minusta ei tullut Simo Salmista. Minusta tuli Paul Newman.

Viime aikoina olen ollut hyvinkin innostunut Crystal Castlesta sekä Dangerin ja Sound of Arrowsin remixeistä. Not in Love ft Robert Smith oli viime viikon buzzsong, Dangeriin ihastuin Monsters of Popissa, ja Animal Animalin bongasin 1000 Sparksista.





Penguin Prison - Animal Animal (The Sound Of Arrows Remix) by beingremixed