Lana Del Reyn uusi biisi ja hypekoneiston argumenttikaava

Tapahtuu seuraavaa:

1. Jossain julkaistaan poikkeuksellinen biisi, jossa on paljon tuttua ja turvallista, mutta silti jotain tenhoavaa poikkeuksellisuutta, jota on vaikea kuvailla sanoin. Kuuntelijoiden vatsanpohjaa alkaa kihelmöidä, heidän aivonsa alkavat vapauttaa dopamiinia ja he haluavat kuunnella biisiä tuntikausia.

2. Ihmiset alkavat puhua. Innostuneimmat puhuvat ensimmäisinä, koska ne, jotka eivät tunteneet koskettuvansa kappaleesta, ovat unohtaneet sen olemassaolon.

3. Jos biisissä on liikaa valtavirran peruselementeistä poikkeavia ominaisuuksia (soundi, rakenne, jossain määrin rytmiikka tai sanoitus), siitä ei koskaan tule tarpeeksi tunnettua ja se saa olla rauhassa.

4. Paitsi jos bändi on jo niin suuri, että sen kokeellisemmistakin kappaleista tulee verrattain suosittuja.

5. Jos taas kappale kuulostaa tarpeeksi paljon samalta kuin tuhannet muut laulut sitä ennen, se alkaa soida paikassa jos toisessakin.

6. Ne henkilöt, jotka eivät pitäneet biisistä, alkavat paitsi kyllästyä siihen ja sen hehkuttamiseen, myös turhautua, koska he epäilevät itsessään olevan jotain vikaa. He miettivät, miksi he eivät kosketu samalla tavalla kuin muut ja alkavat uskoa sen johtuvan ennemminkin kappaleesta ja sen hehkuttajista kuin heidän oman musiikillisen sivistyksensä ohuudesta.

7. Vihaajat alkavat purkaa turhautumistaan Facebookissa, kolumneissa, blogikirjoituksissa, baarikeskusteluissa, levyarvioissa, seminaareissa, paraateissa, kodeissa, klubeissa, pubeissa, junissa ja unissa.

8. Vasta-argumenteissa vedotaan seuraaviin asioihin: autenttisuuden puute, tuotteistaminen, muualta kopioidut maneerit, muualta kopioidut sanat, muualta kopioitu melodia, artistin aikaisemmin tekemät paskat tuotokset, musiikkikirjoittajien sopulimainen toistensa kopioiminen, yleinen hypen perässä juokseminen, ulkomusiikilliset seikat (ulkonäkö, yksityiselämä, lausunnot haastatteluissa, videon viraalisuus), oikeassa paikassa sattumalta oleminen, muun maailman hulluksi tuleminen, valtavirtaisuus, surkeus, mitäänsanomattomuus, tavanomaisuus, värittömyys, radiomaisuus. Suosittu keino on myös väittää, että jokin tietty media haluaa nostaa artistin suosituksi voidakseen muutaman kuukauden päästä teurastaa sen.

9. Kappaleesta aluksi pitäneet alkavat argumentoida vastaan leimaamalla vihaajat vihaajiksi, backlashereiksi, vasta-alkajiksi, 2nd levellereiksi, näkemyksettömiksi ilonpilaajiksi, onnettomiksi vastarannankiiskiksi, kriitikoiksi, mielipidekirjoittajiksi, vanhoiksi jääriksi, entry level snobeiksi, ylimielisiksi hipstereiksi tai saatanan idiooteiksi. Tässä vaiheessa ei ole tapana käyttää musiikkiin liittyviä argumentteja, vaan iskeä suoraan kiinni toisten henkilökohtaiseen olemukseen. Jotkut yrittävät taistella vihaajia vastaan ylianalysoimalla ja yliteoretisoimalla kappaleen, mutta heidät vaietaan kuoliaiksi.

10. Vihaajat alkavat käyttää samoja aseita ja leimaavat rakastajat kutakuinkin samoihin ihmisryhmiin kuuluviksi kuin heidät aikaisemmin leimattiin. Suosituin keino on kutsua hehkuttajia hypettäjiksi tai seuraajiksi ja vihjata heidän kopioineen mielipiteensä joltain arvovaltaiselta musiikkimedialta. Tässä vaiheessa kukaan ei enää puhu mitään itse musiikista.

11. Molemmat osapuolet huomaavat keskustelun jumiutuneen paikalleen. Alkaa kuumeinen odotus artistin seuraavaa kappaletta koskien. Vihaajat ovat huomattavasti vahvemmassa asemassa kuin rakastajat, sillä edellistä biisiä kehuneet pelkäävät kuollakseen, että seuraava biisi on paska, kun taas vihaajat toivovat, että se on paska.

12. Kun seuraava kappale ilmestyy, se ei juuri koskaan ole parempi kuin sitä edeltänyt, koko keskustelun aloittanut teos. Seuraavassa biisissä ei enää ole samaa yllätyksellisyyttä, tuoreutta, vaikeasti määriteltävää tenhoa ja lupausta paremmasta tulevaisuudesta. Se on vain biisi, joko hyvä, ok, keskinkertainen tai heikko. Rakastajat voivat toivoa tässä taistelussa vain torjuntavoittoa, katkeraa tasapeliä tai nöyryyttävää tappiota.

13. Keskustelun jännite saattaa pikku hiljaa purkautua, mutta todennäköisempää on, että debatti jatkuu ensimmäiseen albumiin saakka. Koska kokonaisen levyn tekeminen on huomattavasti vaikeampaa kuin yksittäisen biisin, albumi ei vastaa koskaan odotuksia. Vihaajat voittavat taistelun, mutta sota jatkuu.

-

Uskon, ettei Lana Del Rey enää koskaan tee yhtä hyvää kappaletta kuin mitä Video Games oli. Biisi on niin käsittämättömän onnistunut, ettei sellaisia osu vuoteen kuin muutama, ja vain hyvin harvoin yhden artistin kohdalle enemmän kuin yksi. Silti uskon neidon tekevän tulevaisuudessa paljon kuunteluun kelpaavaa musiikkia - hyviä biisejä, kelpo levyjä, mielenkiintoisia remixejä. Ihastuttavia livekeikkoja, kauniita promokuvia ja pikkutuhmia lauseita.

Born To Die soi Antin taloudessa ainakin seuraavat päivät.