I can barely breathe (part I)

Oliko se vielä vuosi sitten, kun Facebookissa kiersi paljon erilaisia kehotuksia muistiinpanojen/listojen tekoon? En ole enää vähään aikaan sellaisiin törmännyt. Muistin vastanneeni aikanaan vain yhteen, siihenkin väärin.

En haastanut ketään enkä listannut rakastamiani kappaleita. Luettelin lauluja, jotka olivat jättäneet tai jättävät yhä syviä haavoja herkän musadiggarin hauraaseen sieluun. Luin vanhan listani ja tajusin, ettei se ole sinne päinkään täydellinen. Sillä näitä on paljon.

Virtahevot mönkivät
En tiedä, onko Virtahevoista tehty ikinä ns. legendaarisen definitiivistä levytettyä versiota, mutta ekalla luokalla minun oli pakko tutustua kappaleeseen itseni esittämänä. Virtahevot mönkivät, mönkivät, mönkivät / Virtahevot jämerät, paksut pönäkät. Harjun ala-asteen pikkunaperoina meidän piti laulua laulaa, eikä kukaan kertonut syytä. Kotona kuuntelin samaan aikaan vanhempien levy- ja kasettivalikoimasta Abbaa, Harry Belafontea ja Annen jumppalevyä.

Dingo: Levoton tuhkimo
Isosiskoni kuunteli paljon musiikkia, millä oli suunnaton vaikutus omaan musiikkiharrastukseeni. Olin pitänyt Dingosta jo kauan, itse asiassa niin paljon, että huoneeni ovessa oli Neumannin kuva, ja vielä OIKEASSA KOOSSA! Olin maksanut kyseisestä julisteesta pitkän pennin. Eräänä päivänä yksi luokkamme tytöistä toi Levottoman tuhkimon kouluun soittoon. Koska pojat eivät saaneet pitää Dingosta, laitoin kiltisti sormet korviini, irvistin koko kappaleen ajan ja loin merkitseviä katseita muihin luokan poikiin.

London Boys: Dance Dance Dance
Viidennellä tai kuudennella luokalla alettiin järjestää kotibileitä. Osallistumiseni edessä oli kaksi estettä. Toinen niistä oli se, että vanhempani eivät olisi päästäneet minua myöhäisiin illanviettoihin. Toinen oli se, ettei minua kutsuttu niihin. Ok, minulla oli paljon bileissä käyviä ystäviä, ja luultavasti olisin päässyt mukaan, jos olisin pyytänyt päästä. Mutta en ikinä pyytänyt. Muistan, kuinka yhtenä kotibileiltana menin kotiin ja kuuntelin London Boysia repeatilla. Ja ajattelin olevani niin hyvä tanssimaan, että kaikki haluavat aina minut juhliinsa.

Gamma Ray: Lust for Life
Seiskaluokan alkaessa olin kuunnellut pääsääntöisesti heavymetallia jo jonkin aikaa, minkä nyt eurodiscon tanssimiseltani ehdin. Pidin Helloweenia maailman parhaana bändinä, ja olin innoissani myös Kai Hansenin uudesta yhtyeestä. Musiikintunnille sai joskus viedä soittoon lempikappaleitaan, ja päätin soitattaa luokkakavereilleni Gamma Rayta. Yhtä hengenheimolaista lukuun ottamatta kukaan ei pitänyt kappaleesta. Jopa päivien jälkeen jotkut muistelivat, kuinka "Antti toi kouluun sen laulun, josta ei saanut mitään selvää".

MC Hammer: Have You Seen Her
90-luvun alku oli muutenkin kamalaa aikaa. Yläaste, uusia kavereita, pieniä tappeluita ja välinpitämättömiä tyttöjä. Huomasin, että ne pärjäävät, jotka seuraavat muotia (Levi's) ja ovat kapinallisia (tupakka). Olin niin pihalla itseni kanssa, että ostin MC Hammerin levyn. Ja muistan pitäneeni tästä kappaleesta. I mean, 4 real.

(Jatkuu seuraavassa tai sitä seuraavassa numerossa.)