I can barely breathe (part II)

Vaikka laitan hyvin harvoin ns. välejä poikki yhteenkään ihmiseen, olen tehnyt siten monta kertaa bändien kohdalla. Niin kuin parisuhteissakin, joskus syy on ollut minun, joskus bändin.

Helloween: Heavy Metal Hamsters
Olen jäljittänyt elämästäni hetken, jolloin lakkasin olemasta täysipäiväinen hevari eli metallipää. Oli vuoden 1991 toukokuu. Rakastin Helloweenia. Odotin Helloweenin uutta albumia kuin joulupukkia. Olin säästänyt rahaa. Kun Pink Bubbles Go Ape ilmestyi, riensin Jukebossiin levykaupoille ja intoa puhkuen kotiin vinyyli kainalossa. Albumin kummallinen kansikuva jo hieman arvelutti. A-puolen ensimmäinen biisi oli vitsi. Toinen oli ok. Kolmas oli paska. Neljäs oli paska. Ja kun albumin viides kappale Heavy Metal Hamsters alkoi soida, oli hyvä ettei itku tullut.

Bon Jovi: Always
90-luvun alun kamala aika (kts. part I) ei kestänyt näin jälkikäteen ajateltuna kauan. Pari hassua vuotta ja tiesin kaikesta kaiken. Alwaysiin tiivistyi kaikki se, mitä vihasin. Supersuosittu powerballadi entiseltä kestosuosikilta. Music Television soitti. Diskossa käyvät Take Thatia fanittavat tytöt tykkäsivät. Siinä missä vielä 80-luvun lopussa Bon Jovista heijastunut peilikuva oli sanonut Antille "HELL YEAH!", nyt kuvaa ei tunnistanut edes entiseksi ystäväkseen. Parisuhteemme Bon Jovin kanssa ei koskaan palautunut entiselleen.

CMX: Kultanaamio
Olen yhä sitä mieltä, että Alwaysin kaltainen viisu oli oivallinen syy lopettaa suhde Bon Joviin. Mutta ehkä CMX:n kohdalla hätiköin vähän turhaan. Tilanne nyt vain oli kestämätön 16-vuotiaalle pikkusnobille. Raivo, Kolmikärki ja Veljeskunta ovat tappavan lyömättömiä julkaisuja, ja Aurinkokin vielä vuosikymmenen parhaita levyjä. Ja ne, jotka vähänkään tunsivat minua kasi- ja ysiluokalla muistanevat, kuinka omistautunut CMX-fani olin. Siksi pudotus Auran vesitettyyn lässyttelyyn tuntui liian kovalta. Ja vaikka olen yrittänyt, en ole pystynyt enää palaamaan mukaan Yrjänän posseen.

Nirvana: Smells Like Teen Spirit
Mainittakoon myös, ettei minusta tullut koskaan Nirvana-fania, koska bändi oli liian suosittu mielestäni väärien ihmisten keskuudessa. Offspring ja tietyssä mielessä Green Day kuuluivat samaan kategoriaan. Kuinka tyhmä voi ihminen olla? Parisuhteestani kyseisiin bändeihin olisi hyvinkin voinut tulla...hmm...jos ei kuuma niin ainakin lämmin. Joskus suurimmat virheet ovat niitä, jotka jäävät tekemättä.

Oasis: D'You Know What I Mean?, Who Feels Love?, Lyla etc.
Kun Oasis tapahtui, olin jo tottunut jättämään ja tulemaan jätetyksi. Tämä suhde ei katkennut räjähdyksenomaiseen tyrmistykseen, vaan hitaaseen hiipumiseen sinkku sinkulta ja albumi albumilta. Don't Believe the Truth oli ensimmäinen Oasis-levy, jota en ostanut. Dig Out Your Soulilta en osaa äkkiseltään edes mainita yhtään kappaletta. Omistan yhä kaikki Oasiksen sinkut Stop Crying Your Heart Outiin asti, mutta en nykyään kuuntele juuri muita kuin kahden ensimmäisen levyn aikaisia viisuja.

(Jatkuu jonakin päivänä jossakin numerossa.)