Maailman huonoin biisi

(Edit. Postasin tämän aamulla hieman kiireessä enkä ehtinyt perustella mitään. Nyt ehdin vähän.)

Minulla on ehdotus maailman huonoimmaksi kappaleeksi. Se on Maukka Perusjätkän 80-luvun alussa tekemä Rock on kokko. Se kertoo juhannuksesta.

Edustamissani snobipiireissä on tapana nimetä huonoiksi tekeleiksi joko hyvien artistien pahimmat ohilyönnit tai suosittujen artistien suurimmat & noloimmat hitit. Niin kuin vaikkapa Bob Dylanin Self Portrait -albumi tai mikä tahansa Mariah Careyn slovaricoveri. Niiden haukkuminen on kuitenkin vähän väsynyttä puuhaa, koska ne harvoin ovat oikeasti huonoja. Dylan on huonoimmillaankin ihan ok, ja Carey nyt vain tekee sitä mikä hänestä on tehnyt suositun. Samaten esimerkiksi demotasolla olevien bändien sanallinen teurastaminen on perusteetonta, koska niiden ei ole tarkoituskaan olla vielä kovin kummoisia.

Mutta silloin, kun levyttänyt artisti/yhtye tavoittelee jotain, mistä jäädään todella kauas...oh boy. Silloin ollaan lähellä todellista huonoutta.

Rock on rock on the kokko
kokokokoo kokko kokko

Mennään biitsille nussimaan
Mennään biitsille bailaamaan
Mennään biitsille tanssimaan

I mean really. Club for Five, Mariah Carey, mikä tahansa klassikoita vetävä munkkikuoro jne. Teillä ei ole mitään jakoa kun Maukka pistää parastaan.



Maukka Perusjätkä - Rock on kokko by stopshakehoneygo

Kulttuurista keskustellaan Tillikassa ahkerasti

Ilmassa leijuu yhden miehen kollektiivinen jaahans. Olin taivaissa Rock-Suomen ensimmäisen osan jälkeen ja kerroin kaikille, jotka jaksoivat kuunnella, että nyt meillä on käsissämme kaikkien aikojen paras suomalainen musiikkidokumenttisarja. Toisessa osassa palattiin maan pinnalle.

Rock-Suomi esitti suomirockin suppeana muutaman pieneltä paikkakunnalta ponnistaneen bändin genrenä. Sarjan ensimmäisessä osassa Kapina bändien nimiä pudoteltiin hengästyttävään tahtiin, mutta kuitenkin asiantuntevasti ja niin, että dokumentin punainen lanka säilyi. Nyt punaista lankaa ei edes ollut. Suomirock-jaksossa tyydyttiin käsittelemään pintapuolisesti muutamaa jo entuudestaan kovin tuttua orkesteria.

Ymmärrän hyvin, että vaikkapa Dingo, Claudia, Skädäm ja Sig laitetaan poppikoriin ja Pekka Streng, Kauko Röyhkä, Dave Lindholm, Gösta Sundqvist, Heikki Salo ja Tuomari Nurmio tekstittäjien laariin. Mutta missä olivat Juliet Jonesin Sydän, Pelle Miljoona Oy (joka ehdottomasti oli jo suomirockia eikä punkkia), Kari Peitsamo, Keba, Aknestik (okei soi lopputeksteissä), Nuket, Neljä Ruusua (joka oli 80-luvulla vielä rockbändi) ja niin edelleen? Naisrokkareita käsitellessä ei edes mainittu Ilonaa tai Tavaramarkkinoita. Jussi Hakulisen & Kinskyn tarina Pokon historian suurimpana floppina olisi ehdottomasti pitänyt kertoa. Alivaltiosihteeriin tai Maksamme velkaa -hyväntekeväisyyssinkkuunkin olisi voinut viitata.

Suomirockin nousuun vaikuttivat myös hyvin olennaisesti YLEn Rockradio ja vuonna 1985 perustetut kaupalliset paikallisradiot, joista Radio Cityn (ja hehheh, miksei Radio 957:kin) merkitystä olisi voinut alleviivata. Televisiossa Hittimittari ja Heli Nevakaren Rockstop! esittelivät musiikkia koko kansalle. Tilanne oli täysin toinen kuin 70-luvulla, jolloin rock oli harvinaista herkkua suomalaisissa sähköisissä viestimissä. Printtimedian puolella Suosikin painosmäärät olivat aivan älyttömiä ja Rumba perustettiin.

Parasta Rock-Suomen toisessa osassa oli runsas arkistomateriaalin käyttö. Varsinkin Eppu Normaalin ja Smackin kohtaaminen oli hillitömän hienoa katsottavaa, enkä ainakaan itse ollut koskaan nähnyt kyseistä taltiointia. Lisäksi pisteet Pekka Laineelle jakson päättäneestä monologista, joka oli oikeasti liikuttava.

Ensi viikolla Rock-Suomessa käsitellään progea. Uskon, että Laine ja Hakanen ovat tuolloin lähempänä omaa musiikillista maaperäänsä.

Juliet Jonesin Sydän - Aivan sama


Nuket - Kun vielä nuori olla voi


Kari Peitsamo Revival - Sekamelska


Keba - Kesä Espalla