-->

maanantai 28. tammikuuta 2013

High Highs - In A Dream

Kuinka moni se oli, joka huomasi High Higsin kaksi viikkoa sitten ilmestyneen singlen In A Dream? Rentouttavaa musiikkia, niin kuin aikaisemminkin, upeilla melodioilla. Jos bändi on vieras, kannattaa tutustua.

lauantai 26. tammikuuta 2013

The Strokes - One Way Trigger

The Strokesin uusi biisi hämmentää pientä kulkijaa.
Ouuujea? Yllättäen uusi biisi TheStrokesilta, ja jopa sellainen, jonkalaista ei olisi osannut odottaa. Kuiva komppi, tikuttava kitara ja nyttemmin jo standardiksi muodostunut synamelodiointi ovat entuudestaan tuttuja, mutta Julian Casablancasin falsettilaulu on jotain ennenkuulematonta. Lopputulos on huomattavasti lähempänä laulajan vuonna 2009 ilmestynyttä sooloalbumia Phrazes for the Young kuin mitään The Strokesin aikaisemmin julkaisemaa.

Kuuntelen nyt kappaletta ehkä seitsemättä kertaa peräkkäin ja ensimmäisten epäilevien vilkaisujen jälkeen alan päästä jyvälle. Tarttuvuutta One Way Triggerissä ainakin piisaa ja tanssittavuutta ja sanoitusten ikuista epävarmuutta.

You ask me to stay / You ask me to stay / But there's a million reasons to leave / Show me what to say / Show me what to be / Show me what to see / Show me what to be Casablancas laulaa ja kuulostaa siltä kuin olisi yhtä hämmentynyt olemiseensa kuin vuonna 2001.

Antin fanius ei kuole helpolla, ei ainakaan vielä.

perjantai 25. tammikuuta 2013

The Knife - Full Of Fire

The Knifelta ilmestyi noin kaksitoista tuntia sitten uusi 9-minuuttinen pumputtelu Full Of Fire, joka poistettiin nopeasti YouTubesta mutta joka ilmestyi nopeasti moneen paikkaan internetin vuoksi. Se ei ainakaan parin ensimmäiswen kuuntelun jälkeen nosta ihokarvoja pystyyn, pitäisi ehkä olla ns. tiloissa. Uusi albumi Shaking The Habitual ilmestyy 8. huhtikuuta, tämä biisi 28. tammikuuta. The Knife esiintyy Flow'ssa kesällä, eiköhän se ole syy vierailuun. edit. Edellinen audio poistettiin, mutt virallinen video julkaistiin. Win-win.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Chlöe Howl - No Strings

17-vuotias brittityttö Chlöe Howl tekee popmusiikkia, jossa kiroillaan napakasti ja ollaan seksuaalisesti epävarmoja. You don't even know if I'm the right sex, do ya? ja kertsin Fuck your no strings kuulostavat pirteältä, vaikka biisi muuten seilaileekin varsin perinteisillä vesillä. Ja vielä nättikin hän on.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Phantom - Kisses

Helsinkiläinen Phantom jatkaa tyylikkäällä linjallaan.
Phantom on yksi Suomen lupaavimmista uusista yhtyeistä. Vajaa vuosi sitten ilmestynyt ep Scars herätti muun muassa Pitchforkin huomion, ja myös kotimainen media noteerasi duon, tosin vain muutaman palstan mitalla. Itse kirjoitin lyhyesti Phantomista Battlestar Plutoon huhtikuussa.

Uusi kappale Kisses jatkaa samalla tasokkaalla linjalla, joskin välillä toivoisin yhtyeen sävellyksiin nopeammin avautuvia tarttumapintoja. Kissesin ensiesitys oli Guardianin nettisivuilla eilen, mikä on tietysti jo itsessään mukavaa.

Tämä on ehdotonta Tulevaisuuden tusina -tavaraa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

23:23 - Redheads

23:23:n uusi single Redheads on kunnianosoitus punapäille. Se on parempi kuin kiva. Delay Treesista tutun Rami Vierulan sooloprojektin toinen albumi Torero ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Minä pidän Ramin musiikista paljon, olen aina pitänyt. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...