-->

maanantai 28. helmikuuta 2011

The Strokes - Angles (album sampler)


Whoaaaaaaaaaa! Pikku palaset jokaisesta The Strokesin Angles-levyn biisistä. Minähän en mahda mitään sille, että olen fani. Hyvältä kuulostaa & olen tyytyväinen levyyn jo tällä otannalla.

Siihen nähden, kuinka paljon Anglesia on markkinoitu paluuna juurille, se soundaa kuitenkin aika lailla erilaiselta kuin muut bändin levyt. Varsinkin laulusoundi ja synien käyttö ovat lähempänä Julian Casablancasin soololevyä kuin muita Strokesin tuotoksia.

Näin äkkikuulemalta Life Is Simple in the Moonlight saattaa olla suosikkini.

edit 1. Effing eff. Sony on poistattanut samplerin Youtubesta, koska se olisi saattanut lisätä levymyyntiä. Katsotaan....

...here it is!



edit 2. thestrokes.comiin uploadattiin myös video bändin studiomeiningeistä. Osa siitä on ennen julkaistua, osa julkaisematonta materiaalia. Ei oo kyllä ton samplerin jälkeen yhtään kova juttu.

Thom Yorke kills Justin Bieber


Olin ajatellut aloittaa Funny monday -tyylisen perinteen. Juttu vain on niin, että joka ainoa kerta kun olen aloittanut jonkin perinteen, homma on jäänyt sikseen. Joten eiköhän nytkin tehdä niin, että ei tässä mitään perinnettä aloiteta.

Stereotype Helsinki postasi Facebookiin tällaisen hauskan videon, jolle hekottelin ensin eilen illalla ja sitten uudelleen aamulla. Töissä näytin videota kaikille, jotka olivat halukkaita sen katsomaan. Heitä ei tosin ollut montaa, koska valtaosa ihmisistä on talvilomalla. Ja valtaosa niistä, jotka olivat töissä olivat aamuvuorossa, enkä muistanut näyttää videota heille.

Joten itse asiassa näytin tämän vain yhdelle henkilölle, eikä hänkään mitenkään mainittavasti innostunut siitä, vaikka naurahtikin pari kertaa kohteliaasti. Niin että ajatukseni Funny mondaysta ei nyt ihan kybä-nolla kuitenkaan lähtenyt käyntiin.

Radiohead-fanien mielestä tässä videossa on varmaan tosi paljon kaikkea metaforista.

No jo on paksua! Tyttö itkee heti maanantaiaamuna! Katso video!


Maanantaiaamu ei lähtenyt liikkeelle kaavaillulla tavalla tänään Moullinexin videossa. Nuori tyttö oli juuttunut pahojen tapojensa orjaksi eikä päässyt irti syöksykierteestään. Tyttö oli jopa purskahtanut itkuun pahan mielensä vuoksi.

Agnes-niminen tyttö oli herännyt liian myöhään, mutta silti päättänyt jäädä sänkyynsä lojumaan. Hänen äitinsä oli yrittänyt saada hänet nousemaan ylös, ja lopulta tyttö oli suostunut. Agnesin aamutoimet olivat kuitenkin sujuneet kiireisen hätäisesti. Hän oli muun muassa joutunut laittamaan ylleen paidan, jossa oli tahra.

Agnesin naapurit ja koulukaveri tiesivät kertoa, että myöhästely on hänelle hyvin tuttua. Koulussa Agnesiin oli jälleen kerran luotu merkitseviä katseita.

Sosiaaliset tilanteet olivat kuuleman mukaan aina Agnesille myrkkyä. Maanantaiaamuna hän oli hävennyt likaista paitaansa ja törkyisiä kynnenalusiaan eikä kuunnellut muiden keskustelua. Kun häntä oli pyydetty osallistumaan keskusteluun, hän ei osannut sanoa sanaakaan.

Seurustelun lomassa Agnes oli lähtenyt hakemaan muulle seurueelle cupcakeseja. Tuolloin hän oli kuullut muiden nauravan hänelle. Se oli ollut viimeinen pisara. Tuloksena olivat katkerat kyyneleet.

Katso video tästä:

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

What in the hell happened? (vko 8)

Jees & box! Stopshakehoneygon melko suosittu viikkokatsaus on täällä taas! Menot ja meiningit olivat jälleen siinä mielessä kohdallaan, että listauksen laatu on sekä monipuolinen että sekava.

- Ruotsin poplahjakkuus Lykke Li laittoi streamattavaksi ns. highly anticipated kakkosalbuminsa Wounded Rhymes. Aikaisemmin hehkutin biisiä Love Out of Lust, vaikka viime vuonna en päässyt Get Somen kanssa perusdiggailua pidemmälle. Koska olen tunteellinen ja lälläri tyyppi, pidän paljon myös Shangri-Las-vaikutteisesta Sadness Is a Blessingistä. Upea albumi, ehdottomasti vuoden parhaita.
Lykke Li - Sadness Is A Blessing by malddim

- Joku megaässä tyyppi oli tehnyt montaasin kaikista Billboardin #1 hiteistä, viisi sekuntia per styge. Listaus lähtee vuodesta 1956 ja päättyy vuoteen 1992. Kaikki odottavat sormet syyhyten kolmatta osaa.
Five Seconds Of Every #1 Pop Single Part 1 by mjs538
Five Seconds Of Every #1 Pop Single Part 2 by mjs538

- K-X-P kertoi Twitterissä julkaisevansa uutta musiikkia vielä tänä vuonna. Working on epic remix for Pepe Deluxe (Catskills records) also working on new ep to be released fall 2011! Stay tuned!

- Morrissey julkaisee kaksi vanhaa kappaletta Viva Hate -sessioista. Odotettavissa lienee musiikkia, joka ei aikanaan kelvannut, mutta joka nyt kelpaa.

- Ruisrock julkaisi komean artistikattauksensa. The National, The Prodigy, Fleet Foxes, Bullet for My Valentine, Anna Calvi jne. + kasa kotimaisia. Täydennyksiä on syytä odottaa kevään aikana.

- Daft Punk jatkoi brändinsä lihoiksi lyömistä ryhtymällä yhteistyöhön Coca Colan kanssa. Ennen joulua oli mahdollisuus ostaa Daft Punk -figuureja ja esimerkiksi TRON-kuulokkeet. Kukaan ei ilmeisesti ole kertonut bändille Lordin kovasta kohtalosta.

- Fanipalan kaupalliseksi nettiratsuksi paljastunut Herkullistaja yritti toistaa neljännen kerran Yllätyssynttärien menestystä autotunetetulla videolla Juha laskee laudalla lätäkön yli. Kaikkien mielestä on vähän turhan suuri pettymys, että kyseessä oli nettihuijaus, eikä kukaan halua enää linkata Herkullistajan videoita mihinkään.


- Beady Eyen albumi saatettiin kuunneltavaksi.

- The Vaccinesin saapumisesta Tampereelle ja Helsinkiin kerrottiin.

- Munamies voitti Putouksen sketsihahmo-äänestyksen ja päätti tehdä levyn.


- Ranskalaisen elektroduo Justicen uutta musiikkia joko vuosi tai ei vuotanut nettiin. Toivottavasti ei, sillä OfficialLeaks-nickin Youtubeen uploadaamat kappaleet ovat aika tavallisia elektrobiisejä. Jos odotetun ehkä Visceral-nimisen kakkosalbumin selkäranka muodostuu näistä, niin hohhoijaa. Jotenkin on vaikea uskoa näitä aidoiksi.


- Jenni Vartiainen "putsasi pöydän" Emma-gaalassa. Palefacekin pokkasi kolme pystiä. Tv-yleisö ihmetteli, miksi juontopuolella humoristit oli jälleen kerran päästetty asialle. Uusi musiikki ei näytellyt gaalassa pääosaa.

- NME järjesti omat Shockwave Awardsinsa ja Rumba Femmansa. Femmagaalassa palkittiin muun muassa sää.

- Jori Hulkkonen uudisti nettisivunsa ja julkaisi hienon promovideon.


edit. osa1
Uusi biisi The Strokesilta! Äänenlaatu on ehkä huonoin ikinä. You're So Right julkaistaan virallisesti Under Cover of Darknessin b-puolena 1. maaliskuuta, eli parin päivän päästä. Biisi soitettiin tänään newyorkilaisella RXP-radioasemalla. Aluksi kaikki Strokes-fanit olivat saatanan vihaisia, kun radiolähetystä ei streamattu kyseisen biisin osalta netissä, mutta joku paikallinen tyyppi oli saanut talteen tämän version.


Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!

The Rural Alberta Advantage - North Star


Ajattelin postata yön tai aamun ratoksi mukavalta soundaavaa ja hyvin tehtyä musiikkia. Siitä vastaa kanadalainen The Rural Alberta Advantag. (Okei, käännä nyt katseesi pois monitorin ruudulta ja yritä muistaa bändin nimi ulkoa. Onnistuitko? Great! Jos onnistuit, yritä seuraavaksi sanoa bändin nimi kymmenen kertaa peräkkäin tosi nopeasti.)

Yhtye on perustettu Torontossa vuonna 2005. Siihen kuuluvat Paul Banwatt, Amy Cole ja Nils Edenloff. He näyttävät promokuvissa maanläheisiltä kanadalaisilta indierockareilta. He ovat varmaan siviilissä tosi mukavia skaiffareita. Joku on todennäköisesti saanut Amy Colesta itselleen joviaalin tyttöystävän tai vaimon. Luulen, että bändin jäsenet pelailevat keikkabussissaan seurapelejä ja syövät välipalaksi appelsiineja. He kantavat itse vahvistimensa lavalle silloinkin, kun heidän ei olisi pakko. Keikan jälkeen he menevät hyvillä mielin nukkumaan.

The Rural Alberta Advantagin debyyttialbumi Hometown julkaistiin ensin pienellä levymerkillä vuonna 2008 ja vähän isommalla vuonna 2009. Kokoonpanon toinen albumi Departing ilmestyy 1. maaliskuuta. En ole kuullut bändiltä kuin kaksi biisiä. Pidän enemmän North Starista.



Kappaleesta Stamp on tehty myös video. Siinä on hauska rumpulointikomppi, vaikka melodisesti se ei olekaan yhtä sykähdyttävä kuin North Star.

Ehkä The Rural Alberta Advantagen tyypit ovat niin mukavia, että he eivät huomaa omien sävellystensä melodista voimaa.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Starfucker - Quality Time


Minulla on pieni unelma tulevien tuntien tapahtumista. Jotkut tyypit jossain järjestävät toogabileet, joissa kaikilla on hyvä & yhteenkuuluvainen fiilis. Tytöt ja pojat ovat tavallisen näköisiä, mutta silti ihan kivan näköisiä. Seurustellaan ja juotavaa juodaan. Taustalla kuuluu joku peruselektroninen musiikki.

Äkkiä joku kolkuttaa. Juhlien isäntä avaa oven, jonka takana on TRANCELOORDI! Tranceloordi antaa kannettavan cd-soittimen ja kuulokkeet illan isännälle ja painaa playta. Aika pysähtyy.

Koska illan budjetti on rajallinen, eikä musiikkivideoilla enää tienaa, aika pysähtyy niin, että juhlakansa vain jää seisomaan siihen asentoon, jossa oli kun playta painettiin. Tranceloordi alkaa keppostella vetämällä tyttöjen ja poikien toogia pois heidän päältään niin, että heidän tuhmat ulokkeensa hötkyvät joko seksikkäästi tai epäseksikkäästi.

Tranceloordi poisuu paikalta ja aika alkaa taas kulkea. Juhlakansa huomaa, että jotain kummallista on tapahtunut, mutta ei välitä siitä, koska heidän fiiliksensä on hyvä & yhteenkuuluvainen. He alkavat jorata ilman toogiaan eivätkä välitä siitä, että heidän otsiinsa on kirjoitettu huulipunalla solvaavia sanoja.



Starfuckerin biisejä voi streamata täällä. Bändi on myös esimerkiksi MySpacessa ja Facebookissa.

edit. Bändi laittoi juuri koko Reptilians-levynsä Soundcloudiin. Luv the internetz!
STRFKR - Reptilians by Polyvinyl Records

Beady Eye - Full album stream (legal!)


Different Gear, Still Speeding on hyvä levy. Ei paras levy seuraavaan viiteenkymmeneen vuoteen, mutta oikein miellyttävä ja tuore tapaus.

Julkaistut singlet Bring the Light, Four Letter Word ja The Roller antoivat juuri oikean kuvan itse albumista. Se on rempseällä otteella soitettu klassiseen rockperinteeseen nojaavaa bändilevy, jonka kappaleet eivät sävellyksinä muuta maailmaa, mutta jotka groovaavat hienosti ja mikä tärkeintä - saavat jalan stomppaamaan.

Kun aikanaan kuulin ensimmäistä kertaa Four Letter Wordin, taisin kirjoittaa, että bändin miehillä ja varsinkin Liam Gallagherilla näyttää nyt olevan pitkästä aikaa jotain todistettavaa. Ja kyllä Beady Eye aika nälkäinen ryhmä on, vaikka miehet eivät enää parikymppisiä kloppeja olekaan.

Santa Monicassa sijaitseva radioasema KCRW on saanut albumin streamaukseen. Siitä heille kiitos.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Peter, Björn and John - Second Chance (video)


Käviköhän sillä tavalla, että Peter, Björn and John teki niin hyvän kappaleen, ettei enää ikinä tee? En tarkoita tätä uutta biisiä, vaan sitä vanhaa.

Bändin kuudes studioalbumi Gimme Some julkaistaan 28. maaliskuuta. Albumin ensimmäinen single Second Chance puskettiin nettiin tammikuun lopussa. Jotenkin tavalliselta kuulostaa. Videokin on perinteinen takaperin kulkeva vetäisy, jota edes hauska tanssahtelu ei pelasta. Hienosti puhuvat henkilöt kutsuisivat tätä geneeriseksi.

Luulen, että biisi toimii vaikkapa indiediscossa paremmin kuin työhuoneen stereojärjestelmästä soitettuna. Tai toivon, että se toimii. Joku toinen uuden albumin kappaleista oli mielestäni ihan ok, mutta ei top of the year -materiaalia sekään.

Mitä pitäisi tehdä silloin, kun haluaa pitää jostain bändistä, mutta ei vain enää oikein pidä?

The Vaccines - If You Wanna (new video)


Yeah! Tosi kiva, kun The Vaccines tulee keikalle noin seitsemän kilometrin päähän kotiovesta. Aion jopa mennä paikalle. Eilinen mediatiedote kertoi seuraavaa:

...jaadajaadajadajadajada...The Vaccines saapuu ensimmäisille Suomen keikoilleen toukokuussa. Maaliskuussa debyyttialbuminsa What Did You Expect From The Vaccines? julkaiseva lontoolaisnelikko nousee Tavastia-klubin lavalle Helsingissä torstaina 5. toukokuuta ja...jadajadajada...6. toukokuuta Tampereen Klubin.

Vasta viime vuonna perustettu The Vaccines on ehtinyt...jadajadajada...BBC 1:n radiopersoona Zane Lowe hehkutti ohjelmassaan bändin demoa viime kesän...jaadajaadajaada...bändin ensimmäinen Lontoon-keikka lokakuussa oli loppuunmyyty...jaadajadajadajaada....Q-lehti nimesi The Vaccinesin ensisinkun Wreckin’ Bar (Ra Ra Ra) päivän biisiksi ja bändi pääsi komeilemaan BBC:n Sound of 2011 -listan kärkisijoille. Toinen single Post Break-Up Sex on sekin...jadajadajada...ja bändin maaliskuun 24. päivä julkaistavaa debyyttialbumia on povattu...jadajadajaada...Toukokuussa Brittein saarten ...jadajadajada...tulokkaan pääsee katsastamaan...jadajadajada...Suomen keikoilla.


Stopshakehoneygossa bändistä on kirjoitettu muutamaankin otteeseen. Ensikosketukseni The Vaccinesiin sain joulukuussa, ja tammikuun alussa julistin jo matkustavani bandwagonissa. Mikään ei ole antanut syytä muuhun. Yhtyeen tuorein biisi & video If You Wanna on kylläkin mitäänsanomattomin kuulemistani bändin biiseistä, mutta kyllä sekin ihan ok on. Ei tosin yhtä riemastuttava kuin Blow It Up, Wreckin' Bar, Post Break-Up Sex tai We're Happening.

Lippuja saa Tiketistä.

torstai 24. helmikuuta 2011

Wolf Gang - Pyramid Song (Radiohead cover)


Radio rakastaa covereita enemmän kuin kukaan muu. Tähän on muutama syy.

[radiobasics]
Kun radiokanava alkaa soittaa uutta kappaletta, aseman musiikkipäällikkö ottaa riskin. On mahdollista, että kuuntelijat eivät pidä kappaleesta, ja jos kuuntelijat eivät pidä kappaleesta, he kääntävät kanavaa.

Radiota tehdään tavallisille kuluttajille, ei musadiggareille. He haluavat kuunnella työpäivänsä tai arkiaskareidensa taustalla mieleistään musiikkia. Vieras musiikki ei ole tavalliselle kuluttajalle mieleistä, ei ainakaan siinä mielessä kuin se uusia tuulia etsivälle musiikin suurkuluttajalle on. Soitettavien laulujen pitää olla sellaisia, joita voi hyräillä mukana ja joiden sanoista tunnistaa mielellään ainakin muutaman. Laulu ei missään tapauksessa saa olla palanut loppuun, mutta tietysti se voi olla sellainen, johon tavallinenkin kuuntelija suhtautuu intohimoisesti.

Vain hyvin harvoin julkaistaan lauluja, johon miljoona ihmistä ihastuu heti. Esimerkiksi Jenni Vartiaisen Missä muruseni on? on sellainen. Valtaosa ei ole.

Uutta kappaletta on soitettava paljon, jotta se jäisi ihmisten mieleen ja muuttuisi tutuksi. Kun kuuntelijat tunnistavat kappaleen, he voivat sanoa mielipiteensä siitä. Menestyneet radioasemat testaavat jatkuvasti soittamaansa musiikkia erilaisilla tutkimuksilla. Uutta biisiä on soitettava kanavalla yleensä kymmeniä kertoja (tai enemmän), jotta se voidaan luotettavasti testata.

Jos kappaletta on alun perinkin vihattu, tilanne on todella huono radioasemalle. Se on yrittänyt moukaroida viikkokausia ihmisten tajuntaan laulua, joka onkin toiminut kanavanvaihtajana. Tieto virheestä saadaan vasta silloin kun vahinko on jo tapahtunut. Joskus salitutkimukset saattavat paljastaa yllättäviäkin tuloksia tunnettujen ja suosittuina pidettyjen artistien tuotannosta. Tällöin kanava saattaa pudottaa koko bändin tai laulajan pois soittolistaltaan.

Mitä isompi/suositumpi yhtye on, sitä pienempi riski, näin ainakin periaatteessa. Esimerkiksi Jenni Vartiaisen seuraavan albumin ensimmäinen single lähtee soimaan kaikilla asemilla, joihin se edes vähän sopii. Suurella todennäköisyydellä kuuntelijat pitävät siitä, tai eivät ainakaan vihaa sitä.

Radiosoittoon tarkoitetun cover-version ei tarvitse olla ns. taiteellisilta arvoiltaan kummoinen, kunhan se sopii radiokanavan soundiin. Jos kuuntelija tunnistaa biisin ja pitää kanavan äänimaailmasta, kaikki on periaatteessa hyvin. Tästä syystä esimerkiksi brittiläiset tosi-tv-voittajat julkaisevat silotellulla tuotannolla kuorrutettuja cover-versioita ensimmäisinä sinkkuinaan.

Hyvä musiikkipäällikkö tuntee yleisönsä ja osaa valita kanavalle uudet kappaleet.
[/radiobasics]

Netin puolella coverit toimivat eri tavalla kuin radiossa. Radiossa lainakappaleet toimivat apupyörinä niin artistille kuin musiikkipäälliköllekin. Netissä covereilla haetaan huomioarvoa.

Netti on myös arvaamattomampi. Tavalliset kuuntelijat eivät jaksa tuhlata aikaansa huonoista cover-versioista höyryämiseen. Nettientusiastit jaksavat. Bändi tuhoaa huonolla versiolla todella helposti uskottavuutensa. Tai ainakin nakertaa uskottavuuttaan. Jotkut joutuvat totaalisesti & lopullisesti naurunalaisiksi.

Wolf Gangin nokkamies Max McElligott on tehnyt coverin Radioheadin Pyramid Songista. Sitä ei ole tarkoitettu radiosoittoon.

Jollain ihmeellisellä tavalla hän onnistuu hoitamaan homman kotiin.

Wolf Gang - Pyramid Song (Radiohead cover) by Radar Maker

The Strokes - Making of Angles (micro doc)


Niin, että kiitos nyt The Strokesin pojat tästäkin vähästä. Vuosi sitten julkaisitte yhdeksän minuuttia kestävän studio-ei-mitäänlyn Recording for next album PART 1 ilman Julian Casablancasia. Kakkososaa ei koskaan tullut. Ellei sitten tämä ole sellainen.

Minuutti ja neljäkymmentäkuusi sekuntia sellaista & tällaista kuvamateriaalia Angles-albumin nauhoituksista. Julian laulaa jotain, Fab pyörii ympäri ostoskärryissä, joku nauraa, joku puhuu, joku soittaa kitaraa, joku soittaa rumpuja, joku tekee jotain muuta. iPhonea esitellään ja keskaria näytetään. Osa materiaalista on samaa kuin vuoden takaisella videolla. Olisitte nyt samalla voineet tehdä tästä vaikka viisi minuuttia pidemmän. Or something.

The Strokesin seuraava uusi kappale You’re So Right julkaistaan 1. maaliskuuta. Se on b-puoli. Angels on ulkona 22. maaliskuuta, ellei se vuoda nettiin sitä ennen. Veikkaan, että ei vuoda. Under Cover of Darknessin video on kuvattu. Casablancas postasi videon kuvauksista yllä olevan valokuvan pari päivää sitten nettisivuilleen. Kuvan värit joko esiintyvät tai eivät esiinny valmiissa videossa.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Smith Westerns - All Die Young


Nyt ihan aidosti hei. Minkä takia kukaan ei ole kertonut minulle Smith Westernsistä? Onko bändi ollut joku yleinen diggailun kohde, josta ei ole höyrytty, kun kaikki sen kuitenkin tietää? Vai ovatko kaikki vain pimittäneet tiedon minulta, että Antti on ihan tyhmä, ei kerrota sille tästä bändistä, ei se kuitenkaan ymmärrä. Vai olenko vain pitänyt korvani tavallistakin voimakkaammin kiinni?

Smith Westerns on vuonna 2007 perustettu indierockpumppu Chicagosta. Bändi julkaisi ensimmäisen albuminsa The Smith Westerns kesällä 2009. Viime vuoden loppupuolella yhtye ulospani sinkun ja videon kappaleesta Weekend, joka päätyi myös orkesterin tammikuussa ilmestyneelle Dye It Blonde -levylle.

Bändi mainitsee vaikuttimikseen muun muassa Beatlesin, David Bowien ja T.Rexin. Periaatteessa tässä surffataan siis samoilla retroaanisilla aalloilla kuin moni muukin bändi viimeisten vuosikymmenten aikana on surffannut. 2000-luvulla vaikuttaneusta yhtyeistä Smith Westerns kuulostaa omaan korvaani aika paljon Sleepy Jacksonilta.

Dye It Blonden hienoimpia hetkiä on julistuksellisesti leijaileva All Die Young.

Smith Westerns - "All Die Young"

Weekendin videossa yhtyeen vintiöt pelailevat pelejä, syövät roskaruokaa, kaatavat puun ja tekevät muutakin vintiömäistä. Nuorena vintiönä sitä vielä jaksaa vintiöidä.

Tv-resistori - Ilta aikaa


2000-luvun alussa oli olemassa nettisivusto, jonka nimi oli kellaribandit.net tai jotain vastaavaa, en muista tarkkaan. Palvelun perusjatus oli, että yhtye pystyi luomaan oman profiilinsa ja uploadata sinne musiikkiaan, kuviaan, bionsa ja muuta sen sellaista. Vastaavia sivuja oli jo tuohon aikaan monta, mutta millään/kellään ei ollut varsinaista monopoliasemaa.

Löysin Tv-resistorin kyseisen palvelun kautta. Tykästyin bändiin jopa niin paljon, että tilasin kaksi kappaletta heidän TV_RESISTORI-demoaan. Se sisälsi noin kuusi kappaletta, joista Booako? ja varsinkin taivaallisen hieno Blondiini jäivät heti paitsi mieleen, myös kestokuunteluun. Kun Fonal nappasi Tv-resistorin talliinsa, ostin yhtyeen jokaisen julkaisun ja pidin kaikista.


Olisi todella hienoa kertoa, että pidän eniten jostain muusta kuin bändin ensimmäisestä demosta, mutta kyllä se vain niin on. Ensi-ihastumisen huumaa on vaikea toistaa. Petit Pianista on oivallinen debyyttiseiska, jonka avauskappale Digaten & styylaten on yksi bändin parhaista. Melodi Melodika on ok perussinkku (jonka kasettiversiota itse asiassa en omista) ja Intiaanidisko ihastuttavan hurmaava esikoiskokopitkä. Tv-resistorin kakkosalbumi Serkut rakastaa paremmin on kai periaatteessa yhtyeen paras, mutta itse olin jo muissa musiikillisissa maailmoissa sen julkaisun aikaan.

Noin vuosi sitten yhtye julkaisi kappaleen Voi ei, ei voi olla totta. Tuolloin oli puhetta, että yhtyeen kolmas albumi julkaistaisiin piankin.

Tv-resistori: Voi ei, ei voi olla totta (2010 mix) by Fonal Records

Nyt vihdoin alkaa olla se pian. Fonal uploadasi tänään Soundcloudiin uuden biisin Ilta aikaa, jota jo Jussi ja Janne kirjoituksissaan sivusivat. Kun 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella mainittavan moni orkesteri siirtyi ilmaisussaan elektroniseen suuntaan, näyttäisi siltä, että Tv-resistori kulkee yhä vankemmin kohti perinteistä, akustista bändisoundia.

Gösta Sundqvistin henki on tässä vahvasti läsnä, mitä voi pitää oikein miellyttävänä asiana.

Tv-resistori: Ilta aikaa by Fonal Records

tiistai 22. helmikuuta 2011

Lapko - The Day I'm Gone (new song)


Tajusin päivänä eräänä yhden asian. Olen tajuamattani käyttänyt kirjoitusissani polarisoitua bändirangea. Siis niin, että kirjoitan joko genren superbändeistä (Radiohead, The Strokes, PJ Harvey jne.) tai vielä/ikuisesti tuntemattomista yhtyeistä. Mutta esimerkiksi tunnetut, levy-yhtiön löytäneet ja paikkansa vakiinnuttaneet kotimaiset aktit ovat olleet vähemmällä huomiolla. Muutan kirjoituskäyttäytymistäni.

Lapko julkaisee 10. maaliskuuta Horse and Crow -ep:n, joka sisältää viime vuotiselta A New Bohemia -levyltä tutun biisin lisäksi kolme ennenjulkaisematonta kappaletta, The Day I’m Gone, Sad CV ja Guillotine. EP:stä julkaistaan rajoitettu, numeroitu cd-painos 3D-kansilla. Levyn mukana tulee myös tarkoitukseen sopivat 3D-lasit.

Saatan ostaa ep:n jo siitäkin syystä, että saisin vihdoin välineet paitsi Lapkon levynkannen ihailuun, myös Zebra and Snaken musiikkivideon katsomiseen. Win!

Horse and Crow on Lapkomaisen tuttu tykitys, mutta ainakin nykyiseen olotilaani ja musiikilliseen yleismakuuni The Day I’m Gone sopii huomattavasti paremmin. Sovituksellisesti siinä on paljon enemmän ilmaa, se on rauhallisempi kuin iso osa Lapkon biiseistä, mutta ei kuitenkaan ns. lässy. Varsinkin lopun sähkökitara kuulostaa todella hienolta. Harmi vain, että biisi on niin lyhyt. Samaa tunnelmointia olisi kuunnellut kauemminkin.



Horse and Crow -ep:n voi tilata esimerkiksi Fullsteamilta. Lapkon edesottamuksia voi seurata MySpacesta tai perinteisiltä nettisivuilta.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Indians on minun uusi suosikkiyhtyeeni

Aina välillä on hienoa kuulla kappale, jonka esittäjästä ei tiedä mitään. Eikä pienen nettietsinnänkään jälkeen tiedä mitään. Vaikka haluaisi. Varsinkin, jos biisi sattuu olemaan sekä melodisesti että soundillisesti täyttä kultaa.

Aika usein soundilähtöisessä indiemusiikissa melodiat jäävät turhan vähälle huomiolle. Vähän samalla tavalla kuin melodialähtöisessä musiikissa soundit jäävät turhan vähälle huomiolle. Tai soittotaitokeskeisessä musiikissa kaikki muu jää turhan vähälle huomiolle. Kun Magic Kidsin melodia potkaisi ensimmäistä kertaa sisään, iltapäivä muuttui heti valoisammaksi.

Pitäisikö Indiansista tietää jotain? Tiedätkö sinä Indiansista jotain? Onko Indiansilta tullut joku levy tai muu julkaisu ulos joskus? Onko Indians Tanskasta, niin kuin luulen sen olevan? Questions just keep pouring in.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

What in the hell happened? (vko 7)

Whoaboy, kun on jälleen mielenkiintoinen viikko takana! Jos katsot itsesi joko liian laiskaksi tai turhan kärsimättömäksi netin infotulvaa haravoimaan, tässä lyhyt ja tarkoin valikoitu kertaus. Näillä mentiin, sano Virmanen.


- Radiohead julkaisi kahdeksannen studioalbuminsa The King of Limbs hyvin itselleen ominaiseen tapaan. Maanantaina bändi kertoi levyn ilmestyvän lauantaina. Perjantaina bändi päätti, että mitäs jos julkaistaisiinkin se jo nyt, mehän siitä päätetään, julkaistaan se jo nyt. Bändin nettisivut kaatuivat innokkaiden fanien iskiessä sähköisiä seitsemäneuroisiaan Radioheadin pankkitilille. Musiikillisesti levy ei muuttanut yhdenkään ihmisen mielipidettä bändistä. Pitäjät pitivät, vihaajat vihasivat, bändin arvostusta kritisoivat kritisoivat ja vanhan liiton perheenisät hymähtelivät puolityytyväisinä. Little by Little joko on tai ei ole albumin paras biisi.

Radiohead - Little By Little


- Arcade Fire voitti Grammyn vuoden parhaasta albumista ja maailma jakautui pooleihin. Osa valtavirtaisella musiikkimaulla varustetuista ihmetteli, jotta että mikä se tällainen Arcade Fire oikein on. Osa indie-henkisistä tyylittelijöistä naureskeli valtavirtaisella musiikkimaulla varustetuille ihmettelijöille, jotta että ootte te kyllä vähän pihalla nykymusiikista. Osa indie-henkisistä konkareista naureskeli koko keskustelulle, jotta että älkääs nyt nuoret turhaan rakentako noita vastakkainasetteluja, että ehkä sitä omaa identiteettiä ei kuitenkaan kannata rakentaan pelkän musiikkigenren varaan, että iloitkaa nyt siitä, että hyvä levy palkittiin. Osa tyypeistä taas oli ihan, että mitkä ihmeen Grammyt, että soita Alcazarin Crying at the Discoteque.


- Paleface & co julkaisi remake-albumin Palaneen käryä, jossa Helsinki - Shangri-Lan kappaleita oli uuteen uskoon muokannut kaikkiaan 65 ihmistä. Levy on todella onnistunut ja sen soisi päätyvän monen musadiggarin hyllyyn.

- Flaming Lips vetäisi jälleen kerran viraaliksi julkaisemalla äänitaideteoksen Two Blobs Fucking. Se koostuu kahdestatoista videon ja äänen yhdistelmästä. Jos jollakulla on yksitoista kaveria, teoksen voi soittaa iPhoneilla tai vastaavilla niin kuin se on tarkoitettu. Imagine the lo-fi symphonic joy that you, along with family, friends, pets, and others, will create at the touch of a button. The more devices, the more harmonic possibilities can be constructed. You and your device, at one with the music, become the orchestra, just as the Gods of Technology naturally intended it to be. Täältä lisää.

Tässä jonkun tekemä audio mixdown.
The Flaming Lips: Two Blobs Fucking Stereo Mixdown by Brandon Douglas


- Kuhmon Kalliojoella mitattiin viikon puolessa välissä 40,1 astetta miinusta. Radio 957:n rakastettu iltapäiväjuontaja Janne Leipijärvi käynnisti Papu ja pojat -manian kaivamalla esiin klassikkokappaleen Helle vuodelta 1983. Yhtye koostui laulaja Helena "Papu" Haroa lukuunottamatta J. Karjalaisen Mustat lasit yhtyeestä. Karjalainen kirjoitti bändin kaikki kappaleet, vaikka ei itse kuulunutkaan sen kokoonpanoon. Pak---------kanen, siitä suomalaiset tyk--------käää. Klassikko.



- Skinsissä soi Villa Nahin musiikkia. En ole streamannut jaksoa, enkä tiedä missä kohtaa, mikä biisi ja kuinka paljon. Tämä lieni jopa hienompi juttu kuin taannoinen Chanel-muotinäytös.

- Joku tyyppi myi/myy Pete Dohertyn verimaalausta 25 000 punnan hinnalla.

- Pintandwefall julkaisi jälleen yhden videon uudelta albumiltaan. Paranoid on levyn parhaita ellei paras kappale. Vaikka bändi on hyvä, biisit ovat hyviä ja videot pääosin hyviä, hengästyttävä julkaisutahti alkoi jo vähän hengastyttää.



- Rumba julkisti vuoden 2011 Femma-ehdokkaat. Osa ehdokkaista on valittu jälleen puhtaassa piruilumielessä, osa jossain muussa mielessä. Kukaan ei vieläkään näytä tietävän, onko Femma-gaala musiikin puolella vai sitä vastaan.

- Antti kävi perheineen Ikeassa ja osti neljä säilytysastiaa.

- edit. Viikon tärkein unohtui kokonaan! Pasila tiivisti suomalaisen musiikin kahteen ja puoleen minuuttiin. Anna mennä, Andy!


Mitä tapahtuu ensi viikolla? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!

Telekinesis - Car Crash


Car Crashin piti olla lauantai-illan postaus, koska se sopii paremmin lauantai-iltaan kuin sunnuntaiaamuun. Yleensä. Mutta ei tänään.

Uskotko autokauppiasta, joka kertoo tekevänsä esimerkiksi Helsingin luotettavinta autokauppaa? Tai kylpylää, joka julistaa tarjoavansa Lahden parasta palvelua? Tai ravintolaa, joka uhoaa paistavansa kaupungin parhaat pihvit? Tai niin edelleen.

Joo-o, arvasin, ei kukaan muukaan usko. Maailma ei toimi niin. Ihmiset eivät usko uhoamista, ja varsinkin jos he kokeilevat tuotetta ja huomaavat sen keskinkertaiseksi, tuotteen tarjoaja on paitsi keskinkertaisuus, myös valehtelija.

Ok, erilaisissa kirouksissa homma toimii samalla tavalla. Jos esimerkiksi kehuu kavereilleen, kuinka laittamattomasti kortti on kulkenut viime viikot, eivätkös ne vastustajan värit ja kahdet parit täyty sen jälkeen joka ainoa kerta. Tai jos perjantaina ihastelee hienoa viikonloppusäätä ja Forecan ennustetta, eivätköhän vain ne effing rakeet saavu viimeistään seuraavaan iltapäivään mennessä. Ja niin edelleen. Kirousten maailma on hyvin looginen.

Olemme tänään lähdössä perheen kanssa Ikeaan. Kulkuvälineenämme on auto. Päätin blogipostauksella jinxata meille turvallisen meno-paluun. Let's go!

Telekinesis - Car Crash by ynra

lauantai 19. helmikuuta 2011

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo - On hyvä että olet surullinen


Joitakin kuukausia sitten minulle kävi todella huonosti. Minuun oli iskenyt keskellä päivää suunnaton halu kuunnella Joose Keskitalon levyä Kaupungit puristuvat puristimissa. Varsinkin levyn päättävää kappaletta Koti-ikävä.

-

En ole ikinä pyrkinyt hamstraamaan levyjä itselleni. Tarkoittaen, en osta jokaista vastaantulevaa albumia, joka minua saattaa edes vähän kiinnostaa. Silti omistan noin 1500 levyä. Joillekin se on paljon, joillekin vähän, joillekin normaalisti. Musadiggarille se lienee aika normaali määrä.

Kesällä organiseerasimme asuntomme huoneet uuteen uskoon lokakuista perheenlisäystä varten. Minun ja vaimoni työhuoneet (käytännössä työhuone/varastohuone & varastohuone) yhdistettiin, ja toisesta tehtiin lastenhuone. Lahjoitimme suunnattomasti tavaraa pois, osan veimme kierrätyskeskukseen ja osan kaatopaikalle. Ostimme noin 15 uutta hyllyä tai kaappia tai lipastoa. Järjestimme kirjat (kai niitäkin on reilusti yli 1000) ja levyt uudelleen.

En ehtinyt laittaa levyjäni aakkosjärjestykseen, minkä takia ne ovat yhä epämääräisessä järjestyksessä työhuoneessamme. Cd:t ovat toki cd-hyllyissä, mutta jos minun on löydettävä jokin tietty levy nopeasti, hommaan saattaa kulua keskimääräistä enemmän aikaa. Varsinkin, jos levykotelon löydettyään huomaa, että perkele, eihän se itse levy ole täällä sisällä.

-

Olin jo päässyt täydelliseen joosekeskitalomaiseen fiilikseen. Hyräilin Koti-ikävän sanoja mielessäni. Tunsin liikutuksen nousevan. Etsin hetken aikaa albumin ruskeapahvista kantta hyllystäni ja pienen etsimisen jälkeen löysinkin sen. Avasin kotelon.

Muistin heti tilanteen muutaman viikon takaa. Olin kuunnellut albumia autossa ja kiireessäni laittanut cd:n jonkin toisen levyn koteloon. Kyseinen cd oli nyt tukevasti hyllyssämme, sen tiesin, mutta minkäänlaista muuta muistikuvaa minulla ei ollut.

Tajusin homman olevan sen verran työlään, että minun oli pakko selvitä iltapäivästä ilman Joose Keskitaloa. Puin pettymystäni Facebookiin ja sainkin muutaman ymmärtävän kommentin. Löysin levyn vastaa joidenkin viikkojen jälkeen, kun käärin hihani ja kävin järjestelmällisesti cd-hyllyn levyt läpi. Kaupungit puristuvat puristimissa löytyi hieman ennen puolta väliä.

Oli lähellä, etten huomannut Joose Keskitalon uuden albumin ilmestymistä. Maan näkyjä koostuu vuosina 2007-2010 tehdyistä työhuone- ja keikkaäänityksistä. Se on julkaistu tuplavinyylinä, jonka mukana tulee samat kappaleet sisältävä cd.

Onneksi vinyylejä ei voi soittaa autostereoissa.

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo 'On hyvä että olet surullinen' (Helmi Levyt 2011) by Stupido-Shop Record Store

perjantai 18. helmikuuta 2011

Lykke Li - Love Out of Lust


Lykke Li lähetti blogissaan aika kivan tervehdyksen perjantain kunniaksi. Se menee näin: Someone said it is always better to give than to receive so since it's Friday (I'm in love dududududuruuuu)....... here you go. "Love Out Of Lust" - one of my personal favourites from the album. We're running out of time so have some wine and be proud of who you are! Oikeasti kovin sympaattista.

Pidin periaatteessa viime vuonna julkaistusta Get Somesta, mutta se ei silti nostanut odotuksiani pilviin Wounded Rhymes -albumin suhteen. Varsinkin, kun se kuulosti ihan Bananaraman & The Fun Boy Threen It Ain't What You Dolta. (Vähän niin kuin Macarenakin aikanaan kuulosti.)

Love Out of Lust sen sijaan upposi Antin herkkään sydämeen heti. Pidän siitä paljon. Ihan niinkin paljon, että odotan helmikuun 28. ilmestyvää Lykke Lin kakkosalbumia innolla. Jos kuulen biisin sanat niin kuin ne on kirjoitettu, ne ovat tosi hyvät.

Tässä on jälleen yksi potentiaalinen ehdokas tämän vuoden top 100 -listalleni.

Lykke Li - Love Out Of Lust by LykkeLi

Radiohead - Lotus Flower (new song)


Tässä tällainen nyt olisi. The King of Limbs -albumikin ilmestyy tänään eikä huomenna niin kuin alun perin piti. Onko tämä tapaus?

On.

Onko tämä hyvä biisi?



www.thekingoflimbs.com/

Cut Copy - New video and a mixtape


Ihastelen yhä noin suurinpiirtein viikottain nykyistä nettiaikaa. Se tarjoaa asiaa ymmärtäville melkoisen määrän mahdollisuuksia promota omaa musikkiaan ja/tai keikkojaan ja/tai levyjään ja/tai osaamistaan. Varsinkin silloin, jos on hyvä.

En ole ihan samanlainen Cut Copy -fani kuin jotkut muut ovat, vaikka Unforgettable Season onkin biisinä yksi 2000-luvun suosikeistani. Mutta minulla ei ole yhtään bändin levyä, esimerkiksi, enkä ole ollut, enkä näillä näkymin ainakaan tänä vuonna tule olemaankaan yhtyeen keikoilla.

Otto Talvio antoi juuri viisi tähteä Zonoscopelle. Arvion suitsutusta voi pitää ihan kivana juttuna, vaikka bändi ei enää positiivisia valtavirtakritiikkejä juuri tarvitsekaan. Olen tässä noin viiden minuutin ajan ajatellut, onko Zonoscope *****-levy vai ei. Olen sitä mieltä, että se ei missään tapauksessa ole.

Mutta bändin nettitoiminta on kyllä aika rautaista. Vaikka Zonoscopen vuotaminen nettiin viikkoja ennen sen virallista julkaisua toikin aika pahan kauneusvirheen albumin markkinointiin, muut pikkupalaset ovat olleet hyvin kohdallaan. Ensin biisi, sitten toinen biisi, sitten levynkansi, sitten pay-with-a-tweet-ennakkokuuntelu, sitten itse levy, sitten mixtape, sitten video. Harvassa ovat olleet ne viikot, jolloin Cut Copystä ei olisi kirjoitettu.

A Tale of Two Journeys on kertakuuntelun perusteella aika perinteinen mixtape. Ihan mielellään sen kuuntelee, mutta ei siitä mihinkään tähtitieteellisiin fiilareihin pääse. Need You Nown video sen sijaan on aika hieno, vaikka siinä jälleen kerran käytetään yleistä running people -teemaa.

A Tale of Two Journeys (Mixtape) by cutcopymusic

torstai 17. helmikuuta 2011

Wolf Gang - Dancing with the Devil


Nyt lähtee aika hyvin.

Wolf Gang on lontoolaisen Max McElligottin nokkamiehestämä yhtye. Jos olen ymmärtänyt asiat niin kuin ne ovat, McElligott vastaa yksin kaikesta laulujen kirjoittamiseen ja soittamiseen liittyvästä toiminnasta.

Aikaisemmin tänä vuonna (vai oliko se viime vuonna?) yhtyeeltä julkaistiin sinkku/mp3/video kappaleesta Lions In Cages. Se joko soi tai ei soinut Gossip Girlissä. Itse pidän enemmän Dancing with the Devilin tarttuvuudesta, taustakuoroista ja varsinkin komeasti kajahtavasta kertosäkeestä.

Orkesterin debyyttialbumi Suego Faults ilmestyy 21. maaliskuuta. En tiedä, mihin muut Wolf Gangia vertaavat, mutta onhan tämä ihan silkkaa Queenia. Ja vielä hyvässä mielessä.

Wolf Gang - Dancing With The Devil by wolfgang

Eternal Summers on tosi kiva bändi


Taitaapi olla niin, että musiikkimakuni keskiössä on kuitenkin aina se musiikki, jota tehdään yksinkertaisesti, spontaanisti ja luonnollisesti. Ennen vanhaan se tarkoitti sitä, että kaverit nappaavat soittimet käteensä ja alkavat rymistellä. Tai sitä, että poikakaveri laittaa grooveboxista kompin päälle, alkaa painella koskettimia ja pyytää tyttöystävänsä laulamaan. Nykyään se yhä useammin tarjoittaa sitä, että joku tyyppi jossain ohjelmoi 27 ääniraitaa päällekkäin Cubaseensa, laulaa muutamia säkeitä ja uploadaa tuotoksensa nettiin. Tai jotain vastaavaa. Niin, että 99% yrittäjistä saa aikaan hirveää jälkeä, mutta aina se noin sadas bändi/duo/artisti osuu.

Eternal Summersin Nicole Yun ja Daniel Cundiff kutsuvat musiikkiaan dream punkiksi. Roanokelainen bändi syntyi, kun Yun oli bookannut itselleen keikan, josta alkuperäinen rumpali oli jänistänyt. Cundiff tuli paikkaamaan ja kaksikon kemiat kohtasivat. He päättivät, että ei tässä muita tarvita, vedetään kaksistaan.

Kokoonpanon debyyttialbumi Silver julkaistiin viime syksynä. Tammikuun lopussa yhtye julkaisi uuden videon kappaleesta Safe at Home. Pogo oli tehty jo aikaisemmin.

Pidän niistä kaikista.





eternalsummerseternal.blogspot.com/
www.myspace.com/eternalsummers

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Paleface - Palaneen käryä (album)


Palefacen viime vuonna ilmestynyt Helsinki - Shangri-La aloitti pienehkön pyörityksen Karri Miettisen ympärillä.

Albumi myi kultaa alle kuukaudessa. Se sai Etno-Emman ja se valittiin Soundin vuoden kotimaiseksi albumiksi. Funky Awardsissa Paleface voitti vuoden artisti, vuoden albumi ja vuoden biisi -kategoriat. Levy sai Vasemmistolainen kulttuuriteko -palkinnon ja Paleface kutsuttiin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Helsinki – Shangri-La on myös ehdolla vuoden Pohjoismaiseksi levyksi. Nordic Music Prizen saaja selviää ylihuomenna perjantaina.

Tänään (16. helmikuuta) ilmestyvä Palaneen käryä ei ole varsinainen remix-levy. Ainakaan levyllä mukana olijat eivät halua sitä sellaiseksi kutsua. Helsinki – Shangri-Lan biisejä ei ole miksattu uudelleen, ne on tehty uudelleen.

Paleface - Talonomistaja (DJ Svengali Baltik Bass Remix) by Boom Shakalaka

Albumin tekijälistalla on peräti 65 ihmistä. Uudelleentulkintoja ovat olleet työstämässä muun muassa Uusi Fantasia, Asa ja Slowhill. Tiettävästi Palaneen käryä on ensimmäinen suomalainen yhden levyn uudelleentulkinnoista koostuva albumi.

Jotenkin on sellainen olo, että remake-artistit ovat päättäneet pistää parastaan uusien versioiden kanssa. Ehkä alkuperäisten biisien loistavuuden takia, ehkä siksi, että he ovat tietäneet tästä levystä tulevan aika saaaatanan kova.

Albumilla on pari kokonaan uuttakin kappaletta, joista Kiwan työstämä Karavaani kulkee on yksi.

Paleface - Karavaani Kulkee [Kiwa Remix] preview by Kiwa

Väänäsen Komitean uudelleentulkinta Helsinki - Shangri-Lasta oli ensimmäinen kuulemani näyte levyltä. Jo sen railakkaasti humppaava meno & meininki antoi syyn hankkia levyn. Nyt syitä näyttäisi olevan noin neljätoista lisää.

This is a record you must own.

tiistai 15. helmikuuta 2011

classic: Buzzcocks - best punk band in Manchester


Buzzcocks oli ensimmäinen manchesterilainen punkbändi. Ainakin ensimmäinen, joka oli mainittavalla tavalla hyvä. Sen perustivat vuonna 1976 Pete Shelley ja Howard Devoto. Yhtye soitti kesällä 1976 Sex Pistolsin lämppärinä Manchesterin Lesser Free Trade Hallissa, ja Lontoon debyyttinsä bändi teki saman vuoden syyskuussa. Buzzcocksia pidettiin jo tuolloin tavattoman energisenä ja poikkeuksellisen tarttuvia kappaleita esittävänä kokoonpanona.

Bändi julkaisi tammikuussa 1977 omakustanteisen ep:n Spiral Scratch, jonka avauskappale Boredom on yksi alkuperäisen brittipunkin klassisimpia kolmeminuuttisia. Tässä vaiheessa yhtye vielä oli selvästi punk, eikä punkpop, niin kuin myöhemmin.

Buzzcocks - Boredom by crouteprod

Howard Devoto erosi yhtyeestä, lähti opiskelemaan ja perusti myöhemmin Magazinen, joka julkaisi muun muassa mainion Real Life -albumin. Shot by Both Sides lienee Magazinen tunnetuin kappale. Suomalaiset saattavat tunnistaa sen Kollaa kestään suomenkielisenä versiona Syksy.

Buzzcocks jatkoi ilman Devotoa, ja hyvä että jatkoi. Bändi kirjoitti sopimuksen United Artistsin kanssa ja julkaisi toinen toistaan hienompia sinkkuja, kaksi ok albumia ja yhden uskomattoman hyvän albumin.

Orkesterin ensimmäinen UA:n kautta julkaistu single Orgasm Addict oli bändin liverepertuaarissa jo Devoton aikana. Kappaleen ensimmäiset säkeet ovat ehkä hauskimmat ikinä, tai ainakin hauskimmat ikinä brittiläisessä punkrockissa. Well you tried it just for once found it all right for kicks, but now you found out that it's a habit that sticks and you're an orgasm addict.

Orgasm Addict by staudingersarah

Niin kuin monen muunkin punkyhtyeen, myös Buzzcocksin ensimmäinen albumi Another Music in a Different Kitchen oli epätasainen tapaus. Sillä on toki hetkensä, mutta singleinä julkaistujen Orgasm Addictin ja I Don't Mindin lisäksi levyn huippuhetket ovat vähissä. Albumia myös vaivaa turha punkitteleva stereotyyppisyys, kun bändi esimerkiksi kertoo vihaavansa nopeita autoja.

Kakkosalbumi Love Bites (1978) onkin sitten aivan toinen tapaus. Buzzcocksista oli kasvanut huomattavasti vähemmän punk- ja huomattavasti enemmän powerpop-yhtye. Bändi oli lopettanut turhanaikaisen keskisormen näyttelyn ja keskittynyt hienojen poplaulujen tekoon. Albumi sisältää muun muassa taivaalliset biisit Nostalgia, Sixteen Again ja bändin ylivoimaisesti tunnetuimman hitin Ever Fallen in Love (with Someone You Shouldn't've).

Buzzcocks - Ever Fallen In Love...



Orkesteri tehtaili kunnioitettavaan tahtiin 7" sinkkuja, joista valtaosa ei päätynyt bändin albumeille. Love Bitesin ohella Buzzcocksin sinkkukokoelma Singles - Going Steady on ehdottomasti hankkimisen arvoinen tapaus.

Näin jälkikäteen ajateltuna Buzzcocks kehittyi, saavutti huippunsa ja laantui hyvin nopeasti, noin kolmessa vuodessa. Love Bitesin jälkeen bändi tuntui kehittyvän nopeammin ajatustensa ja ideoidensa tasolla kuin varsinaisesti musiikissaan. Yhteen kolmas albumi A Different Kind of Tension oli kokeellisempi ja periaatteessa monisyisempi kuin kaksi aiempaa lp:tä, mutta se ei sisältänyt enää bändin tavaramerkiksi nousseita maailman parhaita popbiisejä. Hollow Inside, You Say You Don't Love Me ja Paradise ovat kelpo sävellyksiä, mutta bändin omalla mittapuulla arvioituina tavanomaisia.

Kolmanen albuminsa jälkeen Buzzcocks julkaisi vielä muutaman heikkotasoisen singlen ja päätti pistää pillit pussiin.

Vaikka nykyään Ever Fallen In Love... onkin ylivoimaisesti tunnetuin Buzzcocks-biisi, olen aina pitänyt eniten Steve Digglen kirjoittamasta rujon kauniista Harmony in My Headista. Se on ns. parasta ikinä.


Tänä kesänä Buzzcocks esiintyy Ilosaarirockissa. Yhtye on tehnyt levyjä ja keikkaillut 90-luvun alusta lähtien, mutta en ole juurikaan tutustunut bändin uudempaan tuotantoon.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Joensuu 1685 - Lost Highway


Miten rakastua junnaukseen ja jumitukseen? Tuota noin. Olisikohan se niin, että jos makaa sairaalassa lonkka sijoiltaan kolme kuukautta, alkaa ymmärtää molempia.

Lähtösoundi + bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio, bassokuvio....ja lopulta soundillinen muutos ja/tai toinen sointu ja/tai uusi soitin ja/tai rytmiikan vaihdos. Aaaaaahhhh! Jos on ollut sairaalavuoteen vankina neljä viikkoa, semisti tylsänkin tyypin vierailu saattaa tuntua piristävältä tapaukselta.

Minun mielestäni Joensuu 1685:n Lost Highway on hienosti etenevä junttaus. Biisissä ainoa omaan musiikilliseen historiaani liittyvä huono puoli on 90-luvulta peräisin oleva totaalinen ihastumiseni Circleen. Kaikki edes lähelle samaan genreen kuuluvat jutut ovat aina jääneet Circle-faniuteni varjoon, niin nytkin.

Aluksi ajattelin, että tätähän tämä nyt on. Ja niin onkin joo, mutta loistavaa tätä.

'Lost Highway' - Joensuu 1685 by KaikuStudios

Luin Lost Highwaystä ensimmäisenä Paskasohvasta. Tä-änks. Lisää Kaiku Studiosin nettisivuilta.

(En ole muistaakseni koskaan viettänyt edes yhtä yötä sairaalassa.)

What in the hell happened? (vko 6)

"Ounou Antti! Oon ollut koko viime viikon ihan musauutispimennossa. Mitä helkkaria on tapahtunut?" Nohnoh...eipä syytä huoleen....mmmhm...huoleenpa saati paniikkiin. Minäpä kerron, minäpä kerron.


- The Strokes julkaisi kauan odotetun comeback-biisinsä Under Cover of Darkness. Se sai pääosin lämpimän vastaanoton, koska se on hyvä, ja ehdottomasti bändin parhaiden esitysten joukossa. The Strokes julkisti myös Angles-albuminsa kannen, joka sai pääosin kylmän vastaanoton. Se on ehkä yhtyeen kamalin kansi, albumit ja sinkut yhteen lukien.

- Glasvegas julkaisi uuden kappaleen Euphoria, Take my Hand, joka on parempi kuin aikaisemmin kuultu The World Is Yours.

- The Raveonettes julkaisi uuden biisin Forget That You're Young, joka ei aluksi lämmittänyt Anttia juuri lainkaan, mutta joka on alkanut lämmittää Anttia paljonkin. Kappaleen yhteydessä ei kuitenkaan puhuttu klassikosta.


- Dum Dum Girls julkaisi paljon keskustelua herättäneen coverin The Smithsin There Is a Light That Never Goes Outista...

... ja Lazysod kirjoitti The Nationalin yrityksestä coveroida The Clashin Clampdownia. Antin mielestä National ampui saatanasti ohi. Jopa niin paljon, että yhtyeen maine on vaarassa.



- Kotirintamalla Zebra and Snake julkaisi vänkän 3D-videon kappaleensa Money in Heaven tueksi, mikä sain Antin muistelemaan lapsuudensa scifi-uskoa ja harmittelemaan 3D-lasien puuttumista henkilökohtaisesta omistuksestaan.

- Ilosaarirock kertoi bändikattauksestaan. Siihen kuuluu kaikkien aikojen top5 kotimainen yhtye Sielun veljet, joka myös julkaisi uuden teoksensa Nukkuva hirviö. Se näyttää kertovan Sielun veljistä itsestään. Biisi ei ole huono, ja siekkarien paluu herätti innostuneita voihkaisuja, mutta Antti pelkäsi (ja pelkää yhä), että comeback pilaa Suomen parhaan keikkabändin tarunhohtoisen maineen. You can do what Pixies did or you can do what Sex Pistols did. Bändi lähetti videotervehdyksen aiheeseen liittyen.



- Twitterissä intoiltiin hashtagilla #modernbeatlessongs. Yksikään hauskasti modernisoitu Beatles-biisin nimi ei ollut mainittavalla tavalla hauska. Sgt. Peppers' internet dating site band, All You Need Is Tweet, She logged in through the Microsoft Windows etc.

- Guitar Hero -peli kuoli virallisesti.

- Yeah Yeah Yeahsin laulaja, tyyli-ikoni ja muutenkin ihastuttava Karen O lähti Absolut Wild Tea Vodkan mainosmannekiiniksi. Kuvauksissa esiintyivät myös herra tai rouva puuma ja rouva rukoilijasirkka.



- Playmobile goes Joy Division -animaatiosta tuli hitti. Tai oli ehkä jo aiemmin tullut, mutta nyt tuli isompi.

- LCD Soundsystemin jäähyväiskeikan liput tulivat myyntiin. Jobbarit ostivat niitä niin maan penteleellisesti, että fanit jäivät ilman. Yhtye huomasi tilanteen liian myöhään. Lippuja alettiin kaupata tähtitieteelliseen hintaan. Joku taho yritti myydä viittäkymmentä lippua mosh pittiin kevyellä 350 000 dollarin hinnalla. Yhdelle lipulle olisi tullut hintaa 7000 dollaria. Kukaan ei näyttänyt tietävän, onko myyjä tosissaan vai ei. Bändi kehotti faneja pidättäytymään mustanpörssin lipuista ja odottamaan 48 tuntia. Sunnuntaina LCD Soundsystem julkaisi tekstin Fuck you, scalpers. terminal 5 shows added.


- Paradise Oskar valittiin Suomen Euroviisu-edustajaksi 2011. Kaikki ajattelivat ensin, että mitä helvettiä, Paradise Oskar, että onneks en katsonut Euroviisu-karsintoja. Sitten kaikki googlasivat tai youtubettivat tai ylettivät Paradise Oskarin ja kuuntelivat hänen kappaleensa Da Da Dam ja ajattelivat että mitä helvettiä, että täähän on ihan symppis biisi, että mitä tällainen näiden muiden kappaleiden joukossa tekee. Sitten kaikki ajattelivat, että eiku hei, että täähän kuulostaa ihan Tohtori Sykeröltä, että jumaleissön! Sitten kaikki ajattelivat, että ookoo, että ehkä tää ei nyt kuulostakaan niin paljon Tohtori Sykeröltä, mutta että kaikkea hyvää Paradise Oskarille, että ihan kivalta klopilta vaikutat, että onnea Euroviisuihin, mutta että et sä siellä kyllä pärjää, mutta jos pärjäät, niin peukut pystyyn vaan ja onnea.

- Joku lehti jossain antoi viisi (*****) tähteä LCMDF:n albumille Love and Nature. Tytöt postasivat arvostelun MySpace-sivulleen.

Mitä tällä viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Sielun veljet - Nukkuva hirviö (uusi biisi)


Niin että Sielun veljet tekee paluun. Hmmmmmm. Jaahans. Hmm. Hmm-mmmmmmmmmmm. Hmmm. Tuota noin. Jaha. Jaha. Tänään julkaistu tiedote kertoo seuraavaa:

Rockyhtye Sielun Veljet tekee paluun esiintymislavoille kesällä. Yhtye esiintyy Joensuussa Ilosaarirockissa heinäkuussa. Legendaarisena live-esiintyjänä tunnettu Sielun Veljet on soittanut julkisesti edellisen kerran vuonna 1991.

Sielun Veljet kertoo äänittäneensä myös uuden kappaleen, joka on kuunneltavissa yhtyeen nettisivuilla. Kappale on nimeltään Nukkuva hirviö.

Pelottaa aika perkeleesti.

Sielun Veljet - Nukkuva Hirviö by Fullsteam

Lisää epäilyttäviä/loistavia coverversioita

Kun perjantaina kirjoitin Dum Dum Girlsin The Smiths -coverista, mainitsin tarkoituksella Love Will Tear Us Apartin, Just Like Heavenin ja I Wanna Be Adoredin. Näistä lauluista kun on tehty montakin versiota, ja pari aika onnistunutta.

Samat kysymykset pätevät kuin edellisessä aihetta käsitelleessä kirjoituksessa. Tuovatko nämä tulkinnat jotain uutta vanhaan klassikkoon, vai ovatko bändit vain päättäneet ratsastaa klassisella hevosella ilman indietallinvartijan lupaa?

Tuleeko näistä versioista hyviä vai huonoja väristyksiä?

Susanna and The Magical Orchestra - Love will tear us apart


The Watson Twins - Just Like Heaven


The Raveonettes - I Wanna Be Adored


(Minulla on omat mielipiteeni näistä, mutta en pilaa iloa kertomalla niitä ihan heti.)

lauantai 12. helmikuuta 2011

www.supersexywebcamchat.com


Tässäpä se vainen onkin vänkä tapa markkinoida omaa tuotetta. Jotenkin niin, että mitä jos me tehtäisiin tällainen juttu, jossa on sexy websivu, jossa voi oikeasti chatata leikisti rohkeita ja jossa on meidän hauska video, jossa puetaan joku jamppa, ei tyttö, pikkupikku lateksiin ja josta ei oikeasti löydy mitään lapsilta kiellettyä jne. www.supersexywebcamchat.com FTW!

Minulla on vähän sellainen olo, että valtaosa rokkikirjoittajista ei uskalla kehua Home Junioria niin paljon kuin olisi syytä. Jyväskyläläispumppu on täynnä nuoruuden energiaa, hauskaa kohkausta, kevyitä sanoituksia ja hölmöjä ideoita. Niin kuin nuorella rockbändillä pitääkin olla. Lisäksi yhtye tekee hyvin sen minkä tekee. Biisit, soundit, ulkonäko, ääntäminen ja sen sellaiset perusasiat ovat pojilla oikein hyvin hallussa. Hittojako tässä kehujaan säästelee?

Home Junior lainaa ilmeisiltä esikuvilta joo. Simianin kitarakuvio on 0.75/1 Offspringilta, videon kamerakulmat ja poseeraukset 0.6/1 Green Daylta ja huumori 0.4/1 vaikkapa Blink 182:lta. Mutta kun edellä mainitut yhtyeet eivät itsekään ole tätä musiikin genreä keksineet. Jos nuoret bändit eivät saisi seurata esikuviaan, musiikkibisnes olisi kuollut jo kauan sitten.

Simianin videohan on kaikkiaan aivan järkyttävän huono. Mutta biisi täyttä rautaa ja bändi jopa terästä.



Home Junior Facebookissa, MySpacessa ja webissä.

Panda Bear - Last Night at the Jetty


Hiljaa hiljaa hiipien Panda Bearin Last Night at the Jetty ui tajuntaani. Ja jäi sinne, todennäköisesti myös jää sinne, pitkäksi aikaa. Jopa lopuksi aikaa.

Alun perin kappale julkaistiin jo viime vuoden puolella, 13. joulukuuta. Tuolloin se meni minulta 100% ohi, niin kuin tässä uusien sävelmien tulvassa usein käy. Näin ollen tutustuin siihen ensimmäistä kertaa kuukausi sitten, kun Panda Bearin odotetun neljännen albumin Tomboy julkaisupäivämäärä (19. huhtikuuta) paljastettiin. Kuuntelin Last Night at the Jettyä, mutta en keskittynyt siihen. Eikä lauluun voi rakastua, jos siihen ei keskity.

Nyt biisistä on julkaistu albumiversio. Ja tuota....taas kerran....whoaaaaa boy! Uskomatonta. En malta mennä nukkumaan, kun kuuntelen repeatilla biisin hienoja sanoja, beachboysiaanisia laulustemmoja ja itseensä kiinni imevää itseään toistavaa äänimattoa.

I don't want to describe something that I'm not
I don't want to hide the hopes that I have
I want to enjoy what's meant to enjoy
But I try to but it flies and swirves to the floor

Kyllä tässä nyt puhutaan jälleen yhdestä tämän vuoden kohokohdista. Ei Noah Lennox (= Panda Bear) turhaan ole vuosikaudet onnistunut Animal Collectivessa. Odotukset Panda Bearin albumia kohtaan ovat tästä hetkestä eteenpäin samalla korkeudella pilvien kanssa.

Panda Bear - Last Night At The Jetty by bigasslens

perjantai 11. helmikuuta 2011

Dum Dum Girls - There Is a Light That Never Goes Out (The Smiths cover)


Onko maailmassa sellaisia lauluja, joista ei saa tehdä omaa versiota? Ja jos on, onko The Smithsin There Is a Light That Never Goes Out sellainen? Ja jos ei ole, mikä on? Love Will Tear Us Apart? Just Like Heaven? I Wanna Be Adored?

Vetääkö Dum Dum Girls nyt kevyesti puoli viiteen, vai onko tässä hienosti rymistelevä tulkinta Morrisseyn ja Marrin upeimmasta hetkestä? Tuoko Dum Dum Girls jotain lisää lauluun, vai viekö yhtye siltä kunnian? Vieko bändi itseltään kunnian?

Mikä tämän version tarkoitus on? Onko Dum Dum Girlsin sisällä kytenyt pakottava tarve tuoda omia tuntemuksiaan esille, mutta itse kirjoitetut sanat ja sävelet eivät ole siihen riittäneet? Vai haluaako bändi vain myydä uutta eepeetään ja/tai nousta keskusteluihin? Onko idea ollut bändin oma?

Näitä asioita olen tässä ajatellut noin vuorokauden ajan.

  Dum Dum Girls - There Is A Light That Never Goes Out

Zebra and Snake - Money in Heaven 3D


80-luvulla odotimme innolla 3D-televisiota ja silmälappuvideoita ja Ritari Ässästä tuttua rannekellopuhelinta. Elettiin aikaa, jolloin lähimmäksi tulevaisuutta pääsi Commodore 64:n köpöisillä avaruussimulaattoreilla ja Nintendon elektroniikkapeleillä. Yksi Nintendon valttikorteista oli pelin yläkulmaan ohjelmoitu kello. Teknologista etumatkaa kuvaamaan jokaiseen peliin oli painettu tarunhohtoinen teksti Game & Watch.

Niillä mentiin mitä oli. Esimerkiksi televisiosta näytetty Star Wars (Episode IV - New Hope) oli niin iso tapaus, että siitä riitti puhuttavaa viikkokausiksi. Roolitimme luokkamme pojat elokuvan henkilöiden mukaan ja leikimme Star Warsia välitunneilla. Teimme jopa elokuvan kliimaksikohdasta pantomiiminäytelmän, jonka esitimme oppitunnin päätteeksi muulle luokalle. Kotona yritin rakentaa peruslegoista TIE Fighteria, huonoin tuloksin.

Jossain vaiheessa tajusin, että tulevaisuus ei koskaan saavu luoksemme. Ei tule hologrammilähetyksiä, lentäviä moottoripyöriä tai kuvapuhelimia. Korvalappustereot olivat yleistä käyttötavaraa, mutta kelloon integroitua televisiota ei vain kuulunut. Aku Ankasta tuttu näkymättömyyssuihkekin osoittautui katkeraksi kusetukseksi.

Sisälläni elänyt teknologiausko vaipui syvään horrokseen...
...
...kunnes eräänä päivänä....
...
...heräsin ja....
...huomasin...
...
...että...
...
....tulevaisuus on täällä! Internet! Kuvapuhelut! Kännykkätelevisiot! Skype! Mobiililaitteisiin ladattavat uutisfeedit! Twitter! Ohjelmoitavat ohjaustehostimet! Tietokoneeseen yhdistettävät levysoittimet! Facebook! Robotti-imurit! Star Wars -legot! Streamattavat Super Bowl -lähetykset! On Demand -palvelut!

Ja effing effing effing effing 3D-elokuvat! Jumaleissön! 90-luvulla kävimme elokuvateatterissa katsomassa Nightmare on Elmstreet -saagan kuudennen jatko-osan Freddy's Dead: The Final Nightmare, jossa oli varovaisesti yritetty käyttää puolivillaista 3D-tekniikkaa. Tulokset olivat järkyttävät. Toista se on nykyään, post-avatariaanisessa maailmassa. Nykyään ei tarvitse kuin laittaa erikoiskamerat rullaamaan ja 3D-lasit päähän. Ja jälki on taivaallisen taivaallista. Jumaleissön!

Harmi vain, ettei minulla ole 3D-laseja. En voi nauttia täysin siemauksin Zebra and Snaken uudesta avaruusajan teknologiaa hyödyntävästä Money in Heaven -videosta. Turkanen, kun harmittaa.

Saattaa olla jopa niin, että tämän videon ansiosta hankin yhden parin kyseisiä laseja. Ettei seuraavalla kerralla tarvitse marista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...