A law that shatters earth and hell

Kävimme pääsiäisenä barcelonalaisessa hevibaarissa. Bar Tequila oli lähtökohdiltaan kuin mikä tahansa muukin elämää nähnyt rokkiluola, mutta sillä oli kourassaan muutama ylivoimainen elämän valttikortti.

Valttikortti 1: Baaritiskillä jokaisen jakkaran yläpuolella oli kuulokkeet, joista pystyi kuuntelemaan samaa musiikkia kuin baarissa muutenkin soi. Mutta lujempaa! AAAAAAAALLLRRRIGHT! Jos halusi vain juoda kaljaa ja headbangata heavymetallia, ei muuta kuin luurit päähän ja irti vieruskaverin hölmöistä jutuista. Lisäksi baaritiskillä syntyi outo yhteys kuulokepäiden kesken, kun katseiden kohdatessa ihmiset nyökkäilivät tyytyväisenä kuuntelemansa jyräyksen tahtiin.

Valttikortti 2: Vaikka valtaosa musiikista olikin perinteistä heavybaaritavaraa (Motörhead, Metallica, Rammstein, väliin Iggy Pop tai Sex Pistols, sitten AC/DC ja Megadeth), baarissa soi myös kiitettävän paljon espanjalaista raskasta rockia. Baaritiskillä oli kyniä ja paperia biisitoiveiden esittämistä varten, mutta käytin kyseisiä välineitä lähinnä kysyäkseni dj:ltä kappaleiden nimiä ja esittäjiä.

Valttikortti 3: "Jumalaisen kaunis baarityöntekijä". Eräs seurueemme jäsenistä rakastui palavasti baarissa työskennelleeseen tyttöön, mikä taisi omalta osaltaan vaikuttaa jopa suuresti siihen, että kävimme paikassa joka ilta. Tytöllä oli pitkät tummat hiukset ja valkoinen tank top, ja hän osasi baarissa soivien heavybiisien sanat. Ville left his heart in Barcelona.

Valttikortti 4: Baarissa sai polttaa tupakkaa. Tämä on joko valttikortti tai mustapekka näkökulmasta riippuen. Itselleni baaritupakointi on aina ollut yhdentekevä asia, mutta heavybaari-illan jälkeisenä aamuna jotenkin vain kuuluu kysellä itseltään, johtuuko pääkipu liian kovalla soineesta musiikista, liiallisesta viinanjuonnista, liiasta tupakansavusta vai siitä, onko kenties saanut jossain vaiheessa turpaansa.

Valttikortti 5: Yöllä baarin mentyä kiinni barcelonalaiset nuoret myivät ulkopuolella jääkylmiä sixpackejä ja parmankinkkupatonkeja halvemmalla kuin Suomessa kukaan koskaan tuohon aikaan olisi myynyt. Ok, kyseiset tyypit eivät houkutelleet asiakkaikseen juuri Bar Tequilasta tulevia, mutta olivat kuitenkin ilta toisensa jälkeen juuri matkamme varrella baarista asuntoon.

Valttikortti 6: Extremoduro. Olen päättänyt, etten ota selvää, mistä kappale Puta tarkalleen ottaen kertoo. Suhtaudun lauluun samalla tavalla kuin suhtauduin 80-luvulla Kissin tai W.A.S.Pin machopullisteluihin. Sivuutan sovinismia koskevat kysymykset. Viittaan gangstarappiin ja Esko Kiesiin. Annan vaimolleni jalkahierontaa, ostan söpöläisiä vauvanvaatteita ja jynssään kylpyhuoneen. Laitan ruokaa, otan kädestä kiinni ja pussailen.

I had to start it somewhere

Jälkeenpäin olen miettinyt, mikä sai aikanaan Vilppulan Vankkamarketin kauppiaan hankkimaan kasettivalikoimaansa Twisted Sisteriä. 80-luvun puolivälissä useimpien pikkumarkettien valikoima kun tahtoi painottua muutamaan hittilevyyn, suomalaiseen iskelmään ja puolivillaisiin kokoelmiin.

Olin elänyt hyvinkin musiikkipitoista elämää. Muistaakseni Ford Sierramme soitin oli luukuttanut mökkireissuilla kasettia, jossa studiomuusikot ja imitaattorilaulajat tulkitsivat omia versioitaan muun muassa Madonnan Like a Virginistä ja Nik Kershawin The Riddlestä. Muistan pitäneeni kasetista todella paljon. Kotona isän levyhylly oli täynnä hyvää musiikkia, esimerkiksi Beatlesia, Rolling Stonesia ja Santanaa. Alle kouluikäisenä pidin tosin enemmän Abbasta ja Annen (vai Annan?) jumppalevystä.

Taisi olla niin, että kuulin Twisted Sisteriä ensimmäisen kerran talvella 84-85. Paikka oli Tampereella, Harjun ala-asteen luokassa. Leppäsen Jussi oli tuonut nauhoitetun kasetin kouluun, ja opettaja antoi meidän kuunnella tunnin lopussa yhden kappaleen.

Sain odottaa seuraavaan kesään, ennen kuin pääsin kasettikaupoille. Asuimme Tampereella, mutta mökkimme oli lähellä Vilppulaa ja Vankkamarkettia. Isä suostui kauppareissulla ostamaan Stay Hungryn, vaikka hieman epäilikin kannen hurjaa kuvaa. Äiti ei ollut ostoksilla mukana. Jos olisi ollut, kasetti olisi saattanut jäädä ostamatta. Muistan kuinka innoissani olin, kun kävelimme autoon, ja isä laittoi kasetin autoradion pesään. Avausraitaa en tunnistanut, mutta kun We're Not Gonna Take It lähti soimaan, olin myyty. Minusta tuli musiikkifani.