-->

tiistai 31. toukokuuta 2011

Viimeiset hetket ovat käsillä! Ilmoittaudu kisaan! Voita neljän cd:n Sivulliset-boksi!




Nyt ei ole enää paljoa aikaa. Jännitys tiivistyy. Stopshakehoneygon ensimmäisen kilpailun ilmoittautumisaika lähenee loppuaan. Huomenna Antti suorittaa juhlallisen arvonnan. Voittaja selviää. Hän saa itselleen iskemättömän Sivulliset-boksin, joka pitää sisällään a-luokkaista suomalaista indietä ja vaihtoehtorockia vuosilta 1985-2000. Jännitys tiivistyy. Nyt ei ole enää paljoa aikaa.

Kisan säännöt ovat yksinkertaiset.

1. Liity Stopshakehoneygon facebook-tykkääjäksi.
2. Kirjoita johonkin kohtaan seinää haluavasi osallistua kisaan.
3. Odota arvontaa, joka suoritetaan huomenna keskiviikkona 1. kesäkuuta.



And that's it! You can be a hero! You can be a winner! You are indie! You are Stopshakehoneygo! You are the world! It's you time!

(Jos et ihan suoranaisesti tajua, mistä ihmeestä on kyse, täältä lisätietoa.

Siinai - Anthem 1 & 2


Jabadaba! Siinai julkisti tänään sopimuksen Splendourin kanssa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kokoonpanon devyyttialbumi Olympic Games ilmestyy myöhemmin tänä kesänä. Tai siis, aikaisemmin oli jo tiedossa, että levy ilmestyy, mutta ilmestyttäjää ei tiedetty. Tai ainakaan minä en tiennyt.

Siinai koostuu Joensuu 1685:n, Zebra & Snaken ja Äänijännitteen jäsenistä, eli ns. indiekannukset on jo hankittu. Bändi julkaisi viime vuoden puolella biisejä Soundcloudissa, mutta enää niitä ei siellä ole, mikä on semisti harmistuttavaa. Noin vuorokausi sitten samaiseen paikkaan upattiin kuitenkin biisi/biisikaksikko Anthem 1 & 2, joka antaa hyvän kuvan siitä, mistä Siinain musiikissa on kyse. Tarjolla on hitaasti tapahtuvaa ääntä, jättiläisen kokoisia koukkuja, äänitekstuureja, kaikkea isoa, ja joko hitosta tai taivaasta kotoisin olevaa tunnelmaa. Termi psykedeelinen krautrock ei liene kovin kaukana maalistaan.

Hyväksi katsottava asia on myös se, että Siinai esiintyy syksyllä Monsters of Popissa Tampereella. I'm gonna be there.

SIINAI - ANTHEM 1 & 2 by SIINAI

Lisää esimerkiksi Tumblrissa tai Facebookissa.

Kaiser Chiefs - Little Shocks (new song)


Dimppa-damppa-dimppa-daa. Aina välillä en ehdikään tehdä ihan kaikkea sitä, minkä ole luvannut. Ajattelin tehdä ns. julkisen muistilistan asioista, jotka yritän saada valmiiksi tämän viikon aikana, tai ainakin parin seuraavan viikon kuluessa.

- NT's White Trash -kirjoituksen
- Best Tracks of April -listan
- Best Tracks of May -listan
- Mitä iskelmä nykyään on? -haastattelun (Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala kertoo.)
- Mikä Stopshakehoneygo on blogejaan? -selvityksen (Vähän syitä, seurauksia, tilastoja, tavoitteita jne.)
- Paljon on lahjakkaita ja hyviä naisartisteja, joskaan ei välttämättä indie-henkisiä -postauksen
- Musiikin kaupallistamisen lyhyt historia -kirjoituksen

Plus tietysti päivittäisiä biisipostauksia. Ja niin, yeah yeah yeah, huomisen kisa-arvonnan, johon ehtii vielä osallistua!



Kaiser Chiefs julkaisi juuri uuden biisin ja videon Little Shocks. Onkohan se hyvä vai ei? Hmmm, aika perus, eiks vain? Ei klassikkoainesta.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Arctic Monkeys - Suck It and See (full album stream!)


Arctic Monkeysin uuden albumin Suck It and See streami julkaistiin juuri yhtyeen nettisivulla, eli periaatteessa Soundcloudissa ilman upotusmahdollisuutta muualle. Levyn voi kuunnella TÄÄLLÄ.

Olen hieman hämmentynyt siitä, miksi bändi päätti aikanaan julkaista albumin ensimmäisenä maistiaisena hyvin tavanomaisen Brick by Brickin, sillä kokonaisuutena Suck It and See on ensiluokkainen yhdistelmä 2000-lukuista jyrää & jytää ja 60-lukulaista ajatonta melodiointia. Aikaisemmin julkaistuista biiseistä Don't Sit Down 'Cause I've Moved Your Chair ja Reckless Serenade antavat hyvän kuvan levyn eri laidoista.

Yksi albumin hienoja puolia on, ettei siinä suoranaisesti palata yhtyeen aikaisempaan ilmaisuun tai tehdä irtiottoa siitä. Suck It and See esittelee luonnollisesti kehittyneen Arctic Monkeysin, joka on on aikuisempi kuin Whatever People Say I Am, That's What I'm Notilla, mutta ei samalla tavalla tavanomainen kuin Humbugilla. Merkittävä syy tähän on se, että uuden albumin biisimateriaali on kauttaaltaan vahvempaa kuin bändin aikaisemmilla levyillä.

Koska olen lällärityyppinen tunnelmoija, Arctic Monkeysin melodiset sävellykset osuvat ensimmäisten kuuntelujen jälkeen omiin makuhermoihini paremmin kuin yhtyeen rokimpi materiaali. Toki on mahdollista ja jopa odotettavaa, että bändin rankemmat tykitykset muuttuvat toimivimmiksi joko live- tai indierockdisco-tilanteessa.

All in all, Arctic Monkeys on tehnyt huomattavasti paremman albumin kuin mitä vielä maaliskuussa pelkäsin, ja todennäköisesti levyn nyt tasapaksuilta kuulostavat biisit paranevat, kunhan niille antaa vähän aikaa.

Sen voin sanoa, että Love Is a Laserquest kuuluu loppupäivän repeat-listalleni.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

What in the hell happened? (vko 21)

Rakkaat popparipupulaiset..... VIIKKOKATSAUS ON TÄÄLLÄ TAAS! Tervetuloa sosiaalisen median, klassikkotyyppien kuoleman, hämmentävien covereiden ja legoveivien maailmaan! Pöytä on katettu.


- Stopshakehonego siirtyi avaruusaikaisessa some-loistossaan yhä kauemmas tai lähemmäs linnunradan sykettä ja perusti omat Facebook-sivut. Iloisen ja onnellisen perhetapahtuman kunniaksi Antti käynnisti blogin ensimmäisen kisan, jonka palkinto, neljän cd:n Sivulliset-boksi, arvotaan 1. kesäkuuta eli alkavan viikon keskiviikkona. Antti oli ihan tosi tosi iloissaan ja otettu, että ensimmäisten päivien aikana seitsemisenkymmentä ihmistä liittyi sivun tykkääjiksi, varsinkin kun ajatuksissa oli, että jos parikymmentä kaveria ja kymmenkunta vierasta liittyisi.

Kisaan voi yhä osallistua liittymällä tykkääjäksi ja kirjoittamalla Stopshakehonegon sivulle halunsa osallistua. Yeah yeah yeah!




- Jääkiekkoilija Sami Lepistö twittasi valokuvan, joka oli kaikkien mielestä ihan tajuttoman hilarious, vaikka osa ihmisistä olikin vielä ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen, kuudennen, seitsemännen, kahdeksannen tai yhdeksännen pöyristymis- ja/tai innostumislevelin pauloissa, eikä oikein osannut tulkita omaa olotilaansa eikä sitä konteksia, jonka sisällä olisi pitänyt toimia.

Osa oli ihan että HAHAHAHAHAAAAAAAAA legoista tehty Pasi Nurmisen ilmaveivi, osa oli ihan että YHYHYYYYYYY kun leijonat olivatkin humalassa, osa oli ihan että SAATANAN SAATANA kun tää maa onkin täynnä kukkahattutätejä, osa oli ihan että BUUHUUUHUUU tää kaikki on median vikaa, osa oli ihan että JEEEEEEE sosiaalinen media rules ok, osa oli ihan että BUUHUUUHUUUU mää pelkään sosiaalista mediaa, osa oli ihan että HELVETIN HELVETTI kun menitte rinnastamaan tämänkin kaatumisen Kekkosen kaatumiseen, osa oli ihan että HEHEHEEEEEEE Nurminen kun syytit kaatumisestasi rikkinäistä kenkää ja osa oli ihan että HAHAHAAAAAA Hustler kun ostitte sen rikkinäisen kengän.

Mitä ikinä kukaan sanoi tai teki tai analysoi tai tulkitsi, joku toinen käänsi sanomisen, tekemisen, analysoinnin tai tulkinnan tarkoittamaan jotain muuta kuin mitä alun perin oli tarkoitettu.



- Weezer coveroi Radioheadin Paranoid Androidin ja kaikki hämmentyivät ihan penteleellisesti, että mitä mieltä meidän nyt oikein pitäisi tästä olla, että onko tämä nyt tosi hyvä läppä ja hieno juttu vai tosi geneerinen ja perustylsä ja saatana, että pitikö nyt pyhään biisiin kajota.

Osan mielestä Weezerin versio kuulosti ihan liikaa Radioheadin versioilta ja osan mielestä Weezerin versio ei kuulostanut ollenkaan tarpeeksi Radioheadin versiolta. Kaikkia ärsytti ihan penteleellisesti, kun Rivers Cuomo lauloi biisillä what's thaaaaaat eikä what's thiiiiis. Kaikki jäivät odottamaan, josko Radiohead vastaisi jotenkin Weezerin versioon, kenties jopa tekemällä oman versionsa jostain Weezerin biisistä.

Eräs Antin kaveri, Jukka, huomasi, että Cuomon ei tarvitse laulaa biisissä ollenkaan falsetissa, mitä Anttikin piti varsin suurena ansiona.



- Niin sanotusti highly influental Gil Scott Heron kuoli, ja sekä sosiaalinen että perinteinen media täyttyivät surunvalitteluista, lyhyistä elämäkerroista ja biisilinkeistä. Anttikin oli ihan mukana meiningeissä, vaikka ei missään tapauksessa koskaan ollutkaan superfani tai edes tavallinen fani. Antti kuitenkin kuunteli ison osan lauantai-illasta repeatilla klassikkobiisiä The Revolution Will Not Be Televised ja ajatteli aloittavansa saarnaavan ja ylipoliittisen videoblogin, joka paljastaisi mädäntyneet aatteet ja koukeroisten retoristen nyrjähdysten taakse piiloutuvat ihmisvihaiset punastelijat. Sitten Antti rauhoittui ja ajatteli, että mmm-hmmm-hmmm, että onpas hyviä kyljyksiä nämä juuri grillaamani ja hyvää olutta tämä Bomber ja taidanpa laittaa ton James Bondin nauhalle niin että voin katsoa sen heti Barca-ManU-pelin jälkeen, että en minä ehkä jaksakaan perustaa sitä poliittista videoblogia.

Youtubesta voi katsoa hienon dokumentin Gil Scott Heronin elämästä.


- Christopher Nolanin kolmannen Batman-elokuvan kylkeen oli suunniteltu nerokastakin hienompi viraali Twitter-kamppis, jonka taustoja Esa Töykkälä valoittaa blogissaan (kiitos Mäntysaaren Jussille linkistä).

Antin mieli matkusti lukioaikaan 90-luvulle. Tuolloin yksi Antin kaveri oli koodannut tietokoneohjelman, joka muutti kuvat ääneksi niin, että biiseihin pystyi kätkemään piilotettuja viestejä. Siis täsmälleen samalla tavalla kuin nyt Batman-kamppiksessa. Anttia otti päähän ihan sikana, että Antti oli unohtanut kyseisen ohjelman ja kyseisen tavan lähettää piiloviestejä, koska muuten Anttikin olisi voinut olla osa kolmannen Batman-trilogian markkinointimenestystä. Toki Antti ei silloin 90-luvulla koodannut itse ohjelmaa, mutta Anttia harmitti silti, sillä Antti olisi voinut ehkä pölliä idean ja/tai ohjelman.


- The Horrors julkaisi hyvän biisin Still Life, joka loi uskoa ja odotuksia bändin seuraavaa levyä kohtaan.

The Horrors [Still Life] by robot_657

- Oululainen Satellite Stories julkaisi tosi hyvän biisin Family, Justice julkaisi tosi näyttävän videon biisiinsä Civilization, Suomen Palloliitolla joko oli tai ei ollut jotain/mitään tekemistä kaikkien aikojen huonoimman jalkapallobiisin kanssa, The Vaccines julkaisi NSFW-videon ja Arcade Fire kaksi uutta, tajuttoman hyvää biisiä.

Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!

Processory - Take Me To Your Leader (video)



Minä kirjoittaisin mielelläni paljon ja pitkiä postauksia, mutta kun täytyy (ja saa) tehdä elämässä paljon muitakin asioita. Antin blogin ulkopuolisten askareiden määrän voi päätellä siitä, kuinka moni postaus käsittelee ainoastaan jotain Antin lempparibiisiä ja kuinka monessa on selkeästi jokin yleismusiikillinen tai -maailmallinen ajatus.

Esimerkiksi tämä kuu on ollut täynnä kaikkea muuta puuhaa, joten perinteisiä biisi- tai videopostauksiakin on ollut paljon. Kesäkuu joko tuo tai ei tuo pidempiä kirjoituksia esimerkiksi suomalaisista naislaulajista, musiikin kaupallisesta tulevaisuudesta, yhtyeiden markkinoinnista, radioiden tuotantologiikasta ja sen sellaisista.

Mutta kyllä nämä biisit ja videotkin ihan hyviä ovat.

Processory julkaisi reilu viikko sitten videon biisiin Take Me To Your Leader. Yhtyeen kakkoslevy Change Is Gradual julkaistaan parin päivän päästä, 31. toukokuuta.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Cults - The Curse


Kevyt lauantai-illan biisipäivitys. Cults kävi esiintymässä Marwood Cafessa, Brightonissa, ja joku Bowlegsin tyyppi kuvasi ja äänitti. Pienet setit, pieni meininki, kivat kaiut ja taustahuudahdukset, järkyttävä akkarisoundi ja hyvää laulua.

Ja hyvä biisi, joskaan The Curse ei ole Cultsin top3:ssa. Tai ehkä jonkun mielestä on mutta, heh, oikeasti ei. Taltiointi on tehty nopeasti ja käsittääkseni ilman sen kummempia kuumotuksia.

19:30 - Bundle Cults into the back of the van
19:40 - Speed down to the very cool Marwood Cafe (themarwood.com/​)
19:50 - Set up the band
20:00 - Film the band play two tracks
20:15 - Load up the van
20:19 - Bundle Cults into the back of the van
20:30 - Drop Cults off at Brighton Pier for their gig

Job Done


Ilman tuota järkyttävän kamalaa akustisen kitaran ääntä tämä olisi tosi hyvä. Näinkin oikein sympaattinen.

Danger Mouse & Daniele Luppi - Two Against One (feat. Jack White)


Maailman joka ainoaa hyvää biisiä ei muuten mitenkään voi kuunnella, vaikka kuinka haluaisi. Voin vain kuvitella kaikkia niitä potentiaalisia lempikappaleita, jotka eivät ikinä osu omalle kuuloetäisyydelleni. Saattaa hyvin olla, että olen tämänkin vuoden aikana missannut kymmeniä loistavia, oman musiikkimakuni keskiöön putoavia albumeita tai bändejä, koska niitä vain on niin paljon.

Tuli vain mieleen, kun eilen kuuntelin ensimmäistä kertaa Danger Mousen, Daniele Luppin ja Jack Whiten yhteistyönä syntyneen biisin Two Against One. White julkaisi biisin huhtikuun puolessa välissä Record Store Dayn kunniaksi omalla Third Man Records -merkillään, ja kappale päätyi myös kymmenisen päivää sitten ilmestyneelle Danger Mousen ja Daniele Luppin levylle Rome. Netissä biisi on pyörinyt maaliskuun lopulta lähtien.

Ja se on muuten hyvä.

Make no mistake I don’t do anything for free / I keep my enemies closer than my mirror ever gets to me / And if you think that there is shelter in this attitude / Wait til you feel the warmth of my gratitude

Sanoituksellis-asenteellisesti Two Against Onessa on jopa jotain sevennationarymaista, which I love. Jack Whiten lauluakin on hieno kuulla, itselleni pitkästä aikaa.

Danger Mouse & Daniele Luppi - Two Against One (Ft. Jack White) by MMMusic

perjantai 27. toukokuuta 2011

Justice - Civilization (video)


Are we Justice? Are we big? Are we huuuuuuuge? Laitetaanko puhveleita juoksemaan meidän musiikkivideollemme? Laitetaanko hajoavia saatanan isoja patsaita, joiden palaset putoilevat niiden juoksevien puhveleiden päälle? Ollaanko visuaalisesti aivan jotain helvetin saatanan helvetin saatanaa?

Olisiko meidän videollamme maailman tunnetuimpia isoja patsaita? Olisivatko ne patsaat metaforisesti aika pieniä meidän ja meidän musiikkimme edessä? Juoksisivatko ne puhvelit kohti vääjäämätöntä jotain mysteeristä, joka jättäisi kaikki katsojat janoamaan lisää? Olisivatko ne puhvelit ikään kuin metaforisia ihmisiä, jotka juoksisivat meitä ja meidän erinomaisuuttamme kohti?

Tehtäisiinkö musiikkivideo, jonka kaikki meidän fanimme linkkaavat kavereilleen? Jättäisimmekö me varjoomme Adidaksen taannoisen mainoksen, jossa meidän biisimme soi?

Satellite Stories - Family


Oululainen Satellite Stories julkaisi juuri ihastuttavan indierallin Family. Saatetekstissä kappaleen innoittajiksi mainitaan Phoenix, Vampire Weekend ja The Wombats, mitkä ovat hyvinkin totuudelliset referenssit. Yhtyeen itse itsestään käyttämä termi party-indie osuu sekin maaliinsa.

Hyvin pitkälti on samanlainen olo kuin vajaat kaksi kuukautta sitten Yournalistin Nigerian Girlin kanssa. Tämä on aurinkoista, kevyesti rullaavaa, oivasti sävellettyä ja taitavasti esitettyä musiikkia. Ooo-ooo-kuorot ja sympaattiset falsetissa käyvät nuotit kuorruttavan kakun juuri oikein.

Bändi hallitsee saatetekstien kirjoittamisenkin.

And what live show it is. Olli-Pekka going all tasmanian devil with his cheap drum set, Jyri bouncing off elastic bass riffs to the kinetic seconds, Marko playing one-note carols based on those danceable backbeat rhythms and in the center of the hurricane Esa surfing in the crowd and making rock police boys in the back row jealous.

Tähän kelkkaan on pakko hypätä mukaan.

Satellite Stories - Family by satellitestories

Lisää bändin nettisivuilta ja Facebookissa.

Iceage - Collapse


No jopa vainen, kun on ärhäkkää tykitystä. Pitchfork nosti viikko sitten Köpenhaminasta kotoisin olevan Iceagen Broken Bonen uudeksi parhaaksi musiikiksi. Tuolloin ajattelin, että no jopas, mutta en innostunut keskimääräistä enempää. Eilen kuuntelin toisen biisin bändiltä, ja nyt upposi.

Collapse on täytetty rumpuloinnilla, sahaavilla kitaroilla, toisteella ja eteenpäin hallitsemattomasti kaatuvalla groovauksella. Vähän niin kuin 10 000 antelopes callopping. Kuvissa pojat näyttävät nuorilta ja kai vihaisiltakin, tai ainakin välinpitämättömiltä.

Bändin debyyttialbumi New Brigade julkaistaan 21. kesäkuuta. Pitchfork kutsui sitä ultralupaavaksi. Itse olen vähän että noooh, katsotaan nyt vielä, mutta tuoretta & energistä punkalointia tämä ehdottomasti on.

torstai 26. toukokuuta 2011

Nyt ei saatana, nyt tuli huti.


Ei ei ei ei ei ei ei ei ei ei. Nyt ei mene hyvin. Ei ollenkaan. Nyt rakkaat ihmiset. Nyt on surkeata kamaa. Nyt on fail. Fail of the month. Fail of the year. Fail of the universe. Koko Failblogin sisältö yhteen biisiin tiivistettynä. Jalkapallolaulujen Teuvo Hakkarainen.

Jos Iltalehden nettiuutinen pitää paikkansa, Suomen Palloliitolla on jotain tekemistä jalkapalloaiheisen Pala Nurmea Sielussa (kaikki ekat kirjaimet isolla) -biisin kanssa. Niinku että jee, jos ihmisillä on harrastus ja vieläpä musiikkiharrastus, niin peukut pystyyn lopputuloksesta piittaamatta, mutta jos tehdään jotain virallista, niin ei ei ei ei ei ei ei ei ei näin. Ellei biisi ole tekijöidensä sairastakin hauskempi pila.

Meillä kaikilla on sielussa nurmea palanen / tänä iltana rinnassa sykkien / paidan alla sydän jalkapallon kokoinen / ja sinivalkoinen / HUUHKAJAT! TEKEE! HUUHKAJAT! MAALIN! Huuhkajat saapuvat ylärimalleen / kun uudet tuulet kentällä puhaltaa.

Hauras ja herkkä jalkapallofanin sydämeni vuotaa verta.

22-Pistepirkko - Sweet Rodeo Heart


Jälleen pätevä todistuskappale siitä, että 22-Pistepirkko on yksi Suomen kaikkien aikojen yhtyeistä. Niin tärkeyden kuin musiikillisen hyvyydenkin osalta.

Sweet Rodeo Heart pitää sisällään yksinkertaisia elementtejä. Kitara, kaiku, kevyt rytmi, herkkä laulusuoritus, pienimuotoinen taustakuoro, vähän melodiaa, vielä vähemmän sointuja. Ja kashooosh, hiljalleen tunnelmoiden suoraan sydämeen.

Aikaisemmin tässä kuussa ilmestynyt Lime Green Delorean on kerännyt kauniita sanoja suunnasta jos toisestakin. En osaa verrata sitä 22-Pistepirkon edelliseen (Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! -levyyn, koska jätin jälkimmäisen kokonaan väliin. En siis osaa kertoa, onko kyseessä onnistunut paluu ruotuun, asioiden ytimeen, juurille, omimpaan ilmaisuun, pakottomaan tekemiseen tai sen sellaiseen. Sen osaan sanoa, että 22-Pistepirkko on tehnyt hyvän levyn.

22-Pistepirkko - Rodeo Heart by Bone Voyage

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Foster The People - Torches


Foster The People julkaisi tällä viikolla debyyttialbuminsa Torches. Olin vähän niin kuin odotellut levyä, vaikka se ei ollutkaan oman odotuslistani kärjessä. Aikaisemmin tänä vuonna julkaistu Foster The People EP kiinnitti huomioni lähinnä biisin Pumped Up Kicks vuoksi. Mistä tulikin mieleeni, että miksiköhän en silloin tehnyt postausta biisistä? Hmm, no reasons, olisi pitänyt.

Pumped Up Kicks by Foster The People

Joka tapauksessa. Los Angelesista kotoisin oleva kolmikko (livenä viisikko) tekee kevyttä ja kesäistä indiepopahtamaa musiikkia, jota on helppo kuunnella ja josta on helppo pitää. Soundi on ajankohtainen ja -mukainen, biitit tanssittavia, kertsit tarttuvia ja muut koukut koukuttavia. Laulaja Mark Fosterilla on biiseihin sopiva, tarpeeksi muttei liian persoonallinen lauluääni, joka tuo jonkinlaista tunnistettavuuden ja omaperäisyyden tapaista yhtyeen musiikkiin.

Torches toimii kokonaisuutena aika helkkarin hyvin. Parin kuuntelun jälkeen tuntuisi siltä, ettei albumilla ole ollenkaan huonoja biisejä. Jotenkin huomaan haluavani kuunnella Foster The Peoplen debyyttiä uudelleen ja uudelleen, koska tulen siitä hyvälle tuulelle. Ja se on todella hyvä merkki, sillä nykyään haluan pitää kokonaisista albumeista enemmän kuin varsinaisesti pidän. Meaning, loikin suosikkibiisistä suosikkibiisiin huomattavasti enemmän ja useammin kuin joskus aikaisemmin.

Houdini by Foster The People

Mietin aika kauan, mitkä kappaleet albumilta nostaisin esiin. Pumped Up Kicks tuntui ilmeiseltä, koska siitä on tehty videokin ja kaikkea. Houdini on biitillisesti, soundillisesti ja melodisesti hieman toisenlainen ja varsinkin sen loppufiilistely on tajuttoman hieno. Sitten taas, Waste tuntuu juuri nyt albumin parhaalta biisiltä, lähinnä kertosäkeensä takia. Huomenna eri Antti ja eri mielipide.

Tähän levyyn kannattaa tutustua.



Lisää bändin nettisivuilta ja Facebookista. Esimerkiksi.

Facebook ja megasiisti kilpailu, baby!


Yeaaaaaah! Sain vihdoin aikaiseksi laatia Stopshakehoneygolle omat Facebook-sivut. Nyt alkaa maailmanluokan facebugalointi. Maailmanluokan! Tarjolla on luxusta, eikä mitä tahansa luxusta, vaan indieluxusta! Se on luxuksista parhainta.

Sanojeni vakuudeksi julistan alkaneeksi blogin ensimmäisen kisan. Palkinto on ainakin omasta mielestäni sikamagee & megasiisti. Neljän cd:n Sivulliset-boksi kokoaa yksiin kansiin a-luokkaista suomalaista indietä ja vaihtoehtorockia vuosilta 1985-2000. Käytännössä tämä Tero Alangon ja Jouni Tammisen vuonna 2005 toimittama kokoelma toimii ainutlaatuisena johdatuksena ja historiantuntina Suomessa tehtyyn omaehtoiseen musiikkiin.

(clik.)
Sivullisten neljällä levyllä esiintyy kaikkiaan 88 artistia, jotka ovat julkaisseet musiikkia suuryhtiöistä riippumattomien levymerkkien kautta. Osa on jäänyt vain pienen piirin (jos senkään) suosioon, osasta on kasvanut kotimaisen musiikin kulmakivibändejä. Levyjen lisäksi boksin mukana tulee 36-sivuinen kirjanen, jossa osa julkaisun artisteista kertoo omasta musiikillisesta filosofiastaan.

Annan boksin kisapalkinnoksi, koska minulla on niitä kaksi. Mikä ei johdu siitä, että olisin nyysinyt toisen kappaleen radiolta tai saanut sen ilmaiseksi jostain tai jotain vastaavaa. Minulla on niitä kaksi, koska aikanaan Kodin Anttilan musiikkiosasto oli laittanut kyseisen klassikkojulkaisun ale-laariinsa, josta sen pelastin, muistaaksi noin puoleen hintaan. Palkintoboksi on kuin uusi, siinä on vielä kelmutkin päällä.

Mutta mitä tulee kisassa tehdä? Ei paljon mitään.

1. Liity Stopshakehoneygon facebook-tykkääjäksi.
2. Kirjoita johonkin kohtaan seinää haluavasi osallistua kisaan.
3. Odota arvontaa, jonka suoritan viikon päästä maanantaina edit. eikun suoritetaankin vähän aikaisemmin, ettei tule turhaan pitkitettyä. Kisa olkoon käynnissä kuun loppuun. Arvonta keskiviikkona 1. kesäkuuta Badabum?

That's it! Let it happen! Crash Boom Bang! Klikkaa linkkiä!



Pöyritän myös tulevina viikkoina kisoja fb:n kautta tavalla tai toisella. Kisoja ei välttämättä ole koko ajan käynnissä, mutta säännöllisesti kuitenkin. Megaluokan spamfestiä en aio käynnistää. Ja toki fb:n kautta ilmoittelen omista postauksista, muiden postauksista, uutisista ja niin edelleen, mutta hillitysti niistäkin.

tiistai 24. toukokuuta 2011

The Vaccines - All In White (nsfw video)


Alkuhuomautuksena mainittakoon, että perustin blogille Facebook-sivut. Avaan huomenna kisan, jota ei kannata missata, ainakaan jos sattuu olemaan kiinnostunut cd-bokseista ja suomalaisen indien ja vaihtoehtorockin historiasta. Mutta siitä lisää huomenna. Voit liittyä tykkääjäksi tästä alta tai oikealta sivupalkista. Jaba-daba!



Niin että heloouu. The Vaccines julkaisi uuden videon debyyttialbuminsa biisistä All In White. Sillä kosiskellaan nettiyleisöä siinä mielessä, että se on aiheeltaan epäilyttävä ja siinä harrastetaan niin sanottua "rakastavaisten kivaa". Video lainaa joka suhteessa aika paljon El Guinchon Bombayn vastaavalta. On montaasimaista leikkausta, on alastomuutta, on jotain salatieteeksi laskettavaa.

Biisi on vaccinesmaisen tarttuva ja kuulostaa itse asiassa jopa hieman paremmalta näin yksinään kuin osana albumia. Niin kuin useilla muillakin hyviä, yksinkertaisia popralleja esittävillä orkestereilla, myös The Vaccinesilla albumi ei jaksa kestää koko mittaansa. Mutta näin yksinään ja vieläpä semisti friikahtavan videon kanssa - A-OKAY!

Minua tosin yhä hieman jurppii se, että The Vaccines päätti peruuttaa Tampereen ja Helsingin keikkansa Justin Youngin kurkkuoperaation (=perutaan mieluummin nää kuin noi isojen areenojen keikat) takia. Mutta se fakta ei taida vaikuttaa suurestikaan yhtyeen musiikkiin.

Arcade Fire - Speaking in Tongues & Culture War (new songs)


Niin kuin useilla bändeillä on tapana, Arcade Firekin äänitti albumisessioissaan sellaisia kappaleita, jotka eivät lopulliselle levylle mahtuneet. Joidenkin yhtyeiden kohdalla tällaiset biisit on jätetty ulos siksi, että ne ovat huonoja, mutta aina silloin tällöin ylijäämämateriaali on laadultaan jopa parempaa kuin jotkut albumikokonaisuuden kannalta tärkeät esitykset.

Nyt täytyy sanoa, että pidän Speaking in Tonguesista ja Culture Warista enemmän kuin isosta osasta The Suburbsin kappaleista. Ja pidin The Suburbsista älyttömän paljon. En tajua, miten Arcade Fire on voinut jättää Speaking in Tonguesin pois albumilta. Se on biisi, jollaista useimmat bändit eivät koskaan saa aikaiseksi. Ja lisäksi sen taustakuorossa laulaa David Byrne.

Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi minä kuuntelen nykyään enemmän biisejä kuin albumeja. Ja ehkä tästä johtuen minä en enää ymmärrä albumiformaattia niin hyvin kuin ennen.

Tai sitten olen hektisen nykymaailman uhri.

Arcade Fire - Speaking in Tongues (feat. David Byrne) by MergeRecords

Arcade Fire - Culture War by MergeRecords

maanantai 23. toukokuuta 2011

Cults - Cults (full album stream)


Onhan tätä jo odotettukin. Cultsin debyyttialbumi Cults, tällä erää NPR Musicin streamina. Paljon on bändistä kirjoitettu, paljon olen kirjoittanut itsekin, ja ainakaan vielä ei kaduta yhtään. Päinvastoin.

Cultsin aikaisemmin julkaistut sinkut Go Outside, You Know What I Mean ja Abducted ehtivät nostaa odotukset Brian Oblivionin ja Madeline Follinin tuotoksia kohtaan todella korkealle, ja vaikka albumin muut kappaleet eivät varsinaisesti pystykään biisikolmikkoa ylittämään, albumimitassakin bändin musiikki toimii kuin unelma. Varsinkin, kun levy on älytty jättää 34 minuutin mittaiseksi.

Albumina Cults nojaa vahvasti popmusiikin perinteeseen, mutta on niin koukuttavasti kirjoitettua, sympaattisesti tuotettua ja maanläheisesti esitettyä, että siitä on vaikea olla pitämättä. Vanha totuus siitä, että yhtyeen ei tarvitse olla omaperäinen, jos se onnistuu koskettamaan musiikillaan, pitää jälleen paikkansa. Ainoa ongelma Cultsilla lienee se, mihin suuntaan bändi voi tästä kehittyä, yhtyeen 60-lukulaista soundia kun ei iäsyyksiin asti voi toistaa.

Vuoden levyjä.

The Duplo! - Outta '99


Jumaleissön, kun The Duplo! onkin tehnyt hienon paluun! Viime viikolla julkaistiin sinkun Homophobic Son of a Bitch a-puoli, nyt b. Se on nimeltään Outta '99. Viittaus bändin vanhaan semihittiin Summer of '99 lienee vanhan liiton harrastajille ilmeinen.

Kylläpä kyllä. Ehkä olen vain itse liikahdellut viimeisten vuosien aikana kauemmas vanhasta rakkaudestani punkrockista, ja ehkä Suomessa ja ulkomailla on oikeasti tehty koko tämän ajan a-luokkaista koohkausta, josta en ole kuullut, mutta jotenkin vain tämä kuulostaa omaan korvaani helkkarin tuoreelta.

Ainakin The Duplo! osaa sloganien kirjoittamisen. You can't take a boy outta '99!

Outta '99 by The Duplo!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

What in the hell happened? (vko 20)

No nyt! Viikkokatsaus tekee paluun alkuperäisessä formaatissaan. Ei jääkiekkoa kuin nimeksi, vaan hipstereitä ja festareita ja bändejä ja biisejä. Nyt on taas hyvä olla, baby!


- Really Obscure Games -niminen mobiilipelifirma julkaisi coolien tyyppien iloksi ironisen iPhone/iPod/iPad-pelin Angry Hipsters, joka on käytännössä huonosti tehty Angry Birds -klooni. Kaikki hipsterit olivat ihan että no joo, että mä tiesin kyl tosta jo ennen kuin se julkaistiin, että mun mielestä tossa on jouduttu tekemään tosi paljon kompromisseja ja menty liikaa kaupallisuuden ehdoilla, että mä en kyl tajuu, miksi Hype Machine on lähtenyt tohon mukaan. Että kyllä mä sen silti ostan ja pelaan läpi ja ratkaisen kaikki bonuslevelit, mutta mä teen sen läpällä ja tietoisena itsestäni. Että jos joku pelaa tota tosissaan, niin helou.

Kaikki jotka näkivät pelin trailerin olivat ihan että onpas paskan näköinen viritys, että tota mä en osta ikinä. Kaikki hipsterit olivat tähän ihan että no en mäkään sitä nyt tosissani osta, että toi mun edellinen kommenttini oli läppä ja ironiaa, että mä lähden nyt kastamaan ironisesti sushia soijaan.




- Rumba luotasi alkavan kesän festaritarjontaa ja oli ihan että EHKÄ TYLSIN FESTARIKESÄ? että kalskahtaa varman päälle pelaamiselta, että massojenko kosiskelua tämä on, että mitä helvettiä, johon promoottorit ja keikkajärjestäjät olivat ihan että meidän ohjelmamme näyttävät oikein hyvältä, johon Rumba oli ihan että miten te muistatte sen episodin, kun artistin palkkio oli liian pieni, johon keikkajärjestäjä oli että myyjä myy ja ostaja ostaa, johon Rumba oli ihan että tolla yhdellä festarilla on joka vuosi samat artistit, johon festarin järjestäjä oli ihan että eikä ole, että kaksi kertaa on jotkut olleet ja oltaisiin nytkin otettu, jos aikataulut olisivat sopineet.

Kaikki festarikävijät olivat ihan että mää ainakin käyn rockfestivaaleilla pitämässä hauskaa kavereiden kanssa ja kuuntelemassa hyvää musaa, että yleensä se onnistuu parhaiten niiden bändien musalla, joka me tunnetaan ja josta me pidetään, että buukatkaa ny ihmeessä ens kesänäkin se Volbeat ja The Sounds, kun ne on niin hyviä livebändejä, että meidän mielestä kesä ei näytä ollenkaan tylsältä. Että kai me saadaan nauttia Ozzy Osbournesta Sauna Open Airissa tai Sielun Veljistä Ilosaaressa tai System of a Downista Provinssirockissa tai Paramoresta Ruisrockissa tai Popedasta Tammerfesteillä, että nää on niitä harvoja viikonloppuja tän kesän aikana kun me päästään kotoa pois vähän irrottelemaan, että en mää ainakaan valita.

Rumba oli tähän ihan että EHKÄ TYLSIN FESTARIKESÄ?


- Joku kräkkäsi kaikki maailman ihmissuhteet ja käsikirjoitti niistä tosi-tv-ohjelman ja castasi, tuotti, ohjasi, kuvasi ja julkaisi, niin että Antti eräänä kauniina iltapäivänä sattui katsomaan televisiota ja tajusi hetkessä, mistä kaikessa on kysymys. Ohjelmassa hipsterin oloinen tyyppi vuodatti sydäntään kameralle, että yhyhyyyyyy, että kaikki on niin pinnallista, että yhyhyhyhyhyyyyyyyy kaikki keräävät ympärilleen rumia ihmisiä parantaakseen oloaan. Antti oli ihan että saatana, että aikaisemmin en oikein ollut tajunnut, miksi minä olen ollut pikkupojasta saakka verrattain suosittu kaverimarkkinoilla.

- Antti huomasi Ruudolfin tekemän hillittömän hauskan viestin VilleGallelle, vaikkei tajunnutkaan ihan suoraan, mistä helvetistä on kyse. Antti järkeili, että VilleGalle olisi pöllinyt omiin biiseihinsä joitain Ruudolfin riimejä ja nyt Ruudolf antaisi VilleGallen kuulla kunniansa, että hei VilleGalle, mä oon ollut kuvioissa niin kauan, että silloin aikanaan kuunneltiin 2Pacia ja tehtiin kasettidemoja neliraiturilla, että sä et voi ikinä olla yks meistä, että mä oon kaksinkertainen Suomen mestari, että älä koske mun riimeihin. Vaikkei Antti ymmärtänytkään asioiden taustoja, Antti oli ihan että Ruudolf on nerokas jäbä.



- The Duplo! teki näyttävän paluun rajulla garagepunkrypistyksellään Homophobic Son of a Bitch, joka palautti kaikkien uskon kantaaottavaan ja ajankohtaiseen punkrokkiin. Kaikki homofobiset nartunpenikat olivat ihan että haistakaa paska The Duplo! että te ette tiedä meidän elämästä mitään, että tää on median salahuoni, että me ei tarvita teitä, että me ei tarvittu teitä ennen vaaleja eikä tarvita nyt niiden jälkeen, että ette sitten saatana julkaise meistä epäedustavia valokuvia. Kaikki homofobisten nartunpenikoiden vastustajat olivat ihan että voooi voooi voooi, suuttuivatko nyt pikku pikku pikku prinsessat siinä, että vooi vooi voooi, että PUNK'S NOT DEAD!


- French Films julkaisi uuden biisin Convict ja osa oli ihan että YEEEEEEEAAAAAAHHH! ja osa oli ihan että ei tää kosketa mua millään tasolla. Osa oli ihan että tää on ihan niin kuin The Vaccines, johon osa oli ihan että mitä helvettiä, että eikös French Films tehnyt tällaista musiikkia jo ennen Vaccinesia, että mitä vertaamista toi tollanen oikein on, johon osa oli ihan että eiku viime vuonna se oli ihan niin kuin The Drums ja tänä vuonna se on ihan niin kuin The Vaccines, että me halutaan verrata suomalaisia bändejä aina johonkin pinnalla olevaan ulkomaalaiseen orkesteriin, kävi miten kävi. Osa oli tähän ihan että oottekste ihan höhliä, mihin osa oli, että that's the way it goes baby.

- Tosi paljon kaikkia muitakin hyviä biisejä julkaistiin. Antti oli ihan että lukekaa blogia päivittäin, niin pysytte ajan tasalla ainakin siinä, mitä Antti kuuntelee. Muun ajantasaisuuden kanssa voi olla joskus tosi hyvissä, mutta joskus tosi huonoissa. Että viime aikoina tosi hyvissä, kun Pitchfork näyttää seuraavan Anttia parin päivän tai parin viikon viiveellä, eikä päinvastoin niin kuin yleensä.

- Antti kirjoitti jääkiekosta ja pöyristymisestä ja osa ihmisistä oli ihan että jee, että kirjoita useamminkin jääkiekosta ja pöyristymisestä, mutta Antti oli ihan että se vaatisi aikaa ja tietynlaisen voittajan tahtotilan. Antti oli vähän ihmeissään, että tästä saattaa tulla kaikkien aikojen luetuin teksti Stopshakehoneygon historiassa.


- Antti teki myös blogihistoriansa ensimmäisen haastattelun. Haastateltavana oli Monsters of Popin tuottaja Antti Hietala. Ainakin tämän haastattelija-Antin mielestä siitä tuli tosi hyvä. Sen voi kuunnella tästä.

Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!

Digitalism - Forrest Gump (almost feat. Julian Casablancas)


Niin siis kaikille popparin pupulaisille tiedoksi, että Julian Casablancas ei feattaa Digitalismin uudella sinkulla Forrest Gump, vaikka useissa lähteissä niin väitetäänkin. Casablancas on ollut kirjoittamassa biisiä, mutta siinä se. Tämä fakta ei toki tee siitä yhtään huonompaa.

Digitalism = Jence Moelle ja Isi Tüfekçi. Perustettu Saksassa 2000-luvun puolessa välissä. Remixannut maineikkaasti todella monia yhtyeitä, esimerkiksi Daft Punkia, Klaxonsia, White Stripesia, The Curea, Cut Copyä ja Depeche Modea. Julkaissut debyyttilevynsä Idealism vuonna 2007. Julkaisee kakkoslevynsä I Love You Dude 20. kesäkuuta.

Forrest Gumpissa on helppo kuulla Julian Casablancasin käden jälki, varsinkin kun tietää hänen olleen mukana meiningeissä. Jos ei tietäisi, niin.....ei kai sitä kukaan huomaisi. Mahdollista on, että yhtye päästi tahallaan liikkelle tuon feat. J. Casablancas -tekstin, että kaikki innostuisivat. Ja sitten kun kaikki innostuivat niin.....huomiotalous oli ehtinyt jo toimia. Win.

Ihan näin biisinä Forrest Gump on Digitalismin useisiin remixeihin verrattuna popmaisempi ja vähemmän clubisettiä, which I love.

Digitalism - Forrest Gump (feat. Julian Casablancas) by RTribouillier

lauantai 21. toukokuuta 2011

NT's White Trash - You & Me (video)


Täysin vailla minkäänlaista järkeen tai tunteeseen perustavaa perustelua olen jättänyt kirjoittamatta NT's White Trashista, vaikka syytä olisi ollut yllin kyllin. Nick Trianin johtama orkesteri julkaisi tällä viikolla debyyttialbuminsa Mourning Becomes Electric, josta pidän hyvin paljon, monestakin syystä. Kerron niistä pidemmin, tarkemmin ja analyyttisemmin ensi viikolla, kun minulla on enemmän aikaa.

Mutta jos bändi ei ole vielä tuttu, tällä on hyvä lähteä liikkelle. You & Me edustaa Mourning Becomes Electricin tarttuvinta laitaa. Albumin kaikki kappaleet eivät suinkaan ole yhtä suoraviivaisia indierocktykityksiä, mutta jos tästä pitää, niin todennäköisesti pitää koko levystäkin. Toisaalta levystä voi pitää myös silloin, jos ei pidä tästä, niin että win win jne.

Biisistä julkaistiin tällä viikolla myös video. Sen pääosassa esiintyy kaupunki.

Panda Bear - Alsatian Darn (video)


Rakas Panda Bear, mitä helvettiä?

Minä huomasin Pitchforkin newsfeedistä, että olit julkaissut uuden videon kappaleeseen Alsatian Darn. Ajattelin hommien olevan hienosti. Ajattelin pöltsätä videon omaan blogiini ja kirjoittaa muutaman kehuvan lauseen lahjakkuudestasi ja Tomboyn hyvyydestä albumina. Ajattelin mainita hienot laulustemmat ja päällekkäset äänitekstuurit, joiden luomisessa olet tajuttoman taitava.

Ennen kuin klikkasin videon play-nappia, mietin itsekseni minkälainen visuaalinen taideteos onkaan luotu musiikkiasi tukemaan. Pelkäsin nykyään turhan yleistä mutta budjetillisesti hyväksyttävää tapaa leikata ja liimata vanhojen elokuvien/youtube-pätkien kohtauksia yhteen. Toivoin ohjattua, oikeasti tätä kappaletta varten tehtyä videota, jossa olisi joku järki tai ainakin jokin omaperäinen näkökulma.

Mutta tämä ei ole nyt oikein mitään. Jotain ihme venytettyjä interferenssi-ympyröitä ja yksinkertaisia värejä. Niinku että minimillä pakettiin.

Ehkä idea tuntui hyvältä siellä kattohuoneistossa kymmenen promillen huumekännissä tokkuroidessa.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Processory - Change Is Gradual


Tässä on nyt levy, jota olen odottanut hyvin paljon. Tai osin on, versiot kun näyttävät olevan toisia kuin lopullisella albumilla.

Menetin kolmisen viikkoa sitten sydämeni Nightfallille ja syvensin suhdettani All Good Thingsin kanssa. Processoryn soundiin ja tunnelmaan olen siis jo uponnut, mutta lopullinen sana levystä jää vielä sanomatta, koska en ole ehtinyt kunnolla kuunnella sitä, ja toki kun en ole täysin varma, mitä tuo joidenkin biisien perässä oleva extended preview tarkalleen tarkoittaa.

Processory on yhtä kuin Jori Hulkkonen ja Jerry Valuri. Tänään kävi niinkin kivasti, että Pitchfork huomioi bändin. Virallisesti Change Is Gradual ilmestyy 31. toukokuuta.

PROCESSORY - CHANGE IS GRADUAL by PROCESSORY

New Order - Hellbent (new song)


Niin että tuota onko tämä hyvä biisi? Kenties relevantti in the year 2011? Vai ehkä turha ylijäämäinen palanen, jolla yritetään tavoitella vanhojen biisien hienoutta? Sujuvasti riman yli ja tervetuloa takaisin ja hienoa kuunnella pitkästä aikaa New Orderia ja kaikkea muuta joviaalia, mutta jääkö tämä vain pieneksi kuriositeetiksi, jota kymmenen vuoden päästä ehkä muistellaan ja ehkä ei.

Hellbent on mielestäni hyvä biisi, mutta minun on vaikea suhtautua siihen, koska se on julkaistu New Order -nimen alla. Ehkä tulevien päivien kuuntelu tasoittaa epäluuloista tilannettani.

Tai ehkä minä olen mieleltäni ahdas jäbä.

New Order - Hellbent (Previously Unreleased) by Rhino UK

Coma Cinema - Abandoned Lands


Jos ehkä muistat Coma Cineman tai tiedät, niin ehkä perjantain ratoksi kelpaa eepeellinen kiehtovaa ja osin kummallistakin elektronishenkistä murinaa. Sieltä täältä pulpahtelevilla kauniilla melodioilla varustettuna.

Paitsi että sama että kuin että silloin jos ajatellaan että jee taidetta, niin ok sitten, mutta jos ollaan tosissaan, niin c'mon nyt.

dig her, don't you just dig her?
bite down, draw blood from your sister
satan, kisses me gently
get real, you'll fall for anything

dig her, my dead first girlfriend
bite down, soak these little problems
satan, wake me in the morning
get real, kill me whenever

Coma Cinema: Burn a Church


U know, hienoa ääntä ja jopa todella hyvää, mutta epäilyttävää. Ja minä olen hyvien puolella ja muutenkin perinteinen jäbä.

torstai 19. toukokuuta 2011

Ladytron - White Elephant


Melkein unohdin, että Ladytron julkiluovutti muutama päivä sitten uuden kappaleen. White Elephant ei tuo mitään mainittavaa lisää yhtyeen tuttuun soundiin tai tapaan tehdä musiikkia, mutta ns. vanhana, alusta saakka yhtyettä seuranneena semifanina tätä kuuntelee mielellään, ainakin muun puuhastelun lomassa. Tai joo, kyllä ihan keskittyneestikin, jos antaa biisin marinoitua muutamalla kuuntelukerralla.

Ladytron selvisi aikanaan electroclashin noususta ja laskusta vähin vaurioin, mutta viime vuosien elektrovyöryssä bändin soundi on muuttunut tavanomaiseksi. Meaning, muistan vielä hyvin, kuinka tuoreelta He Took Her to a Movie vuosituhannen vaihteessa kuulosti. Sitten indien valtavirta elektronisoitui, lähestyi soundillisesti Ladytronia, meni ohi, palasi takaisin ja jätti yhtyeen nykytilaan, jossa sen uusi levy ylittää uutiskynnyksen, muttei herätä elämää suurempia tunteita.

Ladytronin viides studioalbumi Gravity the Seducer ilmestyy 12. syyskuuta. Lisää esimerkiksi Facebookissa.

Ladytron - White Elephant by nettwerkmusicgroup

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Bad Sports - Teenage Girls


Kivasti on otettu haltuun 70-lukulainen protopunktyylinen soundi. Kertosäkeen Teenage girls dancing in the street -hokema jää päähän soimaan niin kuin ennen vanhaan, sävel on tuttu monesta muustakin biisistä, ja kaikkiaan tuttujen asioiden äärellä ollaan. Biisin soundissakin tapahtuu jotain kummallista, ihan kuin kappale olisi kierrätetty vanhan wouwaavan kasettimankan kautta. Mutta minä tykkään.

Bad Sports on kotoisin Dentonista, Texasista, ja...tuota....noin.. siinäpä se aika pitkälti. Dirtnap Records kai julkaisee yhtyeeltä jotain.

Lisää bändin MySpace-sivulta.

Bad Sports - Teenage Girls by Ottawa Explosion

James Blake – Lindesfarne (video)


James Blaken debyyttialbumi ei ollut mielestäni pettymys, kaukana siitä, mutta se ei ollut sellainen levy, jota toivoin. Toivoin äärimmäisyyksiin asti silputtuja kappaleita ja poikkeuksellisen mystisesti korvakäytäviin uivia soundimaailmoja, jotka olisivat tarjonneet häivähdyksen alkuperäisten sävellysten absoluuttisesta kauneudesta, mutta jotka eivät olisi paljastaneet niin sanottua koko totuutta.

Toisin sanoen toivoin levyllistä I Only Know (What I Know Now)'n tyyliin tehtyjä mestariteoksia.

Toki ymmärsin samalla, että oman urakehityksensä kannalta Blake olisi ollut täysi puupää, jos hän olisi tehnyt haluamani albumin. Hän osaa tehdä niin hienoja kappaleita, sovittaa ne omaperäisesti, olla yhtä aikaa orgaaninen ja mordeni, laulaa herkästi, soittaa taloudellisesti ja esittää koskettavasti ja niin edelleen, että olisi ollut hölmöä sulkea iso yleisö hänen tarjoamansa kuuntelukokemuksen ulkopuolelle.

Lindesfarne on aika lähellä sitä mitä toivoin.

tiistai 17. toukokuuta 2011

What in the hell happened? (vko 19)

Minä olen niin pahoillani! Minä olen laiminlyönyt velvollisuuteni viikkokatsastajana. Minä olen tanssinut torilla jo monta yötä. Minä olen ollut huonona esimerkkinä Suomen nuorisolle. Nettikansa on pöyristynyt minun alkoholinkäytöstäni, kompuroimisestani, sammalluksestani, harjoittamastani siideripullon heilutuksesta ja kummallisesta 100 000 ihmisen mölinähuudatuksesta. Missä tahansa muussa maassa minulta olisivat työt loppuneet. Mutta nyt. Mutta nyt. Mutta nyt....SUURI PÖYRISTYMISSPECIAL!!!


- Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja kaikki pöyristyivät. Tapahtui seuraavaa.

1. Ruotsalaiset pöyristyivät tappiostaan ja siitä, että 100 000 ihmistä pilkkasi heitä laulamalla Den Glider iniä, vaikka oikeasti suomalaiset lauloivat sitä kohottaakseen omaa fiilistään. Ruotsalaiset pöyristyivät myös Mikko Koivun piruetista voittopokaalin kanssa, mihin kaikki suomalaiset olivat ihan että saatana, että jos me oltaisiin tiedetty toi aikaisemmin, me oltaisiin tehty piruetteja ennen, välissä ja jälkeen otteluita, koska meistä on hauskaa kun te pöyristytte, vaikka me tiedetäänkin, että te ette oikeasti pöyristyneet, te vain haluatte saada lehtenne myytyä.

2. Julkista ördäämistä vastustavat tahot pöyristyivät, sillä leijonien julkinen ördääminen osoitti heidän mielestään todella huonoa makua ja väärää esimerkkiä nuorille. Huippu-urheilujohtaja Jukka Rautakorpi oli ihan että kameroita on kaikkialla, että harmituksen harmitus, että vapaa-ajalla urheilijoita ei voi kontrolloida, että osa yksilöistä hallitsee tilanteen, osa ei. Jussi Lähde oli ihan että aitiossa taistelleet mokasivat, että pöyristysten pöyristys. Stefan Wallin oli ihan että tämän minä kyllä otan puheeksi.

3. Naisasiamiehet ja -naiset pöyristyivät ja olivat ihan että saatana taas se nähtiin, että kun mies juo niin kaikki ovat ihan että JEEEEEEEEEEAAAAA! mutta annas olla kun nainen valitaan vuoden urheilijaksi ja vähän pelleilee pokaalin kanssa, niin koko kansa pöyristyy. Että naisjoukkueen juhlinnasta olisi syntynyt skandaali, että saatana taas se nähtiin.

4. Nettikansa pöyristyi edellisistä kommenteista, että haistakaa ruotsalaiset ja moralistit ja feministit paska, että NYT HUUDETAAN! että IHANAA LEIJONAT IHANAA! että SUOMI ON UUSI MAAILMANMESTARI! että POIKA SAUNOO! että SUOMI ON UUSI MAAILMANMESTARI! Että nyt mää kyllä aion linkkailla Facebookiin näitä kaikkia urpoja mielipiteitä ja nauraa niille.

5. Kouluttamattomat rasistit pöyristyivät, että ööörrghg......etttä miiiitää,,,...etttä ööyyyyhh onko toosssaa joku juhlijaa....öööööörrrfji joka ei näytä arjalaiseltaa....eettä TURPAAAAAANNN TURPAAAAAAAN! Että jjjossss mäöä olisin kännnnisssä niin sitteeeen vasta tuliskiii TURAPAAAN!

6. Kalervo Kummola pöyristyi, että perkeleen rasistit, menitte tekin tämän juhlan pilaamaan, että Jääkiekkoliitto ja maajoukkue irtisanoutuvat kaikenlaisesta rasismista ja vihamielisyydestä ulkomaalaisia kohtaan, että pitikö teidän nyt ottaa tästäkin ilosta vain se erilaisuuden pelosta kumpuava väkivaltaisuuskortti käyttöön, että saatana, että tehän luulitte oikeasti, että nyt vaalien jälkeen voi painaa turpaan ketä tahansa ja missä tahansa ja kenen nimissä tahansa, että voi saatana teidän kanssanne.

7. Koulutetut rasistit pöyristyivät, että ei me olla mitään rasisteja vaan ulkomaalaisjuhlijakriitikoita.

8. Rasismin vastustajat pöyristyivät, että Kale perkele, että meidänhän piti jotenkin niin kuin vastustaa sua, että meidän mielikuvissa sää olit oikeistolainen bisnesmies, että nyt olo on jotenkin hämmentynyt, että mitä sää nyt meitä puolustat, että me mieluummin päivitellään tätä kuin lähdetään noita rasisteja vastaan tappelemaan, että me varmaan saatais niiltä turpaan.

9. Timo Jutila pöyristyi Ilta-Sanomille, joka oli väittänyt hänen jääneen pois leijonien kultajuhlista sairauskohtauksen takia. Jutila oli ihan että ei se nyt niin mennyt perkele, että mulla on muutama tuttu tässä yhteiskunnassa, jotka ihmettelee, että mikä on tullut.

10. Jutilaa koskevan jutun lukijat pöyristyivät että "mulla on muutama tuttu tässä yhteiskunnassa, jotka ihmettelee, että mikä on tullut"? Että mitä helvettiä, eihän toi ole edes mikään lause, että mitä helvettiä nyt taas, eihän toi tarkoita mitään.

11. Tuttien valmistajat olivat ihan että mihin helvettiin kaikki meidän sinikeltaiset tutit katosivat, että myytinkö me ne, että pitäisköhän tässä pöyristyä?

12. Euroviisufanit pöyristyivät, että perkele kun taas kävi huono arpaonni, että Paradise Oskar olisi varmasti sijoittunut top5:een jos esiintymispaikka olisi vaihdettu päikseen Acerbaidzanin kanssa, että joku vilunkipeli tässä taas on taustalla, että meidänhän piti iltapäivälehtien mukaan voittaa, että saatanan saatana, taas ostin ja paskan ostin.

13. Kaikki blogin lukijat pöyristyivät, että saatanan Antti, että mitä sää nyt sotket jotain Euroviisuja tähän kaikkeen, että ei to-del-la-kaan kiinnosta, että ethän sää osaa edes kirjoittaa Azerbaidžan, että tais koulut jäädä kesken?

14. Antti pöyristyi, että perkele, että sen piti olla huumoria ja hauskaa, että kaikkensa tässä antaa ja tuloksena on vain tollasta ihme pöyristymistä. Että parhaani yritän saatana, että huumoria yritän saatana.

15. Suomen johtava kiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen pöyristyi, että YYHYYYHYHYHYYYYYYYYY kamala äijä oon, että määhän ennustin Suomen kohtalon kokonaan väärin, että YHYHYHYYYYYYYY kaikki nauraa mulle, että mää kirjoitin ennen kisoja, että suomalaisen kiekkokansan ei tarvitse nyt ainakaan aktiivisesti haaveilla kultamitalista. On jopa perusteltua sanoa, ettei kulta ole enää realismia, kun Peltonen jäi pois. Että BUUUHUUUHUUUUUUU, hytkyn...hytkyn..hytkyn, YHYHYYYYYYYYY, mää..haluan ahmia suklaataata...nyyh nyyh tyrks... hytkyn hyy, kaikki vaan nauraa mulle YHYHYYYYYYYYY, että kaikki on pilallla...BUUHUUUHUUUUUUU.. mää olin väärässäanna suklaaata...hytkyn hyy.

16. Kaikki muut kiekkoanalyytikot olivat ihan että ei me mistään pöyristytä, että me tiedettiin koko ajan, että näin siinä tulee käymään, että me ei vaan viittitty kirjoittaa näistä etukäteen, mutta me tiedettiin kyllä.

Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!

The Duplo! - Homophobic Son of a Bitch


The Duplo! julkaisi juuri ärhäkän ja ajankohtaisen garagepunkpalan. Kappale lienee suunnattu eräälle nyttemmin julkisuudesta tutulle miehelle? Bändin fb-sivulla on seuraava teksti.

The new 7" limited edition of 250 copies out early june 2011 Hola Hola Rec. This is PUNK ASS! Fuck the homophobics and the racists of the world!

Kitarariffi liki Shakin' All Overista. Asenne sieltä mistä luvataan. Tuloksena raikasta kohkausta. Raikasta kuin aamuinen sade. Vuoden iskevin punkrockslogan. Homophobic fuckin racist son of a bitch!

The Duplo! 'Homophobic Son of a Bitch' by The Duplo!

Jonna Tervomaa & MALJAKÄMÄRÄINEN - Anna ja toivo


Amnesty International täyttää 28. toukokuuta 50 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Amnestyn Suomen osasto ja Fullsteam julkaisevat Mitä vapaus on -juhlalevyn. Aikaisemmin levyltä on julkaistu Pariisin Kevään Arto Tuunelan ja Disco Ensemblen Miikka Koiviston yhteistyönä syntynyt Tanssit läpi kaupungin, ja nyt hynttyynsä yhteen ovat lyöneet Jonna Tervomaa ja Maljakämäräinen (edit. katso kommentit). Biisi on Lapkon Ville Maljan käsialaa.

Biisi on kirjoitettu Anna Politkovskajan tarinan pohjalta. Toimittaja ja ihmisoikeuspuolustaja Politkovskaja tuli tunnetuksi Venäjän liittovaltion ihmisoikeusloukkausten paljastajana. Hänet murhattiin Moskovassa lokakuussa 2006. Murha nousi itseään suuremmaksi symboliksi toimittajien ja ihmisoikeuspuolustajien hengenvaarallisesta asemasta Venäjällä. Syyllisiä ei ole saatu kiinni.

Anna ja toivo ei välty patetialta, mutta jotenkin se tässä tapauksessa kuuluu jopa asiaan.

Jonna Tervomaa & MALJAKÄMÄRÄINEN - Anna ja toivo by Fullsteam

Lisää aiheesta Amnestyn sivuilta.

maanantai 16. toukokuuta 2011

French Films - Convict (new song!)


NO NYT! Uusi biisi French Filmsiltä. Eikä ihan mikä tahansa biisi, vaan uuden albumin ensimmäinen single ja kaikkiaan aivan saatanan kova veto. Convict on suora, melodinen, aurinkoinen ja frenchfilmsmaisen komeasti soitettu, laulettu ja sovitettu kappale, jota kuunnellessa on mahdoton pysyä paikallaan. Jos olet koskaan kuullut vertauksen biisin tarttuvuudesta kuin purkka tukkaan, nyt taas olisi sille käyttöä.

Taustakuoron whoo-hoot ovat tietyin osin parasta ikinä tai ainakin parasta pitkään aikaan. Tässä on nyt laulu, jota tuhannet bändit ovat yrittäneet kirjoittaa tuhansia kertoja tämän vuosituhannen aikana, aivan kuitenkaan onnistumatta.

Totaalisen tykkiässämäisen ylivoimainen biisi. Ja vielä suomalainen bändi. WINWINWINx2000!

Convict by French Films

Cults - Make Time (new song)


Mitähän mistäkin saa ja mitä seuraa ja millä ansioilla? Kävin pitkästä aikaa rilluttelemassa lauantaina, sunnuntaina oli perhepäivä ja kiekkopäivä, sitten neljän tunnin yöunien jälkeen töihin juhlimaan viiden tunnin ajaksi kiekkokultaa radioon ja sitten kotiin. Ja nyt vähän väsyttää. Väsyttää jopa niin paljon, etten jaksa kirjoittaa viikkokatsausta, vaikka aiheet olisivat valmiina.

Niin että koira + veräjä + matala aita + pitkä poika + pullamössö + tottunut saamaan helpolla haluamansa + yleinen tyytyväisyys kaikkeen + vapaaehtoisuus = biisipostaus, ei viikkokatsausta.

Onneksi biisi on sentään hyvä. Mutta niinhän ne mielestäni aina ovat. Cults on suosikkibändi ja Make Time kelpo kappale.

Huomenna vedetään sitten kovemmalla sykkeellä, ehkä.

Cults - Make Time by Webzine Obstacle

Haastattelu: Monsters of Popin tuottaja Antti Hietala


Jaba-daba-daba-duu-daa! Olen siirtynyt seuraavalle levelille, haastatteluihin. Stopshakehoneygon ensimmäinen haastateltava on tamperelaisen indiefestivaalin Monsters of Popin tuottaja Antti Hietala.

Monsters of Pop järjestetään tänä vuonna 22.-24. syyskuuta. Festivaalin tapahtumapaikkoina ovat Pakkahuone, Klubi ja Telakka sekä Kehräsaaressa sijaitsevat elokuvateatteri Niagara ja ravintola 931. Ns. isot keikat järjestetään Pakkahuoneella ja Klubilla ja intiimimmät esiintymiset Telakalla. Päivällä Niagarassa ja 931:ssä on tarjolla musiikkivideoita ja akustisia esiintymisiä.

Ensimmäinen osa MOP 2011:n ohjelmasta julkistettiin huhtikuun puolessa välissä. Festivaalilla esiintyvät ainakin Regina, Huoratron, Rico Tubbs, ruotsalainen jj, kanadalainen Yukon Blonde, On Volcano, Delay Trees, Big Wave Riders, Siinai, Idiomatic ja Nopat. Esimerkiksi Stopshakehoneygota seuraaville näistä yli puolet lienee tuttuja. Lopullinen ohjelma on määrä julkistaa kesäkuun alussa.

Keskustelimme Hietalan kanssa tämän vuoden MOP:sta, festivaalin esiintyjäkattauksen rakentamisesta, suomalaisesta indieyleisöstä ja myös jonkin verran Flow-festivaalista, Helsingin ja Tampereen eroista sekä dj-hommista.

Jos asia ei käy suoraan haastattelusta ilmi, sanottakoon nyt, että arvostan suuresti sitä mitä Antti tekee. Hän järjestää tapahtumia ja klubeja, joissa on mukava käydä, joissa viihtyy ja joissa on kuin kotonaan. Ne tuntee omakseen toki bändien takia, mutta myös siksi, että niissä käy samanhenkisiä ihmisiä ja niissä on vuodesta toiseen omanlaisensa välitön ja pingottamaton tunnelma. Monsters of Popiakin järjestetään tapahtuman itsensä takia, eikä esimerkiksi minkään yläpuolelta määrätyn taloudellisen tavoitteen vuoksi.

100% respect.

Stop, shake, honey, go - Monsters of Popin tuottaja Antti Hietala

Monsters of Popista lisää netissä ja facebookissa. Haastattelussa mainitaan myös Flow, Hang the DJ ja I Was a Teenage Satan Worshipper.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

MOP2011: jj - Uusi video, uusia biisejä

Teen viikkokatsauksen vasta huomenna, todennäköisesti iltapäivällä, koska nyt vähän väsyttää eilinen heiluminen ja kiekkofinaali alkaa reilun parin tunnin päästä. So yeah, ei hölmöilyä vaan hienoja biisejä hyvältä yhtyeeltä.


Yksi syksyisen Monsters of Popin odotetuimpia bändejä on ruotsalainen jj. Göteborgista kotoisin olevaan yhtyeeseen kuuluvat Elin Kastlander ja Joakim Benon. Nimellä jj viitataan klassiseen ranskalaisfilmiin Jules ja Jim, mikä joko kertoo tai ei kerro duon taiteellisista lähtökohdista. Jj yhdistelee sujuvasti hiphoppia, elektronista klubimusiikkia ja perinteistä poppia, kuitenkin omalla tavallaan eikä päämäärättömästi genrestä toiseen hyppien.

Viime vuonna ihastuin suuresti jj:n biisiin Let Them, joka päätyi myös Best Tracks of 2010 -listalleni. Tänä vuonna korvaa on miellyttänyt esimerkiksi Angels. (Joka tosin julkaistiin viime vuonna, mutta johon tykästyin vasta uuden videon ansiosta.) Kaikkiaan jj on julkaissut studioalbumit jj n° 2 ja jj n° 3, mixtapen Kills ja pari sinkkua. Viime vuonna Kastlander ja Benon kiersivät Amerikkaa The xx:n kanssa.

My Life, My Swag on jj:n debyyttisinglen a-puoli vuodelta 2009. Se sai aikanaan Pitchforkin Best New Music -leiman, mikä toimi luonnollisesti pienoisena katapulttina yhtyeelle. Biisi edustaa jj:n perinteistä indiepop-laitaa. Vaikka kappale on vanha, video on uusi.



Jj julkaisi tänään myös kaksi uutta biisiä, No One Can Touch Us Tonight ja Ice. Ne voi ladata itselleen bändin blogista, mutta voit kuunnella ne myös tästä.

jj - No One Can Touch Us Tonight
jj - Ice

Kivaa tunnelmointia.

Julian Casablancas - Rave On (Buddy Holly cover)


Buddy Hollyn tribuutti/cover-albumista voi tulla aika hyvä siitäkin huolimatta, että yleensä tribuutti/cover-albumit ovat aika kehnoja. 28. kesäkuuta ilmestyvällä levyllä Rave on Buddy Holly omia versioitaan esittävät muun muassa The Black Keys, Lou Reed, Patti Smith, My Morning Jacket, Paul McCartney, Modest Mouse, Julian Casablancas ja niin edelleen.

Casablancas vetelee ainakin aika kivasti.

Julian Casablancas - Rave On (Buddy Holly Cover) by indieistanbul

lauantai 14. toukokuuta 2011

Giants of Tomorrowland: Loft Apartment

Aloitan vihdoin sarjan, joka minun on pitänyt aloittaa jo kauan sitten. Giants of Tomorrowlandin tarkoituksena on esitellä uusia tai uudehkoja kotimaisia yhtyeitä ja artisteja. Uuden ja vanhan raja voisi tässä tapauksessa olla vaikkapa se, onko bändi julkaissut musiikkiaan fyysisenä äänitteenä vai ei. Tai esimerkiksi se, onko bändi oikeasti uusi vai vanha. Tai jokin muu ymmärrettävissä oleva peruste. Genrellisesti pyrin pysymään kattomääreiden indie tai alternative alla, mutta eipä sekään ole välttämättä välttämätöntä.

Jos soitat bändissä, tiedät bändin tai julkaiset sellaisen musiikkia, kerro siitä. Maili ja linkki biiseihin on oiva tapa. Jos katsot, että kyseessä on musiikillisen taipaleensa alussa oleva akti, tuo Giants of Tomorrowland -sanayhdistelmä kannattaa mainita. Osoite on floom(at)kolumbus.fi. Yeah!


Turusta tulee nykyään aika paljon kaikkea mielenkiintoista. Aaro Vahteran Loft Apartment on vielä projektina tai bändinä raakile, mutta potentiaalia on vaikka muille jakaa.

Maaliskuussa ilmestynyt Every Day Piano -ep on suht sekalainen kokonaisuus eri tyylejä. Ep käynnistyy pianosävellyksellä Every Day Piano ja kulkee dubsteppaavan Cheap Empathyn kautta radiodeptmaiseen There for Mehin. Monday on tuhdisti efektoitu popbiisi ja Clair de Lune versio klassisesta sävellyksestä.

Loft Apartmentin oma tyyli on siis vielä hakusessa, mutta jotain kiinnostavaa tässä on. Vahtera osaa soittaa ja säveltää, ja demomaisuudesta huolimatta tässä ollaan soundillisestikin oikeilla jäljillä. Rytmiikassa on vielä kehitettävää, ja vaikka laulajan ei tässä genressä tarvitsekaan olla virtuoosi, pieni lisä rohkeutta ei olisi pahitteeksi.

Bändi kasaan, oma tyyli kirkkaammaksi, harjoittelua, keikkailua ja lisää There for Men kaltaisia biisejä niin hyvä tulee.

Loft Apartment - There for me by Loft Apartment

Koko ep:n voi kuunnella Soundcloudissa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...