Shooting out truck tires

Eräänä arki-iltana yli kymmenen vuotta sitten olimme kavereiden kanssa baarissa. Doriksessa kolmen hengen pöytäseurueeseemme lyöttäytyi vahvasti humalassa oleva nainen.

Kyseinen nainen näytti siltä, että hän oli ollut vahvasti humalassa aikaisemminkin. Jopa niin monta kertaa aikaisemmin, että harrastus oli alkanut kerääntyä hänen vartaloonsa ja kasvoilleen tiettynä pöhäköitymisenä. Vaikka tuohon aikaan en tienny alkoholista paljoakaan siihen verrattuna mitä nykyään tiedän, huomasin jo tuolloin, että nyt ollaan elämänhallintaa koskevien kysymysten äärellä.

Kyseinen nainen ei ollut istunut pöytäämme seuran takia. Hän jutteli niitä näitä, mutta tämän tästä muisti kysyä, voisimmeko tarjoa hänelle juotavaa. Rahaa meillä oli juuri ja juuri omaan tarpeeseen, joten kieltäydyimme kohteliaasti. Olimme myös siinä mielessä hyvätapaisia, ettemme pyytäneet naista poistumaan, emmekä itse vaihtaneet paikkaa tai baaria.

En muista enää tarkkaan oliko kevät, syksy vai talvi, mutta joka tapauksessa sellainen vuodenaika, joka aiheuttaa nuhaa. Olin potenut jo muutaman päivän ajan harmillista räkätautia, minkä takia kurkkuni oli täynnä limaa. Lima oli sen verran tukevasti kurkussa, etten pystynyt niistämään sitä pois, ja olin varannut pöydälleni yhden tyhjän gt-lasin välttämättömille lunsseilleni. Vajaan parin tunnin aikana lasi oli ehtinyt täyttyä ehkä kolmasosaan vaivihkaa ulos sylkemistäni pikku ysköksistä.

Seuraamme hakeutunut nainen alkoi kyllästyä. Hän oli istunut mukavilta ja siisteiltä näyttävien poikien seuraan, virittänyt keskustelua, pyydellyt kohteliaasti drinksuja, välissä hakenut itse omansa, sitten taas keskustellut, pyytänyt, keskustellut ja pyytänyt. Hän oli investoinut meihin jo niin paljon aikaa ja vaivaa, ettei hän aikoisi jäädä ilman juotavaa. Hän otti ohjat omiin käsiinsä.

Nainen nojasi minua kohti, nappasi lunssilasin edestäni ja kumosi sen sisällön kurkkuunsa. Seurasi lyhyt hiljaisuus, jonka keskeytti hänen hämmentynyt kysymyksensä.

- Mitä tässä oli?

Siirryimme Doriksesta Yo-talolle, jossa oli tapana soittaa vähintään kerran illassa Undertonesin Teenage Kicks. Nainen ei välittänyt lähteä mukaan.

They're always gonna tell you it's a sin

Tiekkönä mikä on erinomaista? Kännissä siivoaminen.

On ollut aika, jolloin lykkäsin siivoamista niin pitkään, että terveysviranomaiset olisivat puuttuneet asiaan, jos olisivat asiasta tienneet. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi pitänyt siisteydestä. Satuin vain olemaan laiska, eivätkä sotku ja saasta haitanneet minua niin kuin ne näyttävät toisia ihmisiä haittaavan.

90-luvun lopulla, asuessani vielä yksin Sorsapuiston kupeessa meillä oli kavereiden kanssa tapana kokoontua katsomaan jalkapalloa, pelaamaan videopelejä tai vain juopottelemaan. Joskus olimme meillä, joskus jossain muualla. Elimme unelmaa.

Katsoimme luonani vuoden 1999 Mestarien liigan finaalin ManU-Bayern München, jonka aikana joku sattui kaatamaan olohuoneen matolle punaviiniä (jalkapalloa ja punaviiniä. Yes, I know). Siivotessani kämppääni seuraavan vuoden alussa huomasin samaisella matolla kasan suolaa, jonka olimme kaataneet punaviinitahran päälle. Finaali pelattiin toukokuussa.

Joka tapauksessa, nykyään olen vanhempi ja viisaampi. Olen ottanut kotitöissä avukseni alkoholin. Aloitan imuroinnin ns. nopealla syöksyllä (1-2 napsua sitä mitä sattuu kaapissa olemaan, yleensä Jägermeisteria), sitten puolen litran kaljatölkki toiseen käteen ja pölynimuri toiseen. Muuta perhettä on tässä vaiheessa jo kohteliaasti pyydetty siirtymään pois tieltä makuuhuoneeseen läppärin/kirjan/tms kanssa. Tämän jälkeen mieltä ja ruumista stimuloivaa musiikkia soimaan ja hommiin -> Win!

Vielä viime vuonna olin sitä mieltä, että Misfits on parasta siivousmusiikkia ikinä, mutta olen muuttanut mieltäni. Hysteeriset hommat vaativat hysteerisen musiikin, ja vaikka en Dan Deaconia tunnekaan, vaikuttaa siltä, että hän taitaa molemmat.



(Loppukommenttina mainittakoon, että tämä siivousmetodi on omalla kohdallani viime viikosta lähtien taakse jäänyttä elämää. Mutta jos perheeseesi ei kuulu lasta, go for it.)