Black Twig - Paper Aeroplane/Kouvola (Fast)

Niin kuin jo ennakkoon Soliti kertoili, Black Twig julkaisi tänään uuden biisin Paper Aeroplane. Eikä siinä vielä kaikki! Bonuksena ensi viikolla julkaistavalla singlellä on nopea versio ällistyttävän & uskomattoman loistavan Paper Trees -albumin keskuskappaleesta Kouvola.

Molemmat kappaleet on taltioitu albumisessioissa, eivätkä ne jää mitenkään jälkeen levymateriaalin tasosta. Toki Kouvola toimii paremmin krauttina slow-versiona, eikä Paper Aeroplane ole kappaleena aivan Death Scenen, Lake Songin tai Antichristin veroinen. Mutta toisaalta eipä ole oikein mikään muukaan samassa genressä ysäröivä biisi.

Itse asiassa jopa hieman hävettää, etten ole kirjoittanut kokopitkää arviota Paper Treesistä. Se kun on yksi kaikkien aikojen kotimaisista rocklevyistä.

Black Twig Facebookissa ja Solitin nettisivuilla.

Black Twig - Death Scene

Mieleeni alkaa yhä varmemmin sementoitua se universaalisti paikkansa pitävä totuus, että Suomessa tehdään tällä hetkellä parempaa musiikkia kuin on koskaan tehty. Kotimaisilla bändeillä oli vuosikymmenten ajan kiusallisena tapana tulla vuosi pari trendien perässä, soundata halvalta tai jopa nololta tai vääristää alkuperäiset vaikutteet vähän hassuihin slaavilaisiin muotoihin. Jos onnistuttiin, se tehtiin joko kokeellisen ja äkkiväärän tai raskaan ja metallisen ilmaisun kautta. Ehkä paria legendaarista poikkeusta lukuunottamatta.

Vuonna 2011 ei ole ollut sellaista kuukautta, jonka aikana jokin kotimainen yhtye ei olisi tarjonnut tajuttoman upeaa säveltaidetta, niin biisien, tuotannon, soittamisen, tyylikkyyden, ajankohtaisuuden tai ajattomuuden puolesta. Black Twig nousi lokakuussa ns. suurten lupausten joukkoon kappaleellaan Lake Song, ja Death Scene jatkaa samalla linjalla, tosin aavistuksen tarttuvammin ja tanssittavammin. 90-luvulle nyökkäävät pörpötyskitarat, kepeä melodiankuljetus ja rento laulu nostavat kappaleen samalle tasolle vaikkapa Yuckin tai The New Tigersin oivimpien hetkien kanssa.

Soliti julkaisee Black Twigin debyyttialbumin Paper Trees 11. tammikuuta. Vuoden päästä kyseinen levy lienee monella best of 2012 -listalla.

Black Twig : Death Scene by Soliti

Black Twig ja kitaroinnin tajuton hienous

Siitä ei ole kuin vajaa vuosi, kun kaipailin maailmaan lisää hyviä kitarabändejä. Indie oli kehittynyt 2000-luvun alun strokesiaanisesta retrotikutuksesta ensin discoilevaan tyttöjä tanssittavaan muotoon, sitten yhä elektronisempaan MacBook (Garageband + preset soundz) & turntable -vetoiseen suuntaan, joka paitsi toimi hyvin tanssimusiikkina, myös mahdollisti lukuisten makuuhuoneneronalkujen nousemisen nettiä seuraavan musadiggariporukan tietoisuuteen. Lisäksi rinnalle kasvoi äänitekstuureihin ja elektroniseen psykedeliaan satsaavia yhtyeitä, jotka saattoivat käyttää äänilähteinään myös orgaanisia soittimia, mutta joiden soundimaailma oli kaukana perinteisten kitara kitara basso rummut -bändien vastaavasta.

Tuntui siltä kuin Stoogesin, Televisionin, Clashin, Jamin, Pixiesin, Nirvanan tai muiden vastaavien bändien jatkumo olisi katkennut. Kyseisiä bändejä kyllä yritettiin kopioida, mutta jotenkin kaikki perinteisillä rocksoittimilla tehty kuulosti vanhanaikaiselta, liian monta kertaa kuullulta, paikalleen jämähtäneeltä ja valjulta. Varsinkin kun maailma täyttyi toisenlaisesta erinomaisesta musiikista.

Halusin takaisin sen tunteen, jonka hyvät rockbändit olivat minussa herättäneet, puhuttiin sitten ala-asteikäisen Antin heavydiggailusta, teini-iän punk-uhosta tai lukioaikojen 60-lukufanituksesta. En tahtonut uskoa, että tuoreelta kuulostavien innovatiivisten kitarabändien aikakausi olisi ohi. Tai en halunnut.

Vuosi 2011 on muuttanut paljon. Ehkä tunteeni johtuu osin siitä, että seuraan nykyään uutta musiikkia tarkemmin kuin moneen vuoteen, ehkä olen löytänyt bändejä paremmin kuin ennen ja ehkä olen aikaisemmin missannut monta potentiaalista aktia. Silti tänä vuonna framille on marssinut niin suuri joukko erinomaisia kitarabändejä, ettei kyse voi olla vain henkilökohtaisesta tarkkaavaisuudestani. Toki monella tänä vuonna hehkutusta osakseen saaneella bändillä on 90-luvun retropassi takataskussaan, mutta yhtyeiden tuoreutta vaikutteiden ilmeys ei ole pystynyt poistamaan.

The New Tigersin ja French Filmsin debyyttialbumit (ja osin Reginan uusi levy) ovat tänä syksynä olleet kitaravetoisen kotimaisen musiikin hienoimpia edustajia, ja Black Twig nostatti juuri odotukset tammikuun alussa ilmestyvää debyyttiään kohtaan todella korkeiksi. Jos Solitin julkaisemalla Paper Trees -levyllä on lisää Lake Songin kaltaisia mestariteoksia, meillä kaikilla on aihetta leveään hymyyn.

Juuri näin kitaroita pitää soittaa ja sovittaa. Dynaamisesti, melodisesti, välillä todella rujosti ja suttuisesti, välillä helpottavan kevyesti ja puhtaasti. Kehotan kuuntelemaan biisiä syvään, pitkään, hartaasti ja suurella kunnioituksella, sillä nyt ollaan isojen asioiden äärellä.

Black Twig : Lake Song by Soliti

Lisää esimerkiksi Facebookissa ja Solitin sivuilla.