Field Mouse - Spooky Mulder

Ei muuta kuin että näyttäisi taas vähän siltä, että ajankäytölliset ratkaisut saattavat koitua mielekkäiden blogipostausten tuhoksi. Kivoja biisejä kyllä on. 

El Perro Del Mar - Hold Off The Dawn

Jonossa on paljonkin postauksen arvoisia biisejä ja paljon kaikkea muuta, kun nyt tässä ehtisi indiejumaloida. Jos nyt kuitenkin näin lyhyesti tarjoillaan yksi ihastuttavimmista uusista kappaleista tässä viimeaikoina. Se antanee positiivia väristyksiä jokaiselle syyskaamoksesta kärsivälle. El Perro Del Mar esiintyy 13. joulukuuta Korjaamolla.

The Hearing - Swallow

Pintandwefallista tutun Ringa Mannerin sooloprojekti The Hearing on vuoden ilahduttavimpia ja ihastuttavimpia kotimaisia tulokkaita.

Kun aikaisemmin tällä viikolla intoilin Pintandwefallista tutun Ninni Luhtasaaren Ninni Forever Bandista, huomasin myös, etten ollut kirjoittanut mitään The Hearingistä, vaikka olinkin kavereille kehuskellut sitä jo viikkokausia. Tilanne on siis se, että kun Pintandwefall on pitänyt matalampaa profiilia ja valmistellut ensi vuoden alussa ilmestyvää uutta albumiaan, yhtyeen jäsenet ovat aktivoituneet soolorintamalla.

The Hearing (= Ringa Manner + erinäinen määrä soittimia ja muuta laitteistoa) esiintyi syyskuussa verrattoman rennosti, hauskasti ja hurmaavasti Monsters of Popissa Tampereella. Välillä Mannerin sympaattinen sekoilu meni vähän turhan pitkälle, mutta kaikkiaan esiintyminen kääntyi kilometrikaupalla positiivisen puolelle. Varsinkin, kun Ringa on niin ässä laulaja.

En kuollaksenikaan muista livesetistä nimeltä muita biisejä kuin John Farnham -coverin You're The Voice, mutta mukana oli kaksi tai kolme todellä sykähdyttävää omaakin kappaletta.

Bands to Watch -listalle DING DING DING!

Christopher Owens - Here We Go

Chri55yBaby is baaaaaack!

Taivaallisen Girls-yhtyeen nokkamies Christopher Owens julkaisee soolodebyyttinsa 15. tammmikuuta, vain muutamia kuukausia sen jälkeen, kun hän kertoi hajoittavansa yhtyeen. Kaikki on taas hyvin.

Ensimmäisen maistiaisen perusteella on vielä turhan aikaista sanoa, poikkeaako Lysandre-albumin äänimaailma mainittavasti Girlsin tuotannosta. Huilu Here We Go -kappaleessa soi, mutta muuten Owens näyttää kirjoittavan samantyylistä musiikkia kuin aikaisemminkin, tosin kaiken samasta sävellajista.

"I decided to let the theme dictate the chords and form of the entire record, letting its chords be the colors on a palette to paint many pictures, allowing the theme to recur and tie the story together conceptually, making every song on the album akin to the other, never leaving the key of A." (via The Fader)

Tuskin sielä huono albumi on tulossa.

Sufjan Stevens julkaisi animoidun musiikkivideon, jossa tapetaan splatter-meiningillä kaikki

Sufjan Stevensin kappaleesta julkaistiin animoitu Lee Hardcastlen tekemän musiikkivideo, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Joulumielellä on meistä jokainen.

Mitäs tapahtui sille veriselle Pingu-videolle, joka oli tehty tosi hienosti, mutta josta alkuperäisen Pingun tekijät, tai mahdollisesti oikeuksien omistajat, tulehduttivat rahantekohermonsa niin, että se piti YouTubesta poistaa? Kukahan sen oli tehnyt? Googlaanko? En jaksa.

Lee Hardcastle kuvailee itseään animaattoriksi, joka tekee töitään vähällä rahalla mutta paljolla ajalla. Hänen nettisivuillaan on isolla teksti I MAKE CLAYMATIONS that are NOT for children. Kuulostaa mukavalta tyypiltä.

Sufjan Stevens julkaisee viisi ep:tä sisältävän jouluboxin Silver & Gold 13. marraskuuta. Siinä on 58 biisiä. Ensimaistiainen oli pari viikkoa sitten ilmestynyt upea 12-minuuttinen joulutrippailu Christmas Unicorn, jonka voi kuunnella alta.

Toi boksi maksaisi 120 dollaria + kulut. Haluaisin sen kovasti.

Chromatics - Looking for Love (new song)

Chromatics julkaisi editoidun version 17-minuuttisesta uudesta kappaleestaan Looking fo Love. Se julkaistaan Italians Do It Betterin kokoelmalla After Dark 2.

Kaikkiaan tilanne on sellainen, että Chromatics kuuluu tällä hetkellä vaikuttavien indiebändien parhaimmistoon, niin biisiensä laadukkuuden, tuotannon soundaavuuden kuin yleismaallisen indiehenkisyydenkin vuoksi. Kill for Love on vempeleen hyvä levy, niin alkuperäisessä kuin rummuttomassakin muodossaan, aikaisemmat biisit ovat ässiä ja tämä uusikin vaikuttaisi olevan.

Italians Do It Better julkaisee lähitulevaisuudessa kokoelman After Dark 2, joka sisältää muun muassa Lookin for Love -kappaleen kokopitkän 17-minuuttisen version. YouTubessa ilmestyi toissapäivänä reilun viiden minuutin mittainen video aiheesta.

Shot On Location At The Chanel Pret-A-Porter Printemps-Ete 2013 Runway
October 2nd, 2012 At The Grand Palais In Paris, France.



Bonuksena alkuperäinen After Dark -kokoelma viiden vuoden takaa. On vähän legendaarinen.

Glass Candy / Rolling Down The Hills (3:32) 

Chromatics / Hands In The Dark (4:48) 

Mirage / Last Nite A Dj Saved My Life (6:42) 

Mirage / Lady Operator (5:37) 

Glass Candy / Computer Love (5:37) 

Professor Genius / La Grotta (6:33) 

Chromatics / Killing Spree (1:19) 

Farah / Law Of Life (7:28) 

Chromatics / In The City (7:09) 

Glass Candy / Miss Broadway (6:46)
Featuring Nat Walker / Saxophone & Eyvind Kang / Strings

Mirage / Lake Of Dreams (9:26) 

Farah / Dancing Girls (5:36) 

Glass Candy / The Chameleon (4:55) 

Professor Genius / Pegaso (2:44) 
 


Parakeet - Shonen Hearts EP

Yuckissa soittavan Mariko Doin oma bändi Parakeet on julkaissut debyytti-ep:nsä Shonen Hearts.  Jos on tykästynyt nykyään kovin yleiseen indiealtsusoundiin, koko kuuden biisin pläjäys lienee tervetullut lisä muiden vastaavien jatkoksi. Ep:n nimibiisillä on hyvä aloittaa mahdollinen diggailu. Bandcampista voi ostaa, Twitterissä seurata.

Ninni Forever Band - New Friends

Pintandwefallista tuttu Ninni Luhtasaari vakuuttaa myös soolona.

Vaikka Pintandwefall ei olekaan kuopannut itseään, yhtyeen jäsenet ovat lähteneet soolourille, ja vieläpä oikein onnistuneille. The Hearing -nimellä esiintynyt Ringa Manner ihastutti Monsters of Popissa maanläheisellä preesensillään ja onnistuneilla kappaleillaan, ja Ninni Luhtasaari onnistuu jo ihan albumimitassa asti.

Ninni Forever Bandin debyyttilevy ilmestyy 16. marraskuuta Ville Pirisen ja Sami Sänpäkkilän uuden Äänetön-merkin kautta. Ihastuttavasti tyylistä ja tunnelmasta toiseen loikkiva albumi on äänitetty ja tuotettu yhteistyössä Risto Ylihärsilän ja Teemu Markkulan kanssa. Pari viikkoa sitten julkaistu New Friends antaa ennemminkin kuvan Luhtasaaren musiikin henkisestä olemuksesta kuin sen lajityypistä tai musiikillisista ominaispiirteistä, sen verran riehakkaasti albumi heilahtelee puhtaan elektronisesta melankoliasta erilaisen pirteän hassuttelun puolelle ja takaisin.

Tiedotteen mukaan N4EB tekee musiikkia, joka "samalla iskulla pakottaa tanssilattialle ja pysäyttää ajattelemaan". Se pitää omalla kivalla tavalla paikkansa. Vaikutteina mainitaan Lykke Li, The Leo Bugariloves, The Vaselines ja 80-luvun hieno kotimainen tyttöbändi Belaboris.

Fever is rising...



Ninni Forever Band netissä, Twitterissä ja Facebookissa.

LCMDF - Paranoia (video)

LCMDF alkaa olla viimeinkin siinä vauhdissa, joka sille kuuluu.

Niin että ep:n nimi on Mental Health, ensimmäinen siltä julkaistu biisi I Go Insane ja ensimmäinen video Paranoia. Että nyt ovat linjassa musiikin lisäksi auringot, kuut, tähdet ja muut. Niinku.

Taannoin Pitchfork noteerasi (jälleen) Emman ja Mian, Musiikki & Median special-haastattelussa Xfm-radiokanavan dj John Kennedy kehui yhtyettä ja LIM-keikkakin oli Hietalan Antin mukaan yksi kovimmista. Että siinäkin mielessä pöhinä alkaa olla taas kohdillaan.

Paranoia on pirteän kuuloinen ralli, jossa on mukana tarvittava määrä niin ajankohtaista soundia kuin menneiltä ajoilta noukittua uustuoreuttakin. Video on niin sanotusti sopivan hipster eläimineen, Appleineen ja aseineen. Hyvä biisi, hyvä bändi, hyvä pöhinä.

Jokaiselle kuunteluun, myös Suomessa.

Pää kii - Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas

Niin monta biisiä kuin Pää kii julkaisee, niin monta postausta Antti tekee. Otto Grundströmin laulama Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas on vielä parempi kuin pari päivää sitten julkaistut pari biisiä. Näin tunne- ja fiilispohjalta. ROCK N' ROLL MOTHERFUCKING EXPLOSION is gonna be huuuge!

Holy Ghost! - It Gets Dark

Tämähän on siis hyvä biisi. Sitä perus bluemondayta pohjiksi omalla kosketuksella ja oivan populaari kertsi. Jos olisin dj, kokeilisin ehkä tätä jossain discolassa.

Pää kii - Tuhoava voima / Nyt skipataan kahvit

Ei mikään, ei mikään, EI MIKÄÄN estä Pää kiitä olemasta kovempi kuin mikään.

Minähän en usko sattumaan, minä en usko johdatukseen, minä uskon sattumaan, minä uskon johdatukseen. Aloin eilen illalla kuunnella maanisen hihityksen vallassa Pää kiin sinkkua ep:tä ja demoja, netissä surffaten ja Johnny Walkeria litkien. Halvan savuisuuden maku elimistössäni keksin toinen toistaan hauskempia ideoita, jotka konkretisoituivat tänä aamuna muun muassa fb-huijaukseen Seppo Hiitelän siirtymisestä TPS:n päävalmentajaksi.

Ajattelin, että koska perhe on poissa muutaman päivän ajan, ehtisin tehdä valtavasti töitä ja nukkua kuin mikäkin. Töitä olen tehnyt, mutta nukkuminen on jäänyt vähän vähälle. Biisejä olen kuunnellut ja netissä pyörinyt ja Seinfeldejä katsonut ja syönyt hädissäni pakastimeen jäänyttä jäätelökakkua, jossa on marenkia. Olen ollut kovassa tikissä.

Juuri äsken Pää kii julkaisi Soundcloudissa kaksi uutta kappaletta marraskuussa ilmestyvältä ROCK N' ROLL MOTHERFUCKING EXPLOSION -albumilta. Niistä ensimmäinen, Tuhoava voima, nousee suoraan bändin kovimpien biisien joukkoon raastavasti rakkaudesta kertovien sanojensa, korviin kiinni jäävän kitarajuoksutuksensa ja Teemu Bergmanin (tietenkin) loistavan vokaalisuorituksen ansiosta. Nyt skipataan kahvit on sekin kelpo ralli, joskin kaiken tämän muun loistavuuden rinnalla tavallisella tavalla kelpo.

Tämä on nyt vain saatana kaikkea sitä, josta minä pidän.





Ai niin, JA VIELÄ BONUSBIISI! YleX soitti lähetyksessään biisin Rakkaus repii meidät kappaleiksi, jossa laulusta vastaa Otto Grundström. Se se vasta on sekin hyvä!

The Wha's - Last of The Rebels

The Wha'sin voi bongata perjantaina Lost in Musicissa Tampereella.

The Wha'sin uusi biisi on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle, niin Stopshakehoneygon kuin muidenkin musiikkiviestittäjien keskuudessa. Heinäkuussa julkaistu Last of the Rebels on nimittäin oikein pirteää kitaramusiikkia.

Helsinkiläisyhtye on edennyt vähintäänkin maltillisesti uusien kappaleidensa julkaisussa. Vuonna 2010 bändiltä ilmestyi loistava The Waste Land ja pari muuta kelpo rallia, Pent-Up Boy ja As the Panic Grows. The Clash, The Libertines ja muut punkrokkiin kalleellaan olevat pumput on kuunneltu ja opiskeltu, ja aikaan on saatu energistä ja tarttuvaa materiaalia, joka ei tosin vie genreä juuri mihinkään suuntaan. Stopshakehoneygon valtakunnassa ei välttämättä kyllä tarvitsekaan viedä.

Elokuussa yhtye oli studiossa äänittämässä uutta ep:tään tuottaja Gordon Raphaelin johdolla. Viimeiset viikot The Wha'sin leirissä on ollut suht hiljaista, mutta perjantaina 19. lokakuuta orkesteri esiintyy Tampereella Lost in Music -tapahtumassa Kevinin ja venäläisen Poko Coxin kanssa.

Lupauksia olisi kohta aika ryhtyä lunastamaan.

White Reaper - DEMO

White Reaper on yhtä kuin Anthony Esposito ja Nick Wilkerson. Tageina rock rock & roll surf rock fuzz rock garage rock Louisville. Perustettu kesällä 2012. Ei mainittavia ansioita, 52 tykkääjää Facebookissa. Joitakin jakoja Bandcampissa. Aika hienoa lofistelyä.

Tame Impala - Feels Like We Only Go Backwards

Progehtava pop-psykedelia tuotuna tähän aikaan. Kaikki rakastavat.

Mmmitenkäs se menikään, että Lonerism on vuoden levyjä? Onks niin silloin vuoden parhaan levyn parhaat kappaleet vuoden parhaita kappaleita? Kyl kait joo? Taidan sen kunniaksi juoda vähän viskiä. Ootas.... ok.

Mitä auktoriteettimediat tälle antoivatkaan? Ootas kun tsekkaan... aahaaa! Pitchforkin Best New Music ja 9.0. Eihän tässä sitten enää mitään pyristellä, antaa P4k-efektin viedä mukanaan. Otan vähän viskiä. Perhe on Porissa. Vihaan Facebookin some-jakoportin asteittaista sulkeutumista. Siirtyisin Googleplussaan, mutta kun sitten muidenkin pitäisi.

Mulla tulee Tame Impalasta mieleen John Lennonin psykedeelisimmät ääntelyt. Jos jotain ajattelee, mitä tässä on, niin upeaa vanhan musiikin tähän päivään tuomista. Jos joku haluaa oppia ottaa, niin menneiltä vuosikymmeniltä kantsii napata soundit ja sointukulut, mutta biittien on oltava ajan tasalla. Luulen muuten vahvasti, ettei monikaan vanha Beatles-diggari ymmärrä Tame Impalan hienoutta, vaikka syytä olisi. Että jos eivät olisi jäpissä siihen aitoon 60-lukuun, vaan miettisivät mihin se kehitys olisi johtanut, jos se ei olisikaan taantunut progeen, vaan jatkanut kohti jotain parempaa. Niin sitten kelpaisi.

Juttelimme tänään töissä naisten kanssa minusta. Analysoimme. Nyt ymmärrän itseäni ja käytöstäni paremmin ja osaan toimia yhä sulavammin kaikenlaisissa puolisosiaalisissa tilanteissa.

Hypin (henkisessä mielessä) edellisen puolen tunnin aikana Pää kiin demojen tahtiin. Viski ei vielä vaikuta, punkpop vaikuttaa. Kannattaa aina kuunnella jotain mukaansatempaavaa rytistelyä ensin, ja vasta sitten paahtaa taiteellinen kokeellisuusvaihde päälle. Sillä tavalla oletettu sielu rentoutuu, sydän alkaa voida paremmin ja keho elää pidempään.

Hyvän ja huonon musiikin ero on siinä, että hyvä musiikki kuulostaa paremmalta kun sitä soittaa lujalla. Huono musiikki kuulostaa huonommalta.

Godspeed You! Black Emperor - Mladic

Majesteetillista, vyöryvää, huomion itseensä tartuttavaa musiikkia.

Godspeed You! Black Emperor julkaisee lokakuun lopussa kehutun ja hurjasti odotetun comeback-albuminsa 'Allelujah! Don't Bend! Ascend! Olen ollut hieman varauksellinen kanadalaiskokoonpanon tekemisiin, pääosin koska en silloin aikanaan jaksanut suuremmin hiljentyä kuuntelemaan heidän polveilevaa ja osasta toiseen aaltoilevaa säveltaidettaan. Sinänsä taas vähän hölmöä, kun kuitenkin olen omistanut jonkin osan sydämestäni postrockille.

Albumin avaava vajaat 20 minuuttia kestävä Mladic palkitsee napakasti jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, varsinkin siinä noin viiden minuutin kohdalta kasvamaan lähtevän äänivyöryn aikaan. Kirskuvat feedbackit, kiihtyvä jytinä, yhä massiivisemmaksi muodostuva äänivyörytys ja toistensa perään esitellyt melodialliset teemat luovat kokonaisuuden, jonka on parasta vain antaa tulla yli turhia kyselemättä.

Planeetan kokoinen stadionkin olisi liian pieni tälle.

Black Lizard - Dead Light

Soliti uusi kiinnitys Black Lizard fiilistelee Reidin veljesten hengessä.

Hey yea, tämä kiinnitys tuli itselleni hieman puskista, mutta hyvä että tuli. Helsinkiläinen Black Lizard liittyy Solitin yhä kasvavaan laadukkaiden surinabändien joukkoon, ja kuten tapana on, sopimuksen julkistusta juhlistetaan uuden biisin julkaisulla.

Black Lizardilta ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna komea 10-tuumainen vinyyli, jota saattaa olla saatavilla vielä esimerkiksi täältä. Diggariystävällisestä julkaisusta on otettu 300 kappaleen painos, 100 läpinäkyvällä ja 200 mustalla vinyylillä. Ep:n voi kuunnella myös Soundcloudissa.

Uusi biisi Dead Light kuulostaa hyvin paljon Jesus and Mary Chainilta, ja Solitin tiedotteessa mainitaan Brian Jonestown Massacre, Spacemen 3 ja Black Rebel Motorcycle Club. Niin että vaikutteet ovat hallussa, ja kun imagollisesti ja soundillisestikin ollaan onnistuttu pääsemään asian ytimeen, kaikki on kohdallaan.

Tällaiset bändit ovat aina tervetulleita Stopshakehoneygon stereoihin.

The Pains Of Being Pure At Heart - Jeremy

Kivut Of Being Pure At Heart on ilo ilmoittaa uuden 7 "singlen Play It Again Sam featuring kannet kaksi heidän suosikki bändejä koskaan, Magnetic Fields ja East River Pipe. Single on ensimmäinen uusi tallenteita bändin vuodesta niiden 2011 albumi, kuuluu, ja on saatavilla rajoitetusti oliivien vihreä vinyyli lokakuun 29. ja lataa lokakuusta 9th. single äänitettiin kesäkuussa Rare Book Room, ja siinä "Jeremy" by magneettikenttien-puolella "Elämäni on Wrong" by East River Pipe on läppä. Lähetä minulle tilinumero niin laittaa sinne 16 miljoonan puntaa.

Joan of Arc - King Song

Joan of Arc, tiedäthän? Vuodesta 1995 asti olemassa, eri kokonpanoilla, Tim Kinsella ainoana vakkarijäsnenä, suht eri tyylejä bändillä, en oo kuunnellut albumeista puoliakaan, niitä on monta, joskus tässä ilmestyy uusi levy, tässä video, hauskasti Elvistä lainaten ja Elvistä tanssien. Jää mieleen, hyvä.

Crystal Castles tekee uransa parasta musiikkia

Ei sinänsä mitään muuta. Viikko sitten netitetty Crystal Castlesin Wrath of God on tykkiässämäisen hyvä. Pari kuukautta sitten netitetty Plague oli sekin hyvä. Something's happening. III ilmestyy 5. marraskuuta. Näistä kahdesta biisistä bändi ei voi kuin laskeutua alas, mutta mitä jos ei laskeudukaan? Se se vasta olisikin jotain.

Sky Ferreira - Everything Is Embarrassing (Video)

Yksi vuoden parhaista biiseistä on saanut kylkeensä videon. Sky = ihana.

Olen aika moneen otteeseen hehkuttanut Sky Ferreiran uutta biisiä Everything Is Embarrassing. Se ei kulu käytössä, ja vaikka biisin koukut eivät hyppääkään silmille heti kättelyssä, kiinni tartuttuaan ne sitten pysyvätkin.

Sky Ferreira on tietysti poikkeuksellisen kivalta näyttävä yksilö ja hänen aikaisemmat kappaleensa heikkoja syöksähdyksiä populaarimusiikin laidasta toiselle. Vasta Blood Orangen tuottamana hän näyttää löytäneen oman tiensä, ja toivottavaa onkin, että kun neito pääsee huomenna ilmestyvän Ghost EP:nsä ohitse kokonaista levyä tekemään, hänen musiikkillinen linjansa on tämä eikä jokin muu.

Tämän biisin suhteen huumaantumiseni ei ole laantumassa.

King Tuff - Screaming Skull

Olisko King Tuff parhaita punkahtavia kitarayhtyeitähenkilöitä tänä vuonna?

Garage/punkish/powerpop-nuori King Tuff ei lepää. Sub Popille levyttävä nuorimies julkaisi keväälla yhden vuoden parhaista kitaralevyistä, ja nyt 9. lokakuuta on vuorossa mukaansatempaava 7-tuumainen single Screaming Skull / Love Potion. Kumpikaan kappaleista ei ollut albumilla.

Vertasin aikaisemmin King Tuffin musiikkia siihen kuin menisi syömään tavallista paremman hampurilaisen jonnekin tavallista parempaan hampurilaisravintolaan hyvässä seurassa, hassulla nimellä varustettuja oluita kitaten, kaikelle hyväntuulisen hölmölle naureskellen. Kyllä se niin on yhä, vaikka Screaming Skull ei biisinä olekaan aivan Alone & Stonedin veroinen.

Tavanomaisuus ei ole tänä vuonna kuulostanut kuin ajoittain yhtä hyvältä.

Suomalaisen populaarimusiikin historia

Kirjoitin suomalaisen populaarimusiikin historian. Siihen kului kolme minuuttia.

Suomessa on tehty populaarimusiikkia vuosikymmenten ajan. Meillä on kaksi päälinjaa, slaavilaiseen musiikkiperinteeseen nojaava ja ulkomaiset virtaukset yksi yhteen kopioiva. 70-luvulta lähtien suomalaiseen valtavirtamusiikkiin on synnytetty uusia, täysin suomalaisia genrejä noin kerran vuosikymmenessä.

Niissä on yhdistetty kaiho ja jokin tuulahdus ulkomailta.

Slaavilaisuus + Bob Dylan = tekstittäjät (Juice, Hector, Dave, Pekka Streng)
Slaavilaisuus + punk = suomirock (Yö, Eput, Popeda, Juliet Jonesin Sydän jne.)
Slaavilaisuus + Nirvana = moderni suomirock (CMX, Don Huonot, Apulanta etc.)
Slaavilaisuus + Metallica = heavy (Kotiteollisuus, Timo Rautiainen, Viikate jne.)
Slaavilaisuus + Kent = moderni iskelmä (Suvi Teräsniska, Juha Tapio, Jenni Vartianen jne.)

Koko suomalaisen valtavirtamusiikin voi hahmottaa näiden viiden kategorian avulla. Näiden lisäksi on olemassa vähän kokeellista musiikkia, vähän enemmän pelkkää slaavilaista jollotusta ja erinäinen määrä yrityksiä tehdä musiikkia niin kuin ulkomailla tehdään.

Nuori kansa, nuori kulttuuri.