Crystal Castles - Affection

Crystal Castles julkaisi eilen uuden biisin. Taas hyvän. Hyvä hyvä.

Crystal Castles tekee uransa parasta musiikkia

Ei sinänsä mitään muuta. Viikko sitten netitetty Crystal Castlesin Wrath of God on tykkiässämäisen hyvä. Pari kuukautta sitten netitetty Plague oli sekin hyvä. Something's happening. III ilmestyy 5. marraskuuta. Näistä kahdesta biisistä bändi ei voi kuin laskeutua alas, mutta mitä jos ei laskeudukaan? Se se vasta olisikin jotain.

Crystal Castles - Suffocation (video)

Mitäs se sellainen oikein on, että julkaistaan video melkein kaksi vuotta sitten ilmestyneeltä albumilta, ja vielä taiteen nimissä? Vähän niin kuin eksklusiivisesti, mutta koska internet niin eihän se kauaa eksklusiivisena pysy.

Crystal Castlesin kakkoslevy Crystal Castles (tai joskus ärsyttävän nimeämispolitiikan vuoksi II) on elektronisesta indiestä pitäville henkilöille perusvalinta bblwbs ghshfysuifhpsohf difsdofh sodif h analyysi sdhsdpfsd fiosfjsiofjpsfjsd joku tiedonhippunen sdfsdhlfhsdljfhlshj aiafujfh uuuu viittaus siihen että kuuntelin sitä tiettyyn aikaan elämässäni sdlgfajshgalsjlvsnsdfffjölkj Robert Smith sdghgmbvb,vbxc,bmrte.

Olen siirtymässä tekstuaalisessa ilmaisussani yhä lähemmäs journalismia.

New videos from PJ Harvey, Wild Nothing and Crystal Castles feat. Robert Smith

Tämä postaus piti tehdä jo viikonloppuna, mutta en vain saanut painettua julkaise teksti -nappia. En ole ihan varma, olenko niin video-orientoitunut henkilö kuin jotkut muut ovat, mutta onhan se mainitsemisen arvoista, jos lempiartistit julkaisevat jotain visuaalista.

Videoiden tekeminen näyttää muuten nykyään todella helpolta puuhalta. Ensin vähän häröillään ja sitten laitetaan liikkuvia kuvia päällekkäin. And then...upload!

Kehutaan muuten tamperelaista On Volcanoa, joka tätä kirjoittaessa on Hype Machinen Most Blogged Artists -listan sijalla 12. I know, small victories etc, mutta silti todella hienoa.


PJ Harvey - The Words That Maketh Murder
Uploaded by spektorholic. - Music videos, artist interviews, concerts and more.

Crystal Castles - Not In Love from Video Marsh on Vimeo.

Wild Nothing - "Vultures Like Lovers" Music Video from Connor Burke on Vimeo.

Best Tracks of 2010 (10-1)

(50-41) (40-31) (30-21) (20-11) (10-1)

#10 Big Wave Riders – Big Sound
Big Wave Riders on se kotimainen yhtye, josta minä olen tänä vuonna intoillut eniten. Näyttäisi siltä, että indiepiireissä ollaan nyt samanlaisessa tilanteessa kuin progetyypit olivat 70-luvulla Wigwamin, metallipäät 80-luvulla Stonen ja altsuilijat 90-luvulla Flaming Sideburnsin kanssa. On hienoa, että tällainen bändi tulee Suomesta. Myös minulla positiivinen ensikosketus bändiin tapahtui Big Soundin kautta.

Big Wave Riders - Big Sound by Big Wave Riders

#9 Sleigh Bells – Infinity Guitars
Mietin muutamia hetkiä, minkä kappaleen Sleigh Bellsin loistavaakin paremmalta Treats-levyltä valitsisin. Bändi julkaisi Infinity Guitarsin sinkkuna jo viime vuonna, mutta toisaalta albumi ilmestyi tänä vuonna, joten whatthehell. Minun on mahdotonta olla huitomatta nyrkillä ilmaan lopun rymistelyn aikana. Tosin teen sen hillitysti, koska olen jo aikuinen.


#8 Neufvoin – Polar Song
Jos Big Wave Riders on mielestäni vuoden paras kotimainen yhtye, Neufvoinin Polar Song on vuoden kotimainen kappale. Miia, Tomi ja Sami intoilivat kukin tahoillaan yhtyeestä lokakuussa ja hyvä niin, sillä printtimedian puolella Polar Songia ei taidettu juuri noteerata. Omissa kirjoissani biisi sijoittuu samaan kotimaisten esitysten all-time-best-ever-kategoriaan kuin esimerkiksi City and the Streets, Luvher or Hater, Pupu Tupuna, Machine tai Pour Beibinoire.

Polar Song by Neufvoin

#7 Arcade Fire – Suburban War
Arcade Firen The Suburbs ei pettänyt, vaikka se olikin ehkä vähän tavanomaisempi kuin bändin aikaisemmat albumit. Tai ei ehkä tavanomaisempi, mutta pienemmällä paatoksella väännetty. Tykästyin levyn kappaleista eniten Suburban Wariin jo ensimmäisellä kuuntelulla.


#6 The Naked & Famous - Young Blood
Olen huomannut, että useimmat best of -listojeni laulut ovat (ainakin sanoituksiltaan) surullisia/kaihoisia esityksiä, joissa kaivataan jotain, oli se sitten mielenrauhaa, omasta elämästä kadonnutta henkilöä tai sitä joka ei koskaan omaan elämään saapunut. Joko kaihotaan tai raivotaan, tilanteesta riippuen. Young Blood tuntuu vetävän samasta narusta, mutta positiivisella tavalla.


#5½ Sufjan Stevens - I Walked
Minäpä se olenkin varsinainen best offien tekijä. Sufjan Stevens sujahtaa hienosti sijalle viisi ja puoli, koska olin jo ehtinyt saada listan täyteen. Lupasin itselleni, etten näpelöi valintojani, mutta kerrankos sitä (taas) päätöksistään lipsuu. Vaikka ihastumiseni I Walkediin on vasta muutaman päivän ikäinen, olen varma, ettei laulun teho katoa mihinkään tulevien kuukausien aikana. Olisikohan se jotain 4-5 tuntia, kun eilen kuuntelin kappaletta. Ja ehkä tänään samat. Maaaaginen veto.


#5 Perfume Genius – Mr. Peterson
Useilla artisteilla on ongelmia uskottavuutensa kanssa. Enkä nyt tarkoita mitään laulukilpailusta saatua epäuskottavuusstigmaa vaan sitä, että heidän esityksiään on vaikea uskoa todeksi. Jos nuori bändi laulaa olevansa "koukussa" tai "sekaisin" tai "päästään vialla vuoksesi sun" ei kannata ihmetellä, jos pirkkalalainen post alt konkari tulee taputtamaan olalle ja sanoo, että kyllä se siitä, ota tästä vaivojesi vastineeksi vaikka suklaapatukka. Mr. Petersonin tarina ei välttämättä ole tosi, mutta Perfume Geniuksen kappaleeseen luoma tunnelma on. Ja sillä on merkitystä.


#4 Crystal Castles ft. Robert Smith - Not in Love
Yksi nykyindien hienouksista on se, ettei bändien välttämättä tarvitse harjoitella vuosikausia, omistaa satojen eurojen soitinarsenaalia tai edes vuokrata treenitilaa. Jos miljoonia tienanneet heput pystyvät tekemään uuden albuminsa iPadilla, miksi siihen ei pystyisi makuuhuoneessaan demoja vääntävä popparinalku? Hyvin usein makuuhuoneneroilta puuttuu kuitenkin kaksi asiaa. Toinen on poikkeuksellinen laulutaito, toinen on karisma. Not in Lovessa Crystal Castles sai sen, mitä klassikon tekoon tarvitsi - Robert Smithin.


#3 Radio Dept. - Never Follow Suit
I want to, I always wanted to belong to the freak scene, or anyone who had set their mind to never follow suit again, because they have to. Clinging to a Scheme on todella tärkeä levy, jolta olisin valinnut listalleni montakin kappaletta ilman biisi per bändi -sääntöäni. Never Follow Suit on noussut levyn suurimmaksi suosikikseni (ohi Heaven's on Firen ja This Time Aroundin) sanoituksensa takia.


#2 James Blake – I Only Know (What I Know Now)
Kirjoitin marraskuussa näin: "On tapahtunut jotain mystistä. Olen viimeisen vähän yli vuorokauden aikana kuunnellut I Only Know'ta kymmeniä kertoja. Meaning, jos kappaleen ehtii kuunnella tunnissa 11 tai 12 kertaa, olen viettänyt sen kanssa monta tuntia, tästä ajasta jopa yllättävän ison osan keskittyneesti kuulokkeet päässä. Enkä vieläkään ole kunnolla kyennyt ratkaisemaan sitä." Pari päivää siinä meni.

James Blaken 7. helmikuuta julkaistava debyyttialbumi lienee vuoden päästä usealla best of 2011 -listalla. 2011 saattaa muutenkin olla vuosi, jolloin sävellyksensä tuotannollisin keinoin silpovat artistit muodostavat oman genrensä (enkä puhu nyt dubstepistä).


#1 Girls – Carolina
Girlsillä näyttää olevan uskomaton itseluottamus tekemiseensä. Harva bändi olisi tohtinut tehdä Carolinasta liki kahdeksanminuuttista, hitaasti huippuunsa kehittyvää teosta. Kappaleessa tapahtuu niin paljon hienoja asioita, että tuntuisi ilon pilaamiselta luetella ne kaikki. Kannattaa nyt kuitenkin kiinnittää huomiota esimerkiksi sanojen merkityksen yhteispeliin sävellyksen ja taukojen kanssa, taustakuoron Crystals-viittaukseen ja lopun kaikutekniseen soundimuutokseen.

I'm going to pick you up baby, throw you over my shoulder, take you away, I'm going to carry you home, to Carolina, Carolina, away to Southern Carolina, and then I'll never let you go.

Girls ei enää kaihoa sinne jonnekin. Yhtye on jo matkalla.

And he crawled out of his hole

Saattoi olla joku koomikko, joka sanoi, että vanhana miehenä vitsit eivät naurata enää samalla tavalla kuin nuorempana. Saattoi olla Simo Salminen.

Pari vuotta sitten kävi niin, että en enää innostunut uusista yhtyeistä ja kappaleista, koska minulla oli tunne, että olin kuullut samanlaisia jo aivan liikaa. Kuuntelin musiikkia, mutta en uppoutunut siihen niin kuin joskus ennen. Aikaisemmin tiesin vuoden alussa, mitkä yhtyeet olisivat suosittuja vuoden lopussa. Odotin yhtyeiden läpimurtodebyyttejä ennen kuin ne olivat julkaisseet läpimurtosinkkujaan. Tunnistin NME:n kansikuvabändeista oikeasti hyvät ja oikeasti huonot. I wuz in the zone.

Käviköhän siinä niin, että musiikilla alkoi mennä huonosti. Tai sitten niin, että minulla alkoi mennä huonosti. Pari kertaa viikossa tekemieni levykauppareissujen tuloksena haalin itselleni enemmän ja enemmän vanhoja levyjä. Jos ostin uuden artistin albumin, en juurikaan kuunnellut sitä.

Viime syksynä tajusin, että musiikkimakuni ei ollutkaan vielä tullut täyteen. Kiinnostukseni uuteen musiikkiin ei ollut loppunut nopeasti, eikä se myöskään palautunut yhdessä taikaiskussa. Ryhdyin vain jälleen ottamaan asioista selvää, lukemaan netin hipsteri-sivuja (hehehe, how do you spell desperation?) ja investoimaan aikaa sellaisiin levyihin, jotka eivät avautuneet minulle yhdellä kuuntelulla. Saattaa olla, ettei minulla enää mennyt huonosti.

Minusta ei tullut Simo Salmista. Minusta tuli Paul Newman.

Viime aikoina olen ollut hyvinkin innostunut Crystal Castlesta sekä Dangerin ja Sound of Arrowsin remixeistä. Not in Love ft Robert Smith oli viime viikon buzzsong, Dangeriin ihastuin Monsters of Popissa, ja Animal Animalin bongasin 1000 Sparksista.





Penguin Prison - Animal Animal (The Sound Of Arrows Remix) by beingremixed