Something good (part 4)

Tekisi jo nyt mieli kirjoittaa siitä mistä kirjoitan seuraavaksi, eli seksistä, väkivallasta ja indiestä. Mutta first things first etc.

Tässä Antin kuluneen viikon suosikkikappaleet. Osa uusia, osa uudehkoja, osa vanhoja, riippuu keneltä kysyy. Vanhat suosikit olivat Hüsker Dün New Day Rising ja The Mae Shin Run to Your Grave. Mietin tässä samalla mitä tekisin tuon oikean sarakkeen Something Good -jutun kanssa. Tuntuu vähän hölmöltä linkkailla samoihin biiseihin kaksi kertaa saman viikon aikana. But anyway...

#5 Memoryhouse - Caregiver
Memoryhouse on kanadalainen duo, joka käyttää kaikua säveltaiteessaan. Caregiverissä on jopa Twin Peaksmaista menoa ja meininkiä. Tai siis Julee Cruisemaista.


#4 Sex Bob-Omb - Garbage Truck
Musiikkia elokuvasta Scott Pilgrim Vs. The World. Sex Bob-Omb ei ole oikea bändi, mutta olisi ihan ok juttu, jos se olisi. Elokuvan musiikkeja on tehnyt esimerkiksi Beck.


#3 Big Wave Riders - Skate Or Die
Suomalaisen indietoivon kappale mainokseen/mainoksesta. Hypen arvoinen bändi ja hieno biisi, olkoonkin että tässä yhteydessä tynkäversiona. Kun Big Wave Riders tekee jotain ajankohtaista palaan bändiin tarkemmin.


#2 The Naked And Famous - Young Blood
The Naked and Famousin Young Blood -sinkku oli kotimaassaan Uudessa-Seelannissa ensimmäinen uusiseelantilaisen bändin listaykkönen kolmeen vuoteen. Bändin debyyttialbumi Passive Me, Aggressive You ilmestyi syyskuussa.

The Naked And Famous - Young Blood by The Wounded Jukebox

#1 Girls - Carolina
Jos ei Girlsiä tunne niin kannattaa tuntea. Carolina on vuoden parhaita kappaleita.

GIRLS // Carolina by TheArtOf...

Confessions of an indiesnobi

Olen aikaisemminkin kirjoitellut siitä, kuinka muutama vuosi sitten lopetin musiikista innostumisen. Innostus ei loppunut muutokseen elämässä, kyllästymiseen tai rahojen loppumiseen. Se loppui snobismiin.

Sisälläni asunut snobi oli estänyt minua innostumasta tiettyihin bändeihin jo kauan, ainakin yläasteelta alkaen. Minusta ei esimerkiksi koskaan tullut Nirvana-fania, koska se oli liian suosittu. Hylkäsin myös Offspringin ja Green Dayn (tai en antanut niille mahdollisuutta), CMX:n kun siitä tuli suosittu, Oasiksen (ennen kuin tulin järkiini), Metallican, Kentin ja niin edelleen.

Myöhemmin snobiuteni sofistikoitui. Aiemmin olin kontrannut musiikkimakuani valtavirran musiikkimakuun, mutta mitä enemmän olin tekemisissä itseni kaltaisten ihmisten kanssa, sitä enemmän aloin kontrata makuani heidän makuunsa. Aloin vältellä hypeä ja hypettäjiä. En uskonut Rumban arvosteluja, koska ne olivat niin holtittomia. Puhuin pahaa NME:stä, koska he löivät aina kehuissaan yli. Olin epäluuloinen kaikkea kohtaan ellen 1) sattunut itse löytämään yhtyettä ennen kuin musiikkilehdet niistä kirjoittivat tai 2) ellei joku arvostamani musiikki-ihminen antanut suosituksiaan. Heitä ei ollut paljon.

Tämä pistämätön taktiikka johti kahteen asiaan. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että löysin todella paljon bändejä ennen muita, koska minun ei tarvinnut tuhlata aikaani ns. ilmeisiin tapauksiin. Huonona puolena aloin missata yhä enemmän oikeasti hyviä yhtyeitä ja kappaleita.

Siis sen sijaan, että olisin hypännyt muiden musiikista pitävien innostujien kelkkaan, päätin surffata backlashwaven harjalla tai sitten vain olla välinpitämätön.

Pretty fucking logical.

GIRLS // Carolina by TheArtOf...

Olen kuunnellut viimeisen parin vuorokauden aikana miljoona kertaa Girlsin Carolinaa ja olen yhä vakuuttuneempi, että se on tämän vuoden biisien top vitosessa.

(edit. Luin kirjoitukseni uudestaan ja tajusin, että tästä voi saada vähän väärän kuvan nykytilastani. Nyttemmin olen parantunut, innoissani ja vastaanottavainen. Pidän maailmasta, ihmisistä, eläimistä ja lauluista. Meillä on kuusiviikkoisen lapsemme kanssa mukava yhteinen indietanssiharrastus. Kohta saatan jopa tilata jälleen jonkin musiikkilehden.)