-->

torstai 28. lokakuuta 2010

Your head will collapse but there's nothing in it

Joku on ehkä saattanut huomata, että Halloween-listani kappaleet on paitsi laitettu käänteiseen kauhistuttavuusjärjestykseen, joka päivä on myös vähän niin kuin keskitytty tiettyyn teemaan. Ensin ahdistukseen, sitten kauhuun ja eilen soundillisiin kokeiluihin. Tänään vuorossa on ihmismielen järkkyminen.

#5 Sonic Youth: Death Valley '69 ft. Lydia Lunch
Death Valley '69 on melkein liian hyvä ollakseen oikeasti kamala. Varsinkin sen kertosäe on niin taivaallinen, että se ei ainakaan itselläni saa aikaan epämiellyttäviä tuntemuksia. Toisaalta Thurston Moore ja Lydia Lunch vetävät omat suorituksensa jäätävän hyytävästi ja kappaleen sanoitus (I didn’t wanna, but she started to holler, so I had to hit) iskee suoraan sinne, josta Yoda nuoria jedikokeilaita varoitti. Musiikkivideo on klassikko.



#4 Pink Floyd: One of My Turns

Minun piti aluksi jättää One of My Turns pois listalta, koska sen teho perustuu musiikin ja videon yhteisvaikutukseen eikä pelkkään ääneen. Lisäksi kappale on osa The Wallin tarinaa. Mutta sitten taas. Kauhu ja puukotukset ja kirveen heiluttaminen ja massamurhat kuolonlaaksossa ovat hyvää materiaalia ihmisen pimeän puolen kuvaamiseen, mutta harvalla on oikeasti tosielämän yhteyttä niihin. Siinä vaiheessa kun Bob Geldofin esittämällä Pinkillä napsahtaa, ollaan huomattavasti lähempänä niitä tuntemuksia, joita useat ainakin jossain muodossa ovat kokeneet.



#3 Lou Reed: Kids

Esimerkiksi Alice Cooperin, Aerosmithin, Pink Floydin, Peter Gabrielin ja Hanoi Rocksin kanssa työskennellyt tuottaja Bob Ezrin käytti Kidsin nauhoituksissa tekniikkaa, jota ei voi pitää maailman sympaattisimpana. Lou Reedin teksti äidistä, jonka lapset viedään pois (that miserable rotten slut couldn't turn anyone away) kaipasi hänen mielestään "vähän extraa", joten hän valehteli omille lapsilleen, että heidän äitinsä on kuollut onnettomuudessa. Tämän jälkeen Ezrin ohjasi pienokaiset studion koppiin ja laittoi nauhurin päälle. Lasten tuskaiset huudot alkavat noin viiden minuutin kohdalla.



Jos tämänpäiväiset kappaleet vaikuttivat jopa hieman lälläreiltä verrattuina edellisten päivien apocalyptisiin ääniteoksiin, huomenna luvassa on todella, todella, todella ahdistavaa musiikkia...stay tuned for Halloween Top 2!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...