-->

lauantai 24. joulukuuta 2011

Join the caravan of love, baby!


Ajattelin, jotta että mikä olisi sellainen jouluinen laulu, joka ei ole korni, vastateesi, kulunut, rockistandardi, huumoriveto, surullinen rakkauslaulu, huono tai muuten mitäänsanomaton. Ajattelin The Housemartinsin The Caravan of Lovea. Minulle se ei ole mitään edellisistä, vaikka uskon, että joillekin se on kaikkia niistä.

The Housemartins julkaisi kappaleen jouluksi 1986. Alun perin sen oli vuotta aikaisemmin levyttänyt Isley-Jasper-Isley-niminen kokonpano, joka oli syntynyt Isley Brothersin hajotessa. Housemartinsin versiosta tuli verrattain suosittu varsinkin Briteissä, vaikka se ei ollutkaan julkaisuvuotensa jouluykkönen.

Jos pudottaa omasta The Caravan of Loven tulkinnastaan sen ilmeisen jumal'pyristelyn pois ja ajattelee ihan vain näitä tavallisia maallisia asioita, niin kyllä tällä mennään tämä joulu ja seuraava ja sitä seuraava. Niin kuin vaikka että se lopun He's coming -kohta ei tarkoita vapahtajaa, vaan sitä tyyppiä seurueesta, joka on suostunut pukeutumaan joulupukiksi. Ja että veljet ja siskot eivät ole uskonveljiä ja -sisaria, vaan ihan keitä tahansa. Tai ihan miten vain, kyllä se rakkauden sanoma kestää kulutusta muissakin muodoissa.

Point being, jouluisin on hyvä muistaa se, että on parempi olla rakastava typerys kuin vihaava typerys.



(Stopshakehoneygon Best of 2011 -listaukset teen ensi viikolla, kun minulla on loma ja kaikkea.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...