-->

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Zebra and Snake - Burden


Jabadaba! Vihdoinkin nettitaajuuksille ui paljon odottamani kokonainen versio Zebra and Snaken biisistä Burden. Ja onneksi se on juuri niin tarttuva kuin lokakuussa ennakoin. Onneksi siinä mielessä, että kävin juuri äsken hammaslääkärillä, puolet päästäni on puudutusaineen vaikutuksen alaisena, puhuminen ei oikein suju, pöydällä on särkylääkkeitä joita tulen tarvitsemaan ensi yönä ja kaipaan superisti jotain mieltä piristävää & mielihyväkeskusta stimuloivaa populaarikulttuurista sisältöä.

Kirjoitin teaserin perusteella kappaleen kuulostavan siltä, että Zebra and Snake olisi saanut aikaiseksi tarttuvimman ja kaupallisimmalta kuulostavan kappaleensa ja niin se taitaa olla. Tarttuvan kertsin lisäksi mieleen painuu pari jännää sovituksellis-tuotannollista ratkaisua, päällimmäisinä 2 min 45 sek kohdalla starttaava loppusäkenöinti ja säkeistön hauska sointurakenne.

Zebra and Snake on yksi niistä orkestereista, joilta odotan isoja ensi vuonna. Yhtye on tällä hetkellä kiertueella Aasiassa (orkesteri on jo soittanut Jakartassa ja Bankokissa, ja sen on määrä esiintyä vielä Singaporessa ja Hong Kongissa -> kuulostaa elämykselliseltä), levy-yhtiö on viimein löytynyt, soundi hakenut uomansa, miehistö täydentynyt ja niin edelleen.

Loistavaa.

Burden by Zebra and Snake

1 kommentti:

  1. http://soundcloud.com/100percentrecords/sets/zebra-and-snake-healing

    siellä on koko levy nyt pari päivää kuuntelussa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...