Kiki Pau - Luola

‎Kiki Pau julkaisi torstai-illan ratoksi uuden jamittelun saatetekstillä: "Luola on viime kesäöinen improvisaatio". Niinku että onko se viime yönä jossain kesäisessä paikassa taltioitu improvisaatio vai viime kesänä tehty, en tiedä. Mutta tunnelmallista on.
 

Lyhyt opas Buzzcocksin ihanaan maailmaan

Buzzcocks oli ensimmäinen manchesterilainen punkbändi. Ainakin ensimmäinen, joka oli mainittavalla tavalla hyvä. Sen perustivat vuonna 1976 Pete Shelley ja Howard Devoto. Yhtye soitti kesällä 1976 Sex Pistolsin lämppärinä Manchesterin Lesser Free Trade Hallissa, ja Lontoon debyyttinsä bändi teki saman vuoden syyskuussa. Buzzcocksia pidettiin jo tuolloin tavattoman energisenä ja poikkeuksellisen tarttuvia kappaleita esittävänä kokoonpanona.

Bändi julkaisi tammikuussa 1977 omakustanteisen ep:n Spiral Scratch, jonka avauskappale Boredom on yksi alkuperäisen brittipunkin klassisimpia kolmeminuuttisia. Tässä vaiheessa yhtye vielä oli selvästi punk, eikä punkpop, niin kuin myöhemmin.



Howard Devoto erosi yhtyeestä, lähti opiskelemaan ja perusti myöhemmin Magazinen, joka julkaisi muun muassa mainion Real Life -albumin. Shot by Both Sides lienee Magazinen tunnetuin kappale. Suomalaiset saattavat tunnistaa sen Kollaa kestään suomenkielisenä versiona Syksy.

Buzzcocks jatkoi ilman Devotoa, ja hyvä että jatkoi. Bändi kirjoitti sopimuksen United Artistsin kanssa ja julkaisi toinen toistaan hienompia sinkkuja, kaksi ok albumia ja yhden uskomattoman hyvän albumin.

Orkesterin ensimmäinen UA:n kautta julkaistu single Orgasm Addict oli bändin liverepertuaarissa jo Devoton aikana. Kappaleen ensimmäiset säkeet ovat ehkä hauskimmat ikinä, tai ainakin hauskimmat ikinä brittiläisessä punkrockissa. Well you tried it just for once found it all right for kicks, but now you found out that it's a habit that sticks and you're an orgasm addict.



Niin kuin monen muunkin punkyhtyeen, myös Buzzcocksin ensimmäinen albumi Another Music in a Different Kitchen oli epätasainen tapaus. Sillä on toki hetkensä, mutta singleinä julkaistujen Orgasm Addictin ja I Don't Mindin lisäksi levyn huippuhetket ovat vähissä. Albumia myös vaivaa turha punkitteleva stereotyyppisyys, kun bändi esimerkiksi kertoo vihaavansa nopeita autoja.

Kakkosalbumi Love Bites (1978) onkin sitten aivan toinen tapaus. Buzzcocksista oli kasvanut huomattavasti vähemmän punk- ja huomattavasti enemmän powerpop-yhtye. Bändi oli lopettanut turhanaikaisen keskisormen näyttelyn ja keskittynyt hienojen poplaulujen tekoon. Albumi sisältää muun muassa taivaalliset biisit Nostalgia, Sixteen Again ja bändin ylivoimaisesti tunnetuimman hitin Ever Fallen in Love (with Someone You Shouldn't've).





Orkesteri tehtaili kunnioitettavaan tahtiin 7" sinkkuja, joista valtaosa ei päätynyt bändin albumeille. Love Bitesin ohella Buzzcocksin sinkkukokoelma Singles - Going Steady on ehdottomasti hankkimisen arvoinen tapaus.

Näin jälkikäteen ajateltuna Buzzcocks kehittyi, saavutti huippunsa ja laantui hyvin nopeasti, noin kolmessa vuodessa. Love Bitesin jälkeen bändi tuntui kehittyvän nopeammin ajatustensa ja ideoidensa tasolla kuin varsinaisesti musiikissaan. Yhteen kolmas albumi A Different Kind of Tension oli kokeellisempi ja periaatteessa monisyisempi kuin kaksi aiempaa lp:tä, mutta se ei sisältänyt enää bändin tavaramerkiksi nousseita maailman parhaita popbiisejä. Hollow Inside, You Say You Don't Love Me ja Paradise ovat kelpo sävellyksiä, mutta bändin omalla mittapuulla arvioituina tavanomaisia.

Kolmanen albuminsa jälkeen Buzzcocks julkaisi vielä muutaman heikkotasoisen singlen ja päätti pistää pillit pussiin.

Vaikka nykyään Ever Fallen In Love... onkin ylivoimaisesti tunnetuin Buzzcocks-biisi, olen aina pitänyt eniten Steve Digglen kirjoittamasta rujon kauniista Harmony in My Headista. Se on ns. parasta ikinä.


Buzzcocks esiintyy Tampereen Klubilla keskiviikkona 25.4 ja Helsingin Tavastialla to 26.4. Yhtye on tehnyt levyjä ja keikkaillut 90-luvun alusta lähtien, mutta en ole juurikaan tutustunut bändin uudempaan tuotantoon.

Pää Kii on minun uusi suosikkiorkesterini

Voi perkele, kuinka sitä voikaan olla joskus tyhmä. Tuli vain mieleen, kun vasta tänään kuuntelin ensimmäistä kertaa Kakka-hätä -77 ja The Heartburns -bändeistä tutun Teemu Bergmanin uutta yhtyettä Pää Kii. Sillä nyt on kaikki niin kohdillaan kuin punkrockbändillä vain voi olla.

Kalifornia Dreamin' nousee samantien yhdeksi kovimmista kotimaisista biiseistä tänä vuonna. Kitarat sahaavat niin kuin ennen vanhaan, melodia tarttuu kuin Hubba Bubba tukkaan, tarina on sydäntäsärkevän surullinen ja Karkkiautomaatti tulee mieleen juuri oikealla tavalla. Taustan surf-henkinen uu-uu-uu-kuorokin soi niin kuin vuonna 1993, eikä ihme, sikäli että taustalauluista vastaa ainakin Otto Grundström.

Airiston Punk-levyt julkaisee Pää Kii -yhtyeen ensimmäisen ep:n Inkkarit kanootissa toukokuun puolessa välissä. Levyllä on ainakin kappale Kylän pahalla puolella, joka sekin on loistavalla tavalla hyvä, joskaan ei yhtä maagisella kuin Kalifornia Dreamin'.

Rakastan.

U know I loved you Platta (repost)

Eräänä tavallisena päivänä jonakin vuonna 2000-luvulla menin käymään Tampereen keskustassa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa levykaupassa. Olin valinnut Platan omaksi kaupakseni, koska siellä myytiin levyjä niiltä bändeiltä, joita kuuntelin, koska siellä ymmärrettiin niitä bändejä, joita kuuntelin ja koska siellä ymmärrettiin, minkälaista musiikkia minä kuuntelen.

Periaatteessa olisin voinut mennä Plattaan vain juttelemaan musiikista tai kuuntelemaan sitä, mutta käytännössä en poistunut liikkeestä koskaan ilman, että olisin ostanut jotain. Ari, Jampe ja Eetu voivat ehkä muistaa paremmin, mutta mielestäni en jatkanut matkaani kertaakaan tyhjin käsin niiden vuosien aikana, kun olin Platan vakioasiakas. Usein toki tiesin, mitä olin tullut hakemaan, ja joskus minulla oli niin monta vaihtoehtoa, että kyse oli ennemminkin runsaudenpulasta. Kuitenkin aina silloin tällöin minun oli vain luotettava kauppiaaseen ja pyydettävä tätä myymään minulle jokin levy. Hyllyssäni on kymmeniä tällaisia suositukseen perustuvia albumeja. Yhdenkään ostoa en ole katunut.

Olimme sopineet 100% nerokkaan tavan kierrättää New Musical Express -lehtiä. Kun aikanaan oma NME:n tilaukseni oli päättynyt, olimme sopineet, että ostan aina Platan oman kappaleen alennettuun hintaan, kunhan levykaupan pojat olivat itse lehden lukeneet. Käytännössä kävin hakemassa uusimman numeron aina seuraavan viikon alussa. Kaikki voittivat.

Tuona eräänä päivänä 2000-luvulla NME:n kylkiäisenä oli tullut cd. Se kantoi nimeä Songs To Save Your Life ja sen oli ainakin jossain mielessä koonnut Morrissey. Kun Ari ojensi minulle lehden ja levyn, hän sanoi, että cd:llä olisi yksi biisi, josta pitäisin todella paljon. Kun kysyin kappaleen nimeä ja esittäjää, hän kehoitti minua vain kuuntelemaan levyn ja kertomaan, oliko hän oikeassa. Ari oli täysin varma asiastaan.

Seuraavalla käynnilläni kysyin, oliko hän tarkoittanut The Killersin biisiä Jenny Was a Friend of Mine. Oli, juuri sitä. Laitoin heti tilaukseen bändin debyyttialbumin Hot Fuss, joka ei vielä tuolloin ollut ilmestynyt.

Se oli asiakaspalvelua, johon yksikään nettikauppa ei tule koskaan pystymään.



Platta sulki ovensa tammikuun lopussa 2010. Viimeisellä käynnilläni ostin muutaman levyn ja Kentin kehystetyn julisteen, joka oli kuulunut yhtenä olennaisena osana Platan sisustukseen. En edes ole mikään megaluokan Kent-fani, mutta halusin itselleni jonkin pysyvän muiston levykaupasta, joka vaikutti suuresti musiikkiharrastukseeni melkein kymmenen vuoden ajan.

Julkaisin tämän kirjoituksen ensimmäisen kerran vuosi sitten, ja nyt se on taas ajankohtainen. Tänään lauantaina 21. huhtikuuta vietetään Record Store Dayta. Mene oman kaupunkisi levykauppaan ja pyydä, että sinulle myydään jokin levy.

Zhala – Slippin Around

Saattaa olla jotain isoa tässä.
[via Jajajamusic]

Major Lazer - Get Free feat. Amber

Nyt on muuten pitkästä aikaa niin saatanan kova biisi, etten oikein tiedä miten päin pitäisi olla. Varsinkin, jos mukaan lasketaan vain sellaiset artistit, joita en ole kuunnellut aikaisemmin. Major Lazer + Dirty Projectorsin Amber = bliss.

Tästä eteenpäin Major Lazerin Get Free soi non-stoppina repeatillä tauotta ainakin seuraavat tunnit.

Part man, part lazer!

Echo Lake - Even The Blind

Hei mitä! Tein niin, että hommasin blogille oman domainin. Täst'edes perinteisen Blogger-rimpsun lisäksi toimii myös huomattavasti ammattimaisempi/nolompi osoite stopshakehoneygo.com. Hintakin oli kevyt 10 dollaria vuodessa.

Mainoksia en silti ole ottamassa, enkä ilmaisia juomia Sinebrychoffilta, enkä tekemässä yhteistyötä ulkomaisten tai kotimaisten senttihuutokauppojen kanssa, enkä ainakaan vielä __________________________________. Kerron kyllä sitten, kun on aika lyödä musaharrastus lihoiksi, eiköhän senkin aika joskus tule. Tai ehkä ei tule. Tai ehkä tulee. Tai mistä minä tiedän, minähän sen päätän.

Echo Lake julkaisi reilu viikko sitten uuden kappaleen Even The Blind. Se lupaa ihan kivaa - joskaan ei legendaarista - Thom Hillin ja Linda Jarvisin kesällä ilmestyvältä debyyttialbumilta. Kaiut ovat kohdallaan, samoin indielaulu ja hiljalleen viipyilevä melodia. Soundi enemmän bändiä kuin elektronista. Minä tykkään.

Slumberland Records julkaisee Wild Peacen 26. kesäkuuta.

Beta Frontiers - Hondo ft. Becky Ninkovic

Muistan aika kivastikin vielä sen ajan, jolloin bleeby-blooby-musiikki oli kuriositeetinlainen haiku menneisyydestä, jotain, jota kukaan ei harrastanut. Kraftwerkin tunnustivat tietysti kaikki, ja sieltä täältä saattoi pitkien keskustelujen jälkeen paljastua ihmisiä, jotka oikeasti rakastivat TR-808:n, TR-909:n ja TD-303:n tuottamia ääniä. Mutta retrobuumi ei ollut vielä alkanut, nykyisestä retron kieltävästä postvintage-aikakaudesta puhumattakaan.

Jos Commodore 64:n tai 90-luvun demoscenen musiikkidiggailua ei lasketa, hyppäsin mukaan bleeby-bloody-aallolle vuonna 2000 Ladytronin toisen ep:n ansiosta. Siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän pitänyt pelkistetystä tiekonepelisoundista, kunhan sitä on saanut nauttia tarpeeksi pieninä annoksina kerrallaan.

Beta Frontiers tulee Torontosta. Yhtyeellä on tällä hetkellä 163 tykkääjää Facebookissa, eli ei (taaskaan) puhuta ihan Coldplayn veroisesta yleisömagneetista, but we'll see etc. Ian Chain päsmäröimän yhtyeen sympaattisesti/ärsyttävästi nimetty ... EP ilmestyy ensi viikolla. Sen voi kuunnella tuolloin esimerkiksi Bandcampissa. Ep:n ensimmäinen julkistettu kappale Hondo on verrattain kova. Olen kuunnellut sitä tänään verrattain paljon.



Yhtyeestä lisää Facebookissa.

Porcelain Raft - Shapeless & Gone

Olen yrittänyt kirjoittaa monta minuuttia,
kuinka hyvä kappale Porcelain Raftin Shapeless & Gone on,
enkä ole saanut aikaan kuin kolme riviä.

Oho, neljä.

Miike Snow - Paddling Out

Jos olet ajatellut, että voi pojat, olisipa kiva olla indiefiilinen dj, mutta mitä sitä pitäisi soittaa, jos sellainen olisi, ja jos vielä haluaisi, että yleisö tanssisi, niin tänä talvena ja keväänä tällä pärjää jo aika hyvin.

[Välihuomautus] Viime vuoden hittielementit toimivat todella hyvin tänäkin vuonna. Housepiano lienee tehneen ns. ground water & back 4 good -tyylisen paluun, eivätkä hienoiset tai suorat viittaukset 90-lukuunkaan ole kuluneet puhki tyylikeinona, kunhan ei ole tylsästi retro. Saksofonikin on vänkä soitin, kunhan ei innostu liikaa eikä rippaa liikaa Midnight Cityä. Ja pörpötyskitarapuolella kenkiintuijottelu ja altsuilu ovat yhä samalla tavalla tuoreita vaihtoehtoja kuin parin viime vuoden aikanakin. [/Välihuomautus]

Miike Snow osaa tehdä vietävän hyviä pophittejä, mistä tammikuussa singlenä julkaistu Paddling Out on hyvä esimerkki. Jos se ei tanssita, niin silloin tanssitus ei liene se omin juttu. Yhtyeen kakkosalbumi Happy to You ilmestyi maaliskuun loppupuolella, se on Spotifyssa, niin kuin on se onnistunut debyyttikin. Jos ruotsalaistrio sattuu valtavirtaisuudestaan huolimatta olemaan entuudestaan tuntematon, Animalilla, Burialilla ja Paddling Outilla pääsee hyvin alkuun.

jj - Beautiful Life

Nytpä kävi niin, että jj julkaisi eilen  ihan oikean kappaleen. Siis oikeasti sävelletyn, sanoitetun ja sovitetun, ja vielä kauniin ja koskettavan. Viime vuoden puolella Joakim Benon ja Elin Kastlander tekivät kaikkea hauskaa tai sen oloista, joka oli hauskaa tai sen oloista, mutta joka kuitenkin sotki turhan paljon yhtyeen perusbrändiä.

Beautiful Life kuulostaa siltä kuin kotiin tulisi. Indiefiilistelevää kaikua on ja kivaa rytmittelyä ja helposti mieleen jäävä biisin nimi. Ja Elin laulaa juuri niin upeasti kuin osaa.

Miksihän minulla ei ole yhtään jj:n fyysistä äänitettä?

The Vaccines - Why Should I Love You

Jäbä däbä. The Vaccines ja R.Stevie Moore julkaisevat Record Store Day -päivänä 21. huhtikuuta limited edition 7-tuumaisen, jonka toisella puolla The Vaccines coveroi Mooren vuonna 1986 alun perin julkaiseman kipaleen Why Should I Love You? ja jonka toisella puolella Moore esittää oman tulkintansa Post Break-Up Sexistä.

Tässä niistä se ensin mainittu. Sopii oikein hyvin The Vaccinesin tulkitsemaksi. Ei mitään uutta, ei superisti plussia muttei missään nimessä miinuksiakaan. Kiva välipala bändin kakkoslevyä odotellessa.
 

Shine 2009 - Our Nation

Hei yea, babies! Uusi biisi Shine 2009:ltä, ja niin kuin tapana on, kivasti jolkottelee ja jytää. Jopa hieman energisemmin kuin mitä viime vuonna ilmestyneellä Realism-albumin kappaleilla oli tapana. Ysäriä, housepianoa, lämmintä chillailua, tyyliä. Ja vielä paranee kuuntelu kuuntelulta.

Jos huhtikuun toinen päivä onkin tarjonnut talvista pyryä, märkiä tennareita, Facebook-avautumista ja liikennekaaosta, tällä pääsee kesäisiin fiiliksiin oikein hyvin.