-->

maanantai 14. marraskuuta 2011

Young Empires - Enter Through The Sun

Olin Lontoossa pari päivää ja postauksiin tuli jopa poikkeuksellinen kahden päivän tauko. Syyt olivat iPadillis-teknilliset, eivät ajankäytöllis-tahtotilalliset. Pyrin siihen, ettei moinen toistu ainakaan ihan lähiaikoina, koska koko blogin pointti on olla niin kuin Daily & Indie & Alt & Goofy, vahvasti kahta ensimmäistä määrettä painottaen. Mutta nyt kun taas päästään ns. tositoimiin, eikös olekin jokaiselle osapuolelle parasta, että isketään pöytään marraskuun tanssittavin indieralli?

Enter Through The Sun on vähän mielikuvituksettomasti nimetyn Young Empiresin tuore julkaisu, joka tietystä tavanomaisuudestaan huolimatta onnistuu valaisemaan synkempääkin kaamospäivää. Bändi käyttää kuvallisessa imagossaan kolmioita, julkaisee biisin päivämäärällä 11/11/11, omistaa sloganin (WAKE ▲ ALL ▲ MY ▲ ¥OUTH), kutsuu musiikkiaan world beat / haute rockiksi ja kertoo biografiassaan, jotta että ¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥ ¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥ ¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥, mikä kaikki viittaa siihen, että muotokieli on hallussa, mutta oman ilmaisun kehitystyö ei - ainakaan vielä.

Toisaalta jos tarttuvien indiepoppailujen kirjoittaminen on näin hyvin hallussa, jatkossa on syytä odottaa oikeinkin mukavia hetkiä yhtyeen musiikin parissa. Facebookista lisää.

ENTER THROUGH THE SUN by YOUNG EMPIRES

2 kommenttia:

  1. Hyvä biisi. Eilen Hypemistä bongasin ja kyllä toimii. Tulee mieleen Strange Talk.

    VastaaPoista
  2. Mun pitäis muuten seurata Hypemachinea enemmän, varsinkin nyt kun en oo kuuttatoista tuntia päivästä muiden nettivirtojen äärellä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...