-->

lauantai 1. syyskuuta 2012

Postiljonen - Rivers

Postiljonen on vuoden ihastuttavimpia yhtyeitä. Tutustu nyt, jos et ole vielä niin tehnyt.
Jatketaan tänä vuonna Anttia sykäyttäneiden, mutta vielä Stopshakehoneygossa esittelemättömien yhteiden esittelyä.

Tukholmasta kotoisin oleva Postiljonen herätti kotimaansa musiikkikirjoittajien parissa positiivista pöhinää keväällä Rivers-kappaleellaan. Viime vuoden elokuussa perustettuun unipopryhmään kuuluvat Daniel Sjörs, Joel Nyström Holm ja Mia Bøe. Yhtyettä on verrattu, aika ilmeisesti mutta syystä, jj:hin tai vaikkapa Memoryhouseen, eli kaikuisasta melodiarikkaasta indiestä on kyse. Niin kuin tässä vaiheessa on tapana, odotukset ovat aika korkealla, varsinkin kun bändin muut kaksi julkaistua kappaletta, Skyer ja 7 ovat nekin oikein kelpoja.

Postiljonenin seuraava single We Raise Our Hearts ilmestyy 7. syyskuuta, eli jo ihan pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...