Belle & Sebastian - Crash (The Primitives)

1. Aika julkaisurikas päivä takana. Monelta core-bändiltä erilaisia julkaisuja, osa hyviä, osa huonoja, osa jänniä. Vaikka en yleensä tee ns. kokoelmapostauksia, tällä kertaa se lienee jokaiselle osapuolelle paras ratkaisu.

2. Belle & Sebastianin The Primitives -cover Crash menee edellä esitellyistä kategorioista viimeiseen. The Primitivesin alkuperäinen popralli on taivaallisen hyvä, eikä Belle & Sebastianin tulkinta edes yritä ylittää sitä. Poppoo on kääntänyt koko kappaleen vänkään swingimuotoon, joka joko tuntuu ihan kivalta tai vaikuttaa ihan totaalisen paskalta idealta. Ei se taida minulla mihinkään kestokuunteluun jäädä, ja huomatessani esittäjän ja biisin ensimmäistä kertaa odotin kyllä huomattavasti tenhoavampaa tulkintaa.

3. Bon Iverin Towers on viime vuonna ilmestyneen Bon Iver-albumin paras kappale, joka on saanut tuekseen koskettavan ja asiaankuuluvasti viipyilevän musiikkivideon. Siinä partasuu mies pakkaa kalastutarpeensa autoon ja lähtee pyytämään Ahdin antimia. Vanhus ja meri -kytkennöiltä ei vältytä.

4. Girlsin video Father, Son and Holy Ghost -levyn kappaleesta My Ma on vähän niin kuin tunteisiinkäyvä, joskin kellastuneet valokuvat ja taakse jääneen elämän kaihomielinen muistelu on niin suomalaiskansallisen tuttua, ettei siitä kovin hirveästi voi kyyneleitä vuodattaa. Itse biisihän on mitä mainioin.

5. Arctic Monkeysin R U Mine? on tavanomaisella kitarariffillä ja perusrumpufilleillä kuorutettu supergeneerinen ylijäämäpala, joka ei lämmitä yhtäkään maailman ihmistä, vaikka jotkut fanit saattavatkin niin itselleen uskotella.

6. Katsoimme vaimon kanssa tänään Nick Hornbyn kirjaan perustuneen elokuvasovituksen About a Boysta ja mieleen muistui, kuinka kova musiikiniskijä Badly Drawn Boy (Damon Gough) olikaan 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. The Hour of Bewilderbeast on genrensä valioyksilöitä, jonka jokaisen pitäisi sekä omistaa että kuunnella. Rauhassa, ajatuksen kanssa.

7. Stuart Murdochin ääntä kelpaa kyllä kuunnella swinginkin grooven kanssa.

Indie videos for 15 minutes!

Aika messevästi erinäisiä hyviä (tai kohtuullisia) videoita on julkaistu viime päivien (tai viikkojen) aikana erinäisiltä hyviltä (tai kohtalaisilta) bändeiltä. Jotkut ovat pelanneet tissikortin, jotkut huumorikortin ja jotkut ei-me-keksitä-oikein-mitään-tehdään-ihan-perusvideo-kortin.

Arctic Monkeys - Suck It and See
Alex Turnerin & kumppaneiden erinomaisen nelosalbumin nimibiisi sai kylkeensä videon, jossa ollaan pahiksia, ajetaan moottor'pyörillä, leikitään koiran kanssa, uidaan toplessina altaassa, paneskellaan kiihkeästi ja muutenkin ollaan rebeleitä ja nuoria ja sen sellaisia. Tarjolla on napakkaa Bonnie & Clyde -vibaa.


The Big Pink - Stay Gold
The Big Pinkin takaisinpaluu-biisi ja -video oli aika tavanomainen. Tai positiivisen tavanomainen, eli näkökulmasta ja odotuksista riippuen joko pettymys tai tervetullut piristys. Videossa satsataan värikkääseen kuvakerrontaan, hidastettuihin liikkeisiin ja muihin perusjuttuihin. Parempaakin voisi odottaa.


Cut Copy - Blink And You'll Miss A Revolution
Nyt on lähdetty fantasia-apinoiden, irtokäsien, irtopäiden, lieskojen, luolien ja yleismaallisen mystiikan maailmaan. Jotenkin aina kun tanssittavaa musiikkia tekevä kokoonpano lähtee fantastisille poluille tallaamaan on sellainen olo, että nyt bändin pojat ovat vetäneet muutakin kuin horsmaa. Biisi on tykkiässä.


Big Troubles - Sad Girls
Antin (tänks to Ääniä-blogin Jussin) yhdeksi suosikkikokoonpanoksi nousseen Big Troublesin Sad Girls sai kylkeensä arvoisensa videon. Dork Squad. Tietokoneita. Teknologiaa. Epäilyttävää toimintaa. Pehmoankka. Female Trouble. Hikoilua. Kuvaputkimonitoreita. Viettely-yritys. Pakit. Teenagefanclubmaisessa otteessaan biisi on täyttä kultaa.


Neon Indian - Polish Girl
Yksi syksyn parhaista kappaleista yhdistettynä retrofuturismiin. Muodikasta kai. Ainakin jos hitsausmaski luetaan muodikkaaksi. Jostakin vempeleestä jää sininen vana, jota aina välillä vedellään pitkin kujia. Osa elektroniikasta on vanhaa tai itsetehtyä, mikä toki sopii Neon Indianille siinä mielessä, että Alan Palomo on itsekin tehnyt ja myynyt omia pikkusyntikoitaan.

Arctic Monkeys - The Hellcat Spangled Shalalala (new video)

Arctic Moneksy julkaisi muutama hetki sitten uuden videon loistavalta Suck It and See -albumiltaan. Videon taustabiisiksi on valittu The Hellcat Spangled Shalalala, mutta periaatteessa sen kanssa sopisi melkein mikä albumin biisi tahansa.

Mielestäni on jopa vähän kummallista, että The Hellcat Spangles Shalala on valittu albumin viralliseksi toiseksi singleksi, sillä levy on tulvillaan parempia kappaleita. Vai onko? Kirjoitin tuon lauseen, mutta en ole varma, pitääkö se paikkansa. Ainakin Love Is A Laserquest ja albumin nimikkokappale Suck It and See kepittävät sen mennen tullen. Ja jos näistä ensimmäinen olisikin liian balladi toiseksi singleksi, jälkimmäinen ei sitä ole.

Ehkä tilanne on sama kuin yleensäkin musadiggareiden ja valtavirtadiggareiden välillä. Ne kappaleet, jotka omaan korvaani parhaiten tarttuvat, sisältävät joitain elementtejä, jotka tekevät niistä jotenkin poikkeuksellisia. Eikä suuri yleisö yleensä halua poikkeuksellista, vaan tuoreella tavalla turvallista. Ja heillä on siihen tietysti täysi oikeus.

edit. Nyt seuraavana aamuna luin uudelleen tuon edellisen kappaleen ja tajusin, ettei se päde ollenkaan Arctic Monkeysin uusimpaan albumiin. Suck It and Seellä nyt vain sattuu olemaan joitain biisejä, joista pidän enemmän kuin toisista. Palataan asiaan vaikka Panda Bearin tai Gang Gang Dancen kanssa.

Virallisesti single ilmestyy joskus elokuussa, but u know. Onko sillä niin väliä, kun albumi ja kaikki sen biisit ovat jo ulkona. Video on kuitenkin ihan style.

Arctic Monkeys - Suck It and See (full album stream!)

Arctic Monkeysin uuden albumin Suck It and See streami julkaistiin juuri yhtyeen nettisivulla, eli periaatteessa Soundcloudissa ilman upotusmahdollisuutta muualle. Levyn voi kuunnella TÄÄLLÄ.

Olen hieman hämmentynyt siitä, miksi bändi päätti aikanaan julkaista albumin ensimmäisenä maistiaisena hyvin tavanomaisen Brick by Brickin, sillä kokonaisuutena Suck It and See on ensiluokkainen yhdistelmä 2000-lukuista jyrää & jytää ja 60-lukulaista ajatonta melodiointia. Aikaisemmin julkaistuista biiseistä Don't Sit Down 'Cause I've Moved Your Chair ja Reckless Serenade antavat hyvän kuvan levyn eri laidoista.

Yksi albumin hienoja puolia on, ettei siinä suoranaisesti palata yhtyeen aikaisempaan ilmaisuun tai tehdä irtiottoa siitä. Suck It and See esittelee luonnollisesti kehittyneen Arctic Monkeysin, joka on on aikuisempi kuin Whatever People Say I Am, That's What I'm Notilla, mutta ei samalla tavalla tavanomainen kuin Humbugilla. Merkittävä syy tähän on se, että uuden albumin biisimateriaali on kauttaaltaan vahvempaa kuin bändin aikaisemmilla levyillä.

Koska olen lällärityyppinen tunnelmoija, Arctic Monkeysin melodiset sävellykset osuvat ensimmäisten kuuntelujen jälkeen omiin makuhermoihini paremmin kuin yhtyeen rokimpi materiaali. Toki on mahdollista ja jopa odotettavaa, että bändin rankemmat tykitykset muuttuvat toimivimmiksi joko live- tai indierockdisco-tilanteessa.

All in all, Arctic Monkeys on tehnyt huomattavasti paremman albumin kuin mitä vielä maaliskuussa pelkäsin, ja todennäköisesti levyn nyt tasapaksuilta kuulostavat biisit paranevat, kunhan niille antaa vähän aikaa.

Sen voin sanoa, että Love Is a Laserquest kuuluu loppupäivän repeat-listalleni.

Arctic Monkeys - Tavanomainen pettymys

Seurasin niitä ohjeita, joita Lazysod ehdotti. Nukuin yön yli ja kuuntelin Arctic Monkeysin uuden biisin Brick By Brick aamupäivällä uudestaan. Yö ei muuttanut mielipidettäni kappaleesta. Lattea se on.

Lauri ehti jo eilen kirjoittaa kappaleen olevan paitsi tylsä myös yhtyeen historian huonoin ensimaistiainen. Niitäkin se on.

Olen aina pitänyt Arctic Monkeysia enemmän sanoitus- kuin sävellyspainotteisena yhtyeenä. Toki bändin parhaat sävellykset ovat olleet oivallisia, mutta eivät kuitenkaan niin poikkeuksellisia kuin Alex Turnerin nokkelat huomiot ympäröivästä maailmasta. Nyt sävellyspuolella nojataan niin paljon 60-lukulaiseen perinteeseen, että bändin soitannan pitäisi olla ylimaalisen rajua ja energistä, että Brick By Brick nousisi muiden keskivertojen retrorockvetojen yläpuolelle. Ei ole, eikä nouse.

Sanoituskin sattuu tällä kertaa olevan tavanomaista tavanomaisempi, ja lisäksi biisi kuulostaa vähän turhan paljon Yardbirdsin klassikolta For Your Love.

Minulle tämä on on vuoden suurimpia latistuksia. Toivottavasti albumi on parempi.