-->

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Arctic Monkeys - Tavanomainen pettymys


Seurasin niitä ohjeita, joita Lazysod ehdotti. Nukuin yön yli ja kuuntelin Arctic Monkeysin uuden biisin Brick By Brick aamupäivällä uudestaan. Yö ei muuttanut mielipidettäni kappaleesta. Lattea se on.

Lauri ehti jo eilen kirjoittaa kappaleen olevan paitsi tylsä myös yhtyeen historian huonoin ensimaistiainen. Niitäkin se on.

Olen aina pitänyt Arctic Monkeysia enemmän sanoitus- kuin sävellyspainotteisena yhtyeenä. Toki bändin parhaat sävellykset ovat olleet oivallisia, mutta eivät kuitenkaan niin poikkeuksellisia kuin Alex Turnerin nokkelat huomiot ympäröivästä maailmasta. Nyt sävellyspuolella nojataan niin paljon 60-lukulaiseen perinteeseen, että bändin soitannan pitäisi olla ylimaalisen rajua ja energistä, että Brick By Brick nousisi muiden keskivertojen retrorockvetojen yläpuolelle. Ei ole, eikä nouse.

Sanoituskin sattuu tällä kertaa olevan tavanomaista tavanomaisempi, ja lisäksi biisi kuulostaa vähän turhan paljon Yardbirdsin klassikolta For Your Love.

Minulle tämä on on vuoden suurimpia latistuksia. Toivottavasti albumi on parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...