Ville Leinonen - Aika

Eihän sitä tarvitse aina helpolla päästääkään. Ville Leinonen teki vuosikaudet loistavaa iskelmällistä popmusiikkia, joka ei soundinsa ja yleisilmeensä puolesta oikein sopinut radiokanaville, mutta jonka omistautunutta omaperäisyyttä ja tunteen paloa ei voinut kieltää. Leinosen 2000-luvun alun keikat Valumon kanssa olivat hurmoksellisia, ja vaikka yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Ville Leinonen & Valumo ja Kimaltavia unelmia eivät aivan yltäneet kokoonpanon live-keikkojen veroisiksi, ne sisältävät kappaleita, joita muutamien vuosien päästä aletaan kutsua kadonneiksi klassikoiksi.

Leinonen on liikkunut ilmaisussaan davidbowiemaisesti suunnasta toiseen albumi kerrallaan. Orgaaninen mestariteos Suudelmitar poikkesi soolodebyytti Raastinlauluista kuin yö päivästä, Valloittajan suomipoppailu erosi täysin Hei!-levyn iskelmäcovereista ja Ville Leinosen Unilehdon pääosin akustinen ilmaisu Majakanvartijan unen avantgardistisista äänimaailmoista.

Auringonsäde / Pommisuoja on kaksi albumia. Se on kokonaisuus, joka liikkuu hellyyttävästä söpöilystä klaustrofobiseen epätoivoon kuin valokatkaisijaa painamalla. Leinonen on yhdistänyt sadunomaisen keijukaispuolensa turhautumia ja raivoa tulvivaan materiaaliinsa tavalla, jota ei voi verrata mihinkään Suomessa aikaisemmin tehtyyn. Lopputuloksena on ääntä, jonka tiedän saavan hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Levyn sisälle päässeet henkilöt kehuvat sen taivaisiin, ulos jääneet tuhahtelevat tympääntyneinä.

En tiedä, kuinka helposti albumi kullekin aukeaa, mutta reilun vuosikymmenen vanhana fanina olin myyty heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Noin kuukausi sitten toivoin Auringonsäde / Pommisuojan vievän mukanaan kokonaisuutena, ja niin kävi.

Tämä on poikkeuksellinen teos.

Ville Leinonen: Aika by Fonal Records

Koko albumi on kuunneltavissa Spotifyssa.

Ville Leinonen (feat. Paula Vesala) - Ensimmäistä kertaa

[Avautuminen]
Oh well. Antti päivittää blogiaan nykyään lähinnä öisin, koska tietyt osat Bloggerista näyttävät toimivan vain silloin. Ja tietyt osat eivät silloinkaan. Ja kuin sattuman iskusta tietyt osat Facebookista näyttävät toimivan paremmin öisin kuin esimerkiksi iltapäivällä, jolloin mikään Antin profiilin osa ei toiminut. Niin että ei kai tässä sit sen kummempaa. Toimimaton teknologia on Antin ainoa vihollinen. Helkkari kun ovat ilmaisia, niin ei oikein voi liittymääkään irtisanoa.

Joka tapauksessa, teknisten ongelmien (ja Antin muiden kiireiden) takia suuri Flow Festival -saaga ei saanutkaan perjantaina päätöstään. Toivottavasti lauantaina saa. Ja toivottavasti tuo oikean palkin Popular right now -widget alkaisi taas toimia.
[/Avautuminen]

Ville Leinonen on artisti, joka ansaitsisi huomattavasti järkevämpiä lauseita biisiensä kylkeen kuin mitä Antti on pystynyt hänelle tarjoamaan. Varsinkin kun kyseessä on henkilö, jota olen aidosti ja oikeasti fanittanut 2000-luvun alussa, ja erityisesti, kun tuon ajan jälkeen taisin aikuistua juuri sen tarvittavan määrän, etten enää taivu tyylipuhtaaseen fanitukseen. (Arvostukseen, diggailuun, innostumiseen, hehkutukseen ja huumaantumiseen kylläkin.)

Leinonen sanoi aikanaan iskelmäcovereita sisältäneen Hei!-albuminsa haastattelussa, että jos tämä levy ei nyt lähde myymään, hän palaa juurilleen, kokeellista ja avantgardistista musiikkia tekemään. Ei lähtenyt ja Ville palasi. Puolitoista vuotta sitten ilmestynyt Majakanvartijan uni oli hyvin leinosmainen julkaisu, mutta ei missään mielessä helppo tai jokaisen makuun sopiva. Eikä näytä 7. syyskuuta julkaistava Auringonsäde/Pommisuoja -albumikaan olevan.

Fonalin julkaiseman levyn ensimmäinen maistiainen Ensimmäistä kertaa tarjoaa akustista kitarointia, synakihinää, urkunuotteja, hyönteisvauvan & kukkaniityn, Paula Vesalan ja Villen itsensä. Äänet liukuvat kuulokkeesta toiseen, makuuhuoneen oloinen tila on läsnä, laulusoundi on paljaampi kuin mikään ja tuotanto todella pelkistettyä.

Olen liikkunut musiikkimaultani kauemmaksi siitä materiaalista, jota Leinonen nykyään tekee. En epäile sekuntiakaan Villen vilpittömyyttä tai omistautumista asialleen, mutta välillä minun on vaikea päästä sisälle hänen säveltaiteeseensa. Majakanvartijan uni vei mennessään kokonaisuutena. Toivottavasti Auringonsäde/Pommisuojakin vie.

Ville Leinonen: Ensimmäistä Kertaa by Fonal Records

Ville Leinonen - L'ancre, la croix, le coeur

No nytpä on video, jota en odottanut. Ville Leinosen kappale L'ancre, la croix, le coeur oli aikanaan Majakanvartijan uni -albumilla, levy ilmestyi jo noin puolitoista vuotta sitten ja viimeisimmän tietoni mukaan Leinoselta piti tulla ulos uusi sooloalbumi vielä tänä syksynä. Mutta eipä kai silti, hyvää jälkeä loistavaan biisiin on tehty.

Tuli vain mieleen kaiken tämän muun menon keskellä. Olen nyt Helsingissä, kohta Flowssa ja huomenna taas kotona. Kunto on ollut parempikin, mutta tahtotaso on kova. Leinosen musiikki sopii tilanteeseen hyvin.

Kohta kai humpataan.

Ville Leinonen - Sua lemmin kuin järjetön mä oisin

Ville Leinonen ja Niko Ahvonen julkaisevat 16. helmikuuta reggae-henkisen levyn 2 Leijonaa Rocksteady. Miehet tulkitsevat albumilla muun muassa Olavi Virran ja Erik Lindströmin klassikoita. Aluksi ajattelin tämän olevan, like, maailman huonoin idea.

Nykyään (= 2000-luvulla) tehdään runsain mitoin ns. temppulevyjä. Ilkka Alanko tulkitsee swingisti Neljän Ruusun biisejä. Tero Vaara tulkitsee swingisti joululauluja. Club For Five tulkitsee a capellasti pop- ja rock-klassikoita. Olli Lindholm tulkitsee hartaasti Vexi Salmen tekstejä. Kotiteollisuus tulkitsee heavysti suomalaisen rockin kulmakiviä. Pate Mustajärvi tulkitsee äijästi Johnny Cashia. Erilaiset lapsille suunnatut sarjakuva/pehmolelusankari-albumit ovat muodostaneet kokonaan oman genrensä. Uutta kulmaa haetaan vanhoihin biiseihin niin perkeleesti. Joskus onnistutaan, usein ei.

Tietenkään ilmiö ei ole uusi, mutta ei tämä temppulevyjen tulva ainakaan laantunut ole.

Nyt kuitenkin olen tämän pakkasenpureman keskiviikkoillan ratoksi kuunnellut kerta toisensa perään Ville Leinosen fiilistelyä Olavi Virran klassikosta Sua lemmin kuin järjetön mä oisin. Hyvillä mielin. Oikein hyvillä. Olen jopa laulanut kappaletta kovaäänisesti työpaikkamme toimistotilassa.

Niko Ahvosen laulantaa voi kuunnella esimerkiksi Stupidon blogista. Hänen tekosensa eivät juurikaan minua kosketa, syystä tai toisesta. Jonkun toisen mielipide asettanee miehet päinvastaiseen järjestykseen.

Ville Leinonen: Suo lemmin kuin järjetön mä oisin (Playground Music FInland & Splash levy 2011) by Stupido-Shop Record Store

Onko tämä "ihan hirveää", "vähän mitäänsanomatonta" vai "superässää tykitystä"?

Best Tracks of 2010 (20-11)

(50-41) (40-31) (30-21) (20-11) (10-1)

Lisäksi pitää mainita, että best of -listani on vahvasti painottunut loppuvuoteen. Tämän vuoden alussa Platta lopetti, mikä vaikutti todella paljon musiikkiharrastukseeni. Olin jo ehtinyt lopettaa NME:n ja Rumban tilaukset, ja Platta oli se viimeinen iso lanka, jolla olin kiinni kehityksen kelkassa. Olen löytänyt osan alkuvuonnakin julkaistusta musiikista vasta viimeisten kolmen kuukauden aikana.

#20 French Films – Golden Sea
Kirjoitin aikanaan näin: Musiikillisessa mielessä espoolais-järvenpääläisen French Filmsin ei tarvitse antaa ulkomaan tekijöille senttiäkään tasoitusta. Eikä ulkomusiikillisessa. Eikä oikein missään mielessä. On hienoa, että Suomessa on nykyään bändejä, joilla soundit, biisit, laulaja ja imago ovat kohdallaan. Tämän takana voi yhä seistä.


#19 Pintandwefall – King of All the Animals
Pintandwefallin tuoreus ei näytä kuluvan pois millään. Bändin Monsters of Popin keikka oli hauskin näkemistäni/kokemistani tänä vuonna, vaikka puolen aikaa Telakan lavalle ei takarivistä edes nähnyt. King of All the Animals lupaa todella hyvää alkuvuodesta ilmestyvältä albumilta.


#18 Daft Punk – Derezzed
Bändi ja kappale, josta on jokusia sanoja kirjoitettu tämän vuoden aikana. Tronin soundtrack ei ole kokonaisena kuuntelukokemuksena kummoinen, koska se on soundtrack eikä uusi Daft Punkin studioalbumi. Derezzed kyllä potkii.

#17 LCD Soundsystem – Drunk Girls
Ikisuosikki LCD Soundsystem saattaa olla jo siinä asemassa, että julkaisu kuin julkaisu menee läpi, jos James Murphy vain onnistuu edes jotenkin säilyttämään aikanaan saavutetun tasonsa. Vähän niin kuin Nick Cave. Tai AC/DC. Drunk Girlsin sanat ovat huvittavat, ja mitä helvettiä tässä videossa tapahtuu?


#16 Pepper Rabbit – Older Brother
Pepper Rabbitin Older Brother on seurannut minua koko syksyn ajan, mitä voi pitää aika kivana juttuna. En mitenkään muista mistä bändin bongasin, mutta kovin moni ei näytä seuraani liittyneen. Ainakaan vielä.


#15 Noah and the Whale – Wild Thing
Jälleen yksi löytö Slow Showsta, vaikka taisi Noah and the Whale Hype Machinessakin pyöriä. Bändi tulee briteistä ja julkaisee kolmannen studioalbuminsa Last Night on Earth maaliskuussa.
Noah & The Whale - Wild Thing by theindiedave

#14 Ville Leinonen – Mal Du Soley
Ilmestyessään Majakanvartijan uni kuulosti pitkästä aikaa siltä, että nyt Ville Leinonen on löytänyt inspiraation musiikin tekemiseen. Hyvää jälkeä hän on tehnyt aina, mutta jotenkin on tuntunut, että Leinosen albumit ovat olleet Suudelmitaren jälkeen toinen toistaan seuraavia välitöitä. Mal Du Soleyn sanat ovat ehkä parhaat kotimaankielellä tehdyt tänä vuonna.

Sound of Finlandin Jukeboxista voi käydä kuuntelemassa.

#13 Wild Nothing - Chinatown
Wild Nothingin vuosi 2010 oli ihan kiva näin kritiikillisessä mielessä ajateltuna. Jack Tatumin yhdenmiehen bändi julkaisi loistavan albumin Gemini, Pitchfork kehui, Stereogum kehui ja sadat muut kehuivat. Itselleni Chinatown oli yksi kesän remonttisoundtrackin vakiokappaleista.



#12 MGMT – Congratulations
MGMT jätti kirjoittamatta tarttuvat pophitit superodotetulle kakkosalbumilleen ja kaikki pettyivät. Tai eivät kaikki. Mutta se suuri yleisö, joka oli odottanut lisää Kidsin kaltaisia hittejä pettyi. MGMT on käsittääkseni luvannut levy-yhtiölleen tekevänsä seuraavasta albumistaan helpommin lähestyttävän.


#11 Gorillaz – On Melancholy Hill
Silloin ollaan hyvän ytimessä, kun laulussa yhdistetään rakkaus ja manaatti. On Melancholy Hill taitaa olla vuoden kuunnelluin kappale taloudessamme.