Yksi Record Store Dayn hienoista julkaisuista oli Franz Ferdinandin cover-ep, jossa Debbie Harry, LCD Soundsystem, Peaches, ESG ja Magnetic Fieldsin Stephin Merrit versioivat brittibändin biisejä. Hieno ehkä enemmän ajatuksen tasolla kuin tulkintojen laadussa mitattuna, mutta hieno silti. Lisäksi minun viikko sitten herännyttä keräilijä-minääni ilahduttaa se, että omistan levyn, kunhan posti saa tuotua sen perille.
Niin että ehkä pidän siitä enemmän ulkonäön ja muodon perusteella kuin sisältönsä puolesta. Mikä on toisaalta vähän hölmöä, mutta toisaalta ihan sikamegatykkiässää.
Viime viikolla aloittamani viikkokatsaus on taas täällä! Mitä helvettiä tällä viikolla tapahtui? Minäpä kerron, minäpä kerron, in no particular order.
- Kolmannen studioalbuminsa Solar 23. maaliskuuta julkaiseva Rubik esiintyy ensimmäisenä suomalaisartistina Primavera Sound -festivaaleilla Barcelonassa. Tapahtuman muita esiintyjiä ovat muun muassa Ariel Pink's Haunted Graffiti, Interpol, Pulp, PJ Harvey, Sufjan Stevens, Battles, Mogwai ja The National. Tämä on aika iso juttu.
- Le Corps Mince de Françoise eli nykyään LCMDF julkaisi uuden videon Future Me -kappaleesta. Ainakin tällä erää sen voi katsoa vain NME:n nettisivuilla. En saanut videon upotusta toimimaan, vaikka sellainenkin mahdollisuus tuossa näyttäisi olevan tarjolla.edit. Joo eikun kyllä se olikin Vimeossa. En vain löytänyt sitä. Pidin viime vuoden lopulla julkaistusta Gandhista paljonkin. Future Me on ihan ok, mutta meidän taloudessamme aika vähälle kuuntelulle jäänyt kipale.
- James Blake sai aikaan miljoona kirjoitusta siitä, onko hän yli-, ali- vai keskihypetyksellinen nero vai ei nero ollenkaan. Ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä musiikin soundillisia vivahteita, laulujen pilkkomista ja/tai silpomista ja minimalistishenkistä mutta silti rikasta sovittamista ovat sitä mieltä, että eihän tämä ole hyvää musiikkia ollenkaan. Että haistakaa nyt musabloggarit ja snobihypettäjät paska, että mää oon ladannut tän levyn laittomasti netistä ihan turhaan teidän takia. Te ootte ihme sopuleita, joilla ei ole mitään tietoa hyvästä musiikista. Että varmaan pidätte Radioheadistäkin, saatana. Itse levy on leakannut nettiin jo aikaa sitten ja sen voi myös streamata aika helposti pienellä etsimisellä. Ajattelin ensin laittaa linkin streamiin, mutta en laita, koska olen vanhakantainen levykauppoja rakastava tyyppi. Ostakaa ne levynne.
- Cut Copy sen sijaan antoi oman Zonoscope -levynsä streamattavaksi ihan ilmaiseksi. Sen voi kuunnella (ainakin vielä) täällä twittauksen hinnalla.
- Ruotsalaisen jj:n kappaleeseen Money on My Mind tehtiin epävirallinen musiikkivideo, johon tosin pyydettiin bändiltä lupa. Kukaan videon katsonut ei kuunnellut itse biisiä, vaan kiinnitti huomionsa videossa esiintyvään Stefanie Antonia Mariaan. Videon katsoneet henkilöt haukkoivat hetken henkeään ja ryhtyivät sormet vapisten googlaamaan, josko neidosta löytyisi myös niin sanottua rohkeaa materiaalia.
- Stopshakehoneygo hypetti kybällä Herkullistajaa ja aloitti puolentoista vuorokauden jälkeen backlashin. Antti pelasi korttinsa 100% oikein. Herkullistaja on siis niinku niiiiiin tammikuuta 2011. Siis kukaaaan ei kuuntele Herkullistajaa enää helmikuussa. Ai? Eksää oo vielä ees kuullu Herkullistajasta? Sori nyt, mut mä en taida nyt kyl enää ees puhuu sulle. (Jos Herkullistaja tekee vielä jotain hauskaa, olen taas kybällä wagonissa mukana.)
- Suomalaisen Emilian 80-luvulla julkaistusta kappaleesta Satan in Love tuli superviraali netti-ilmiö. Noin kymmenen Antin kaveria linkkasi biisin Facebookiin. Blogittajista ainakin pHinn teki samoin. Satan in Love tarjoilee sellaista kylmänviileää erotiikkaa, jota nykyään kohtaa vain harvoin. Sinkun b-puolta ja e h d o t t o m a s t i jonkun osaavan henkilön remixiä odotellessa.
- Beavis and Butt-headin comebackista kerrottiin. Antti oli huolissaan ohjelman vahingollisuudesta nykynuorisoon.
- Pintandwefall julkaisi jälleen yhden videon Time Is Right for Romans, Baby! -levyltään. Tällä kertaa vuorossa oli kappale I Will Survive, jolla ei ole mitään tekemistä Gloria Gaynorin kanssa. Videon on ohjannut Iiti Yli-Harja. Siinä seikkaillaan Rytmihäiriön keikalla.
Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!
Lisäksi pitää mainita, että best of -listani on vahvasti painottunut loppuvuoteen. Tämän vuoden alussa Platta lopetti, mikä vaikutti todella paljon musiikkiharrastukseeni. Olin jo ehtinyt lopettaa NME:n ja Rumban tilaukset, ja Platta oli se viimeinen iso lanka, jolla olin kiinni kehityksen kelkassa. Olen löytänyt osan alkuvuonnakin julkaistusta musiikista vasta viimeisten kolmen kuukauden aikana.
#20 French Films – Golden Sea
Kirjoitin aikanaan näin: Musiikillisessa mielessä espoolais-järvenpääläisen French Filmsin ei tarvitse antaa ulkomaan tekijöille senttiäkään tasoitusta. Eikä ulkomusiikillisessa. Eikä oikein missään mielessä. On hienoa, että Suomessa on nykyään bändejä, joilla soundit, biisit, laulaja ja imago ovat kohdallaan. Tämän takana voi yhä seistä.
#19 Pintandwefall – King of All the Animals
Pintandwefallin tuoreus ei näytä kuluvan pois millään. Bändin Monsters of Popin keikka oli hauskin näkemistäni/kokemistani tänä vuonna, vaikka puolen aikaa Telakan lavalle ei takarivistä edes nähnyt. King of All the Animals lupaa todella hyvää alkuvuodesta ilmestyvältä albumilta.
#18 Daft Punk – Derezzed
Bändi ja kappale, josta on jokusia sanoja kirjoitettu tämän vuoden aikana. Tronin soundtrack ei ole kokonaisena kuuntelukokemuksena kummoinen, koska se on soundtrack eikä uusi Daft Punkin studioalbumi. Derezzed kyllä potkii.
#17 LCD Soundsystem – Drunk Girls
Ikisuosikki LCD Soundsystem saattaa olla jo siinä asemassa, että julkaisu kuin julkaisu menee läpi, jos James Murphy vain onnistuu edes jotenkin säilyttämään aikanaan saavutetun tasonsa. Vähän niin kuin Nick Cave. Tai AC/DC. Drunk Girlsin sanat ovat huvittavat, ja mitä helvettiä tässä videossa tapahtuu?
#16 Pepper Rabbit – Older Brother
Pepper Rabbitin Older Brother on seurannut minua koko syksyn ajan, mitä voi pitää aika kivana juttuna. En mitenkään muista mistä bändin bongasin, mutta kovin moni ei näytä seuraani liittyneen. Ainakaan vielä.
#15 Noah and the Whale – Wild Thing
Jälleen yksi löytö Slow Showsta, vaikka taisi Noah and the Whale Hype Machinessakin pyöriä. Bändi tulee briteistä ja julkaisee kolmannen studioalbuminsa Last Night on Earth maaliskuussa. Noah & The Whale - Wild Thing by theindiedave
#14 Ville Leinonen – Mal Du Soley
Ilmestyessään Majakanvartijan uni kuulosti pitkästä aikaa siltä, että nyt Ville Leinonen on löytänyt inspiraation musiikin tekemiseen. Hyvää jälkeä hän on tehnyt aina, mutta jotenkin on tuntunut, että Leinosen albumit ovat olleet Suudelmitaren jälkeen toinen toistaan seuraavia välitöitä. Mal Du Soleyn sanat ovat ehkä parhaat kotimaankielellä tehdyt tänä vuonna.
Sound of Finlandin Jukeboxista voi käydä kuuntelemassa.
#13 Wild Nothing - Chinatown
Wild Nothingin vuosi 2010 oli ihan kiva näin kritiikillisessä mielessä ajateltuna. Jack Tatumin yhdenmiehen bändi julkaisi loistavan albumin Gemini, Pitchfork kehui, Stereogum kehui ja sadat muut kehuivat. Itselleni Chinatown oli yksi kesän remonttisoundtrackin vakiokappaleista.
#12 MGMT – Congratulations
MGMT jätti kirjoittamatta tarttuvat pophitit superodotetulle kakkosalbumilleen ja kaikki pettyivät. Tai eivät kaikki. Mutta se suuri yleisö, joka oli odottanut lisää Kidsin kaltaisia hittejä pettyi. MGMT on käsittääkseni luvannut levy-yhtiölleen tekevänsä seuraavasta albumistaan helpommin lähestyttävän.
#11 Gorillaz – On Melancholy Hill
Silloin ollaan hyvän ytimessä, kun laulussa yhdistetään rakkaus ja manaatti. On Melancholy Hill taitaa olla vuoden kuunnelluin kappale taloudessamme.
Tiäkkönä/muistakkonä sen vanhan mainoksen, jossa karski mies ajaa rekka-autolla keskellä suomalaiskansallista perinnemaisemaa ja on ihan että katsokaa mua, tässä ajaa karski suomalainen mies isolla rekka-autolla keskellä metsää, että ruisleipä ja Koskenkorva ja 1995 never forget.
Mies kuuntelee radiota, josta alkaa soida Junnu Vainion klassikko Albatrossi. Niin karski kuin mies onkin, hän ei pysty vastustamaan laulun koskettavaa sanomaa, vaan pääsee yhteyteen tunteidensa kanssa. Hän tajuaa olevansa omassa elämässään naurulokki, hänen työnsä ovat jääneet aina puolitiehen ja hän on rakentanut kaiken vain varaan unelman. Hän tajuaa, että elämä on lyhyt ja että nyt hänen on pakko päästää kaikki kuljettamansa lehmät vapaiksi.
Hän pysäyttää ajoneuvonsa, avaa rekkansa takaluukut ja päästää Mansikin & kumppanit pakoon metsään. Teurastamoteollisuuden pamput ovat rekkamiehelle kybällä hiilenä, että mitä saatanaa Lahtinen, äijä on päästänyt kaikki meidän lehmät vapauteen, että nyt tulee potkut. Lahtinen on ihan että älkää nyt pomot viittikö, että se oli Junnun vika, kun se oli tehnyt niin hyvän biisin että mun oli pakko vapauttaa ne lehmät, ja jostain syystä rupes lisäks tekeen tosi paljon mieli pehmeää Costa Rica -kahvia.
Lehmät ovat tilanteeseen tyytyväisiä, koska niiden mielestä on parempi asustaa villinä metsässä kuin kuolla teurastamossa. Lehmät on muutenkin ihan että kiitokset Junnulle, että ilman sua me oltais kuolleita & tuskin samanlaisia sananiekkoja enää tähän maahan tulee.
Jonakin hetkenä parin päivän / viikon päästä metsänomistaja astelee ylpeänä maillaan ja huomaa, että mitä helvettiä, metsä täynnä lehmiä.
Olen tänä vuonna samaistunut aika vahvasti LCD Soundsystemin klassikkoon Losing My Edge, vaikka se ei olekaan saanut minua vapauttamaan ketään tai muulla tavoin toimimaan hyvien puolella pahoja vastaan.
Aikaisemmin tällä viikolla tuli tilitettyä, ettei minulla ole nykyään aikaa syventyä musiikkiin, minkä seurauksena tavanomaista popalbumia hankalammat potentiaaliset suosikkilevyt jäävät avautumatta.
Sama asia pätee uusien bändien löytämiseen. Ja vanhojen bändien uusien kappaleiden bongaamiseen. Ja luultavasti moneen muuhunkin asiaan, joita en vielä ole ymmärtänyt.
Tällä viikolla olen ollut hieman innoissani LCD Soundsystemistä. Pidin aikanaan Losing My Edgestä, pidin koko ensimmäisestä albumista, pidin North American Scumista ja pidin toukokuussa julkaistavan This is Happening -levyn ensimmäisestä sinkusta Drunk Girls. Ja pidän All I Wantista.
