Hihihiiii-hihiii! Hihiii! Nyt on käynyt James Blakelle ja Bon Iverille ns. vanhanaikaiset. Minäpä satun tietämään miten kettu haukkuu, eikä se hauku ollenkaan sillä tavalla kuin Fall Creek Boys Choirin superhauska ketunhaukahdus-sample antaa ymmärtää. Ihan koira se on. Syntetisaattori-koira.
Tai sitten kyseessä on jokin neljännen levelin nerojen megavedätys. Että jee, laitetaan levyn kanteen ketun kuva mutta biisiin syntetisaattori-koira. Että sitten indiepoikaset ja -tyttöset kuuntelevat seuraavat tunnit, päivät, viikot ja kuukaudet meidän mestariteostamme luullen, jotta että kettuhan se siellä haukahtelee. Ja sitten jossain dramaattisessa haastattelussa miehet paljastavat asian oikean laidan ja kaikki indiepoikaset ja -tyttöset ovat ihan että NOOOOOOOOUUUUUUUUUUUU! että mun uskoni neroihin on tiessään, että mua on huijattu, että mitä mää nyt teen tälle mun Indie Fox 4eva -tatuoinnille?
Niin sen täytyy olla. James Blaken ja Bon Iverin kaliiberisille musiikintekijöille ei satu vahingossa virheitä.
Fall Creek Boys Choir on rakennettu emailin välityksellä tänä keväänä. Justin Vernon laulaa, Blake tuottaa. Kokonainen levy Enough Thunder ilmestyy lokakuussa. Biisi menee kirkkaasti vuoden parhaiden joukkoon, ja vastaavalla menolla albumikin (tai ep) menee. Vaikka Anttia varmaan naurattaakin elämänsä loppuun asti tuo feikkikettu.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
James Blake & Bon Iver - Fall Creek Boys Choir
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
James Blake – Lindesfarne (video)
James Blaken debyyttialbumi ei ollut mielestäni pettymys, kaukana siitä, mutta se ei ollut sellainen levy, jota toivoin. Toivoin äärimmäisyyksiin asti silputtuja kappaleita ja poikkeuksellisen mystisesti korvakäytäviin uivia soundimaailmoja, jotka olisivat tarjonneet häivähdyksen alkuperäisten sävellysten absoluuttisesta kauneudesta, mutta jotka eivät olisi paljastaneet niin sanottua koko totuutta.
Toisin sanoen toivoin levyllistä I Only Know (What I Know Now)'n tyyliin tehtyjä mestariteoksia.
Toki ymmärsin samalla, että oman urakehityksensä kannalta Blake olisi ollut täysi puupää, jos hän olisi tehnyt haluamani albumin. Hän osaa tehdä niin hienoja kappaleita, sovittaa ne omaperäisesti, olla yhtä aikaa orgaaninen ja mordeni, laulaa herkästi, soittaa taloudellisesti ja esittää koskettavasti ja niin edelleen, että olisi ollut hölmöä sulkea iso yleisö hänen tarjoamansa kuuntelukokemuksen ulkopuolelle.
Lindesfarne on aika lähellä sitä mitä toivoin.
torstai 3. helmikuuta 2011
Best Tracks of January
Q: Mikä on hienointa maailmassa?
A: Rakkauden pumppajumppa!
Q: Wha?
A: Raju, kuuma ja kaikki aistit täyttävä rakkauden pumppajumppa!
Q: Mmmmmm.....no siis mikä on kohtuullisen hieno asia tehdä.....niinku netissä?
A: Rakkauden pumppajumppa! Rajusti itse itseään rakastaen!
Q: Joojoojoooo.....tota...mikä on hienoa, jos on oma blogi ja tekee listaa asioista?
A: Niin siis se, että siteeraa itse itseään?
Q: Exactly.
(Biisin nimeä klikkaamalla pääsee alkuperäiseen postaukseen.)
#15 Cold War Kids - Mine Is Yours (Passion Pit Remix)
Ehkä minusta on kasvamassa tranceloordi. Olen alkuvuodesta kuunnellut elektronishenkistä musiikkia enemmän kuin koskaan. Tästäkin Passion Pitin tekemästä Cold War Kids -versiosta pidän enemmän kuin Cold War Kidsin bändiperäisestä, vaikka tiedänkin originaalin olevan hyvä ja tämän olevan vain ohimenevä hetken villitys.
#14 Hunx and His Punx – Lovers Lane
OH YEAH! Tässä on sitä jotain. Ei mitään ihme coolia indeilyä nyt, vaan härskiä menoa ja meininkiä. Gayrage Rock? Niin kai sitten joo, mutta hitto kun on tuoretta rämellystä!
#13 Starfucker – Born
Starfucker on Joshua Hodgesin sooloprojektina nelisen vuotta sitten aloittanut indie-elektropumppu, joka on ehtinyt julkaista muutaman levyn/ep:n, kasvaa nelijäseniseksi ja vaihtaa nimensä Pyramidiksi, Pyramidddiksi, STRFKRiksi ja takaisin Starfuckeriksi. Kannattaisi pojat miettiä jo etukäteen, minkä nimen makuuhuoneessaan bändilleen antaa.
#12 Datarock - Catcher In The Rye
Itse biisi on hölmö, tanssittava, intertekstuaalinen ja muutenkin datarockmainen. Kitara on napattu Televisionin Marquee Moonista, kertsin aijaijaijattelussa viitataan Talking Headsin Psycho Killeriin ja kertosäkeen sävel kuulostaa (ok, 5 x ehkä) vähän Clashin Three Card Trickin vastaavalta. J. D. Salinger -viittaus on tietysti ilmeinen.
#11 Rainbow Arabia – Without You
Ehkä edellisillä eepeillään joo. Without You sen sijaan on perinteinen popbiisi ja sellaisena tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi tosi hyvä. Ehkä. Tai ei mitään ehkä.
#10 Cat's Eyes - I Knew It Was Over
Olivatkohan Vatikaanin kardinaalit tai sen sellaiset tietoisia siitä, että The Horrors on vetänyt joskus vähän tymäkämpääkin materiaalia?
#9 Pintandwefall – Time Is Right for Romance
Hieno lauantai-illan yllätys, Pintandwefallin uusi video. Hoitelen tässä lasta, enkä hölöttele asiasta sen enempää. Paitsi että jee jee jee, tällä kyllä pärjäilee.
#8 Adele – Set Fire to the Rain
Omaan ei-varsinaisesti-valtavirtaiseen musiikkimakuuni Adele ei oikein ole sopinut, ennen kuin nyt. Set Fire to the Rain ei vuoda mistään. Se on mahtipontinen, pateettinen, ylitunteellinen ja kaikki tunnetut keinot käyttävä erolaulu, johon Adele lataa sellaisen määrän loppua kohden kasvavaa tunnetta, että sydän on räjähtää.
#7½ Glasvegas - The World Is Yours
(Kappas, tämähän melkein unohtui -> klassiset numeronpuolikkaat käyttöön!)
Mielestäni bändi on ottanut miellyttävän pikkuaskeleen johonkin suuntaan. Bändi kuulostaa ehdottomasti omalta mahtipontisen kaihoisalta itseltään, mutta ei kuitenkaan täysin samalta kuin ensimmäisellä albumillaan. Ainakin Jonna Löfgrenin asettuminen rumpusetin taakse Caroline McKayn tilalle on lisännyt rumpulointiin käytettävien iskujen määrää.
#7 James Blake – The Wilhelm Scream
Biisi on taivaallinen, video on
#6 Akron/Family - So It Goes
Ajattelin, että tässä kirjoituksessa olisi jokin pointti, mutta ei siinä taida olla. Jos nyt jotain yritin sanoa, niin sen, että usein indiessä "mielenkiintoisuus" on samanlainen termi kuin "soittotaito" on progessa tai hevissä. Sen taakse on helppo piiloutua, jos ei ole aivan varma musiikin hyvyydestä.
#5 High Highs - Flowers Bloom
- nukun liian vähän
- attention spanini on lyhyempi kuin yleensä
- en muista, mikä attention span on suomeksi
- attention spanini ei riitä albumien sulattamiseen
- yksittäisten biisien sulattamiseen se riittää
- olen kuullut valtaosan maailmaan mahtuvista melodioista ja sanoista
- saan helpommin kiinni kappaleiden tunnelmasta ja soundista
- olen kuunnellut koko ikäni kitarabändejä
- elektroninen äänimaailma kiehtoo minua
#4 Braids - Glass Deers (Teen Daze Remix)
Mykistävän loistava biisi. Mykistävän loistava remix. Ehkä jopa vuoden parhaita? Ehkä jopa. Vaikka on vasta tammikuu. Vuosi on lähtenyt saatanan hienosti käyntiin. Antti on täynnä rakkautta kaikkia eläviä ja kuolleita kohtaan.
#3 Baths - Plea (Daytrotter session)
Weisenfeld on tehnyt Plean alun perin suht elektroniseksi jumpautteluksi, mutta kappale toimii noin 10 x tehokkaammin paljaana mies ja piano -versiona. Se nousee ehdottomasti tämän vuoden suosikkeihini.
Plean voi kuunnella ja ladata täältä.
#2 The Vaccines - Post Break Up Sex
Kaikki ovat niin ässiä vetoja, että bändin 21. maaliskuuta ilmestyvä albumi What Did You Expect From The Vaccines? on jo näiden ansiosta vuoden albumien joukossa. I'm in the bandwagon and luvin' it!
#1 Rubik - Laws of Gravity
Joo kyllä joo. Pitäisi varmaan ryhtyä ihan uskottavuuden vuoksi haukkumaan joitain yhtyeitä ja biisejä, kun alkuvuosi on ollut pelkkää hehkutusta. Mutta kun esimerkiksi Rubik vain on niin hyvä.
tiistai 1. helmikuuta 2011
James Blake - The Wilhelm Scream (video)
edit. Nyt aamulla tämä yöllä tekemäni Blake-postaus vaikutti jotenkin väsyneeltä & jopa ylimieliseltä. Muutetaan sitä positiivisempaan suuntaan, koska ilon kauttahan tässä vedetään.
Joooooo.... Yeeaaaaaahh! Nyt kun satun olemaan hereillä ja Pitchfork postasi juuri uuden James Blaken videon, niin upotetaan se nyt omaankin blogiin (vaikka tämä 100% muiden jyvistä eläminen nyt onkin vähän omanlaistaan), niin hehkutetaan sitä lisää!
Biisi on taivaallinen, video on tavanomainen taiteellinen ja yksinkertaisuudessaan kaunis. The Wilhelm Scream kannattaa kuunnella kuulokkeilla. James Blake on nero.
maanantai 31. tammikuuta 2011
James Blake album sampler
Niin minähän tiedän kyllä, että James Blakeen ihastuneet ihmiset ovat jo kauan sitten haalineet miehen debyyttilevyn ilmaiseksi netistä, mutta tässä olisi nyt maistiaiset albumista ihan laillisesti ja niin edelleen.
Eihän siitä mihinkään pääse, etteikö Blake olisi loistava ja poikkeuksellinen musiikintekijä. Näin henk koht pidin ehkä enemmän joistakin viime vuonna ilmestyneiden eepeiden kappaleista, but u know, mielipideasioita. Albumin soundi on joka tapauksessa jotain aivan uskomatonta. Lisäksi Blake osaa laulaa, mikä ei nykyisenä makuuhuonenerojen indieaikana ole kovin yleistä.
Saavat muut tehdä aika ihmeitä, jos James Blaken debyytti ei ole vuoden top3 albumeiden joukossa. Se julkaistaan virallisesti 7. helmikuuta.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Best Tracks of 2010 (10-1)
(50-41) (40-31) (30-21) (20-11) (10-1)
#10 Big Wave Riders – Big Sound
Big Wave Riders on se kotimainen yhtye, josta minä olen tänä vuonna intoillut eniten. Näyttäisi siltä, että indiepiireissä ollaan nyt samanlaisessa tilanteessa kuin progetyypit olivat 70-luvulla Wigwamin, metallipäät 80-luvulla Stonen ja altsuilijat 90-luvulla Flaming Sideburnsin kanssa. On hienoa, että tällainen bändi tulee Suomesta. Myös minulla positiivinen ensikosketus bändiin tapahtui Big Soundin kautta.
#9 Sleigh Bells – Infinity Guitars
Mietin muutamia hetkiä, minkä kappaleen Sleigh Bellsin loistavaakin paremmalta Treats-levyltä valitsisin. Bändi julkaisi Infinity Guitarsin sinkkuna jo viime vuonna, mutta toisaalta albumi ilmestyi tänä vuonna, joten whatthehell. Minun on mahdotonta olla huitomatta nyrkillä ilmaan lopun rymistelyn aikana. Tosin teen sen hillitysti, koska olen jo aikuinen.
#8 Neufvoin – Polar Song
Jos Big Wave Riders on mielestäni vuoden paras kotimainen yhtye, Neufvoinin Polar Song on vuoden kotimainen kappale. Miia, Tomi ja Sami intoilivat kukin tahoillaan yhtyeestä lokakuussa ja hyvä niin, sillä printtimedian puolella Polar Songia ei taidettu juuri noteerata. Omissa kirjoissani biisi sijoittuu samaan kotimaisten esitysten all-time-best-ever-kategoriaan kuin esimerkiksi City and the Streets, Luvher or Hater, Pupu Tupuna, Machine tai Pour Beibinoire.
#7 Arcade Fire – Suburban War
Arcade Firen The Suburbs ei pettänyt, vaikka se olikin ehkä vähän tavanomaisempi kuin bändin aikaisemmat albumit. Tai ei ehkä tavanomaisempi, mutta pienemmällä paatoksella väännetty. Tykästyin levyn kappaleista eniten Suburban Wariin jo ensimmäisellä kuuntelulla.
#6 The Naked & Famous - Young Blood
Olen huomannut, että useimmat best of -listojeni laulut ovat (ainakin sanoituksiltaan) surullisia/kaihoisia esityksiä, joissa kaivataan jotain, oli se sitten mielenrauhaa, omasta elämästä kadonnutta henkilöä tai sitä joka ei koskaan omaan elämään saapunut. Joko kaihotaan tai raivotaan, tilanteesta riippuen. Young Blood tuntuu vetävän samasta narusta, mutta positiivisella tavalla.
#5½ Sufjan Stevens - I Walked
Minäpä se olenkin varsinainen best offien tekijä. Sufjan Stevens sujahtaa hienosti sijalle viisi ja puoli, koska olin jo ehtinyt saada listan täyteen. Lupasin itselleni, etten näpelöi valintojani, mutta kerrankos sitä (taas) päätöksistään lipsuu. Vaikka ihastumiseni I Walkediin on vasta muutaman päivän ikäinen, olen varma, ettei laulun teho katoa mihinkään tulevien kuukausien aikana. Olisikohan se jotain 4-5 tuntia, kun eilen kuuntelin kappaletta. Ja ehkä tänään samat. Maaaaginen veto.
#5 Perfume Genius – Mr. Peterson
Useilla artisteilla on ongelmia uskottavuutensa kanssa. Enkä nyt tarkoita mitään laulukilpailusta saatua epäuskottavuusstigmaa vaan sitä, että heidän esityksiään on vaikea uskoa todeksi. Jos nuori bändi laulaa olevansa "koukussa" tai "sekaisin" tai "päästään vialla vuoksesi sun" ei kannata ihmetellä, jos pirkkalalainen post alt konkari tulee taputtamaan olalle ja sanoo, että kyllä se siitä, ota tästä vaivojesi vastineeksi vaikka suklaapatukka. Mr. Petersonin tarina ei välttämättä ole tosi, mutta Perfume Geniuksen kappaleeseen luoma tunnelma on. Ja sillä on merkitystä.
#4 Crystal Castles ft. Robert Smith - Not in Love
Yksi nykyindien hienouksista on se, ettei bändien välttämättä tarvitse harjoitella vuosikausia, omistaa satojen eurojen soitinarsenaalia tai edes vuokrata treenitilaa. Jos miljoonia tienanneet heput pystyvät tekemään uuden albuminsa iPadilla, miksi siihen ei pystyisi makuuhuoneessaan demoja vääntävä popparinalku? Hyvin usein makuuhuoneneroilta puuttuu kuitenkin kaksi asiaa. Toinen on poikkeuksellinen laulutaito, toinen on karisma. Not in Lovessa Crystal Castles sai sen, mitä klassikon tekoon tarvitsi - Robert Smithin.
#3 Radio Dept. - Never Follow Suit
I want to, I always wanted to belong to the freak scene, or anyone who had set their mind to never follow suit again, because they have to. Clinging to a Scheme on todella tärkeä levy, jolta olisin valinnut listalleni montakin kappaletta ilman biisi per bändi -sääntöäni. Never Follow Suit on noussut levyn suurimmaksi suosikikseni (ohi Heaven's on Firen ja This Time Aroundin) sanoituksensa takia.
#2 James Blake – I Only Know (What I Know Now)
Kirjoitin marraskuussa näin: "On tapahtunut jotain mystistä. Olen viimeisen vähän yli vuorokauden aikana kuunnellut I Only Know'ta kymmeniä kertoja. Meaning, jos kappaleen ehtii kuunnella tunnissa 11 tai 12 kertaa, olen viettänyt sen kanssa monta tuntia, tästä ajasta jopa yllättävän ison osan keskittyneesti kuulokkeet päässä. Enkä vieläkään ole kunnolla kyennyt ratkaisemaan sitä." Pari päivää siinä meni.
James Blaken 7. helmikuuta julkaistava debyyttialbumi lienee vuoden päästä usealla best of 2011 -listalla. 2011 saattaa muutenkin olla vuosi, jolloin sävellyksensä tuotannollisin keinoin silpovat artistit muodostavat oman genrensä (enkä puhu nyt dubstepistä).
#1 Girls – Carolina
Girlsillä näyttää olevan uskomaton itseluottamus tekemiseensä. Harva bändi olisi tohtinut tehdä Carolinasta liki kahdeksanminuuttista, hitaasti huippuunsa kehittyvää teosta. Kappaleessa tapahtuu niin paljon hienoja asioita, että tuntuisi ilon pilaamiselta luetella ne kaikki. Kannattaa nyt kuitenkin kiinnittää huomiota esimerkiksi sanojen merkityksen yhteispeliin sävellyksen ja taukojen kanssa, taustakuoron Crystals-viittaukseen ja lopun kaikutekniseen soundimuutokseen.
I'm going to pick you up baby, throw you over my shoulder, take you away, I'm going to carry you home, to Carolina, Carolina, away to Southern Carolina, and then I'll never let you go.
Girls ei enää kaihoa sinne jonnekin. Yhtye on jo matkalla.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Something good (part 2)
Näissä Something good -listoissa ei muuten ole tarkoituskaan olla sen kummempaa järkeä, painoarvoa tai kyseiseen viikkoon liittyvää ajankohtaisuutta. Listaan sunnuntaisin lauluja, joista olen pitänyt ja blogini sivupalkkiin lisännyt. Sen verran ajattelin rajata, että jätän vanhat (ei-tänä-vuonna-julkaistut) vedot pois. Tällä viikolla ne olivat Pixiesiä ja The Walkmeniä.
#5 Lykke Li - Get Some
What ever happened to Lykke Li? Vastahan hän lauleli kauniisti mukavia poppikappaleita ja oli söpöllä tavalla ihastuttava. Nyt hänestä on tullut metaforinen prostituoitu.
#4 Munk - Violent Love
Munk on italialais-saksalainen electronicayhtye, joka kuulostaa ns. tyylikkäältä. Violent loven video on kiva, vaikka sen idea onkin usein käytetty. Videon tytölle saattaisi olla ottaja esimerkiksi indiediskoissa kautta maan (minkä tahansa maan).
#3 Bleeding Knees Club - Bad Guys
Australialainen Bleeding Knees Club on julkaissut yhden ep:n ja tehnyt tukun keikkoja kotimaassaan. Vaikutteikseen orkesteri mainitsee kuoleman, pyöräonnettomuudet ja julkiset vessat. On olemassa ihan hyvät mahkut, ettei tästä bändistä tule koskaan kovin suurta.
#2 Worship - Collateral
Brittiläinen Worship oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Löysin bändin Slow Show -blogin kautta. Kiitos siitä.
#1 James Blake - I Only Know (What I Know Now)
On tapahtunut jotain mystistä. Olen viimeisen vähän yli vuorokauden aikana kuunnellut I Only Know'ta kymmeniä kertoja. Meaning, jos kappaleen ehtii kuunnella tunnissa 11 tai 12 kertaa, olen viettänyt sen kanssa monta tuntia, tästä ajasta jopa yllättävän ison osan keskittyneesti kuulokkeet päässä. Enkä vieläkään ole kunnolla kyennyt ratkaisemaan sitä. James Blakesta lisää jotain tässä.
