-->

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Something good (part 1)

Olin jo tottunut ajatukseen, että olen Hector tai Paul Newman tai Jake Nyman. Oli sellainen ajatus, että minusta tulee Pirkkalan kovamaineinen comebackin tehnyt nostalgikko. Muistelisin aikaa, jolloin Suomessa eli vielä elektronisia soittimia vihaavia muusikoita (jotka itse soittivat sähkökitaralla ja särkivät äänensä elektronisella äänensärkijällä), uutta mielenkiintoista musiikkia radioon toivovia musadiggareita (joiden oli vaikea ymmärtää, että kuuntelija kääntää kanavaa jos kuulee jotain itselleen vierasta) ja voittoa tuottavia levy-yhtiöitä (jotka onnistuttuaan myymään ihmisille heidän omistamansa vinyylit ceedeinä olivat alkaneet myydä ihmisille heidän omistamiansa ceedeitä ceedeeiden deluxe-versinoina bonusbiiseillä).

Sitten tajusin, että hey now wait a minute...

En aio täysin kääntää kirjoitusteni aikaviisaria menneestä nykyiseen tai jopa tulevaan, mutta aion olla hieman enemmän relevantti ja juuri tapahtuvaan kulttuuriin kiinnittynyt kuin aiemmin. Tästä lähtien sunnuntaisin seuraa viikon subjektiivinen top kolme, neljä, viisi, kuusi tai seitsemän. Hyviä lauluja postaan päivittäin kohtaan Something good tuohon oikealle. ->

#3 Cloudy Busey - Pound Your Town to Hell
Bändi, josta en tiedä hittojakaan, enkä tiedä pitäisikö tietää. Videossa stylet ja indiet ja nuoret kapinalliset ajavat moottoripyörillä. Lopussa seuraa huipennus.



#2 Pogo - Wishery

Jopa neroksi tituleeratun Pogon tuore taidonnäyte. Muutama vuosi sitten youtube-kansaa innosti hänen tekemänsä Alice. Nyt hän on tarttunut kiinni Lumikkiin ja jälki on sen mukaista. Kolmessa päivässä yli miljoona latausta. Impressive.



#1 French Films - Golden Sea
Musiikillisessa mielessä espoolais-järvenpääläisen French Filmsin ei tarvitse antaa ulkomaan tekijöille senttiäkään tasoitusta. Eikä ulkomusiikillisessa. Eikä oikein missään mielessä. On hienoa, että Suomessa on nykyään bändejä, joilla soundit, biisit, laulaja ja imago ovat kohdallaan. French Films herätti kesällä monenkin musadiggarin ja -bloggarin kiinnostuksen, ja yhtye on yksi Tulevaisuuden tusina -orkestereista. Genrensä yhtye kertoo olevan tropical garage / post punk, what ever that means.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...