-->

torstai 13. lokakuuta 2011

Hang The DJ - 5-vuotissynttärihaastis (osa1)


Indiedisko Hang The DJ täyttää viisi vuotta, ja sehän on ehdottomasti sekä synttärijuhlien, haastattelun että yleisen kunnioituksen ja ilmaisten drinkkien paikka! Dj:t Antti H, Sami & Tiskijukka (Antti Hietala, Jukka Salminen ja Sami Siltanen) aloittivat HTDJ:n Tampereen Klubilla syksyllä 2006 ja se on toiminut siitä lähtien erinomaisena indiehenkisen musiikin sanansaattajana ja kulttuurielämän rikastuttajana. Helsingissä Hang The DJ on ilahduttanut juhlakansaa tämän vuoden alusta saakka.

HTDJ viettää tulevien päivien aikana 5-vuotisjuhliaan Tampereella, Helsingissä ja osin Pietarissakin. Perjantaina Klubilla soittavat dj-trion lisäksi ihanainen Marissa Nadler ja itselleni aikasemmin tuntematon Cat Martino, joka Antti H:n kertoman mukaan on soittanut esimerkiksi Sufjan Stevensin bändissä. Lauantaina juhlitaan Magenta Skycoden ja tietysti ensiluokkaisen levymusiikin tahdissa. Helsingissä kolmikko pyöritää levyjä viikon päästä lauantaina 22. lokakuuta, paikkana Ravintola Kuudes linja. Pietariin miehet lähtevät jo tänään.

Haastattelu kesti kaikkiaan yli puoli tuntia, joten päätin keventää kuunteluelämystä ja kiireisten ihmisten ajankäytöllisiä ongelmia jakamalla sen kolmeen osaan. Ensimmäisessä osass keskustellaan synttärijuhlien ohjelmasta, Hang the DJ:n aloittamisestn ja siitä kumpi on kauniimpi, Marissa Nadler vai Lana Del Rey. Jälkimmäisissä osissa puhumme esimerkiksi indiemusiikin kehityksestä kuluneen viiden vuoden aikana, viinanjuonnista, ns. varmoista tanssilattian täyttäjistä, kolmikon eroista levynsoittajina, Rumban uudistuksesta ja sen sellaisista asioista.

Toinen osa on luvassa huomenna ja kolmas lauantaina. Yeah, baby!

(osa1) (osa2) (osa3)


Stopshakehoneygo Hang the DJ - Jukka, Antti ja Sami (osa1)

Hang the DJ:n synttäreistä lisää klubin omilla sivuilla. Facebook-ryhmäänkin kannattaa liittyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...