Olen joskus maininnut olleeni semisti intohimoinen keräilijä. Mietin Record Store Dayn aamuna, onko haluni haalia harvinaisia julkaisuja kadonnut vai ei. Jotenkin ajattelin, että se olisi.
Minulla oli muutama itseeni kohdistuva raskauttava todiste.
- En jaksanut käydä kokonaan läpi Record Store Dayn spesiaalijulkaisuja
- En soittanut etukäteen levykaupoissa työskenteleville tutuilleni ja kysynyt, mitä levyjä he olivat saaneet myyntiin
- En himoinnut uutta Radioheadin 12-tuumaista
- En mennyt levykaupan eteen odottamaan ovien aukaisemista
- En pyytänyt ketään Helsingissä asuvaa kaveriani käymään Stupido Shopista ostamassa joitakin sellaisia julkaisuja, joita Tampereelta ei saanut
Nukuin hyvin, heräsin hoitelemaan lasta, vaimon herättyä kävin suihkussa, keitin kahvit, lähdin ajelemaan Tampereen keskustaan puolen päivän aikaan ja jätin auton vähän halvemmalle, vähän kauempana levykaupasta sijaitsevalle paikalle. Kävelin Levykauppa Äxään ja kysyin Arilta, mitä spessuja vielä on jäljellä.
Interpol oli ja Arctic Monkeys oli. Grinderman olisi ollut ja Lady Gaga ja Beth Ditto ja paljon muitakin, mutta niitä en ostanut. Heräteostoksena hankin OFF!in seiskatuumaisen, vaikka en tiennyt bändistä mitään.
Swamp Musicista ostin ehkä jopa vähän niin kuin armosta tai huvin vuoksi Queenin ältsinpinkin singun ja Morrisseyn kuvalevyn. Vähän niin kuin Mallorcalta ostetaan t-paitoja tai pullonavaajia tai pikkutuhmia mustekyniä.
But suddenly.
Huomasin, että Swampin kassalla minua ennen oli henkilö, joka oli varannut itselleen kauhean kasan levyjä. En tiennyt, että jotkut levykaupat ottivat varauksia vastaan, koska ajattelin, että tuolloin koko Record Store Dayn idea menee pilalle. Niin kuin että mitä järkeä on mennä levykauppaan, jos valtaosa myytävistä tuotteista on myyty jo ennen kuin teemapäivä alkaa.
Ehkä kyseinen tyyppi oli jonkun kaveri tai sitten Swamp Music antoi mahdollisuuden varauksien tekemiseen, en tiedä. Joka tapauksessa huomasin silmäileväni himoiten niitä levyjä, joita hän kassiinsa ahtoi. Radiohead, Franz Ferdinand, The National, Gorillaz, Beach Boys, tämä harvinaisuus, tuo harvinaisuus.
Hetken aikaa minua harmitti, etten ollut nähnyt vaivaa Record Store Dayn harvinaisuuksien eteen. Että olin vain ajatellut osallistua, en heittäytyä. Että minulla olisi varmasti nuo levyt, jotka kymmenessä vuodessa saattavat jopa puolitoistakertaistaa arvonsa.
Päätin, että vuoden päästä teen näytävän ja onnistuneen comebackin.
I Need That Record by The View
Kotona tarkistin netistä, mitä levyjä olin oikein ostanut. Yllätyin iloisesti kun huomasin, että Interpolin remix-levyä on painettu vain 300 kappaletta. Ellei kuvauksesta ole vahingossa jäänyt kolmatta nollaa pois.
edit. Äxästä noita saa nyt tilattua, jos haluaa.
Heh, alkaa olemaan aika normaalipainos tuo 300 kpl että ei nuo record store dayn julkaisut nyt niin "rajoitettuja" ole. Toki niistä tekee hieman himottavampia se seikka että record store daysta on tehty tällainen himottava tapahtuma.
VastaaPoistaJa jotenki tuntuu et kaikki julkaisutki on tehty vain siksi, eikä siksi että kyseessä olis jotenki erityisen hyvä biisi ja se julkaistais sen takia että se erityisesti ansaitsee tulla julkaistuksi.
Mutta oiva keino houkutella ihmisiä digitaalikaupan ääreltä oikeaan levykauppaan!
No joo, mun mielestä 300 on aika vähän Interpolin painokseksi, samaten kuin se 2000 on aika vähän Radioheadille. Toki oot oikeassa siinä, että tässä luodaan kysyntää tyhjästä ja osin keinotekoisestikin.
VastaaPoistaItse tykkään kyllä sellaisista julkaisuista, jotka on oikeasti harvinaisia ja niillä on sellaisia biisejä, joita ei muualla ole. Eli jos tuota Radioheadin 12-tuumaista ei julkaista minään muuna versiona, se on hyvä esimerkki.
Mutta kuten sanottua, mulla on pitkä historia keräilijänä ja olen onnellinen omistaessani jotain harvinaista, vaikka sillä ei mainittavaa arvoa juuri kenellekään muulle olisikaan.