-->

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Gang Gang Dance - Mind Killa (video)


Voi jestas sentään, kuinka minä pidänkään sellaisista biiseistä, jotka eivät aukea ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta jotka tiedän hyviksi. Tiedän sen, että biisissä on joitain vaikeasti määriteltäviä kiehtovia elementtejä, ja kun niihin on tottunut, huomaan uusia ja sitten taas uusia. Ne ovat kappaleita, joita ei ole tarkoitettu tyydyttämään ihmisen perustarpeita.

En ole aivan varma, mitä experimental music tarkoittaa ihmisten mielissä. Kokeellinen kun ei ole sama kuin monimutkainen, eikä monimutkainen ole useinkaan kokeellista. Ei ainakaan 70-luvun jälkeen ole ollut.

Rock-Suomen proge-jaksossa A. W. Yrjänä sanoi, että progressiivisessa musiikissa ei niinkään pitäisi ottaa askelta eteenpäin, vaan askel pimeään. Mitä se tarkoittaa? Jotain sellaista, jota itsekin tarkoitan. Jos ihminen tai yhtye haluaa onnistua musiikillisissa kokeiluissaan niin, että muutkin haluavat kuunnella kokeilujen lopputuloksia, on tiedettävä aika täsmällisesti mitä muut ovat aikaisemmin tehneet, mitä yleisöltä on syytä odottaa ja mistä itse on tulossa. Omaa päämäärää ei välttämättä tarvitse tietää.

En ole aivan varma siitäkään, ymmärränkö Gang Gang Dancen samalla tavalla kuin jotkut muut sen ymmärtävät. En luultavasti ole samalla kokeellisen elektromusiikin tasolla kuin asiaa koko tämän vuosituhannen harrastaneet ihmiset ovat. Puhumattakaan niistä, jotka ovat omistaneet elämänsä sille. Saatan kuunnella sitä kuin rockmusiikkia kuunnellaan. En tiedä, viitataanko siinä joihinkin elektronisen musiikin genreihin vai ei. En osaa yhdistää biittejä mihinkään aiemmin tehtyyn, enkä tiedä, ovatko ne uusia vai vanhoja. Soundillisesti minun on hyvin vaikea etsiä yhtyeelle varsinaisia vertailukohtia. Minulle se on vain elektronista musiikkia, samalla tavalla kuin valtaosa klassisesta musiikista on minulle vain klassista musiikkia.

Sen tiedän, että Mind Killa on hillittömän hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...