Akron/Family - So It Goes

edit. Ajattelin, että tässä kirjoituksessa olisi jokin pointti, mutta ei siinä taida olla. Jos nyt jotain yritin sanoa, niin sen, että usein indiessä "mielenkiintoisuus" on samanlainen termi kuin "soittotaito" on progessa tai hevissä. Sen taakse on helppo piiloutua, jos ei ole aivan varma musiikin hyvyydestä.

Minähän en ole mikään suuri mielenkiintoisen musiikin ystävä. Yleensä mielenkiintoiseksi kutsutaan lauluja, jotka eivät kelpaa valtavirran edustajille, mutta joista kirjoittaja/kertoja/musadiggari haluaa intoilla. Mielenkiintoiskortti on helppo pelata varsinkin silloin, kun ei suoranaisesti tiedä, onko kuuntelussa oleva kappale hyvä vai huono vai ainoastaan kummallinen.

Mietin itsekseni loppuvuodesta, pidänkö James Blakesta sen takia, että hän tekee mielenkiintoista musiikkia vai siksi, että koen positiivisia tuntemuksia hänen kappaleitaan kuunnellessani. Eilen mietin samaa asiaa Akron/Familyn kanssa. Haluaisin pitää musiikista sen takia, että se liikuttaa minua, en siksi, että siinä on jotain mitä muualla ei ole. Hirveän helposti sitä kuitenkin alkaa teeskennellä pitävänsä jostain vain siksi, että ei ihan suoranaisesti ymmärrä asiaa. Samalla tavalla kuin joskus alkaa teeskennellä vihaavansa jotain vain koska ei ymmärrä sitä.

Stereogum kutsui Akron/Familyä eksperimentaaliseksi folk-rockiksi. En ole ihan varma, onko perinteisen biisirakenteen hylkääminen enää missään muodossa kokeellista, mutta olen aika varma, että pidän So It Goesista siksi että se liikuttaa minua.