Gremlins - Gremlins EP

Aika kova indiesupergroup tämä. Mat Cothran (Coma Cinema, Elvis Depressedly), Katie Lee (Braids), Patrick Jeffords (Toro y Moi, Kid Trails) ja Sam Ray (Ricky Eat Acid). Tageina drugs, experimental ja Columbia. Yhdessä biisissä pornoääniä taustalla. Kaikki natsaa.

Gremlins julkaisi tänään debyytti-ep:nsä Gremlins, joka koostuu viidestä (tai okei, kolmesta kokonaisesta) enemmän tai vähemmän happoisesta kappaleesta. Saatetekstissä kerrotaan julkaisun syntyneen at Page Chilton's House in Columbia, SC during the latter half of 2011. Vähän vaikuttaisi siltä, että kaverit ovat kokoontuneet kaikkea kivaa harrastamaan, ja lopputulema on julkaistu Bandcampissa ilman sen suurempia aikeita mihinkään.

Jos Gremlins kasvaa joksikin muuksikin kuin projektiksi - vaikkapa oikeaksi yhtyeeksi - voin olla hyvinkin iloissani, sillä Gremlins EP jää miellyttävästi repeatille soimaan. Maim My Bitch on se pornolaulu ja muutenkin hitikäs pala, Louder tarjoaa häijyä groovea taloudellisessa mitassa ja JonBenét tuhlaa herttaisesti alun puhelaulujulistuksensa pariminuuttiseen särö/synaoutroonsa.

Belle & Sebastian - Crash (The Primitives)

1. Aika julkaisurikas päivä takana. Monelta core-bändiltä erilaisia julkaisuja, osa hyviä, osa huonoja, osa jänniä. Vaikka en yleensä tee ns. kokoelmapostauksia, tällä kertaa se lienee jokaiselle osapuolelle paras ratkaisu.

2. Belle & Sebastianin The Primitives -cover Crash menee edellä esitellyistä kategorioista viimeiseen. The Primitivesin alkuperäinen popralli on taivaallisen hyvä, eikä Belle & Sebastianin tulkinta edes yritä ylittää sitä. Poppoo on kääntänyt koko kappaleen vänkään swingimuotoon, joka joko tuntuu ihan kivalta tai vaikuttaa ihan totaalisen paskalta idealta. Ei se taida minulla mihinkään kestokuunteluun jäädä, ja huomatessani esittäjän ja biisin ensimmäistä kertaa odotin kyllä huomattavasti tenhoavampaa tulkintaa.

3. Bon Iverin Towers on viime vuonna ilmestyneen Bon Iver-albumin paras kappale, joka on saanut tuekseen koskettavan ja asiaankuuluvasti viipyilevän musiikkivideon. Siinä partasuu mies pakkaa kalastutarpeensa autoon ja lähtee pyytämään Ahdin antimia. Vanhus ja meri -kytkennöiltä ei vältytä.

4. Girlsin video Father, Son and Holy Ghost -levyn kappaleesta My Ma on vähän niin kuin tunteisiinkäyvä, joskin kellastuneet valokuvat ja taakse jääneen elämän kaihomielinen muistelu on niin suomalaiskansallisen tuttua, ettei siitä kovin hirveästi voi kyyneleitä vuodattaa. Itse biisihän on mitä mainioin.

5. Arctic Monkeysin R U Mine? on tavanomaisella kitarariffillä ja perusrumpufilleillä kuorutettu supergeneerinen ylijäämäpala, joka ei lämmitä yhtäkään maailman ihmistä, vaikka jotkut fanit saattavatkin niin itselleen uskotella.

6. Katsoimme vaimon kanssa tänään Nick Hornbyn kirjaan perustuneen elokuvasovituksen About a Boysta ja mieleen muistui, kuinka kova musiikiniskijä Badly Drawn Boy (Damon Gough) olikaan 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. The Hour of Bewilderbeast on genrensä valioyksilöitä, jonka jokaisen pitäisi sekä omistaa että kuunnella. Rauhassa, ajatuksen kanssa.

7. Stuart Murdochin ääntä kelpaa kyllä kuunnella swinginkin grooven kanssa.

Real Estate - In My Car

Kiima 21. huhtikuuta järjestettävää Record Store Daytä kohtaan alkaa nousta. Jälleen kerran yhtyeet ja levy-yhtiöt kertovat julkaisevansa sellaisia limited edition -ihanuuksia, että vailla holttia tai järkiperäistä perustetta ostopäätöksiään tekevät musadiggarit ovat ihan sekaisin. Ainakin Antti on.

Ärsyttäväksi tilanteen tekee sama juttu kuin viime vuonna. Kukaan ei tiedä, mitä julkaisua saa mistäkin maasta ja mistäkin levy-kaupasta, mikä johtaa siihen, että joissakin kaupungeissa levyt revitään käsistä ja toisissa ne jäävät makaamaan hyllyihin viikkokausiksi. Esimerkiksi Stupido myy kaikki omat RSD-julkaisunsa rasvattua salamaa nopeammmin, mutta esimerkiksi _________sta ja ________sta samoja levyjä saa vielä kesähelteidenkin aikaan. Ja tietysti eBaystä, jos haluaa lihottaa jobbareiden lompakkoja. Joka tapauksessa Record Store Day on ihana keksintö, johon itse aion varautua asiaan kuuluvalla huolellisuudella.

Yksi tämänvuotisen Record Store Dayn kuumimmista julkaisuista on Domino Recordsin flexizine Smuggler’s Way, joka on 24-sivuinen lehti viidellä flexidiscillä varustettuna. Lehdessä on Dominon rosteriin kuuluvien artistien kirjoituksia, runoja, valokuvia ja piirrustuksia ja levyillä viisi kappaletta: Dirty Projectorsin You Against The Larger World, Real Estaten In My Car, Cass McCombsin Teachers, John Mausin No Title (Molly) ja Villagersin Shards.

Domino julkaisi muutama päivä sitten Soundcloudissa Real Estaten kontribuution In My Car, joka edustaa sekä levy-yhtiön että bändin tutuksi tekemää korkeaa laatua. Lisää osoitteesta smugglersway.tumblr.com.

Waves of The Echo - Better Than Ever

Hulabaloo! Waves of The Echo päättää noin puolentoista vuoden mittaisen hiljaisuutensa julkaisemalla uuden kappaleen Better Than Ever. Se kuulostaa jopa aika valtavirtaiselta.

Jos bändi on vielä tuntematon, kerrottakoon, että Waves of The Echo on vuonna 2009 perustettu helsinkiläisyhtye, jonka kappale Boy in Debaser oli monenkin indiediggarin hehkutuksen kohteena vuonna 2010. Itse kehuin yhtyeen kykyä kirjoittaa tavanomaista juhlavampia melodioita ja kerroin ladanneeni korkeita odotuksia bändin varalle, vaikka esimerkiksi soundillisesti orkesterin julkaisemat kappaleet eivät olleetkaan vielä sävellysten vaatimalla tasolla.

Better Than Everin rytmi tikuttaa modernisti, soundi sopii ennemminkin Olympiastadionille kuin I-Klubille ja kertsikin paukahtaa ilmoille komealla tavalla. Tosin kappale ei sinänsä tuo mainittavaa uutta populaarikulttuurin musiikkikuvastoon, mutta tervetulleena paluuna sitä voi hyvin pitää.

Waves of The Echon ep ilmestyy lähiaikoina. Facebookissa lisää.

Crystal Castles - Suffocation (video)

Mitäs se sellainen oikein on, että julkaistaan video melkein kaksi vuotta sitten ilmestyneeltä albumilta, ja vielä taiteen nimissä? Vähän niin kuin eksklusiivisesti, mutta koska internet niin eihän se kauaa eksklusiivisena pysy.

Crystal Castlesin kakkoslevy Crystal Castles (tai joskus ärsyttävän nimeämispolitiikan vuoksi II) on elektronisesta indiestä pitäville henkilöille perusvalinta bblwbs ghshfysuifhpsohf difsdofh sodif h analyysi sdhsdpfsd fiosfjsiofjpsfjsd joku tiedonhippunen sdfsdhlfhsdljfhlshj aiafujfh uuuu viittaus siihen että kuuntelin sitä tiettyyn aikaan elämässäni sdlgfajshgalsjlvsnsdfffjölkj Robert Smith sdghgmbvb,vbxc,bmrte.

Olen siirtymässä tekstuaalisessa ilmaisussani yhä lähemmäs journalismia.

Spiritualized - Hey Jane

Eipä ärsyttävä kansi. Tosi kiva kattella tollasta näin perjantai-iltapäivänä just vähän ennen kuin laittaa tietokoneen kiinni. Päässä suhisee muutenkin jo valmiiksi. Että en minä tällaista kaivannut tai pyytänyt. Mitään helvetin hypnoosia. Mistä tulikin mieleeni, että keksin hauskan nimityksen miehen sukuelimelle.

Rakkauden kärmyli.

Kaikki naispuoliset työkaverit olivat sitä mieltä, että Antti sua me ei ikinä huolittais meidän aviomieheks, että ihme että sää oot pystynyt löytämään itselles vaimon. Tai ei sanonut. Ne sanoi, että kerro Antti lisää! Kerro! Puhu meille tuhmia! Oi Antti! Antti! Oi Antti! Kuinka sulla voi olla noin lihaksikas kroppa! Anna rakkauden kärmylisi tehdä taikojaan tulikuumien uumiemme ahnaissa salaisuuksien kammioissa!

Ja mää olin ihan että ei se nyt käy, kun vaimo ja lapsi odottavat kotona ja Spiritualizedin uuden sinkun kansi on niin ärsyttävä, että mitä helvetin hypnoosia.

Robin Pecknold - Olivia, In A Separate Bed

Aikamoista. Robin Pecknoldin work in progress, demo kappaleesta Olivia, In A Separate Bed. Siis Fleet Foxesin laulajan. Soundcloudin biisikuvauksessa kirjoitetaan New demo, new song. Sadsack mode. Will probably change, eli joo joo, ehkä vähän lihaa luiden ympärille vielä jne, mutta toivottavasti tunnelma ei muutu.

Onko tämä tarkoitettu soolovedoksi vai tuleeko siitä uusi Fleet Foxes -biisi - en tiedä. Toimii kyllä aika kivasti ihan näinkin.

Jean Ramsay (The Spoonshiners) - Pokla's Song

You stood by the door
ticket stubs on the floor
with your lists and things
deciding who's out & who's in

your unfaltering eye
broke every lie
you guarded the door
and so much more

there was many a night
you gave us quite a fright
but every tantrum you threw
made us care more for you

to hear that you've gone
leaves us all all alone
we all mourn the day
your big heart finally gave way

En tuntenut Tavastian legendaarista ovimiestä henkilökohtaisesti, mutta tänään on käynyt hyvin selväksi, että moni muu on. Osanotto omaisille ja ystäville.

Viimeinen kirjoitus Lana Del Reystä

Luin juuri kaikki Lana Del Reytä käsittelevät postaukseni viimeisten kuukausien ajalta ja tulin siihen tulokseen, että olen sanonut kaiken sanottavani kyseisestä laulajapupulaisesta. Mielestäni tekemiäni markan analyysejä ei tarvitse edes vetää takaisin tai selitellä toisiksi kuin ne alun perin tarkoitin, mikä on vähintäänkin hieman miellyttävää.

Näillä mentiin LanaDellandiassa, according to Antti. (Päivämäärää klikkaamalla pääsee alkuperäiseen kirjoitukseen.)

6. kokakuuta
Kotiin&nettiin päästyäni tajusin, että hei, tämähän on se tyttö, jonka suurista huulista kaikki näkevät unia ja jonka esimerkiksi Pitchfork on huomioinut. Joka on tehnyt musiikkia aikaisemminkin, mutta jonka tällä kyseisellä nimellä julkaisema debyyttisingle Video Games vasta on. Kappale kuulosti kotona kuunneltuna aivan yhtä hyvältä kuin autossa.

16. lokakuuta
Alkuperäinen Video Games on todella onnistunut cross-over-hitti, joka näyttää kelpaavan sekä valtavirtaradioille että vaikutusvaltaisille indiemedioille. Musiikkia harrastavasta väestöstä siitä pitävät ns. kaikki, paitsi ns. ilonpilaajat, jotka ovat ns. henkisessä sykkyrässä itsensä kanssa.

2. joulukuuta
Kun seuraava kappale ilmestyy, se ei juuri koskaan ole parempi kuin sitä edeltänyt, koko keskustelun aloittanut teos. Seuraavassa biisissä ei enää ole samaa yllätyksellisyyttä, tuoreutta, vaikeasti määriteltävää tenhoa ja lupausta paremmasta tulevaisuudesta. Se on vain biisi, joko hyvä, ok, keskinkertainen tai heikko. Rakastajat voivat toivoa tässä taistelussa vain torjuntavoittoa, katkeraa tasapeliä tai nöyryyttävää tappiota.

15. joulukuuta
Livenä roisisti laulettu Let me fuck you hard in the pouring rain, you like your girls insane on muuttunut huomattavasti kiltimpään muotoon Let me kiss you hard jne, biisin videossa Lana pupunen on rohkeahkosti mutta ei rohkeasti ilman paitaa, kaasuttaa rohkeahkosti mutta ei rohkeasti autolla, pussailee ja on lopussa vähän niin kuin verinen. Kaikessa ollaan pikkasen rankkoja, mutta ei liian. Hän kiroilee livekeikkojen välispiikeissä, mutta pysyttelee turvallisesti suitable for work -puolella virallisissa julkaisuissaan.

8. tammikuuta
Lana Del Reyn tammikuun lopussa julkaistavalta debyyttilevyltä Born To Die vuosi internetziin kaksi biisiä, National Anthem ja This Is What Makes Us Girls. Jokainen elossa tai kuolleena oleva ihminen maailmassa vihasi niitä enemmän kuin saatanaa, sortoa ja syrjintää yhdessä. Kaikki olivat ihan että PAAAAASSKAAAAAAAAAAAAA, että nyt loppui indiesexypupusen loikinta, että flushhhhh tästä näin vessasta alas. Antti oli ihan, että IHANAAAAAAA, että Lana baby pupunen is back back back, että mahtava kertsi ja hieno biisi ja albumi ei floppaakaan, että IHANAAAAAAAA, johon kaikki Antin kaverit olivat ihan, että ooksää tosissas, johon Antti oli että jooooooo!

30. tammikuuta (Facebook-keskustelu)
Eihän Born To Diesta hyvää albumikokonaisuutta saa millään. Huonot biisit kuluttavat loppuun hyvienkin keinovalikoimaa, keskitempot ja toistuvat tunnelmat alkavat puuduttaa ja Lanan pikkukapinakin on vähän liikaa kun se tarjoillaan jokaisessa kappaleessa. Parhaat hetket ovat silti helvetin kovia. Video Games on ylivoimainen ja ne muutamat muut (Born to Die, National Anthem, Blue Jeans, ehkä Radiokin) oikein kelpoja.

21. helmikuuta, nykyhetki
Niin kuin aavistettavissa oli, Lana Del Rey kääntyi Video Gamesin massiivisen suosion vuoksi kokonaan valtavirran puolelle ja jätti indiesfäärin kauan ennen kuin musiikista kirjoittavat ihmiset ehtivät teurastaa hänen keskinkertaisen albuminsa. Born To Die myi ensimmäisellä viikolla 800 000 kappaletta ja nousi albumilistan ykköseksi muun muassa Briteissä, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että Lana voitti sodan, eikä hän tarvitse enää indiefiilien suosimia nettimedioita tai blogeja.

Kirjoittelu Lana Del Reystä jatkuu vielä tietyn aikaa, koska kirjoittajat eivät osaa päästää omasta pakkomielteestään irti, ja koska todennäköisesti Lana ja hänen taustajoukkonsa pyrkivät ruokkimaan keskustelua ylläpitääkseen laulajan valtavaa huomioarvoa. Valtavirtamedia on tosin jo ottanut hänestä kopin, ja tästä eteenpäin Lana Del Reyn suosio määräytyy toisenlaisen toimintamekanismin kautta.



Jos minun olisi pakko valita rakkauden tai vihan välillä, valitsisin ilman muuta rakkauden. Siksi kuuntelen mieluummin hänen onnistuneita live-esityksiään kuin sitä katkeraa epäonnistumista.

Unknown Mortal Orchestra - Strangers Are Strange (video)

I can't stand it, I know you planned it, I'ma set it straight, this watergate, I can't stand rockin, when I'm in this place, because I feel disgrace because you're all in my face, but make no mistakes and switch up my channel, I'm Buddy Rich when I fly off the handle, what could it be, it's all a mirage.

You're scheming on a thing that's Sabotage!

Mut vaikka videon tyylikeino on silleen niinku aika pumpattu loppuun, niinku kato intertekstuaalisuuden intertekstuaalisuus, niinku kato postmoderni maailma ja niin edelleen. Mut groovaa hyvin, jopa oikein hyvin, jopa todella hyvin.

White Birds - When Women Played Drums

Olisiko aika kuunteluttaa pitkästä aikaa yhtyettä, josta ihan kaikki maailman ihmiset eivät tiedä. Joo-o, joo-o, olisipa hyvinkin, olisipa hyvinkin.

Pensylvaniasta kotoisin oleva White Birds koostuu James Harveysta, Farzad Houshiarnejadista, Mike Cammaratasta ja Chris Radwanskista. Näin niin kuin vinkkinä kannattaa kokeilla lausua ääneen kaikkien bändiläisten nimet mahdollisimman nopeasti, mieluiten tujakassa humalatilassa. Voi päästä fiiliksiin.

Yhtye edustaa nykyindien kaikuisaa lo-fi-laitaa taitavilla harmonioilla ja kauniilla melodioilla kuorruttettuna. Bändin läpeensä laadukas debyyttialbumi When Women Played Drums ilmestyi ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Se on kuunneltavissa Bandcampissa ja Soundcloudissa. Levyltä kannattaa kuunnella ainakin sen nimikkokappale, hienohkosti loppuunsa kehittyvä Mirrors in Mirrors ja avausraita No Sun. Jos yhden biisin vain valitsee, olkoon se We Both Scream, vaikkapa iskevän nimensä vuoksi.



White Birds Facebookissa. Kasetinkin voi ostaa, jos on kanttia.

Chromatics - Lady

Se on aika komiasti hiipyilevä tämä Chromaticsin uusi biisi. Jos tähän ynnää viime vuonna ilmestyneen Kill for Love -albumin nimikkobiisin, niin eiköhän tässä taas saa aika innoissaan olla. Itse en ollut niiiiin innoissani suht geneerisestä Neil Young coverista Hey Hey My My (Into the Black), mutta onhan sekin ihan hyvä, ellei satu pitämään alkuperäistä huomattavasti parempana.

Yritin vähän etsiskellä, jotta että milloinkahan se uusi Chromatics-albumi ilmestyykään, mutta en heti löytänyt ja lopetin etsinnät. Yhtyeen Facebook-sivulla kerrottiin, että HEY EVERYBODY...SORRY FOR ALL THE CONFUSION ABOUT THE RELEASE DATE. JOHNNY MENTIONED IN AN INTERVIEW THAT WE WERE HOPING TO HAVE IT WRAPPED UP FOR VALENTINE'S DAY...AND THEY KIND OF RAN WITH IT. WE DON'T DO PRE ORDERS AT ITALIANS...BUT THE 16 TRACK RECORD IS IN THE CAN AND WE ARE TRYING TO SYNCHRONIZE THE CD, DIGITAL, AND VINYL FORMATS. IT'S GOTTEN REALLY COMPLICATED DUE TO A 35 PAGE ART BOOK THAT COMES WITH THE DIGITAL VERSION INCLUDING 5 VIDEOS...& SOME COMPLEX VINYL PACKAGING... THAT ALONG WITH A FEW BUMPS IN THE ROAD WITH MASTERING HAS BEEN CAUSING IT TO TAKE A LITTLE LONGER THAN WE THOUGHT... IT'S A GORGEOUS RECORD & WE WILL KEEP LEAKING TRACKS UNTIL IT'S OUT. THANKS TO EVERYONE FOR THE SUPPORT & ENTHUSIASM. WE LOVE YOU!

Että niin. Soundillisesti, melodisesti ja tyylillisesti elektronisen nykyindien keskiössä ollaan, mutta keskimääräistä paremmilla biiseillä. Ja Ruth Radelet on ihastuttava.

Mirel Wagner - No Hands

Mirel Wagnerin No Hands on vaivannut minua jo kuukausia. Tai yksi sen säe on. Riippuen siitä miten lauseen tulkitsee, kappale on joko maailman mieltänostattavin kuvaus viattomuudesta, innokkuudesta ja onnesta - tai sitten kaikkien aikojen järkyttävin tarina kätensä menettävästä lapsesta.

I've been riding my bicycle
all day long
up and down the old
dusty dirt road
look mother no hands
see the sun filter through the trees
I am happy
feel the wind and the speed
can’t see the danger
look mother no hands

Mirel Wagner lienee nero.

Tennis - Origins (video)

En ollut kuunnellut vähään aikaan Tennistä ollenkaan. Enkä pelannut.

Ajattelin, että tuo ylläoleva olisi ollut sellaisenaan varsin napakka kirjoitus Tenniksen uuteen Origins-videoon liittyen, mutta koska se näytti ulkonäöksellisesti niin kamalalta, mietin että jotain tekstimäistä täytettä on keksittävä. Joten päätin kirjoittaa osan tennismatsin selostuksesta tennispallon näkökulmasta. Se menee näin.

Aih! Ai! Äh! Älny saatan! Aargh... au au au au au... hei mitä sää nyt taaaaaaaas... Aaah! Ei! Eiih! Uh! Uh! Mävihaans.. eikstää ikinä lopu.. ei jumalAAARGH! UH! AUH! AARGH! PERKELE! AAAARG! HAISTA FEDERER PASKA MÄ EN KOSKAAN PITÄNYT SUSTA! Ei nyt enää... AAARR! EEEHHH! AAAIIIEE!

Jos Tennis julkaisee joskus jotain uutta niin minä en siitä tiedä, koska olen juonut pari lasillista punaviiniä enkä jaksa googlata mitään saatikka facebokettaa.

Tennis - Origins (OFFICIAL VIDEO) from RichsLaw on Vimeo.

Frida Hyvönen – Terribly Dark

Tätä on nyt vähän hehkutettu monenkin näppäimistön voimin. Vähän ehkä kasari- tai sevarihenkistä soundia vähän ehkä mollisti tai ei ainakaan älypirteästi. Ei missään tapauksessa modernilla äänituotannolla pilattua säveltaidetta. Superkoukuttava biisi, niin kertsinsä, bridgensä kuin Fridan ihastuttavan laulusuorituksenkin puolesta. Vocoderkin robotoi sympaattisesti taustalla.

Frida Hyvösen uusi single Terribly Dark on saatavilla niistä perinteisistä digitaalisista lähteistä. Uusi albumi To the Soul julkaistaan 18.huhtikuuta.

Yournalist - C'mon People

Kuinka nopeasti voikaan yhtye kasvaa ja kehittyä.

Yournalist on kuulunut kotimaisiin suosikkiyhtyeisiini viime keväänä julkaistusta Nigerian Girlistä lähtien. Yhtyeen debyytti-ep Slippery and Infected oli nuoruuden energialla sävelletty, sanoitettu ja soitettu kokoelma suuntaan jos toiseenkin tempoilevia kappaleita, jotka hehkuivat potentiaalia mutta jättivät kokonaisuuden turhan epäselväksi. Toivoin muutamassakin kirjoituksessa selkeämpää linjaa vampireweekendmaisen poppailun ja modernin altsuilun välillä, ja nyt se näyttäisi löytyneen.

Tällä viikolla julkaistu C'mon People esittelee valmiin yhtyeen. Soundit soivat ammattimaisemmin, jo Nigerian Girlillä ihastuttanut rytmillinen kepeys on tallella, hauskuus ja yllätyksellisyys ovat vahvasti läsnä, kuitenkin jalostetussa muodossa ja No Time to Kill Youlla jyränneet kitarat on sovitettu onnistuneesti osaksi kokonaisuutta.

Sanoitusten puolella Yournalist todisti oivaltavan ja tuoreen otteensa jo debyytti-ep:llään, eikä C'mon People petä silläkään osa-alueella. Another day older I'm closer to death / That's your last thought before you go to bed ja lopun We're all different / all equally dumb -säkeet saavat hymyn huulille, varsinkin kun ne lauletaan niin pistämättömällä tarmolla ja energialla. Lopun I said C'mon! -huudahdus asettuu kärkiviisikkoon populaarihistorian I said C'mon! -huudahdusten laajassa kirjossa.

Toivon sydämestäni, että Yournalist liitää kohti menestystä, mammonaa ja viisinumeroisia levymyyntejä.

Cats On Fire - A Few Empty Waves

Uusi biisi Cats On Firelta ja vieläpä ilmaisella latauksella varustettuna. Ja albumin nimen ja artworkin julkistus. Hyvä hyvä. All Black Shirts to Me on oiva nimi levylle ja kansitaidekin on kohdallaan -> Soliti näyttää jatkavan valitsemallaan, ällistyttävän laadukkaiden julkaisujen tiellä.

A Few Empty Waves ei ole kappaleena niin iskelmällisen baddingillinen kuin joulukuussa julkaistu My Sense of Pride, vaan se edustaa enemmän sitä perinteistä The Smithsiin päin nyökkäävää materiaalia. Ja jos Morrisseyltä vähän kuulostaminen ei ole ongelma, oikein mielellään tästä pitää. Traditionaalista kitaraa, taitavaa melodiankuljetusta, sympaattista kellopelittelyä, itsevarmaa esiintymistä.

Levy ilmestyy 23. maaliskuuta, Solitin sivuilta lisää infoa.

The Casbah - Flowers

Kuva: Janne Wass

Nyt jumalauta jätkät! Olette tehneet sellaisen avauksen vuoteen 2012, ettei kukaan mahda mitään. Olisiko siinä 12 tai 13 sekunnin kohdalla, kun homma lienee selvä. On odotuksia, lupauksia ja toiveita, ja on lunastuksia, itsensä ylittämisiä ja potentiaalin paisutusta.

The Casbah on ottanut hienon tien kuljettavakseen. Bändi kuulostaa 90-lukulaiselta 60-luvulta, ei niin kuin monet parin viime vuoden aikana ihastuttaneet showgeizaajat tai semipsykedeeliset altsupöristelijät, vaan niin kuin Cool Britannian kultakauden kirkkaimmat nimet. Ei näivettyneesti, retrosti tai yksi yhteen muita kopioiden, vaan tuoreesti, nuorekkaasti ja itsevarmasti. Brittipopin peruselementit ovat vahvasti läsnä, mutta Antti pitää aika helkkarin paljon.

The Casbahin ep All Eyes Open on ilmestynyt. Sitä saa ostettua ainakin keikoilta ja toivottavasti hyvin varustetuista levyliikkeistä. Jos mietit jotta että mikä The Casbash, niin Antin ToughTwelve2012 -listauksessa on jotain lisää.



The Casbah Facebookissa ja Soundcloudissa. Tykkää!

Regina - Päivät valuvat (new video)

Kuulen äänesi
torin laidalta
hyvin erotan kun kerrot sun aamusta
vaikka oot siellä toisella puolella

Pian taas portilla
oon sun vanhassa takissa
käyt vain katsomassa
miltä näyttää Aasia
viima vie lehdet täältä sinä aikana

Päivät valuvat
tuulet vaihtuvat
Päivät valuvat
tuulet vaihtuvat

Nukun keskellä
leveää sänkyä
kuivatan kukat
ja keitän liikaa kahvia
kun mä herään oot vuorostasi unessa

Välillä oon vain ja makaan
oot lähempänä kuin koskaan

Päivät valuvat

Onks jossain joku joka ei pidä tästä?

Veronica Falls - My Heart Beats

Tätähän tämä nyt on, kuukausi toisensa perään. Upeita, helisevillä kitaroilla ja tarttuvilla sävelillä siunattuja musiikkiesityksiä, välillä altisti, välillä indiesti, joskus rakkaudesta, joskus angstista, joskus tylsyydestä, joskus antikristuksesta. Loisteliasta kitaramusiikkia kaikkiaan.

Ja kun minä vielä viime vuoden alussa vähän tuskailin sen suhteen, mitä kitaravetoiselle popmusiikille on käymässä kaiken elektronisen, biitikkään ja lushin äänivyöryn puristuksessa. Mietin itsekseni ja vähän blogissakin, minkälaisen pitäisi olla sen kitaramusiikin linjan, joka ei kuulostaisi tavanomaiselta, kuluneelta tai retrolta. Se oli vähän ennen kuin massiivinen ysärivyörytys alkoi.

Vaikka tietysti 90-luvulta vaikutteiden hakeminen on samalla tavalla retroa kuin 60-, 70- tai 80-luvuiltakin, jotenkin en osaa mieltää näitä vähän-niinku-ysäriltä kuulostavia yhtyeitä menneisyyteen tuijottelijoiksi. Vaikkapa nyt tässä tapauksessa Veronica Fallsia. Lontoolaisbändin uusi biisi My Heart Beats on samaan aikaan ajatonta ja ajassa kiinni olevaa popmusiikkia, joka nyökkäilee kivasti sinne minne monet muutkin, mutta josta on vaikea päästää irti edes kymmenen kuuntelukerran jälkeen.

Guardian ei tiedä, mitä musiikkimaailmassa tapahtuu. Tai sitten Briteissä ollaan kollektiivisesti ihan saatanan pihalla.

Fotoshop - Worries

Komea uusi kappale Fotoshopilta, samaa vahvaa laatua kuin viime vuoden lopulla ilmestynyt albumi Lifeforms. Soundit kivan kaikuisia, vibran käyttö hallussa ja kertsikin lähtee oikein hienosti. Jarno-Erik Faarinen näyttää olevan tilassa, jossa kaikki tekeminen onnistuu.

Fotoshop tarvitsisi levytyssopimuksen.