-->

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Fotoshopista taitaa tulla aika kova tekijä


Vaikka Stopshakehoneygo onkin positiivisuuden, musiikin, bändien, hauskanpidon, innostumisen, hyvien biisien, ainutlaatuisten keikkojen, satunnaisten kuolemattomien hetkien ja yhteisen hyvän vuoksi töitä tekevien ihmisten puolella, mielestäni kuitenkin aika harvoin nostan uutta bändiä, varsinkaan kotimaista, suoraan tykkiässä-katergoriaan. Tämän vuoden tulokkaista (tai ainakin itselleni uusista bändeistä) mieleen tulevat The New Tigers, Yournalist ja Aves. Ehkä niitä on ollut muitakin, mutta ei kuitenkaan jokaiselle viikolle tai edes kuukaudelle.

Fotoshop ei ole varsinaisesti uusi bändi, mutta minulle se oli. Jarno-Erik Faarinen julkaisi ensimmäisiä kappaleitaan Fotoshop-nimen alla MySpacessa keväällä 2009, teki käsittääkseni isohkon määrän keikkoja, julkaisi Accidents-ep:n viime vuonna ja on parhaillaan viimeistelemässä ensimmäistä kokopitkää albumiaan, jonka on määrä ilmestyä marraskuun puolessa välissä. Hän mainitsee vaikutteikseen Radioheadin, Sigur Rosin, Sneaker Pimpsin ja Mewin, mutta nykynäkövinkkelistä katsottuna Fotoshop kuulostaa mitäkuinkin chill/lush/lax/lucid/tms-wavelta. Jyri mainitsi omassa blogissaaan japanilaisen chillwaven, joten uskotaan häntä.

Fotoshop tekee ajanmukaista, soundeiltaan ensiluokkaista musiikkia, jossa herkutellaan ennemminkin äänellisillä kuin melodiallisilla koukuilla. Yhtye ei muodikkuudestaan huolimatta kuulosta trendien perässä pyristelevältä hätäilyltä, vaan ennemminkin ajattomalta elektroniselta indiepopilta. Lisäksi Faarisen lauluääni on enemmän kuin miellyttävä.

Menee vuoden kovimpien kotimaisten joukkoon.

Water, Glass, Sky by Fotoshop

2 kommenttia:

  1. Fotoshop ♥ Pakko päästä leijumaan vähän, ihan vaan sen takia koska oon aina ihan pihalla kaikesta, mutta kerrankin tiesin jostain musiikista aikaisessa vaiheessa! :D Rasti seinään. Kuuntelin JE'n At The End -bändin tuotantoa joskus vuosia sitten, ja sen hajauduttua jäin tietysti odottelemaan muita tuotoksia. Ihanaa, että Fotoshop alkaa vihdoin saada (?) ansaitsemaansa huomiota! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä hyvä! Mulle oli tosiaan ihan täysin uusi tuttavuus.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...