-->

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Stache - Game On



Päätin tänään kokeilla uutta lähestymistapaa. Soitin oululaisen Stachen biisin Game On vaimolleni lyhyissä pätkissä ja kirjoitin hänen ensireaktionsa ylös. En kertonut esittäjästä enkä biisistä mitään. Toimintamalli ei ole reiluin mahdollinen (ei musiikkia näin arvioida), mutta kokeillaan.

- Intro: Kuulostaa vähän lastenmusiikilta ja vähän siltä 60-luvun syntetisaattorihepulta (Walter Carlos toim. huom.), jota sää kuuntelit silloin joskus.

- Säkeistö: Taustakuoro ja puhelinsoundi kuulostavat tosi ysäriltä. Alkuun verrattuna ihan positiivista, että tää ei olekaan mitään lastenmusiikkia tai jotain omituista. Ei kuulosta silti kauhean kekseliäältä.

- Kertsi: Minusta tämä on vähän tylsä. Toisaalta kuuntelen tätä nyt ensimmäistä kertaa kymmenen sekunnin pätkissä, niin on vähän vaikea sanoa. Biisissä käytetään helppoja elementtejä.

- Yleisarvosana: Ehkä joku seiska. Jos tämä soisi jossain, en vaihtaisi radiokanavaa, mutta ei tästä kauhean suurta suosikkiakaan tule. (Kerron, että Stache on Oulusta.) Aaa, olisi pitänyt arvata. Olisin ehkä suhtautunut bändiin vähän positiivisemmin, jos olisin tiennyt sen olevan suomalainen. Vaikka ei kai sillä mitään merkitystä pitäisi olla. Voisin kyllä mennä katsomaan bändiä livenä, koska sen keikoilla saattaa olla hauska meininki. Tulee vähän Damn Seagulls mieleen.

Itse asiassa aika hyvä reaktio. Minä en pidä Game Onin kertsiä tylsänä, eivätkä tutut elementit musiikissa ole aikaisemminkaan itseäni häirinneet. Ns. paketti on Stachella hyvin kasassa. Soundien, soitannan ja tuotannon puolesta ei ole mitään valittamista, ja biisejäkin osataan kirjoittaa. Gorillaz-tyylinen laulusoundi tosin liippaa ehkä vähän turhan läheltä alkuperäistä.

Stache esiintyy viikon päästä Qstockin Rockpolis-lavalla ennen Satellite Storiesia. Mene toki katsomaan, jos olet paikkakunnalla.

Stache - Game On by Stache_band

Lisää Soundcloudissa ja Facebookissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...