-->

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

What in the hell happened? (vko 23)

No nyt! Viikkokatsaus, vaikkakin kolme päivää myöhässä. Tällä kertaa on tarjolla parodiaa, pituutta hyppäävä hipsteri, surkea Björk-teaseri, tykkiässä kesäbiisi, lihasta tehty laukku, Maccan surffivideo ja niin edelleen. Dig it!



- YleX järjesti hillittömän parodian 2000-luvun paras kotimainen livebändi-äänestys, jonka ilkeän huumorin terävä miekka viilsi kaikkia epäonnistuneita biisi-, albumi-, ja bändiäänestyksiä. YleXäläiset olivat ihan että hihihihihihiiiiiii, tehdään tällainen törkeä parodia epäonnistumisista, jossa jätetään tahallaan iso osa oikeasti hyvistä bändeistä pois, että hiihiihihiiiii, nyt kaikki näkee miten äänestyksiä ei tehdä, että hihihihiiiiii parodiaa.

Kaikki musiikkialan ammattilaiset ja musadiggarit olivat aluksi ihan että mitä saatanaa, että eihän täällä ole CMX:ää eikä PMMP:tä eikä Tehosekotinta eikä Flaming Sideburnsia eikä edes Eppu Normaalia, että mitäs perkelettä, että modernin suomirockin tärkein bändi ja 2000-luvun kotimaisen musiikin tärkein bändi ja yksi kaikkien aikojen kovimmista kotimaisista livebändeistä ja toinen kaikkien aikojen kovimmista livebändeistä ja suomirockin dinosaurus joo, mutta silti vuonna 2004 Ratinan stadion täyteen, että mikään muu kotimainen bändi ei ikinä pystyisi tohon, että mitä saatanaa. Ylexäläiset olivat ihan että hihiihihiiiiiii, tässä me nyt parodioidaan kaikkia surkeita äänestyksiä, että hämäykseksi ollaan otettu mukaan muutama hyväkin bändi, ettei bluffi paljastu, että hihihihiiiiii.

Kaikki entry levelin ja keskitason musiikinkuuntelijat olivat ihan että jaa kappas, joku äänestys, äänestetään, onkohan tässä mahdollisuus voittaa joku palkinto. Kaikki Stam1nan fanit olivat ihan että eiköhän me nyt oma bändi voittoon äänestetä.



- Pituushyppääjä Tommi Evilä avasi kisakautensa, ja Ilta-Sanomat oli ihan että TOMMI EVILÄSTÄ TULI HIPSTER - KATSO KUVA, että hahahahahaaaa Tommi, että sää oot hipster, että hipster on slangisana, joka kuvaa itseään jonkinlaisina edelläkävijöinä pitäviä nuoria kaupunkilaisia aikuisia, että Tommi sää oot jonkinlainen edelläkävijänä itseäsi pitävä nuori kaupunkilainen aikuinen.

Tommi Evilä oli ihan että tulinko mä johonkin naistenlehden haastatteluun, johon kaikki urheilutoimittajat olivat ihan että periaatteessa tulit joo, että me ollaan sydämessämme viihdetoimittajia, jotka tekee tätä vain rahasta.

Kaikki hipsterit olivat ihan että tosi hauskaa, että tehkää vain meistä pilaa, mutta ei se meitä satuta, että yes, we may be hidden by rags, but we have something they'll never have, että mää aion kyllä kirjoittaa tästä mun MacBook Prolla mun blogiin jotain, kunhan nyt ensin käyn hakemassa postista mun graafikkolasiflanellipaitaluomuruokaFlowlippupaketin.



- Björkin jostain multimedia-albumista julkaistiin joku teaseri, johon kaikki olivat aluksi että jee teaseri, mutta sitten kaikki olivat että perkele tässäkö se oli. Että jos ajatus siitä, että kaikki levyn kymmenen biisiä julkaistaan omana ohjelmanaan/appina ja tämä nyt teasaa sitä, niin ei hyvin mene Björk baby.

Björk oli ihan että whatevs, kyllä teitä kaikkia silti kiinnostaa.



- Timo T.A. Mikkonen teki ihanan kesävideon perheensä kanssa, ja sekä kyynisten nettispedeilijöiden että übercoolien hipsterihöpsöläisten sydämet sulivat. Kaikki olivat ihan että voi Timo Timo Timo sun kanssas, että höpsis kun teidän perhe onkin ihana, että tosi kiva toi sun Timo-paitas, että mistä ostit. Osa oli kuitenkin jopa aavistuksen verran epäileväinen, että uskotko Timo, että teidän perheenne jälkikasvu saa vielä joskus löytää edestään kaikki nämä videot, että ovatkohan pojat ihan yhtä ilomiellä sitten 15-18-vuotiaina vai onko olemassa sellainen pieni häviävä mahdollisuus, että jossain vaiheessa tulee metaforinen karhu vastaan?

Timo oli tähän ihan että pian taas toiveloma meillä eessä on, työtä kuukauteen eipä lain, johon kaikki olivat ihan että eikös se ollut niin, että teillä ei ole enää sen tosi-tv-sarjan jälkeen töitä ollenkaan?

Kaikki laulujen sanoittajat olivat ihan että mitä helvettiä ton kuu-ka-u-teen-sanan rytmityksen kanssa oikein tapahtuu?



- Hardrockbändien musiikkivideoilla esiintyneiden tyttöjen/naisten haastattelusta tuli nettihitti. Kaikki videon naiset olivat ihan että tää on tosi jännä työ ja mahdollisuus ja elämäntapa ja me rakastetaan musiikkia, että silloin kun bändin pojat on söpöjä niin todellakin irtoo, mutta silloin kun ne on ihan ällöjä niin saatana kun on kauheaa. Että on tosi siistiä saada kuvauspaikalla ilmaista ruokaa, vaikka ei me tietysti nyt syödä kovin paljoa, koska muuten me ei päästäis enää musiikkivideoille.



- Paul McCartney julkaisi noin 20 vuotta sitten tehdyn biisin Blue Sway, johon surf-henkinen filmintekijä Jack McCoy oli tehnyt älyttömän hienon videon. Kappale ja video ovat bonuksina eilen julkaistussa McCartney II -albumin uusintapainoksessa.

- Beirut julkaisi hienon biisi East Harlem, Lucifer Youth Foundation hienon video Dirt, Atlas Genius hyvän biisin Trojans, Best Coast uuden biisin ja videon Gone Again ja The Rapture todella hyvä biisin How Deep Is Your Love?

- Antti kävi Sauna Open Airissa fiilistelemässä muun muassa Helloweenia. Ketään ei mainittavasti kiinnostanut Antin tekemä postaus aiheesta.



- Joku oli tehnyt Chanelin käsilaukun BEEF JERKYSTÄ! Antti oli ihan että MÄÄ HALUAN SYÖDÄ TON!

Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!

2 kommenttia:

  1. "Tommi Evilä oli ihan että tulinko mä johonkin naistenlehden haastatteluun, johon kaikki urheilutoimittajat olivat ihan että periaatteessa tulit joo, että me ollaan sydämessämme viihdetoimittajia, jotka tekee tätä vain rahasta."

    Tähän kappaleeseen on kiteytetty koko suomalainen urheilujournalismi. Kiitos, Antti!

    VastaaPoista
  2. Joo hehheh. Pitää nyt puolustukseksi sanoa, että tunnen montakin erittäin ammattitaitoista ja asialleen omistautunutta urheilutoimittajaa. Mutta tiedän myös niitä muita.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...