-->

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Best Tracks of April

No nyt! Stopshakehoneygon huhtikuun parhaat biisit, kaksi kuukautta myöhässä. Eikä tässä vielä kaikki. Lupaan huomenna postata blogin toukokuun parhaat kappaleet ja käytännössä ottaa biisilistauksissa muut kiinni. Varsinkin, kun viikonloppuna ajattelin postata kesäkuun parhaat. Niin että jee jee jee, näillä kyllä pärjäilee!

Systeemit ovat samat kuin aikaisemmillakin kerroilla. Osa kappaleista on julkaistu huhtikuussa, osaan on tehty video kyseisen kuun aikana ja osa on huhtikuussa ilmestyneillä albumeilla. Biisin nimeä klikkaamalla pääsee alkuperäiseen postaukseen.

#14 Ganglians - Jungle
Eräänä aamuna päätimme samota metsässä. Poljimme pyörillämme metsään ja samosimme. Eräässä vaiheessa olimme hieman syvemmällä siimeksessä, toisessa vaiheessa hieman lähempänä Vaakkolampea. Ryteikössä Vaakkolammen rannalla, puistosta katsoen lammen toisella puolella, koimme elämämme suurimman järkytyksen ja pelästyksen. Muistan tapauksen aina.

Ganglians - Jungle by felixnicklas

#13 Danger Mouse & Daniele Luppi - Two Against One (feat. Jack White)
Sanoituksellis-asenteellisesti Two Against Onessa on jopa jotain sevennationarymaista, which I love. Jack Whiten lauluakin on hieno kuulla, itselleni pitkästä aikaa.

Danger Mouse & Daniele Luppi - Two Against One (Ft. Jack White) by MMMusic

#12 Radiohead - Supercollider
Lisää sydämentykytystä aiheutti Radioheadin ilmoitus, jonka mukaan osassa levyjä etiketit ovat keskenään väärin päin. Perfektionistit pohtivat yhä, raaskivatko he ottaa julkaisun pois kelmuista ja laskea sen keräilyllistä arvoa, vai jättävätkö he itselleen arvoitukseksi sen, omistavatko juuri he tuon keräilyllisesti arvokkaan virheellisen version. Että tämä on nyt julmaa uhkapeliä. Ne henkilöt, jotka eivät olleet koskaan tutustuneet keräilijöiden sielunmaisemaan olivat ihan että ookeeeeiiiiiiiiiiiii.....

Radiohead - Supercollider by ianbhoy

#11 The Morning Benders - Oh Annie
Oh Annie sopii oikein hyvin tähän nyt vallitsevaan väsyneeseen mutta positiivisesti voipuneeseen, vähäisen punaviinimäärän ja London Priden kyllästämään olotilaani. The Morning Bendersistä on tulossa yksi suosikkiorkesteristani.

Oh Annie by The Morning Benders

#10 The National - Exile Vilify
The National on tehnyt kappaleen videopeliin Portal 2. Exile Vilify on valssi, ja siinä vaiheessa kun tajuaa, että tämähän voisi olla Poets of the Fallin esittämä, on jo liian myöhäistä. Varsinkin, kun biisi on tasokas.


#9 Polarsets - Sunshine Eyes
Newcastlesta kotoisin oleva Polarsets kertoo edustamakseen genreksi Ibiza indien. Mikä tarkoittaa...niin... ..kuin..tuota noin.... tanssittavaa indietä. Tai ehkä tanssittavaa kesäistä indietä. Tai siis popmusiikkia.


#8 Pariisin Kevät & Miikka Koivisto - Tanssit läpi kaupungin
Amnesty julkaisi juuri ensimmäisen kappaleen 50-vuotisjuhlakokoelmaltaan. Siitä vastaavat Pariisin Kevään Arto Tuunela ja Disco Ensemblen Miikka Koivisto. Tanssit läpi kaupungin kuulostaa hauskalla tavalla kyseisten orkesterien yhdistelmältä.

Pariisin Kevät & Miikka Koivisto: Tanssit läpi kaupungin by Fullsteam

#7 22-Pistepirkko - Broken Toys
Nyt ei välttämättä ole muuta kuin se tyytyväisyyden sekainen huomio, että 22-Pistepirkko osaa yhä tehdä hienoja biisejä. Broken Toys on vähän niin kuin englanninkielinen indieversio jostain J. Karjalaisen kesäisestä rallista. Tai sitten asia on niin, että J. Karjalaisen rallit ovat suomenkielisiä popversioita 22-Pistepirkon kesäisistä kappaleista. Or something.

22-Pistepirkko - Broken Toys by Bone Voyage

#6 Saskatchewan - Dreamboat
Nyt on taas hyvä biisi, varsinkin jos pitää kaiuista ja kitaroista ja kaiuista ja kitaroista ja kaiuista ja kaiutetusta laulusta ja kitaroista ja melodioista ja kaiuista ja hyvistä biiseistä.

Dreamboat by Saskatchewan

#5 Gang Gang Dance - Mind Killa
En ole aivan varma siitäkään, ymmärränkö Gang Gang Dancen samalla tavalla kuin jotkut muut sen ymmärtävät. En luultavasti ole samalla kokeellisen elektromusiikin tasolla kuin asiaa koko tämän vuosituhannen harrastaneet ihmiset ovat. En tiedä, viitataanko siinä joihinkin elektronisen musiikin genreihin vai ei. En osaa yhdistää biittejä mihinkään aiemmin tehtyyn, enkä tiedä, ovatko ne uusia vai vanhoja. Sen tiedän, että Mind Killa on hillittömän hyvä.


#4 Processory - Nightfall
Nightfall on pakahduttavan melankolinen elektrotunnelmointi, jota Valurin surullinen ääni syventää eleettömästi. Pelkistetty soundimaailma ja rauhallisen rytmihäiriöinen beatti kuljettavat kappaletta kohti sen hidasta fade-outtia.You distroyed me at nightfall. Sydän on räjähtää.


#3 Hooray for Earth - True Loves
Tämä päivä ja luultavasti ensi viikkokin on pyhitetty True Lovesille. Biisi on sairaan kova, jopa pikkuriikkisen verran kaupallisessa mielessä.


#2 Cults - Abducted
Saa kuka tahansa sanoa mitä tahansa, mutta kyllä Cultsin toukokuussa ilmestyvä debyytti on oleva kova. Tähän saakka julkaistut biisit ovat joko hyviä tai loistavia, ja elleivät ne loput sitten ole ihan pelkkää saman toistoa, bändi kilpailee vahvasti vuoden kovimman debyytin tittelistä.Abducted on tykkiässä. Ihan sikatykkiässä. Ihan huge mega sika tykki ässä.

Abducted by cultscultscults

#1 Yournalist - Nigerian Girl
Jos jakaisin jotain Nyt lähtee tosin hyvin -palkintoja, turkulaisen Yournalistin Nigerian Girl saisi sellaisen. Tämä on hyvin soitettua, laulettua ja tuotettua, oikealla tavalla aurinkoista hyvän tuulen musiikkia. Tällaista ei tehdä Suomessa lainkaan tarpeeksi.

Yournalist - Nigerian Girl by drinktonightrecords

2 kommenttia:

  1. toinen aamutyöläinen ilmottautuu. piti vaan tulla antamaan respectiÄ sulle. löysin paikanpäälle kesän alussa ja oon onnistunu kerryttämään muhkean takamuksen musiikkimaulleni sun blogin avustuksella. niiku hyvässä merkityksessä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Sydäntä lämmittää tällainen palaute.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...