Soittolistojen tarpeellisuus radiossa

Soittolistat ovat pelastaneet suomalaisen radion. Joka väittää muuta on joko typerys tai valehtelija.

Aloitin eilen Facebook-keskustelun noilla kahdella lauseella. Ensimmäinen on mielestäni totta, jälkimmäinen perinteisen harkittua provokaatiota. Syyn julistukselleni antoi radiolegenda Jake Nyman, joka Studio55:n haastattelussa puolivakavissaan toivoi, että soittolistat kiellettäisiin lailla. Kommentti näytti avanneen niin paljon vanhoja haavoja ja lietsovan soittolistavastaista propagandaa, että katsoin tarpeelliseksi perustella, miksi soittolistat ovat välttämättömiä suomalaiselle radiolle.

Nyt puhutaan kaupallisesta radiosta, jonka on lähtökohtaisesti tuotettava voittoa ollakseen olemassa. Verorahoilla kustannettu radio toimii hieman eri logiikalla, mutta perusasiat pitävät kutinsa silläkin puolella. Lisäksi on olemassa kanavia, joita tehdään muista syistä kuin tarpeesta ansaita rahaa. Harrastuksekseen saa tietysti tehdä mitä ikinä haluaa, ja on loistavaa, että tällaisiakin toimijoita on olemassa. Ne eivät kuitenkaan kuulu tähän keskusteluun.

Miksi soittolistoja tarvitaan:

1. Radiokanavaa on vaikea saada taloudellisesti kannattavaksi, koska musiikin soittaminen ja työvoimakulut ovat kalliita. Myös Digitan tarjoama radioverkko on suht tyyris.

‎2. Radio tarvitsee tarpeeksi isot kuuntelijaluvut, jotta mainokset kävisivät kaupaksi. Lisäksi kuunteluaikojen tarvitsee olla tarpeeksi pitkät, jotta sanoma menisi perille. Radio kun on toistomedia.

‎3. Tällä hetkellä 4,6 miljoonaa suomalaista kuuntelee radiota viikottain ja 3,7 miljoonaa päivittäin. Hyvin rakennetuilla radiokanavilla menee myös taloudellisesti ihan mukavasti, mutta ala ei ole valtava rahasampo kenellekään. Suomalainen radio koki jo vuosia sitten samanlaisen rakennemuutoksen, jonka kourissa printtimedia parhaillaan on. Tästä johtuen kanavia tehdään verrattain pienellä määrällä ihmisiä, usein niin, että mediamyyjiä on enemmän kuin sisällöntuottajia.

4. Siihen nähden, että radion perusraaka-aineet ovat musiikki ja uutiset, tavalliset ihmiset eivät omista elämäänsä kummallekaan. Radiota ei tehdä musadiggareille tai uutisvirroissa uiskenteleville entusiasteille. Ihmiset toki suhtautuvat intohimoisesti musiikkiin - rakastavat tiettyjä artisteja ja biisejä, kuuntelevat levyjä ja käyvät keikoilla - mutta he eivät ole sitä samaa diggariporukkaa, johon itse kuulun.

‎5. Jos minunlaiseni fanaatikot päästettäisiin soittamaan suosikkilevyjään primetimessa, kuuntelijaluvut laskisivat. Minä voisin toki tehdä loisteliasta indieen (tai pariin muuhun genreen) keskittynyttä erikoisohjelmaa.

‎6. Soittolista ei ole itseisarvo. Sen voi tehdä surkeasti, kohtuullisen hyvin tai loistavasti.

7. Soittolista pitää aina rakentaa musiikkitutkimuksen kautta. Osaava musiikkipäällikkö tuntee yleisönsä, osaa testata oikeat kappaleet, osaa ottaa soittoon oikeat, ja mikä tärkeintä, osaa rakentaa yhteen soivan kokonaisuuden tutkimuksen kautta hyviksi todetuista biiseistä. Tämä ei tapahdu latomalla parhaat kappaleet peräkkäin, vaan prosessi on huomattavasi monisyisempi.

‎8. Soittolistan varsinainen lähde ei siis oikeasti ole musiikkipäällikkö, vaan radiota kuuntelevat ihmiset. Meidän kanavallamme niitä on miljoona. He eivät ole väärässä, koska he kuuntelevat kanavaamme.

9. Ihmiset eivät kyllästy radiossa soiviin kappaleisiin ollenkaan niin nopeasti kuin luulisi. Musiikkia testataan jatkuvasti, ja burnia eli kappaleen puhkipalamista seurataan hyvin tarkasti. Stairway to Heaven ei pala loppuun koskaan. Ikinä. Tuntematon potilas liisi kuin albatrossi koko vuoden. Rihannan Umbrellaa soitettiin tajuttoman paljon sen takia, että ihmiset yksinkertaisesti halusivat kuunnella sitä kuukausi toisensa perään. He eivät halunneet valita sen tilalle jotain huonompaa albumiraitaa.

‎10. Radio ei ole ykkösmedia musadiggareille. Netti on siihen verrattuna aivan ylivertainen ja muuttuu uusien sovellusten ja innovaatioiden (esim. turntable.fm) ansiosta yhä paremmaksi. Radio on suunnattu niille ihmisille, jotka eivät halua tuhlata aikaansa musiikin etsimiseen tai muiden ihmisten suosituksiin.

‎11. Soittolistat ovat mahdollistaneet nykyisen olotilan. Ilman niitä radio olisi näivettynyt pienen piirin temmellyskentäksi. Valtaosa ihmisistä kuuntelee radiota tehdessään jotain muuta: ajaessaan autoa, olleessaan töissä, puuhastellessaa kotona ja niin edelleen. Heillä ei ole halua syventyä yksittäisten musiikkitoimittajien suosikkibiiseihin. He tahtovat kuunnella omia suosikkejaan.

12. Jos radiokanavat ovat paskoja, se ei johdu niiden rakenteesta, puhuttiin sitten soittolistoista, aamuohjelmista, mainoksista, äänituotannoista tai persoonista. Se johtuu siitä, että tehtäviinsä palkatut ihmiset eivät osaa työtään. Tässä suhteessa monella suomalaisellakin kanavalla on parannettavaa.

Jatkoa seuraa, muun muassa diggariradion mahdollisuuksista, Yleisradion tehtävästä ja soittolistojen aikaansaamista ongelmista musiikkibisneksessä. Sillä niitäkin on.

Tough Twelve 2012 Playlist

Hei muuten joo! Tein Tough Twelve 2012 -listastani soittiksen, jotta bändien kuuntelu olisi helpompaa ja soljuvampaa. Tarjolla on kaikkiaan kaksikymmenkaksi biisiä loistavilta kotimaisilta yhtyeiltä. Ajatuksena oli laittaa kultakin orkesterilta mukaan kaksi biisiä, mutta Bendagramilta ja The Casbahilta on molemmilta vain yksi, koska Soundcloudissa ei ollut enempää. Mutta eiköhän näilläkin pärjätä.

Tein Tought Twelve 2012 a.k.a. Kaksitoista kovaa 2012 -listani pari viikkoa sitten ja ilokseni siitä tuli melko suosittu. Tarkoituksenani oli esitellä uusia kotimaisia akteja Bands to Watch -tyyliin. Uuden bändin raja meni siinä, onko yhtye julkaissut albumia vai ei. Alkuperäinen postaus bändikuvauksineen on tässä.

Tough Twelve 2012 Playlist
Aves - Sarah Sunk
Bendagram - Headlights
Big Wave Riders - Skate or Die
Black Twig - Death Scene
The Casbah - Chevy 59 (Ridin' With Da Hood Down)
Fotoshop - Speed vs Distance
Neufvoin - Polar Song
Paperfangs - Lifelong
Satellite Stories - Family
The Wha's - The Waste Land
Yournalist - Nigerian Girl
Zebra and Snake - Burden
Aves - Shoreline
Big Wave Riders - Behind These Walls
Black Twig - Lake Song
Fotoshop - Too Little, Too Late
Neufvoin - Drunken Captain
Paperfangs - Witches
Satellite Stories - Blame the Fireworks
The Wha's - As The Panic Grows
Yournalist - No Time to Kill You
Zebra and Snake - Empty Love Song

Suomessa tehdään nykyään parempaa musiikkia kuin koskaan.

Hey music blogger, kerro itsestäsi!

Viime aikoina monet musiikkiharrastukseni ulkopuoliset kiireet ovat johtaneet moniin musiikkiharrastustani tahmanneisiin asioihin. Aloitin uudet työt valtakunnallisella radiokanavalla syyskuun alussa, minkä jälkeen blogille on käynyt ns. meksikonpikajunamaisesti. I.e. ensin sen vauhti on hiljentynyt ja lopulta melkein pysähtynyt. Tai siltä se ainakin tuntuu.


En ole ehtinyt kuunnella viimeisen kolmen ja puolen kuukauden aikana ollenkaan niin paljon (indiehköä) musiikkia kuin aikaisemmin, en ole ollut niin cutting edge uuden musiikin suhteen kuin olin, en ole ehtinyt lukea edes kaikkein ilmeisimpiä aiheeseen liittyviä julkaisuja, enkä ole päivittänyt blogia läheskään päivittäin, vaikka esimerkiksi maaliskuussa tein hengästyttävät 68 postausta.

Tajusin tässä aamupäivällä, että lisäksi yksi seuraus ajankäyttöni leikkaamisesta on ollut se, etten ole lukenut samalla tavalla kotimaisia musiikkiblogeja kuin alkuvuodesta. En välttämättä ole edes huomannut kaikkia, puhumattakaan, että olisin käynyt kommentoimassa muiden kirjoituksia tai linkannut niihin. Lisäksi en ole päivittänyt Stopshakehoneygon blogrollia kuukausiin (oikealla alhaalla), mihin nyt vähintäänkin on saatava muutos.

Eli: Jos kirjoitat musiikkiblogia, kerro minulle siitä. Kirjoita kommenttikenttään blogin nimi ja laita linkki, kirjoita lyhyt kuvaus, kerro mitä musiikkia käsittelet, lähetä terveisiä, avaudu maailman pahuudesta, kerro mitä sait joululahjaksi, kerro mitä olisit halunnut saada, kehu itseäsi (sillä hyvä itsetunto on menestyksen alku), paljasta itsestäsi jotain henkilökohtaista (ei oo pakko), mainitse joku nolo bändi, josta olet pitänyt (ei oo pakko), kerro mitä tekisit, jos saisit tehdä ihan mitä tahansa (ei oo pakko) tai kirjoita jotain muuta (ei oo pakko). Tärkein juttu olisi kuitenkin linkki omaan blogiin.

Jos ajattelet juuri nyt, että en minä nyt oikein viitsi omaani mainostaa, niin höpsön töpsön. Kirjoita ja kerro. Ja jos et itse kirjoita blogia, mutta tiedät jonkin hyvän, niin siitäkin saa vinkata. Ajattelin myös, että olisi kiva, jos nykyiset & vanhatkin fellow bloggaajat kirjoittaisivat jotain itsestään. Ettei kommenttikenttä jäisi täysin tyhjäksi.

Jabadaba!

Join the caravan of love, baby!

Ajattelin, jotta että mikä olisi sellainen jouluinen laulu, joka ei ole korni, vastateesi, kulunut, rockistandardi, huumoriveto, surullinen rakkauslaulu, huono tai muuten mitäänsanomaton. Ajattelin The Housemartinsin The Caravan of Lovea. Minulle se ei ole mitään edellisistä, vaikka uskon, että joillekin se on kaikkia niistä.

The Housemartins julkaisi kappaleen jouluksi 1986. Alun perin sen oli vuotta aikaisemmin levyttänyt Isley-Jasper-Isley-niminen kokonpano, joka oli syntynyt Isley Brothersin hajotessa. Housemartinsin versiosta tuli verrattain suosittu varsinkin Briteissä, vaikka se ei ollutkaan julkaisuvuotensa jouluykkönen.

Jos pudottaa omasta The Caravan of Loven tulkinnastaan sen ilmeisen jumal'pyristelyn pois ja ajattelee ihan vain näitä tavallisia maallisia asioita, niin kyllä tällä mennään tämä joulu ja seuraava ja sitä seuraava. Niin kuin vaikka että se lopun He's coming -kohta ei tarkoita vapahtajaa, vaan sitä tyyppiä seurueesta, joka on suostunut pukeutumaan joulupukiksi. Ja että veljet ja siskot eivät ole uskonveljiä ja -sisaria, vaan ihan keitä tahansa. Tai ihan miten vain, kyllä se rakkauden sanoma kestää kulutusta muissakin muodoissa.

Point being, jouluisin on hyvä muistaa se, että on parempi olla rakastava typerys kuin vihaava typerys.



(Stopshakehoneygon Best of 2011 -listaukset teen ensi viikolla, kun minulla on loma ja kaikkea.)

Cats On Fire - My Sense Of Pride

No ohhoh. Jotenkin tosi yllättävä uusi biisi Cats On Firelta. Perinteisesti iskelmällinen, vähän niin kuin Cisse Häkkisen tulkitsema Hurriganes-veto yhdistettynä häivähdykseen Paratiisia, kuitenkin melankolisen brittipopin viitekehyksessä. Ja vielä onnistuen.

Solitin kiinnittämän Cats On Firen edellinen albumi Our Temperance Movement ilmestyi vuonna 2009, jolloin yhtye herätti jonkin verran huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kirjoittelu oli pääosin positiivista, osin jopa hurmioitunutta, joskin osa poppareista nurisi "jälleen yhdestä The Smiths -kopiosta". Itse olen aina pitänyt bändiä ensiluokkaisena tyylilajinsa edustajana, ja vaikka brittiläiset 80- ja 90-lukulaiset vaikutteet soivatkin Cats On Firen musiikissa, lopulta kysymys on siitä, osaako yhtye kirjoittaa hyviä kappaleita vai ei.

Cats On Fire osaa, ja My Sense Of Pride on siitä hyvä esimerkki.



Lataa biisi Soundcloudista.

Fotoshop - Don't Beat Me Up, It's Christmas

Jouluviikko ja kaikilla lämmin mieli. Ja Fotoshopilta chillwavesque joululaulu, vakavasti nimetty, kaikuisasti tuotettu. Jarno-Erik Faarinen kirjoitti bändin Facebook-sivulla yksiselitteisesti Song I made just for fun. Go, click and download, it's free! ja niin toki kannattaa tehdä. Tästä näin.

Aika hienoa, että Fotoshopin huvin vuoksi tekemä joululaulu on parempi kuin useiden bändien kuukausien työn tuloksena syntyneet viisut. Vaikka se ei bändin ikimuistoisin hetki olekaan.

Memoryhouse - The Kids Were Wrong

Nyt ymmärrän. Memoryhouse on vähän niin kuin Burning Hearts. Tai ei oo.

Sleigh Bells - Born To Lose

Joo-o, joo-o, uusi biisi Sleigh Bellsiltä. Niin kuin indie-cheerleader-hardrock-valssia. Sointukierto lähtee tosi whereismymindmaisesti ennen kuin bändi on huomannut, että hei, tämähän lähtee tosi whereismymindmaisesti, että viedään näitä sointuja jonnekin toisaalle, vaikka tänne ja sitten tohon, että kyllä tää vähän kummalta kuulostaa, mutta nyt ei ainakaan kukaan pirkkalalainen Pixies-fani pääse blogissaan kuittailemaan mistään whereismymindmaisuudesta.

Kaikkiaan Born To Lose rokkailee aika hyvin, vaikka näin ensireaktiona se ei tykkiässäkovalta vaikutakaan. Se ei tarjoa mainittavaa kehitystä Sleigh Bellsin edellisen albumin kappaleisiin nähden, mikä on ihan ok, periaatteessa, vaikka paikallaan pysyminen toki syökin forward momentumia aika lailla. Tätä pitää ehkä kuunnella positiivisissa fisu & gt + fisu & gt + fisu & gt -nousuissa.

Sleigh Bells uusi albumi Reign of Terror ilmestyy 14. helmikuuta.

Lana Del Rey - Born to Die (video)

[imagoanalyysi]
Lana Del Rey jatkaa vaikeassa asemassa olemistaan. Hän (tai hänen taustajoukkonsa päällikkö) ei näytä tietävän, pitäisikö hänen olla nykyisen indiesfäärin keskustassa rakastettavana/vihattavana, vai olisiko hänen parempi ryhtyä suosiolla täyspäiväiseksi valtavirta-artistiksi.

Born to Die on tästä hyvä esimerkki. Livenä roisisti laulettu Let me fuck you hard in the pouring rain, you like your girls insane on muuttunut huomattavasti kiltimpään muotoon Let me kiss you hard jne, biisin videossa Lana pupunen on rohkeahkosti mutta ei rohkeasti ilman paitaa, kaasuttaa rohkeahkosti mutta ei rohkeasti autolla, pussailee ja on lopussa vähän niin kuin verinen. Kaikessa ollaan pikkasen rankkoja, mutta ei liian. Hän kiroilee livekeikkojen välispiikeissä, mutta pysyttelee turvallisesti suitable for work -puolella virallisissa julkaisuissaan. Lana Del Rey on paikassa, jossa on pakko esittää pahaa tyttöä, vaikka hän oikeasti haluaisi olla sellainen.
[/imagoanalyysi]

Biisinä Born to Diessa on jonkin verran slow growerin vikaa. Alan tosin itsekin kääntyä samaan mielipiteeseen yleisen konsensuksen kanssa siitä, että jos laulajattaren albumi on tällaisia biisejä pullollaan, lopputulos saattaa olla turhan flegmaattinen köntsä.

Tough Twelve a.k.a. Kaksitoista kovaa 2012

Tässä idea, jota olin kypsytellyt jo aika kauan. Ehkä jostain elokuusta saakka. Stopshakehoneygon oma Tulevaisuuden tusina tai Sound of 2012 tai Bands to Watch tai vastaava. Omien mieltymysten mukaisesti, omista lähtökohdista, mutta kuitenkin mahdollisimman paljon totuutta kunnioittaen ja olemassa olevaa talenttia, potentiaalia ja aktiivisuutta huomioiden.

Tämänkaltaisissa listoissa on vaaransa, varsinkin silloin kun sellaisen tekee liian iso ja vaikutusvaltainen taho, esimerkiksi BBC. Muut mediat saattavat kokemattomuuttaan tuijottaa koko seuraavan vuoden kyseistä listausta, ilman tarvetta tai osaamista oman musiikillisen näkemyksen käyttöön. Jos halutaan olla ajassa kiinni ja esitellä jokin uusi & mielenkiintoinen bändi, googlataan BBC:n lista ja valitaan tikkaa heittämällä haastateltava. Ja siinä se.

Toisaalta taas, jos listaus on tehty ammattitaitoisesti, uusi musiikki saa ylimääräisen turboboostin, jonka vaikutus saattaa näkyä pieninä aaltoina myös valtavirtaisen musiikkikentän käytöksessä. Jotkut saattavat jopa innostua uusien artistien tarjoamasta soundista ja antaa innostuksen näkyä vaikkapa kulutustottumuksissaan.

Stopshakehoneygon 3000-3500 lukijasta valtaosa lienee jo käännynnäisiä, valmiiksi indiehköön musiikkiin vihkiytyneitä ihmisiä, jotka tietävät mitä blogista hakevat. Mutta heistäkään jotainen ei ole ns. heavy user, ja lienee jopa todennäköistä, että tälläkin listalla on yhtyeitä, joista osa ei ole koskaan kuullut.

Tought Twelve 2012 -listalla uuden bändin raja menee siinä, onko yhtye julkaissut albumia vai ei. Jotkut listan bändit ovat olleet olemassa jo vuosia, jotkut on perustettu vasta tänä vuonna ja jotkut ovat olleet tauolla mutta aktivoituneet kuluneiden kuukausien aikana. Järjestys on aakkosellinen.

AVES

Stereotype Helsingin kiinnittämä Aves julkaisi kesällä täysin varoittamatta kappaleen Shoreline, jonka valmis soundimaailma, utuisen kauniit äänitekstuurit ja rennon groovaavasti etenevä rytmi voittivat puolelleen chilliin ja lushiin waveen mieltyneet. Mysteerishenkisesti identiteettinsä salanneelta yhtyeeltä ilmestyi syksyn aikana kaksi muutakin täysosumaa, You, Lucid ja omaksi suosikikseni noussut Sarah Sunk. Aves esiintyi ensimmäistä kertaa livenä 3. joulukuuta Turussa Skinvalids! We Own The Night -illassa. Ensi vuoden julkaisuista ei ole vielä tietoa.

Aves Facebookissa, Bandcampissa ja Tumblrissa.




BENDAGRAM

Lauri Solinin ja Pekka Tynkkysen muodostama Bendagram on ehtinyt jo kerätä tietyn määrän kehuja tietyltä määrältä uutta musiikkia seuraavia ihmisiä. Monsters of Popissa Bendagram esiintyi lavapreesensinsä puolesta sisäänpäinkääntyneesti, mutta musiikillisesti hyvin itsevarmasti. Kaksikko tarjoili monipuolisen rytmeistä ja äänistä koostuneen coctailin, joka ei suoranaisesti temmannut mukaansa, mutta joka piti otteessaan intensiivisyytensä ja vaikeasti selitettävissä olevan jännitteensä ansiosta. Yhtyeen käyntikorttibiisi, loistava Headlights ei välttämätä vielä anna kokonaisvaltaista kuvaa yhtyeen musiikista. (edit. Headlights on poistettu Soundcloudista, tilalla on uusi kappale Windows.)

Bendagram Facebookissa ja Soundcloudissa.




BIG WAVE RIDERS

Digitaalisen debyytti-ep:nsä syyskuussa julkaissut Big Wave Riders on kuulunut blogin suosikkibändeihin jo yli vuoden. Ensi vuonna Solitin kautta virallisen ensimmäisen albuminsa julkaiseva helsinkiläisyhtye on luonut perinteisistä elementeistä ajanmukaisen yhdistelmän kitaravetoista indierockia, joka ei häviä ulkomaalaisille verrokeilleen. Bändillä on oma tunnistettava soundinsa, joka kuulostaa tutulta mutta ei kopioidulta. Keikoilla soitetut uusien biisien hiomattomat versiot antavat syyn odottaa todella kovaa debyyttiä, jolla bändin on mahdollista breikata myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Big Wave Riders Facebookissa, MySpacessa ja Solitin nettisivuilla.




BLACK TWIG

Jos kaikki maailman kitarabändit saisivat taottua instrumenteistaan samanlaisia ääniä kuin Black Twig, kenelläkään meistä ei olisi mitään hätää. Yhtye soittaa dynaamisesti, melodisesti, välillä todella rujosti ja suttuisesti, välillä helpottavan kevyesti ja puhtaasti. Reilu vuosi sitten ensimmäisen ep:nsä julkaissut kokoonpano aloitti improvisatorisena avaruusjamittelucombona, mutta on kehittynyt yhdeksi Suomen osaavimmista altsuorkestereista. Soliti julkaisee bändin debyyttialbumin Paper Trees 11. tammikuuta. Vuoden päästä kyseinen levy lienee monella best of 2012 -listalla.

Black Twig Facebookissa, internetzissä ja Solitin nettisivuilla.




THE CASBAH

Jälleen aktivoitunut The Casbah julkaisi vuonna 2009 Mach Schau -ep:n, joka sisälsi hyvin tehtyä, mutta vielä massasta erottumatonta indie-retrorockia. Yhtye keikkaili suht ahkerasti ja isohkolla profiililla, muun muassa Rubikin ja brittiläisen The Baddiesin lämppärinä. Jossain vaiheessa yhtyeen soundi näytti elektronisoituneen jonkin verran, mutta nyttemmin taas siirtyneen enemmän menneille vuosikymmenille. Yhtye kävi kesällä äänittämässä tulevaa ep:tään Berliinissä. Tuleva julkaisu näyttää, mihin kohtaan yhtyeen musiikilliset viisarit ovat asettuneet. Potentiaalia on vaikka millä mitalla. (edit. Chevy 59 (Ridin' With Da Hood Down) -demo on poistettu Soundcloudista, mutta tilalla on All Eyes Open ep:n hieno kappale Flowers.)

The Casbah Facebookissa ja MySpacessa.




FOTOSHOP

Fotoshop ehti jo julkaista loistavan debyyttialbuminsa Lifeforms, mutta there was no way on earth, että olisi pudottanut sen takia bändin ulos listaltani, varsinkin kun kysymys oli omasta jahkailustani. Jarno-Erik Faarisen yhtye tekee ajanmukaista, soundeiltaan ensiluokkaista säveltaidetta, jossa herkutellaan ennemminkin äänellisillä kuin melodiallisilla koukuilla. Fotoshopin musiikki ei muodikkuudestaan huolimatta kuulosta trendien perässä pyristelevältä hätäilyltä, vaan ennemminkin ajattomalta elektroniselta indiepopilta. Lisäksi Faarisen lauluääni on enemmän kuin miellyttävä. Lähitulevaisuudessa on odotettavissa muun muassa remix French Filmsin Convict-kappaleesta ja käsittääkseni lisää uutta omaa materiaalia.

Fotoshop Facebookissa , Youtubessa ja Bandcampissa.




NEUFVOIN

Vuonna 2007 Kuopiossa perustettu Neufvoin alkaa kuulua jo konkariluokan yhtyeisiin, ja onkin jopa yllättävää, että bändin debyyttialbumi ilmestyy vasta ensi vuonna. Ensimmäisten olemassaolovuosiensa aikana bändi keikkaili muun muassa Disco Ensemblen, Rubikin ja Magenta Skycoden kanssa. Yhtyeen molemmat ep:t, vuonna 2009 julkaistu Robokop ja viime vuonna ilmestynyt Fake Musket ovat valmiin ja oman äänensä löytäneen yhtyeen tuotoksia, joiden eeppisiin äänimaailmoihin on vaikea olla rakastumatta. Polar Song kuuluu genressään Suomen kaikkien aikojen hienoimpiin kappaleisiin, eikä keväällä julkaistavalta kokopitkältä ole syytä odottaa yhtään vähempää.

Neufvoin Facebookissa ja New Music Communityn nettisivuilla.




PAPERFANGS

Nykyään Helsingistä käsin vaikuttava Paperfangs julkaisi viime vuonna EarDrumsPopin kautta muutaman kappaleen ja herätti innostusta lukuisissa blogeissa. Tänä vuonna bändi on tehnyt ensimmäisen keikkansa, julkaissut hienoja videoita ja äänittänyt uutta musiikkia, josta joulukuun alussa julkaistu Lifelong on oivallinen näyte. Bändin yhteydessä on mainittu Radio Dept, Washed Out ja esimerkiksi Kraftwerk (no joo ok, minä olen maininnut), ja bändin oma genremääritelmä electrogaze pitää kutinsa mielikuvansa mukaisesti. Paperfangsin fyysinen ensijulkaisu, AAVVAV -kasetti ilmestyy lähiaikoina.

Paperfangs Facebookissa ja Tumblrissa.




SATELLITE STORIES

Satellite Stories on yksi niistä kotimaisista yhtyeistä, joilla on suuret mahdollisuudet breikata isosti Suomen rajojen ulkopuolella. Menestys Hype Machinessa, huomiointi We Are Huntedissa, sointi Jersey Shoressa ja valinta vuoden 2012 Tulevaisuuden tusinaan ovat toki jo itsessään selviä merkkejä tavanomaista suuremmasta pöhinästä, mutta erityisen hienoksi kiinnostuksen yhtyettä kohtaan tekee se, ettei bändi ratsasta minkään juuri nyt pinnalla olevan trendin harjalla. Se vain sattuu olemaan omassa indierockailussaan todella hyvä. Vaikutteiksi mainitut The Wombats, Vampire Weekend, Two Door Cinema Club ja Phoenix tarjoavat toki todella suuret saappaat, mutta en näe mitään syytä, miksi oululaisbändi ei pystyisi niitä täyttämään.

Satellite Stories Facebookissa ja internetzissä.




THE WHA'S

Tänä vuonna julkaisurintamalla hiljaa pysytellyt helsinkiläinen The Wha's oli yksi suurimmista kotimaisista suosikeistani vuonna 2010 kolmen kappaleen ansiosta. The Waste Landin, Pent-Up Boyn ja As the Panic Growsin kertosäkeet ovat tarttuvia, laulaja Johnny Gaspar osaa hommansa ja bändi soittaa hyvin. Marraskuussa Vimeoon uploadattujen videoiden perusteella yhtye on livetilanteessakin erinomainen. The Clashiin, The Smithsiin, The Libertinesiin ja The Strokesiin päin kallellaan olevan The Wha'sin musiikki ei ole maailman omaperäisintä, mutta energisyydessään ja kantaaottavuudessaan bändi on todella tuore tapaus.

The Wha's Facebookissa ja uusilla nettisivuilla.




YOURNALIST

Yournalistin huhtikuussa julkaistu Nigerian Girl potkaisi kovaa. Suoraan vuoden parhaiden joukkoon kurvannut biisi nosti bändin blogeihin, radioon ja rokkilehtiin, mistä seurauksena oli muun muassa valinta Tulevaisuuden tusinaan. Keväällä ilmestynyt Slippery and Infected -ep esitteli taidokkaan ja monipuolisen yhtyeen, joka oli täynnä nuorten miesten intoa. Yournalistin musiikillinen keskittymiskyky ei tosin ollut kovinta mahdollista luokkaa, ja välillä tuntui siltä kuin bändi singahtelisi modernista altsuilusta eteläisen indiepopin kautta kantrirockiin silkkaa energisyyttään. Yhtyeen debyyttialbumi on tekeillä.

Yournalist Facebookissa ja MySpacessa.



ZEBRA AND SNAKE

Zebra and Snake on kypsytellyt musiikillista ilmaisuaan kaikessa rauhassa, mikä on lopulta tuottanut tulosta, korkojen kanssa. Vuonna 2009 ilmestynyt The Colours oli vuoden parhaita kotimaisia kappaleita, yhtye valittiin Tulevaisuuden tusinaan, entusiastit kirjoittivat ja remixaajat remixasivat. Debyyttialbumin piti ilmestyä viime vuonna, mutta mitään ei tapahtunut. Oli uusi rumpali, oli uusia biisejä, oli video, oli uusia miksauksia, oli lisää uusia biisejä, oli kiertue OMD:n kanssa, oli vaikka mitä. Viimein syyskuussa yhtye kertoi solmineensa levytyssopimuksen brittiläisen 100% Recordsin kanssa, ja yhtyeen uudet, lopultakin lopullisen biisit Empty Love Song ja Burden kuulostivat taivaallisilta. Joskus perfektionismi kannattaa.

Zebra and Snake Facebookissa, Tumblrissa ja 100% Recordsin nettisivuilla.



Näiltä yhtyeiltä Stopshakehoneygo odottaa suuria. Helpommin kulutettava soittolista bändien musiikista on tässä.

AIR - Seven Stars ft. Victoria Legrand

Mielenkiintoiset feattaukset ovat menettäneet viimeisen parin vuoden aikana efektiään samalla tavalla kuin yllättävät cover-versiot, luonnollisista syistä. Niitä tehdään aika paljon ja yleensä ne ovat 90% toisen artistin tekeleitä, joissa toinen vain pistäytyy vähän laulaa luikauttamassa. Tai sitten musiikintekijät ovat vain päättäneet viinipöhnissään tehdä mitä tahansa yhteistä, vaikkapa Led Zeppelin -tulkintoja.

Airin uudessa Seven Stars -kappaleessa vierailee Beach Housesta tuttu Victoria Legrand, jonka panos ei ainakaan kuulosta kovin suurelta. Tulee vähän mieleen Paula Abdulin feattaus Shine 2009:n levyllä, meaning, pohjat internetzin ylitse toiseen studioon, laulusuoritus purkkiin, file takaisin ja siinä se. Siis ehkä, enhän minä tiedä asiasta, mutta siltä se vähän vaikuttaa.

Toki Seven Stars kuulostaa hyvältä orgaanisine äänimaailmoineen ja bauhausmaisine rumpukomppeineen. Uhkaavan rytmipohjan päälle soitettu kaikuisa Air-piano luo hienon kontrastin jyhkeälle tunnelmalle, ja ehkä Legrandin laulukin tuo kappaleeseen jotain muutakin kuin huomioarvon.

Airi uusi albumi Le Voyage Dans La Lune ilmestyy 6. helmikuuta.

Cloud Nothings - Stay Useless

Se on aika harva yhtye, joka onnistuu kääntymään näin hyvin indiehköstä lofi-rokkailusta puhdasverisen altsuväännön puolelle. Cloud Nothingsin aikaisemmat tuotokset olivat viimeistelemättömässä demomaisuudessaan ihastuttavia, mutta nyt, kuin taikaiskusta yhtyeestä on kuoriutunut tiukka ja jopa raivokas tekijä.

Steve Albinin tuottama albumi Attack on Memory ilmestyy 24. tammikuuta. Aikaisemmin levyltä on julkaistu hitaasti upeaan kliimaksiinsa kasvava No Future No Past.

Cloud Nothings - Stay Useless by StopStartMusic

Korallreven - As Young As Yesterday (video)

Ajattelin turvata selustani postaamalla edes jotain Korallrevenistä, vähintäänkin siksi, että As Young As Yesterday on vuoden parhaiden biisien ja Korallrevenin debyyttialbumi An Album By Korallreven vuoden parhaiden albumien joukossa.

Tässä on aika lailla kaikkea sellaista, jota nykymuotoiselta leijuvantyyppiseltä indiehköpopilta kaipaan. Utuisen kaikuista ääntä, hienoja tekstuureja, rauhaisaa mutta ei flegmaattista tunnelmaa, varovasti groovaavaa rytmittelyä ja toisteista laulua. Video on perus joo, mutta silti biisin tunnelmaan sopiva ja sitä kivasti tukeva.

Korallreven = Marcus Joons ja Daniel Tjäder. Daniel on u know myös Radio Deptissä. Acephalen sivuilta lisää.

Zebra and Snake - Burden

Jabadaba! Vihdoinkin nettitaajuuksille ui paljon odottamani kokonainen versio Zebra and Snaken biisistä Burden. Ja onneksi se on juuri niin tarttuva kuin lokakuussa ennakoin. Onneksi siinä mielessä, että kävin juuri äsken hammaslääkärillä, puolet päästäni on puudutusaineen vaikutuksen alaisena, puhuminen ei oikein suju, pöydällä on särkylääkkeitä joita tulen tarvitsemaan ensi yönä ja kaipaan superisti jotain mieltä piristävää & mielihyväkeskusta stimuloivaa populaarikulttuurista sisältöä.

Kirjoitin teaserin perusteella kappaleen kuulostavan siltä, että Zebra and Snake olisi saanut aikaiseksi tarttuvimman ja kaupallisimmalta kuulostavan kappaleensa ja niin se taitaa olla. Tarttuvan kertsin lisäksi mieleen painuu pari jännää sovituksellis-tuotannollista ratkaisua, päällimmäisinä 2 min 45 sek kohdalla starttaava loppusäkenöinti ja säkeistön hauska sointurakenne.

Zebra and Snake on yksi niistä orkestereista, joilta odotan isoja ensi vuonna. Yhtye on tällä hetkellä kiertueella Aasiassa (orkesteri on jo soittanut Jakartassa ja Bankokissa, ja sen on määrä esiintyä vielä Singaporessa ja Hong Kongissa -> kuulostaa elämykselliseltä), levy-yhtiö on viimein löytynyt, soundi hakenut uomansa, miehistö täydentynyt ja niin edelleen.

Loistavaa.

Burden by Zebra and Snake

Paperfangs - Lifelong

Paperfangs on muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen back back back! Ja vielä olemassaolonsa parhaalla biisillä. Oikein hyvä.

Lifelongissa yhtye on siirtynyt äänellisessä ilmaisussaan professionaalimpaan suuntaan, vähän kauemmaksi esimerkiksi Krafwerkista ja vähän lähemmäksi esimerkiksi Radio Deptiä. Erityisesti biisin efektoitu sample (jonka alkuperää en pysty paikantamaan) kuulostaa oikein hyvältä, jopa sillä tavalla, että senkaltaisten osasten toivoisi olevan pysyvä elementti Paperfangsin musiikissa. Kappaleen toisteinen punchline You said lifelong / is it still on ui sekin oivallisesti tajuntaan.

Paperfangsin virallinen ensijulkaisu, AAVVAV -kasetti ilmestyy lähiaikoina.

Lifelong by Paperfangs

Satellite Stories - Blame the Fireworks

Maanantaiaamua ilahduttamaan saapuu oululaisen Satellite Storiesin uusi biisi Blame the Fireworks. Meno on samalla tavalla pirteää kuin yhtyeen aikaisemmillakin tuotoksilla - rytmikästä, tanssittavaa, tarttuvaa, energistä mutta ei hillittömästi paahtavaa. ja erinomaisesti soitettua ja laulettua.

Satellite Stories on yksi niistä kotimaisista yhtyeistä, joilla on suuret mahdollisuudet breikata ns. isosti Suomen rajojen ulkopuolella. Menestys Hype Machinessa, huomiointi We Are Huntedissa, sointi Jersey Shoressa ja valinta vuoden 2012 Tulevaisuuden tusinaan ovat toki jo itsessään selviä merkkejä tavanomaista suuremmasta pöhinästä, mutta erityisen hienoksi kiinnostuksen yhtyettä kohtaan tekee se, ettei Satellite Stories ratsasta minkään juuri nyt pinnalla olevan trendin harjalla. Bändi vain sattuu olemaan omassa indierockailussaan todella hyvä.

Yhtyeen nettisivuilta lisää kaikkea.

Satellite Stories - Blame the Fireworks by satellitestories

Chairlift - Met Before

Okei joo. Nyt osutaan. Keskelle ja lujaa. Todella lujaa. Tykkiässästi lujaa. Hienoa, että vielä loppuvuodestakin julkaistaan maailman parhaita biisejä.

Pitchfork valitsi aikaisemmin tällä viikolla Chairliftin Met Beforen parhaaksi uudeksi musiikiksi ja kehui brooklyniläisbändin isoa soundia ja joka levelin onnistumista. Biisi lähtee vielä aika perusmenolla liikkelle, mutta viimeistään ensimmäinen kertsin paukahtahtaessa ilmoille sydän alkaa herätä. Ja jos ei ole myyty viimeistään siinä vaiheessa, kun Caroline Pleasen ääni viimeisessä kertosäkeessä hieman särkyy, vika on kuuntelijassa, ei esittäjässä.

Chairliftin albumi Something ilmestyy 23. tammikuuta Young Turksin kautta. Se on oleva alkuvuoden isoja julkaisuja.

Met Before by Chairlift

Lana Del Reyn uusi biisi ja hypekoneiston argumenttikaava

Tapahtuu seuraavaa:

1. Jossain julkaistaan poikkeuksellinen biisi, jossa on paljon tuttua ja turvallista, mutta silti jotain tenhoavaa poikkeuksellisuutta, jota on vaikea kuvailla sanoin. Kuuntelijoiden vatsanpohjaa alkaa kihelmöidä, heidän aivonsa alkavat vapauttaa dopamiinia ja he haluavat kuunnella biisiä tuntikausia.

2. Ihmiset alkavat puhua. Innostuneimmat puhuvat ensimmäisinä, koska ne, jotka eivät tunteneet koskettuvansa kappaleesta, ovat unohtaneet sen olemassaolon.

3. Jos biisissä on liikaa valtavirran peruselementeistä poikkeavia ominaisuuksia (soundi, rakenne, jossain määrin rytmiikka tai sanoitus), siitä ei koskaan tule tarpeeksi tunnettua ja se saa olla rauhassa.

4. Paitsi jos bändi on jo niin suuri, että sen kokeellisemmistakin kappaleista tulee verrattain suosittuja.

5. Jos taas kappale kuulostaa tarpeeksi paljon samalta kuin tuhannet muut laulut sitä ennen, se alkaa soida paikassa jos toisessakin.

6. Ne henkilöt, jotka eivät pitäneet biisistä, alkavat paitsi kyllästyä siihen ja sen hehkuttamiseen, myös turhautua, koska he epäilevät itsessään olevan jotain vikaa. He miettivät, miksi he eivät kosketu samalla tavalla kuin muut ja alkavat uskoa sen johtuvan ennemminkin kappaleesta ja sen hehkuttajista kuin heidän oman musiikillisen sivistyksensä ohuudesta.

7. Vihaajat alkavat purkaa turhautumistaan Facebookissa, kolumneissa, blogikirjoituksissa, baarikeskusteluissa, levyarvioissa, seminaareissa, paraateissa, kodeissa, klubeissa, pubeissa, junissa ja unissa.

8. Vasta-argumenteissa vedotaan seuraaviin asioihin: autenttisuuden puute, tuotteistaminen, muualta kopioidut maneerit, muualta kopioidut sanat, muualta kopioitu melodia, artistin aikaisemmin tekemät paskat tuotokset, musiikkikirjoittajien sopulimainen toistensa kopioiminen, yleinen hypen perässä juokseminen, ulkomusiikilliset seikat (ulkonäkö, yksityiselämä, lausunnot haastatteluissa, videon viraalisuus), oikeassa paikassa sattumalta oleminen, muun maailman hulluksi tuleminen, valtavirtaisuus, surkeus, mitäänsanomattomuus, tavanomaisuus, värittömyys, radiomaisuus. Suosittu keino on myös väittää, että jokin tietty media haluaa nostaa artistin suosituksi voidakseen muutaman kuukauden päästä teurastaa sen.

9. Kappaleesta aluksi pitäneet alkavat argumentoida vastaan leimaamalla vihaajat vihaajiksi, backlashereiksi, vasta-alkajiksi, 2nd levellereiksi, näkemyksettömiksi ilonpilaajiksi, onnettomiksi vastarannankiiskiksi, kriitikoiksi, mielipidekirjoittajiksi, vanhoiksi jääriksi, entry level snobeiksi, ylimielisiksi hipstereiksi tai saatanan idiooteiksi. Tässä vaiheessa ei ole tapana käyttää musiikkiin liittyviä argumentteja, vaan iskeä suoraan kiinni toisten henkilökohtaiseen olemukseen. Jotkut yrittävät taistella vihaajia vastaan ylianalysoimalla ja yliteoretisoimalla kappaleen, mutta heidät vaietaan kuoliaiksi.

10. Vihaajat alkavat käyttää samoja aseita ja leimaavat rakastajat kutakuinkin samoihin ihmisryhmiin kuuluviksi kuin heidät aikaisemmin leimattiin. Suosituin keino on kutsua hehkuttajia hypettäjiksi tai seuraajiksi ja vihjata heidän kopioineen mielipiteensä joltain arvovaltaiselta musiikkimedialta. Tässä vaiheessa kukaan ei enää puhu mitään itse musiikista.

11. Molemmat osapuolet huomaavat keskustelun jumiutuneen paikalleen. Alkaa kuumeinen odotus artistin seuraavaa kappaletta koskien. Vihaajat ovat huomattavasti vahvemmassa asemassa kuin rakastajat, sillä edellistä biisiä kehuneet pelkäävät kuollakseen, että seuraava biisi on paska, kun taas vihaajat toivovat, että se on paska.

12. Kun seuraava kappale ilmestyy, se ei juuri koskaan ole parempi kuin sitä edeltänyt, koko keskustelun aloittanut teos. Seuraavassa biisissä ei enää ole samaa yllätyksellisyyttä, tuoreutta, vaikeasti määriteltävää tenhoa ja lupausta paremmasta tulevaisuudesta. Se on vain biisi, joko hyvä, ok, keskinkertainen tai heikko. Rakastajat voivat toivoa tässä taistelussa vain torjuntavoittoa, katkeraa tasapeliä tai nöyryyttävää tappiota.

13. Keskustelun jännite saattaa pikku hiljaa purkautua, mutta todennäköisempää on, että debatti jatkuu ensimmäiseen albumiin saakka. Koska kokonaisen levyn tekeminen on huomattavasti vaikeampaa kuin yksittäisen biisin, albumi ei vastaa koskaan odotuksia. Vihaajat voittavat taistelun, mutta sota jatkuu.

-

Uskon, ettei Lana Del Rey enää koskaan tee yhtä hyvää kappaletta kuin mitä Video Games oli. Biisi on niin käsittämättömän onnistunut, ettei sellaisia osu vuoteen kuin muutama, ja vain hyvin harvoin yhden artistin kohdalle enemmän kuin yksi. Silti uskon neidon tekevän tulevaisuudessa paljon kuunteluun kelpaavaa musiikkia - hyviä biisejä, kelpo levyjä, mielenkiintoisia remixejä. Ihastuttavia livekeikkoja, kauniita promokuvia ja pikkutuhmia lauseita.

Born To Die soi Antin taloudessa ainakin seuraavat päivät.

The Killers - Cowboys' Christmas Ball (video)

Jotkut ehkä muistavat viime vuoden joulukuun, kun sekä Coldplay että Killers julkaisivat omat joululaulunsa ja Killers jäi niin alakynteen, että jopa hieman kävi sääliksi. Jo tuolloin lasvegalaispoppoo kertoi ajatuksenaan olevan perinteen aloittaminen. Ja tuosta perinteestä saamme kuulla jatkoa nyt.

Tänä jouluna Killers on päättänyt, että jumalauta, nyt vedetään sen sorttinen humppa, ettei kukaan, I MEAN KUKAAN, tee samanlaista. Cowboyish joulutarina, jolkottava komppi, hauska video, hihkuttavat taustakuorot, tarttuva kertsi ja alun ei-saatana-miks-ne-on-tehnyt-tällaisen jälkeen puolellensa voittava yleisfiilis. Ja robotti musiikkivideossa!

Onhan tämä siis kauhea, mutta hyvällä ja rakastavalla tavalla kauhea.

Still Corners - Into The Trees (video)

Suunnitelmissa oli julkaista tänään Stopshakehoneygon oma Tough Ten 2012 -lista. Olisin esitellyt siinä kymmenen sellaista suosikkibändiäni, joista odotan ensi vuonna tulevan merkittäviä tekijöitä. Uusia bändejä, tai uusia siinä mielessä, että ensialbumia ei niistä ole julkaissut yksikään, vaikka vuosia ja kilometrejäkin saattaa takana olla.

Mutta kun sen tekeminen hyvin on suhteellisen työlästä, en saanut listaani valmiiksi. Bändit on toki valittu jo kauan sitten, mutta muuten homma on kesken. Joten ei kai tässä sitten sen kummempaa, turvaudutaan Still Cornersin uuteen musiikkivideoon. Into The Trees ei biisinä ole välttämättä vuoden parhaita, tai edes bändin parhaita, mutta video on aaltoilevassa blurrailussaan kaunis. Joskaan ei kovin omaperäinen.

Mutta omaperäisyys on muutenkin vähän yliarvostettua, koska ei kukaan ole oikeasti omaperäinen, kyse on joka kerta vain arvostelijan oman musiikillisen sivistyksen syvyydestä.

Friends - I'm His Girl

Tähän on tultu. Antti on ollut kaksi kuukautta uudessa työssä kovalla sykkeellä, kovalla vännöllä, kovilla työtunneilla ja kovalla motivaatiolla, mikä on johtanut väkisinkin blogin pienoiseen säästöliekittämiseen. Että eipä silti, kyllä nämä vuosilistaukset ja sen sellaiset saan tehtyä, aika kattavastikin, mutta kun uusien bändien bongaukseen on huomattavasti vähemmän aikaa käytettävänä, moni oiva kokoonpano menee sivu suun.

Niin kuin vaikka lukuisten blogien suosikkipumppu Friends, jota kuuntelin ensimmäistä kertaa vasta tänään, ainakin muistaakseni, kun Hietalan Antti postasi I'm His Girlin facebokkeensa.

Tiedonhakumielessä ärsyttävästi nimetty Friends on yhtä kuin laulaja Samantha Urbani, basisti-perkussionisti Lesley Hann, kitaristi-kiipparisti Nikki Shapiro, basisti-kiipparisti Matthew Molnar ja rumpuloija Oliver Duncan. Tyttövetoisesti ja tyylitietoisesti Brooklynistä. I'm His Girl ilmestyi kuukausi sitten singlenä. Lucky Numbers julkaisi.

Kiilannee vuoden top100-biisien joukkoon.

The New Tigers - Toffee/Chocolate

No nyt ja tässä ja tänään! Kaksi uutta biisiä The New Tigersilta, niin kuin yhtye itse ja levy-yhtiö Soliti eilen lupailivat. Kappaleiden saatetekstissä kerrotaan seuraavaa:

As if by magic, two new The New Tigers tracks have been found in the cupboard. Outtakes from the bands self titled debut album, enjoy the tasty Toffee (available to download) and stream the melt your hearts instrumental of Chocolate.

Toffee on The New Tigersia surisevimmillaan, Chocolate taas maalailee rauhallisemmin. Bändin kovasta tasosta kertoo jotain se, että kumpikaan kappaleista ei kuulosta varsinaiselta ylijäämäpalalta, vaan molemmat olisivat sopineet oikein hyvin yhtyeen loistavalle debyytille.

Ja tuo kansikuva on kökössä inkkarimaisuudessaan paitsi älytön myös aika mieleenpainuva.

The New Tigers : Toffee/Chocolate by Soliti

The New Duncan Imperials - Lenkkimakkaraa!

Aikaisemmin tänään päivällä Zebra and Snake postasi Facebookiin seuraavan kysymyksen.

Ok friends, let's get wild! Where can a decent man buy himself a decent pair of ZEBRA print pants/jeans? Any ideas?

Mieleen tuli heti The New Duncan Imperials. Ja 90-luku. Ja Gaga Goodies. Ja Miettinen. Ja hassuttelu. Ja seepra-asut. Ja hölmöily. Ja ystäväni Anssin kommentti, kun soitin hänelle kappaletta Lenkkimakkaraa!.

Niin et kai sää oikeasti pidä tästä?

High Highs - Flowers Bloom (video)

Olen joitakin kertoja aikaisemminkin kirjoittanut australialaisesta (mutta nykyään New Yorkista käsin operoivasta) High Highsista, ja joka kerta postaus on käsitellyt jotain ihan muuta kuin bändiä tai sen musiikkia. Niin että nyt että siis lyhyesti perussetti että jotain yhtyeestäkin että.

High Highsiin kuuluu kolme henkilöä, Jack Milas, Oli Chang ja Zachary Lipkins. He kertovat vaikuttajakseen hiljaisuuden, mikä on hyvin josephhaydnmaista, mutta muuten pääpiirteiltään sympaattista. Yhtyeen High Highs -ep ilmestyi tiistaina Small Platesin kautta. Levyllä on neljä biisiä, muun muassa hypnoottisen kauniit Flowers Bloom ja Horses, joiden tahdissa fiilistelin petäjän kokoisessa univajeessani viime talvena. Ep on julkaistu 10-tuumaisena, Soundcloudina ja Bandcampina.

Aikaisemmin tällä viikolla High Highs oli esiintymässä Lontoossa ja muun muassa The Sunday Times huomioi orkesterin Breaking Act -palstallaan. Myös esimerkiksi Pitchfork ja NPR ovat kirjoittaneet bändistä. Kotimaisista tekijöistä innostustaan on Stopshakehoneygon lisäksi tuonut julki ainakin Slow Shown Juhani. Jutuissa käytetään usein sanoja ilmavuus, kauneus, unelmallisuus, harmonia, surumielisyys ja omistautuminen.

Flowers Bloomin video ei tarjoa sisällöllisesti paljoa, mutta se sopii biisin tunnelmaan.

Regina - Ui mun luo

Reginan hirvittävän hyvältä Soita mulle -levyltä on nostettu nettijulkaisuun uusi kappale Ui mun luo. Ilmestyttäjänä on Line of Best Fit -sivusto. Kaikki kaikkien ylistykseen taipuvaiset sanat Reginasta pitävät pääosin paikkansa, joten turhapa tässä on sen enempää julistaa.

Olisi muuten aika komeaa, jos Regina julkaisisi livelevyn, sen verran hienosti uudet ja vanhat kappaleet elävässä muodossa ovat tänä vuonna toimineet. Yhtye on mahdollista nähdä tämän vuoden puolella vielä kolmella keikalla.

24.11. Bar Kino, Pori
25.11. Klubi, Turku
26.11. YO-Talo, Tampere

Regina - Ui Mun Luo by The Line Of Best Fit

The Vaccines - Tiger Blood (video)

The Vaccinesin uudehko kappale Tiger Blood ei ole muuttunut yhtään huonommaksi tai paremmaksi kuluneiden viikojen aikana. Nyt siihen on tehty video, joka on samalla tavalla hyvä ja keskitasoa kuin itse kappalekin.

Yhtyeen tupla-A-puolisingle Wetsuit / Tiger Blood ilmestyy 4. joulukuuta. Kuten kuukausi sitten oli puhe, biisin on tuottanut The Strokesista tuttu kitaroija Albert Hammond Jr. Videosta vastaavat ohjaaja Ollie Murray ja kameristit Vanessa Whyte, Toby Ross-Southall sekä yhtye itse. Keikalla ollaan ja kiertueella ja vapaalla. Perus, mutta ihan kivasti perus.

Kaikkinensa The Vaccines osaa tekemänsä homman oikein hyvin. Orkesterin kappaleet ovat helposti sisäistettäviä, stomppaavasti rullaavia indierockpaloja, joita kuuntelee enemmän kuin mielikseen pieninä annoksina. Huonona puolena on se, että nyt kun potentiaali on käytössä ja forward momentum laskussa, bändin pitäisi tehdä jotain mielenkiintoisempaa ollakseen myös ensi vuonna hot & relevant.

Ehkä niin ei käy, mutta kuten Brian Epstein joskus sanoi, the next good song is always the next big thing. Eli kai näilläkin pärjää.

K-X-P - Easy (video)

Nyttemmin jo Pitchforkin ja NME:n noteeraamalta K-X-P:ltä ilmestyi reilu viikko sitten musiikkivideo syyskuun alussa julkaistusta kappaleesta Easy (Infinity Waits). Videon lisäksi 14. marraskuuta julkaistiin kolmen biisin Easy EP niin fyysisenä kuin netillisenäkin versiona. Koko ep on kuunneltavissa Soundcloudissa ja syyskuinen hehkutukseni levyn nimikappaleesta luettavissa täällä.

Videon toteutuksesta vastaa Koja eli Tobias Eiving ja Ulrika Axen. He tekevät musiikkivideoiden lisäksi lyhytelokuvia ja mainoksia, ja heidän asiakkaitaan ovat olleet esimerkiksi Mika Touring, Polydor, V&A, Fake DIY ja Body Shop. Alun perin kaksikko on kotoisin Ruotsista, mutta nykyään he vaikuttavat Lontoosta käsin.

Jos K-X-P ei ole entuudestaan tuttu, mainittakoon, että kyseessä on krautistista elektrorockia soittava suomalainen supergroup, johon kuuluvat Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen sekä vuorottelevat rumpalit Anssi Nykänen ja Tomi Leppänen. Yhtye julkaisi reilu vuosi sitten debyyttialbuminsa K-X-P.

Easy EP:n on julkaissut Manchesterista kotoisin oleva Melodic.

Black Twig - Death Scene

Mieleeni alkaa yhä varmemmin sementoitua se universaalisti paikkansa pitävä totuus, että Suomessa tehdään tällä hetkellä parempaa musiikkia kuin on koskaan tehty. Kotimaisilla bändeillä oli vuosikymmenten ajan kiusallisena tapana tulla vuosi pari trendien perässä, soundata halvalta tai jopa nololta tai vääristää alkuperäiset vaikutteet vähän hassuihin slaavilaisiin muotoihin. Jos onnistuttiin, se tehtiin joko kokeellisen ja äkkiväärän tai raskaan ja metallisen ilmaisun kautta. Ehkä paria legendaarista poikkeusta lukuunottamatta.

Vuonna 2011 ei ole ollut sellaista kuukautta, jonka aikana jokin kotimainen yhtye ei olisi tarjonnut tajuttoman upeaa säveltaidetta, niin biisien, tuotannon, soittamisen, tyylikkyyden, ajankohtaisuuden tai ajattomuuden puolesta. Black Twig nousi lokakuussa ns. suurten lupausten joukkoon kappaleellaan Lake Song, ja Death Scene jatkaa samalla linjalla, tosin aavistuksen tarttuvammin ja tanssittavammin. 90-luvulle nyökkäävät pörpötyskitarat, kepeä melodiankuljetus ja rento laulu nostavat kappaleen samalle tasolle vaikkapa Yuckin tai The New Tigersin oivimpien hetkien kanssa.

Soliti julkaisee Black Twigin debyyttialbumin Paper Trees 11. tammikuuta. Vuoden päästä kyseinen levy lienee monella best of 2012 -listalla.

Black Twig : Death Scene by Soliti

Fotoshop - Lifeforms (full album)

Stopshakehoneygon loppuvuoden odotetuin kotimainen albumi julkaistiin juuri. Fotoshop, Lifeforms, debyytti, electro, indie, shoegaze, chillwave, korkeat odotukset, lunastetut odotukset, ei yksi yhteen missään genressä, jopa postmodernisti sieltä ja täältä vaikutteita noukkiva, soundillisesti uskomattoman valmis, tarpeeksi analoginen, tarpeeksi moderni, ajassa kiinni mutta ei ärsyttävästi trendwagonin perälaudassa roikkuva. Antti täynnä innostusta.

Too Little, Too Laten ja Speed vs. Distancen erinomaisuutta tuli hehkutettua jo aiemmin, Summer ihastuttaa yllätyksellisellä lead-soundillaan, Safe in Soundin startti kahden minuutin kohdalla toimii kuin unelma, jossain vaiheessa alan tajuta Fotoshopin vaikutelistassa mainitut Sigur Rosin ja Sneaker Pimpsin (toisen äänellisten, toisen rytmillisten elementtien kautta), The Door ja Release yhdistävät onnistuneesti puhutun säkeistön kauniisti rakennettuun kertosäkeen melodiaan, Becoming Zen kasvaa minuutin mittaisen intronsa jälkeen albumin hienoimmaksi hetkeksi ja My Own Tree johdattaa scifistisen majesteetillisesti albumin sen päätöskappaleeseen Before After, jonka kaukuisa laulu, toisteinen tomtom-komppi ja hiljalleen kasvava sovitus päättävät Lifeformsin upeasti.

Fotoshop, eli Jarno-Erik Faarinen, on julkaissut 10/10 debyytin, joka nousee lajissaan samalle tasolle The New Tigersin ja French Filmsin aikaisemmin tänä vuonna ilmestyneiden ensilevyjen kanssa. Odotan suurella mielenkiinnolla, minkälaiseksi kuuntelukokemus tulevien viikkojen aikana muuttuu, mutta näin ensireaktiona ei voi kuin ihastella albumin liki täydellistä olemusta.

Olen mykistynyt tämän hienouden edessä.

MGMT - All We Ever Wanted Was Everything (Animated Late Night Tales video)

Heijaa ruusut tulipunaiset, miten nettiasiat suorittavatkaan itseään! Ensin julkaistaan video, johon kymmenet blogit linkkaavat tai jonka upottavat, sitten poistetaan kyseinen video ja jätetään kaikki MGMT:n Bauhaus-coveria himoitsevat indiepolot nuolemaan kohmeisia näppejään.

Mutta sitten.....apuun syöksyy nöyrin palvelijanne Antti! Antti etsii netistä sieltä, etsii täältä, etsii tuolta. Käy läpi erinäisiä paikkoja. Tuhlaa rauhallisesta lauantai-illastaan kymmeniä ja taas kymmeniä sekunteja. Ja löytää videon uudelleen! Jabadaba!

Vaikka video onkin uusi, versio Bauhausin All We Ever Wanted Was Everythingistä ei ole aivan tuore, ja itsekin kirjoitin siitä pari kuukautta sitten. Oikein onnistunut se on ja kuulostaa todella hienolta vielä viikkojenkin kuuntelun jälkeen. Muutenkin yhtye on tänä vuonna kunnostautunut tyylikkäiden lainapalojen versioijana. Jotkut saattavat muistaa alkuvuodesta Daytrotter-sessioissa esitetyn The Cleaners from Venus -coverin Only a Shadow tai ehkä Jimmy Fallonissa tulkitun Pink Floyd -lainan Lucifer Sam.

Tämä on tosi hyvä. Jopa niin, että vähän harmittaa kun se ei ole MGMT:n oma.

MGMT - All We Ever Wanted Was Everything from oneedo on Vimeo.

Indians - New

Whoaaa nyt taas. Kaiken muun hösellyksen ja häsellyksen keskellä on aika vaikea keskittyä ohi kiitäviin hetkiin tai rauhoittua hienojen asioiden äärellä. Mutta nyt kannattaa.

Indiansin Magic Kids oli yksi alkuvuoden suurimmista suosikeistani, vaikka se jäikin pienelle huomiolle ns. kaikkialla muualla. Indiansin niukkaakin niukempi tiedotuspolitiikka ei tässä tapauksessa nostanut yhtyeen (tai henkilön) kiinnostavuustasoa, vaan ennemminkin hautasi bändin internetin miljoonien sivujen alle. Indiansista on tiedossa kaksi faktaa - kotikaupunki Kööpenhamina ja levy-yhtiö Speed of Sound. Julkaistuja kappaleita on kolme.

New on biisinä selkeämpi ja kirkkaammin soundaava kuin Magic Kids, mutta siinä on samanlaista rauhoittavaa melodiankuljetusta ja kaikuisaa electrokilinää, jota ainakin minun on vaikea vastustaa. Pitäisi kelvata ainakin Youth Lagoonin ystäville.

Kevin - A Lonely Place (video)

Ensi vuoden alkuun suunniteltu Kevin-kuume nousee pikku hiljaa. A Lonely Place -biisiä kehuinkin jo pari viikkoa sitten, ja muutama päivää sitten julkaistiin video, joka on laadultaa samaa tasoa.

Videossa ollaan autossa. Peruutuspeiliä veivataan. Kuolleita bändikavereita nähdään. Oma naamakin on vanha. Metaforisessa kerronnassa kapteeni subteksti toteaa meidän kaikkien olevan niin vanhoja niin vanhoja, nuoruuden päivät ovat jääneet kauas taakse, samoin unelmat, haaveet ja jossain kaukana siintäneet paremmat ajat. Juoksemaan lähdetään, pakoon vanhuutta ja nykyaikaa, mutta turhaan. Metsästä löytyy ratkaisu. Se on totuuden ymmärtäminen.

Vanha farmariauto tietää vastauksen, mutta ei kerro.

Deadmau5 - Codex (Radiohead cover)

U know, aika kiva, varsinkin kun tämä on no sampling involved -henkinen tapaus. En vieläkään pidä Deadmau5in ravehtavasta perusjytkeestä, eikä hänen versionsa Codexista jää elämään muutamaa päivää kauemmin. Otetaan ilo irti näistä parista päivästä.

Radiohead - Codex (deadmau5 cover) by fuckmylife

WU LYF - We Bros (video)

Mitäs se Antti sanoikaan vielä syyskuussa?

We Bros ei itse asiassa edes kuulu omiin suosikkeihini Go Tell Fire to the Mountain -albumilta (Dirt, Concrete Gold, L Y F ja Heavy Pop kuuluvat), mutta näin netin muun biisivirran yhteydessä kuunneltuna sekin vaikuttaa aivan kipeän kovalta.

Joo-o, niin kai, ehkä tuo piti paikkansa vielä syyskuussa, mutta nyt WU LYF -faniuteni on noussut sellaiselle tasolle, että pidän manchesterilaisbändin jokaisesta tuottamasta biisistä, rytmistä, sävelestä, kaiuetusta soundscapesta, epäselvästi murretusta lyriikasta ja jylhänkomeasta videosta, enkä voi nostaa mitään biisiä toisen edelle. (Joo tai siis Concrete Goldin lisäksi en voi.)

Yhtye julkaisi juuri We Brosin videon. Se on hieno. Siinä on juoksevia nuoria. Tai pakenevia. Konkreettisesti mellakkaa/sotaa/tuhoa/maailmanloppua, metaforisesti yhteiskuntaa ja sen rakenteita.

Mikään ei pidä tätä bändiä poissa Best of 2011 -listoiltani.

Young Empires - Enter Through The Sun

Olin Lontoossa pari päivää ja postauksiin tuli jopa poikkeuksellinen kahden päivän tauko. Syyt olivat iPadillis-teknilliset, eivät ajankäytöllis-tahtotilalliset. Pyrin siihen, ettei moinen toistu ainakaan ihan lähiaikoina, koska koko blogin pointti on olla niin kuin Daily & Indie & Alt & Goofy, vahvasti kahta ensimmäistä määrettä painottaen. Mutta nyt kun taas päästään ns. tositoimiin, eikös olekin jokaiselle osapuolelle parasta, että isketään pöytään marraskuun tanssittavin indieralli?

Enter Through The Sun on vähän mielikuvituksettomasti nimetyn Young Empiresin tuore julkaisu, joka tietystä tavanomaisuudestaan huolimatta onnistuu valaisemaan synkempääkin kaamospäivää. Bändi käyttää kuvallisessa imagossaan kolmioita, julkaisee biisin päivämäärällä 11/11/11, omistaa sloganin (WAKE ▲ ALL ▲ MY ▲ ¥OUTH), kutsuu musiikkiaan world beat / haute rockiksi ja kertoo biografiassaan, jotta että ¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥ ¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥ ¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥¥, mikä kaikki viittaa siihen, että muotokieli on hallussa, mutta oman ilmaisun kehitystyö ei - ainakaan vielä.

Toisaalta jos tarttuvien indiepoppailujen kirjoittaminen on näin hyvin hallussa, jatkossa on syytä odottaa oikeinkin mukavia hetkiä yhtyeen musiikin parissa. Facebookista lisää.

ENTER THROUGH THE SUN by YOUNG EMPIRES

The Whendays - EP

Cascinen kiinnistyksiä. Uusi EP. The Whendays.

The Whendays - EP by CASCINE

Processory - Contemporary Nihilist (video)

Tarjolla tänään: uusi video Jori Hulkkosen ja Jerry Valurin Processory-duolta. Contemporary Nihilist on ajoittain loistavalta mutta kokonaisuutena turhan lavealta Change Is Gradual -albumilta. Kuten levyn aikaisemmillakin videolla, myös tässä on mustavalkoista toisteellisuutta. Koko levy on Spotifyssa, huhtikuinen hehkutukseni tässä.

Kisses - Johnny and Mary

Symppis coveri Robert Palmerin alkuperäisestä. Varsinkin sitten, kun kevyt beatti lähtee varovaisesti polkemaan. Kisses on Facebookissa ja Bandcampissa ja vaikka missä.

Johnny and Mary (Robert Palmer Cover) by Kisses

Girls - Lawrence (new song)

Tässäpä olisi nyt tarjolla se Girlsin uusi biisi, jota on jo pari päivää odotettu. Christopher Owens kirjoitti oikein kirjeenkin, jossa hän kertoo tehneensä sen vuonna 2008, aikaan, jolloin hän vielä vaikutti yhtyeessä Holy Shit.

Lawrence on kunnianosoitus Feltin nokkahenkilö Lawrence Haywardille, siinä ei ole sanoja, Owens on unelmoinut Haywardin laulavan sen, ja jotenkin nykyaikaa ja internetiä ja Amerikkaa ja meemiä olisi, jos jonkun ajan päästä Hayward julkaisisi laulullisen version kappaleesta.

Jos minä olisin markkinahenkinen henkilö esimerkiksi jossain isohkossa indiemediassa, minä pyytäisin Owensia, Haywardia ja tukkua ,iuta osaavia laulajia ja/tai lauluntekijöitä kirjoittamaan laulun Lawrencen päälle ja julkaisisin kokoelman ilmaiseksi netissä. Ja ehkä 200 kappaleen painoksena Record Store Dayssä. Tai jotain vastaavaa.

Girls - Lawrence by PIAS Entertainment

Bonuksena Girlsin upea liveversio Vomitista hylätyssä brooklyniläisessä kirkossa taltioituna.