Last Tango in Flow Festival (Final Episode)

Tähän asti tapahtunutta: (osa1, osa2, osa3, osa4, osa5). Antti on viettänyt kaksi päivää Naantalissa rajun työn ja vahvojen huvitusten parissa, nukkunut vain silmäyksiä ja saapunut lauantai-iltapäivänä Flow Festivaaleille. Antti on ehtinyt nähdä lukuisia bändejä ja pitänyt niistä melkein jokaisesta. Päälavan backstagella Antti on ehtinyt haastatella Lykke Litä ja taltuttaa tappaja-apinoiden ensimmäisen hyökkäyksen, jonka seurauksena Lykke Lin keikka on jouduttu perumaan. Janelle Monáen esiintymisen jälkeen apinat ovat aloittaneet massahyökkäyksensä ja festivaalialueella on puhjennut kaaos.

Juoksimme kaaoksen keskellä Siniseltä teltalta ruokakojujen ja Cirkon ohitse kohti Champagne Baria ja festivaalin takapiha-aluetta apinat perässämme. Ihmiset törmäilivät toisiinsa ja säntäilivät edessämme kuin vauhkot jänikset. Apinat riuhtoivat ja repivät indie-poloja maahan ja iskivät ahnaasti torahampaansa heidän itujen ja kasvisruoan riuduttamaan ohueen lihaansa. Me onnistuimme väistelemään sekä paniikkiin joutuneita ihmisiä että heistä kiihtyvällä vauhdilla selvää tekeviä petoja.

Olin tavannut Mäntysaaren Jussin Janelle Monáen keikan alkuvaiheilla. Hän oli seissyt miksauskopista katsoen vasemmalla teltan takaosassa. Itse olin aluksi huomattavasti edempänä, mutta lyhyen missä-sää-oot-mää-oon-täällä-henkisen tekstarivaihdon jälkeen olin lähtenyt könyämään ihmismassassa taaksepäin. Jälkikäteen ajatellen Jussi saattoi pelastaa henkeni jäämällä hieman väljemmälle alueelle keikkaa katsomaan.

Samppanja-baarin edessä kokemamme näky oli lohduton. Kaikki pöydät oli revitty irti ja paiskottu ympäri aluetta. Muutamat tappaja-apinat olivat ilmeisesti saaneet jo tyydytettyä lihanhimonsa ja alkaneet kaataa skumppaa kurkuistaan alas. Yksi eläimistä karjui keuhkojensa pohjasta IT'S MILLER TIME, IT'S MILLER TIME! ja heitteli kuohuviinilaseilla kauhun vallassa pakenevia ihmisiä.

Emme jääneet tekemään apinoiden kanssa lähempää tuttavuutta, vaan jatkoimme Viini & Sapaksen ohi kohti Backyardia. Silloin näimme helikopterit.

Sörnäisten rantatien ja Itäväylän risteyksen yllä kaarteli seitsemän daftpunkiaanista neonvaloa hohkaavaa taistelualusta, jotka olivat laskeutumassa festivaalialueen sisäpuolelle. Paikalle oli jo ehtinyt joitakin futuristisiin nahka-asuihin ja sinertäviin cyberpunk-kypäriin sonnustautuneita henkilöitä, jotka viittoivat indiekansaa helvetin kuuseen helikoptereiden tieltä. Tiesin keitä he ovat, ja niin tiesi Jussikin.

Juoksimme cybersotilaiden luokse. Yksi heistä tunnisti meidät ja osoitti tiiliseinän viereen viskottuja putkikasseja. Nykäisin yhden kasseista auki ja suustasi pääsi spontaani naurahdus. Chaingun, Rocket launcher, Plasma gun, BFG9000. Nämä sotilaat olivat satsanneet klassikoihin. Heitin Plasma gunin Jussille ja virnistin.

- Let's tango!

Jussi lähti juoksemaan kapeaa käytävää pitkin kohti Mustaa telttaa. Ennen kuin hän katosi nurkan taakse, näin, kuinka hän tiputti kolme sähkövoimalan rakenteissa roikkunutta apinaa kolmella laukauksella. Dhugga, dhugga, dhugga. Latasin oman BFG9000:ni ja lähdin hölkkäämään takaisin kohti Champagne Baria.

En ehtinyt ottaa montakaan askelta, kun näin Monsters of Popin tuottajan Antti Hietalan nojailemasssa puhelin kädessään tyhjentyneen Viini & Sapas -baarin tiskiin. Antti kiroili olemattomia wifi-, gsm- ja 3G-yhteyksiä ja kertoi vaimonsa ja kavereidensa päässeen pakoon festariaidan alta. Antti kertoi myös, kuinka osa henkilökunta- ja pressiportin kautta ulos yrittäneistä ihmisistä oli joutunut kääntymään takaisin petojen teurastettaviksi, sillä järjestysmiehet olivat vedonneet saamiinsa ohjeisiin eivätkä päästäneet ketään asiaankuuluvalla passilla varustautumatonta henkilöä läpi.

Kysyin, onko Antti parempi ampumaan Chaingunilla vai Rocket launcherilla. Antti valitsi Chaingunin, sillä se oli hänen mielestään tehokkaampi taistelussa isoja joukkoja vastaan. Lähdimme yhdessä kohti Nokia Blue Tentia.

Koin vahvan déjà vu -elämyksen. Kadotin ajantajun. Näin välähdyksiä. Dagadagadagadaga! Karjuntaa. Shwoooosh! Huutoa. Dhugga, dhugga, dhugga! Ärjymistä. Hahmo. Laukaus. Isku. Loikka. Romahdus. Helikopteri. Neonvalo. Tumma massa. Karjuntaa. Ikeniä. Juoksua. Laukauksia. Tömähdys. Valoja. Ääniä. Musiikkia.

Havahduin. Seisoimme päälavan ja Nokia Blue Tentin välissä sijaitsevilla portailla. Katsoimme mykistyneinä lavalle. Eloon jääneet tappaja-apinat tuijottivat lumoutuneina Empire of the Sunin happoshowta, joka oli jossain vaiheessa alkanut taistelusta huolimatta. Luke Steele ja Nick Littlemore olivat tuutanneet itsensä niin koviin pöllyihin, etteivät he tajunneet esiintyvänsä joukolle karvaisia epäihmisiä. Apinat heiluivat musiikin tahdissa silmät puoliksi kiinni, ynisivät biisien melodioita ja heiluttivat käsiään ilmassa syvän liikutuksen vallassa. Aluetta pyyhkivät värikkäät valomuodostelmat saivat koko tilan näyttämään psykedeelisen satukirjan eläväksi muuttuneilta sivuilta.

Helikopterien jylinä sekoittui Empire of the Sunin musiikkiin. Alueen laidat alkoivat täyttyä sadoista cyberarmeijan sotilaista. Näin Mäntysaaren valmiudessa romahtaneen Black Tentin vieressä. Musiikki lakkasi.

Avasimme tulen.