Best Tracks of 2010 (30-21)

(50-41) (40-31) (30-21) (20-11) (10-1)

Tämä on muuten aika henkilökohtainen lista. Tarkoittaen, että nojaan tässä enemmän kuluneen vuoden musiikinkuunteluuni ja tiettyihin hetkiin liittyviin musiikki-ihastumisiin kuin suoranaisesti musiikilliseen näkemykseeni. Jos siis minun pitäisi listata parhaita kappaleita vaikkapa jonkin musiikkimedian nimissä, lista olisi osin erilainen. Ei mitenkään radikaalisti, mutta osin.

#30 Young the Giant – My Body
Young the Giant on kalifornialainen viisikko, jonka jotkut odottavat breikkaavan ensi vuonna. Siis lyövän läpi, ei tanssivan. My Body jyrää hienosti.


#29 jj – Let Them
Let Themissä on aika hyvät sanat. Let them talk, let them hate, it ain't my fault they at the bottom, let them stay, let them say, let them lie, let them snitch, let them be, let them die. Eikä edes missään samaistumismielessä, vaan ihan universaalisti.


#28 Warpaint – Undertow
Olen lukenut väittämiä, joiden mukaan ihmiset eivät olisi kiinnostuneita Warpaintista, jos yhtyeeseen kuuluisi rumia miehiä. Häh. Mitä. C'moon. Näillä biiseillä ei millään bändillä pitäisi olla mitään hätää.


#27 Blur – Fool's Day
Blur ei tietenkään ole yhtä tuore/relevantti/innostava kokoopano vuonna 2010 kuin se oli vuonna 1993, mutta silti bändin comeback-sinkku ja ensimmäinen uusi julkaisu seitsemään vuoteen on loistava. Siinä on jotain todella englantilaista.


#26 The Wha's – Waste Land
Olen muutaman viime viikon aikana kehunut helsinkiläistä The Wha'sia pariinkin otteeseen. Waste Landissa on iskevä kertosäe ja napakasti kantaaottavat sanat. Debyyttilevyä odotellessa.

The Waste Land by thewhas

#25 The Wombats – Jump in to the Fog
Jotain tämän vuoden uudesta innostuksestani indie-henkiseen musiikkiin kertoo se, että olen alkanut pitää bändeistä, jotka olivat minulle täysin yhdentekeviä vielä 2-3 vuotta sitten. LCMDF on yksi sellainen, The Wombats toinen. En vieläkään ole juoksemassa albumikauppaan kyseisten bändien takia, mutta yksittäiset biisit miellyttävät. Jump in to the Fogin kertsi on todella upea.


#24 Waves of the Echo – Boys in Debaser
Olen ladannut todella suuria odotuksia Waves of the Echon varalle. Minun on vaikea perustella kantaani, mutta jotenkin vain bändi tekee niin hienoja sävellyksiä ettei moni tee. Soundillisesti yhtyeen julkaisut ovat vielä hieman tukossa paljosta äänestä, mutta potentiaali on valtava.

Boys in Debaser by Waves of The Echo

#23 Mogwai – Rano Pano
Mogwain postrockveteraanit julkaisevat helmikuussa uuden albumin Hardcore Will Never Die, But You Will. Rano Pano antaa odottaa jopa yhtä vuoden levyistä.


#22 British Sea Power – Living Is So Easy
Living Is So Easy ei ole poikkeuksellinen poplaulu, mutta minulle tulee siitä poikkeuksellisen hyvä olo. Varsinkin kohtasta Northern girls, you're going to the paaardie.


#21 Ariel Pink's Haunted Graffiti – Round and Round
Joo okei, minun ei pitänyt ottaa Ariel Pink's Haunted Graffitia listalleni ollenkaan, koska en kuunnellut sitä silloin kuin olisi pitänyt, vaan vasta kun lukuisat blogit ottivat sen omille best of -listoilleen. Sitten ajattelin, että Antti hei, toi on ihan naurettavaa. Uskomattoman koukuttava biisi, joka avautui itselleni muutamalla kuuntelukerralla.

Teen Daze - My Bedroom Floor

Nämä ajat ovat kyllä hienoja. Bändit ja artistit tekevät musiikkia makuuhuoneissaan ja/tai kiertuebusseissaan läppäreillään ja/tai iPadeillaan, uploadaavat ne nettiin ja ilmoittavat, että tässä näin olisi, olkaa hyvät ja hyvää joulua tai uuttavuotta.

Gorillaz tempaisi ennen joulua, Teen Daze ennen uutta vuotta:



"My Bedroom Floor” is a collection of songs that were written between January and April 2010. It was in the process of writing these songs, that I also wrote the 8 songs that would later appear on Four More Years. Those 8 songs were intended to be a part of this record, which I was recording for a different project of mine, when the whole Teen Daze thing took off.

I knew I wanted to do something special for NYE this year. New Years Eve and Dance music have always been synonymous for me, and for the last few years, I’ve put together a DJ mix, or a released a new track in honor of the new year. This year, I wanted to share these 13 tracks that have been sitting on my computer, waiting to be danced to.

As you can tell, there’s a bit of a difference between Four More Years and My Bedroom Floor. I keep things pretty uptempo on this record, and try to keep the beat and danceable as possible. The record is mostly instrumental, save for the few hoots and hollers that you’ll hear on the first track (care of my wonderful friends).

This whole record was meant to inspire joy and excitement. New Years Eve can be an amazing night, and I hope that this record finds its way into your night.

To 2011! I love you all.

Teen Daze.




(edit. Niin siis tässä pitäisi nyt olla se albumi streamattavana, mutta aina välillä ei ole, koska bandcamp.com jölkkäilee.)

Best Tracks of 2010 (40-31)

(50-41) (40-31) (30-21) (20-11) (10-1)

#40 Best Coast – Boyfriend
Best Coastin laulajalla Bethany Cosentinolla on Snacks-niminen kissa, joka seikkailee usein hänen twittauksissaan. Snacks the Catilla on myös oma Twitter-profiili. Best Coastista on helppo pitää.


#39 LCMDG – Gandhi
Minä en oikein/yhtään lämmennyt Le Corps Mince De Françoiselle sillä ensimmäisellä kierroksella, koska olin vajonnut syviin kolmannen tai neljännen levelin musasnobiusliemiin. Varsinkin BBC on ollut kaksikoksi kutistuneesta popaktista innoissaan.


#38 The Morning Benders - Excuses
Surfhenkiset indiebändit ovat olleet paljon framilla tänä vuonna. Jonakin iltapäivänä muutama viikko sitten nukahdin sohvalle kuulokkeet korvilla Excuses repeatilla. Se oli hyvä iltapäivä.


#37 Memoryhouse – Caregiver
Memoryhouse on Ontariosta kotoisin oleva makuuhuone-indieduo. U know, sellainen, joka saa nykyään aika helposti ne omat muutamat minuuttinsa valokeilassa. Toivon Memoryhouselle hyvää tulevaisuutta ja enemmän Caregiverin kaltaisia Twin Peaks / Julee Cruise -tyylisiä fiilistelyjä.


#36 Band of Horses – Dilly
Aluksi ajattelin, että Dilly on vain tylsän poprallin päälle rakennettu oivaltava video, mutta muutaman kuuntelukerran itse kappalekin alkoi tuntua hyvältä ja paremmaltakin. Kannattaa muuten kieltäytyä, jos videon kaverit pyytävät klassisesti "vetämään sormestaan".


#35 Interpol – Lights
On jopa hieman älytöntä, että en ole kuunnellut juuri lainkaan Interpolin uusinta albumia (siis kokonaisuutena, alusta loppuun). Toisaalta en ole tänä vuonna kuunnellut tarpeeksi paljon juuri mitään muutakaan albumia, koska olen omistanut musiikkiharrastukseni biiseille. Ensi vuonna tilanne saattaa muuttua. Lightsin video on hieno.


#34 Worship – Collateral
Worshipista ja Collateralista minun on kiittäminen Juhanin Slow Show -blogia. Laulaja kuulostaa vähän Thom Yorkelta, eiks kuulostakin?


#33 Villa Nah – Remains Of Love
Villa Nah veti Monsters of Popissa todella hyvän keikan, jonka aikana joku dj-kopissa fiilistelleistä tyypeistä (en huomannut kuka) hihkui ensin joka biisin välissä HYVÄ JÄTKÄT! ja loppukeikasta VITUN HYVÄ JÄTKÄT! Olin samaa mieltä.

Villa Nah - Remains Of Love by florinm

#32 Foals – Spanish Sahara
Kun taannoin kuuntelin töissä Foalsia, työkaveri sanoi, että TÄMÄ nyt on musiikkia vuoteenkastelijoille. Vastasin, että itte sää kuuntelet jotain ihme rockia, buuhuuhuuuuu.


#31 Uusi Fantasia feat. Freeman - Liian myöhään
Joskus tilanne on se, että hyvä on niin hyvä, ettei sille mitään mahda, vaikka kuinka näyttelisi välinpitämätöntä. Luulin, että ihmiset pitävät Liian myöhästä sen takia, että Freeman esiintyy siinä "ironisesti". Sitten tajusin, että aa-haaaaa!

Best Tracks of 2010 (50-41)

(50-41) (40-31) (30-21) (20-11) (10-1)

Voin sanoa, että tämän vuoden top50-listan teko on ollut vähän työlästä. Itse kappaleiden listaaminen vielä oli mukavaa puuhaa, mutta ns. raaka työ, eli biisien upottamnen ja lyhyiden perustelujen kirjoittaminen on vaikuttanut turhan isolta hommalta. Mutta viimeinkin, tästä lähtee, toivottavasti kymmenen biisin päivätahtiin.

#50 Daft Punk vs Phoenix – Fences (Star Guitar - Very Disco Version)
Jos tämä olisi uusi biisi se olisi ehdottomasti vuoden top5:ssä. Taivaallinen yhdistelmä, vaikka Star Guitar onkin vain lisännyt Phoenixin laulua Daft Punkin päälle.




#49 Jeremy Messersmith - Violet!
Jeremy Messersmith oli itselleni täysin tuntematon tyyppi vielä reilu kuukausi sitten. Violet! on perinteinen Beatlesiltä kuulostava popveto, mutta tarttuva.


#48 Klaxons - Echoes
Pidin aikanaan paljonkin Klaxonsin debyyttilevystä, mutta tänä vuonna julkaistu Surfing the Void ei niin paljon innostanut. Echoes antoi odottaa parempaa albumia.

Echoes by Klaxons

#47 Love Is All - Less Than Thrilled
Ruotsalaisen Love Is Allin maaliskuussa ilmestynyt albumi Two Thousand and Ten Injuries sisältää pirteää indiepoppia. Listalla voisi olla myös joku toinen levyn kappaleista.


#46 I Was A Teenage Satan Worshipper – Amsterdamned
Jos maailmassa on jotain, josta pidän, se on metaforinen, leudon kylmä tanssi. Kun Amsterdamnedin synariffi potkaisee sisään, ollaan lähellä pettämissuhdetta. Lopun pianokin on hieno.


#45 Vampire Weekend - White Sky
Maailman sympaattisimmat indiemenestyjät tekevät omaperäistä, mutta helposti lähestyttävää popmusiikkia. Jos olisin Vampire Weekendin levynkannessa nököttävä tyttö, en olisi haastanut bändiä oikeuteen.


#44 The Apples in Stereo – Dance Floor
Apples in Stereo on ollut olemassa 90-luvun alusta lähtien, mutta kuulin yhtyeestä vasta tänä vuonna. Kuuntelin runsaasti Dance Flooria kesällä remontoidessani kotiamme.


#43 Magenta Skycode - The Simple Pleasures
Magenta Skycoden ensimmäisen albumin Luvher of Hater on mielestäni kaikkien aikojen toiseksi paras kotimainen indiebiisi. Vaikka pidänkin Reliefistä, minulle siltä ei ole noussut aivan yhtä isoja suosikkeja.


#42 Munk - Violent Love
Munk on italialais-saksalainen electronicayhtye, joka kuulostaa ns. tyylikkäältä. Mielestäni videon tyttö näyttää yhä suht viehättävältä.


#41 Cloudy Busey - Pound Your Town to Hell
Ice Scream Shout on japanilainen popyhtye. Bob on Ice Scream Shoutin toinen jäsen. Cloudy Busey on hänen projektinsa. Pound Your Town to Hell on Cloudy Buseyn kappale.

The Wha's - As the Panic Grows (demo)

Vaikka olen tällä vuosituhannella tykästynyt enemmän ja enemmän elektroniseen musiikkiin, musadiggarilliset juureni ovat aina olleet perinteisessä bändisoundissa. U know, kitara kitara basso rummut ehkä urut/piano. Ymmärrän oikein hyvin Daft Punkin ja Kid A:n perustalle rakennetun nyky-indien, mutta olen silti viime vuosina kaipaillut tuoreelta kuulostavia perinteisiä kitarabändejä.

Helsinkiläinen The Wha's on sellainen. Yhtye on julkaissut digitaalisesti kolme biisiä, The Waste Landin, Pent-Up Boyn ja tuoreen kappaleen As the Panic Growsin. Kappaleiden kertosäkeet ovat tarttuvia, laulaja Johnny Gaspar osaa hommansa ja bändi soittaa hyvin. Livenäkin The Wha's on kuulemma kelpo, vaikka itse en olekaan päässyt asiaa toteamaan.

Kehuin aikaisemmin The Waste Landin sanoitusta ja erityisesti sen kantaaottavuutta, enkä ole muuttanut mielipidettäni. Kun nykyään todella monet yhtyeet ovat (syystäkin) siirtyneet sanoitus- ja melodiakeskeisestä musiikista kohti soundi/rytmi/fiilis-tyylistä ilmaisua, tuntuu todella raikkaalta, kun joku oikeasti haluaa sanoa biiseillään jotain.

The Wha's kertoo pitävänsä Clashistä, Smithsistä, Libertinesistä ja Strokesista. Vaikutteetkin ovat kohdallaan.

As the Panic Grows - demo by thewhas

Something good (part 8)

Vetelen Something goodin kanssa vanhalla systeemillä vielä tämän viikon loppuun, minkä jälkeen mietin nuo oikean marginaalin biisipäivitykset uudelleen. Tuntuu hölmöltä uploadata samoja biisejä kahteen kertaan yhden viikon aikana, ja samaten tuntuu hölmöltä tehdä blogipäivityksiä, jotka eivät näy missään feedeissä. But u know..nyt vielä näin.

Viime viikolla Antti oli vähän/vähän enemmän/tosi paljon innoissaan näistä esityksistä:

#5 PJ Harvey - The Last Living Rose
Pikku hiljaa odottelen sitä hetkeä, kun alan jälleen pitää PJ Harveysta. Ehkä se tapahtuu ensi vuoden puolella. PJ on tietysti aina PJ, mutta minulla näyttää olevan innostusvamma näiden uusien biisien kohdalla.


#4 Dum Dum Girls - Trees and Flowers
Olen pitänyt aina paitsi lofistelystä, myös sympaattisen horjuvasta popmusiikista. Dum Dum Girls toistaa pitkälti samoja tyylillisiä ja musiikillisia keinoja kuin monet muutkin, mutta tekee sen ns. kivasti.

TREES & FLOWERS by wearedumdumgirls

#3 jj - Let Them
jj:n vähän ennen joulua julkaistu mixtape Kills on ladattavissa esimerkiksi täällä. Valtaosa noista biiseistä on itse asiassa aika paskoja vetäisyjä. Let Them ei ole.

yours0158 from Sebastian Järnerot on Vimeo.

#2 The Naked And Famous - Girls Like You
Naked and Famousin Young Blood on tämän vuoden tarttuvimpia popralleja. En ollut kuunnellut juuri lainkaan bändin albumia Passive Me, Aggressive You ennen kuin nyt. Se ei ole 100% ässä, mutta sillä on muutama 100% ässä biisi.


#1 Big Wave Riders - It's funny things aren't gonna change (Live)
Jos ei Big Wave Ridersia tunne niin kannattaa tuntea.

Klaxons - Landmarks of Lunacy

On vähän kiire, kun lähdetään kohta perheen kanssa Poriin sukuloimaan, että ripataan nyt Klaxonsin nettisivujen sisältö omaan blogiin. Tai siis...promotaan Klaxonsin nettisivujen sisältöä omassa blogissa.

Bändin levy-yhtiö Polydor kieltäytyi julkaisemasta nu-reivareiden uutta albumia viime vuonna, koska se oli liian "kokeellinen" ja "psykedeelinen". Klaxons oli siis tekemässä MGMT:t ennen MGMT:tä. Yhtye totteli ja teki muutaman hitikkään kappaleen tänä vuonna julkaistulle Surfing the Void -levylle.

Joulun kunniaksi bändi päätti julkaista ilmaiseksi ne biisit, jotka eivät Polydorille kelvanneet.

The Pale Blue Dot by klaxons

Silver Forest by klaxons

Ivy Leaves by klaxons

Wildeflowers by klaxons

Marble Fields by klaxons

Big Wave Riders - It's Funny Things Aren't Gonna Change (Live)

Ihan tosi piti kirjoittaa pitkät pätkät Big Wave Ridersista, mutta tehdäänkin tiivistetty yhteenveto ranskalaisin viivoin [via univaje & aamuvuorossa jouluaattona].

- Big Wave Riders on minun suosikkiyhtyeeni tänä vuonna perustetuista uusista kotimaisista orkestereista
- Ensi vuosi tuonee bändille vielä suurempaa suitsutusta kuin tämä vuosi toi
- It's Funny Things Aren't Gonna Change on huisi kappale
- Bändi on parempi livenä kuin levyllä <- voittajakonsepti -> jos tuottaja osaa taltioida oikein ns. majic momentit studiossa

Risto on Suomen paras ja tärkein bändi

1. Jos on olemassa neroutta, mielestäni Risto Ylihärsilä on nero. Ja jos on olemassa neroutta, Tuomas Eriksson on nero. Ja jos on olemassa yhteen yhtyeeseen pakkautunutta kollektiivista neroutta, Risto-orkesteri on nero.

2. Tuomas on nero kitarasoundistajana, kitaristina ja omien säröpörpöttimien & muiden kitaragizmojen rakentajana. Risto on yleisnero, mutta erityisen nerokas sanoittajana, kosketinsoittajana, esiintyjänä ja mahdollisesti myös rock'n'populaarisen näkemyksen luojana. Risto-yhtye on kollektiivisesti nero soundinsa, livesoitantansa ja yllätyksellisyytenä vuoksi, eli niiden asioiden takia, jotka tekevät musiikista kokemisen (eivätkä vain kuuntelemisen) arvoista.

3. Voi myös hyvin olla, että baritonikitaristi Minna Kortepuro ja nykyinen rumpali Alina Toivanen ovat omilla tahoillaan ylittämättömän hyviä, mutta en tiedä asiasta, koska en ole koskaan ollut Riston treeneissä/nauhoituksissa/muissa vastaavissa tilanteissa. Soittajina he ovat oivallisia ja mikä tärkeintä, yhtyeeseen sopivia.



4. Riston ensimmäiset keikat olivat hillittömiä. Riston seuraavat keikat olivat hillittömiä. Ja Riston nykyisetkin keikat ovat hillittömiä, vaikka yhtyeen ensimmäisten vuosien yllätyksellisyys onkin hieman karissut. Bändissä, ja tietysti erityisesti Ristossa itsessään, on alusta asti ollut tiettyä spontaania & teeskentelemättömän tuntuista suunnittelemattomuutta. U know, unohdin näköjään tehdä soolosoittimen soundin.



5. Puolitoista vuotta sitten vaimoni osti minulle syntymäpäivälahjaksi iPod Touchin. Hän oli vienyt sen jopa kaiverrukseen. Hänen alkuperäinen ajatuksensa oli siteerata Riston Putoan kaivossa -kappaletta, koska se oli mielestäni vuosituhannen paras tai toiseksi paras suomenkielinen biisi. Lopulta hän ajatteli laulun sanoituksen olevan kuitenkin sen verran masentava (ainakin kirjoitettuna), että hän kaiverrutti iPodiin jotain muuta.

Riston kolmas studioalbumi Sähköhäiriöön on yhtyeen huonoin, mutta yksin tämä esitys tekee siitä hankkimisen arvoisen. Mielestäni Putoan kaivossa on optimistinen laulu.



6. Yksi ensimmäisistä tekemistäni radiojutuista (vuosi saattoi olla 2004) käsitteli tamperelaista indiemusiikkia. Haastattelin puolen tunnin lähetykseen levykauppiaita, pienlevy-yhtiöiden tyyppejä ja muusikkoja. Minulla oli tarkoituksena tehdä Mopin ja Riston yhteishaastattelu. Sain Ristolta tekstiviestin, jossa luki näin:

Muuten kyllä kävisi, mutta
saan radiohaastatteluista sen
verran pahoja paniikkituntemuksia,
etten voi niitä antaa. Mutta Moppi
voi sanoa puolestani mitä haluaa.
t. Risto



7. Ristolta on ilmestynyt kokoelma. Siinä on kaksi uutta kappaletta. Osta se.

The Smiths - Unreleased Demos (with a download)

Aikanaan levymessut olivat kova juttu. Todella kova. Siis tajuttoman kova. Vinylmania järjestettiin Tampereella kerran vuodessa, yleensä marraskuussa ja useimmiten Pakkahuoneella. Osallistuin aina.

Varauduin vuosittain levymessuihin satojen markkojen (ja myöhemmin satojen eurojen) käteisvarannoilla. Muistan erään syystalven joskus 90-luvun lopulla, kun minulla oli ollut vaikeuksia maksaa vuokraa ja laskuja, ja olin tilittänyt asiasta Yo-talolla Cessnan Samille. Vuodatukseni jälkeen kysyin, onko hän ehkä tulossa ensi viikolla Vinylmaniaan. Sami piti (syystäkin) hieman epäuskottavana sitä, että rahahuolissa kieriskelevä opiskelija voisi tuosta vain puskea satasia keräilyharvinaisuuksiin. Mutta niin se vain oli. Aikanaan levymessut olivat kova juttu.

Fiilis messuovien aukenemista odottaessa oli samalla tavalla kihelmöivä kuin pikkupoikana Särkänniemen jonossa seisoskelu. En ehkä juossut Pakkahuoneen narikasta portaita ylös messualueelle, mutta mieleni teki. Pari päivää ennen tapahtumaa saatoin nähdä unia, joissa löysin tolkuttoman halvalla tolkuttoman kalliita levyjä. Herätessä pettymys oli aina melkoinen, kun pilkkahintaan ostamani älpeet olivatkin jääneet alitajuntani tuolle puolen.

Omistan tietyn määrän harvinaisiksi luokiteltavia äänitteitä. Minulla on kaikki Levy-yhtiön vinyylisinkut (T.S. ♥ A.L. kahteen kertaan Ruiskupuhelin-lehdellä varustettuna), Bad Religionin Into the Unknown alkuperäisenä ja aitona versiona, Ratsian Kloonattu sukupolvi -kasetti, Teenage Fanclubin deletoitu The King, Smashing Pumpkinsin Tristessa Sub Popin singleklubista, neljä kappaletta Ville Leinosen Yöaikaan/Surusirpale-sinkkua, joista kolmea ei ole koskaan soitettu (Yes, Spinal Tap!) ja niin edelleen. Silti nautin enemmän harvinaisista versioista/kappaleista kuin harvinaisista esineistä. (Vaikka kyllä ne harvinaiset esineetkin hienoja ovat.)

Koin tänään miniatyyrimuotoisen ilon tunteen, kun huomasin, että joku oli uploadannut The Smithsin julkaisemattomia demoja nettiin. Kannattaa ladata ennen kuin ne (mahdollisesti) poistetaan.

Linkki Morrissey-foorumille on tässä.

PJ Harvey - The Last Living Rose

Jee olen tässä työstänyt best tracks of 2010 -listaa, joka on suht työläs tehdä. Varsinkin, kun siitä on tulossa top50 eikä esimerkiksi top20. Lista on tehty, mutta ns. kova työ, eli videoiden upottaminen ja perustelujen kirjoittaminen vie aikaa.

Minun best of -listallani ei ole PJ Harveyta. En oikein tiedä, mitä näistä uusista kappaleista ajattelisi. Ne ovat ainakin periaatteessa "hyviä", mutta eivät "mullistavia".

Toivon yhä, että mielipiteeni muuttuu.

Something good (part 7)

Näillä lauluilla mentiin suuri osa viime viikosta, ja näyttäisi jopa siltä, että kärkikaksikko kiilaa omaan tämän vuoden top50:eeni. Mielenkiintoista tämä musiikkiharrastus. Joka su/ma ilta/yö/aamu viimeisen parin kuukauden aikana olen ajatellut, että alkavan viikon listan on oltava huonompi kuin kuluneen. Mutta aina vain näitä uusia innokkeja eteen sattuu.

Tällä kertaa henk. koht. top viiden ulkopuolelle jäivät sinänsä hyvä Beach Housen I Do Not Care For The Winter Sun ja Flying Lotuksen Kill Your Co-Workers, joka alun perinkin oli mukana vain videonsa vuoksi.

#5 Kids & Explosions - Everything
Tämä ei missään mielessä ole blogin core-materiaalia, mutta jestas sentään, kun on taitavasti tehty. Kids & Explosionsin albumin Shit Computer voi ladata haluamaansa hintaan täältä.


#4 Houses - Soak It Up
Tein viime ja edellisellä viikolla pitkästä aikaa muutaman päivän aamuvuoroa. Jotkut pääsevät liikkeelle ärhäkällä & energisellä musiikilla. Itse heräilen mieluiten Housesen tapaisella fiilistelyllä.


#3 Vampire Weekend - Fight For This Love
Vampire Weekend kävi esittämässä kaksi kappaletta BBC Radio 1:n Live Loungessa. Toinen oli yhtyeen seuraava single Run ja toinen Cheryl Cole cover Fight For This Love. Yhtä sympaattista musisointia kuin aina.

Vampire Weekend - Fight For This Love (Cheryl Cole Cover) by Jackplug

#2 Jeremy Messersmith - Violet!
Aika vähän on tullut kuunneltua ja kuultua Violetin kaltaisia popkaunokkeja. Johtuuko se siitä, että niitä ei osata tehdä vai siitä, että kukaan ei puhu/kirjoita niistä? Beatlesque groove, sävellys, fiilis jne, mutta silti kuulostaa omaan korvaani jopa tuoreelta.


#1 Pintandwefall - King of All The Animals
Kyllähän tätä tuli odotettuakin. Jussi kehui Pintandwefallin uutta biisiä/videota ja oikeassa oli. Tuore, hauska, nuorekas, tarttuva, omaperäinen ja vanhaan materiaaliin nähden hieman erilainen veto. Levy ilmestyy ensi vuoden alussa.

Samaistuttava musiikki rules ok!

Tiäkkönä/muistakkonä sen vanhan mainoksen, jossa karski mies ajaa rekka-autolla keskellä suomalaiskansallista perinnemaisemaa ja on ihan että katsokaa mua, tässä ajaa karski suomalainen mies isolla rekka-autolla keskellä metsää, että ruisleipä ja Koskenkorva ja 1995 never forget.

Mies kuuntelee radiota, josta alkaa soida Junnu Vainion klassikko Albatrossi. Niin karski kuin mies onkin, hän ei pysty vastustamaan laulun koskettavaa sanomaa, vaan pääsee yhteyteen tunteidensa kanssa. Hän tajuaa olevansa omassa elämässään naurulokki, hänen työnsä ovat jääneet aina puolitiehen ja hän on rakentanut kaiken vain varaan unelman. Hän tajuaa, että elämä on lyhyt ja että nyt hänen on pakko päästää kaikki kuljettamansa lehmät vapaiksi.

Hän pysäyttää ajoneuvonsa, avaa rekkansa takaluukut ja päästää Mansikin & kumppanit pakoon metsään. Teurastamoteollisuuden pamput ovat rekkamiehelle kybällä hiilenä, että mitä saatanaa Lahtinen, äijä on päästänyt kaikki meidän lehmät vapauteen, että nyt tulee potkut. Lahtinen on ihan että älkää nyt pomot viittikö, että se oli Junnun vika, kun se oli tehnyt niin hyvän biisin että mun oli pakko vapauttaa ne lehmät, ja jostain syystä rupes lisäks tekeen tosi paljon mieli pehmeää Costa Rica -kahvia.

Lehmät ovat tilanteeseen tyytyväisiä, koska niiden mielestä on parempi asustaa villinä metsässä kuin kuolla teurastamossa. Lehmät on muutenkin ihan että kiitokset Junnulle, että ilman sua me oltais kuolleita & tuskin samanlaisia sananiekkoja enää tähän maahan tulee.

Jonakin hetkenä parin päivän / viikon päästä metsänomistaja astelee ylpeänä maillaan ja huomaa, että mitä helvettiä, metsä täynnä lehmiä.

Olen tänä vuonna samaistunut aika vahvasti LCD Soundsystemin klassikkoon Losing My Edge, vaikka se ei olekaan saanut minua vapauttamaan ketään tai muulla tavoin toimimaan hyvien puolella pahoja vastaan.

Captain Beefheart is dead

Rolling Stone twittasi vähän ennen puolta yötä seuraavaa. Very sad news: We've confirmed with his management that Don Van Vliet, aka Captain Beefheart, has died. More details to come.

Don van Vliet kuoli 17. joulukuuta 2010 keskushermostoa vaurioittavaan MS-tautiin. Aikanaan hän lopetti muusikon uransa samaisen taudin takia. Kuollessaan hän oli 69-vuotias.

Captain Beefheart & The Magic Band julkaisi 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa lukuisia klassikkolevyjä, joista tunnetuimmat lienevät Trout Mask Replica, Safe as Milk ja Lick My Decals Off, Baby.

Saattaa olla, että pidän eniten Safe as Milkistä, vaikka joskus olenkin uhonnut ymmärtäneeni Trout Mask Replican.



edit. Tätä on nyt linkkailtu ja copy/pastetettu, koska se on niin hauska.

Captain Beefheart's 10 Commandments of Guitar Playing
1. Listen to the birds.
That's where all the music comes from. Birds know everything about how it should sound and where that sound should come from. And watch hummingbirds. They fly really fast, but a lot of times they aren't going anywhere.

2. Your guitar is not really a guitar Your guitar is a divining rod.
Use it to find spirits in the other world and bring them over. A guitar is also a fishing rod. If you're good, you'll land a big one.

3. Practice in front of a bush
Wait until the moon is out, then go outside, eat a multi-grained bread and play your guitar to a bush. If the bush dosen't shake, eat another piece of bread.

4. Walk with the devil
Old Delta blues players referred to guitar amplifiers as the "devil box." And they were right. You have to be an equal opportunity employer in terms of who you're bringing over from the other side. Electricity attracts devils and demons. Other instruments attract other spirits. An acoustic guitar attracts Casper. A mandolin attracts Wendy. But an electric guitar attracts Beelzebub.

5. If you're guilty of thinking, you're out
If your brain is part of the process, you're missing it. You should play like a drowning man, struggling to reach shore. If you can trap that feeling, then you have something that is fur bearing.

6. Never point your guitar at anyone
Your instrument has more clout than lightning. Just hit a big chord then run outside to hear it. But make sure you are not standing in an open field.

7. Always carry a church key
That's your key-man clause. Like One String Sam. He's one. He was a Detroit street musician who played in the fifties on a homemade instrument. His song "I Need a Hundred Dollars" is warm pie. Another key to the church is Hubert Sumlin, Howlin' Wolf's guitar player. He just stands there like the Statue of Liberty-making you want to look up her dress the whole time to see how he's doing it.

8. Don't wipe the sweat off your instrument
You need that stink on there. Then you have to get that stink onto your music.

9. Keep your guitar in a dark place
When you're not playing your guitar, cover it and keep it in a dark place. If you don't play your guitar for more than a day, be sure you put a saucer of water in with it.

10. You gotta have a hood for your engine
Keep that hat on. A hat is a pressure cooker. If you have a roof on your house, the hot air can't escape. Even a lima bean has to have a piece of wet paper around it to make it grow.

Yksinkertainen selvitys radioiden soittolistoista

Ehkä joistain kirjoittamistani lauseista on käynyt ilmi, että olen elänyt viimeiset kaksi ja puoli kuukautta jatkuvassa univajeessa. Se ei suoranaisesti ole elämässäni mitään uutta, koska noin neljä vuotta & kolme kuukautta sitten aloitin kolme ja puoli vuotta kestäneen vähäunisen kauden. Niin että tässä on nyt päästelty aivot jatkuvassa stressitilassa ja mieli vailla loogista holttia melkein puoli vuosikymmentä. Loogisten ajatusketjujeni pituus tuntuu lyhenevän päivä päivältä. Olen yrittänyt pari kertaa kirjoittaa johonkin olemassa olevaan ja todistettuun teoriaan edes vähän nojaavaa kirjoitusta radiosta & musiikista & soittolistoista & musiikkitutkimuksesta & radion kahdesta erityispiirteestä verrattuina muihin medioihin & persoonan syntymisestä & paikallisuuden olemuksesta & persoonan, radion erityispiirteiden ja paikallisuuden olemuksen vaikutuksesta soittolistoihin & poliittisista väitöskirjoista & totuutta tavoittelevista väitöskirjoista & poliittisista väitöskirjan ohjaajista & halusta idealistiseen lähettäjä oriented -median tekoon vs. pyrkimyksestä kannattavaan vastaanottaja oriented -median tekoon etc. Siitä ei ole oikein tullut mitään. Sen sijaan muita hyviä ideoita tulvii, kuten se, että käytetään hankalia ja liian pitkiä lauserakenteita & kappaleita, jotta tekstin lukija joko putoaisi kyydistä, lopettaisi tai turhautuisi lukemiseen -> pääsisi ehkä lähdelle samaa keskittymisen tilaa, jossa itse olen ison osan päivästä. Kysymys: miten ihminen oppii? Vastaus: tiedostamattomasta inkompetenssista tiedostetun inkompetenssin kautta ensin tiedostettuun kompetenssiin ja lopulta tiedostamattomaan kompetenssiin. Jos asian tai asiat opettelee väärin, alkaa toistaa vääriä toimintamalleja jokapäiväisessä tekemisessään, mutta jos ne opettelee oikein, voi toistaa oikeita toimintamalleja ilman, että tekojaan tarvitsee tietoisesti ajatella. Mikä on väärä ja mikä on oikea? Lähettäjän pitää se tietää, vastaanottajan ei. Joka tapauksessa, oli ihminen opetellut tekemisensä millä tavalla tahansa, hänen mielensä ja toimintansa peukaloiminen on hyvin vaikeaa silloin, kun hänen käyttäytymisensä ohjautuu autopilotilla. Radio toimii pääosin tiedostamattoman tai ns. väärällä tavalla tiedostamattoman kompetenssin puolella. Niin tekijöiden kuin vastaanottajienkin keskuudessa. Asia vaikuttaa radion soittolistoihin. Simple common sense.

Toivon todella, että olen opetellut asiat oikein, jotta tällä hetkellä toimin tiedostamattoman kompetenssin puolella niin kuin minun on syytä toimia.

Shine 2009 - Naturally (Acoustic)

Musiikkimakuni on jo pitkään ollut kyllästynyt lainattuun nostalgiaan ja suurelta osin myös aitoon nostalgiaan. Tai ei vais, ei ole. Tai on. Osin. Vähän niin kuin valikoivin osin.

Pidin aikanaan esimerkiksi Larry and the Lefthandedista, Flaming Sideburnsista ja Ladytronista, koska mielestäni ne olivat sekä tyylillisesti että soundillisesti tuoreita. En tiedä oliko ko. bändien peakatessa maailma täynnä hieman yli 30-vuotiaita post alt -tyyppejä, jotka tuhahtelivat niiden retroilulle, mutta siltä se ei ainakaan vaikuttanut. Tiesin, mistä bändit vaikutteensa hakivat, mutta en välittänyt siitä.

Asenteeni on saattanut olla huono Shine 2009:n kohdalla. Minun oli vaikea kuunnella 90-luvun biittejä 90-luvulla, eivätkä ne toimi minulle nykyäänkään. Minusta on tuntunut, että Mikko Pykäri ja Sami Suova ovat päättäneet napata ne 90-luvun elementit, joita kovin moni muu ei vielä ole napannut. Vaikka luultavasti aika moni onkin, mutta en ole kuunnellut niitä, koska u know, etc. Makuasioita.

Se on aika kiva hetki kun ymmärtää jonkin bändin tai kappaleen. Naturallyn akustisen version ansiosta ymmärsin Shine 2009:n. Jos duon musiikki olisi tällaista, tunnustautuisin faniksi. Biittien kanssa Shine 2009 on minulle vain ok.

Taidan olla vähemmistössä.

Naturally (Acoustic) by Shine 2009

classic: The Maggots - Tammy Wynette

Mitä tehdään silloin, kun halutaan jotain uutta? Keksitään jotain uutta! Taidan nostaa nuo Something goodit nyt kuitenkin tähän perusblogifeediin mukaan. Ns. uutena, joskaan ei tietenkään omaperäisenä juttuna aloitan classic-sarjan. And the reasons? There are no reasons. Who needs reasons when you've got stopshakehoneygo?



Nyt jo edesmennyt countrytähti Tammy Wynette tunnetaan kai parhaiten kappaleestaan Stand by Your Man. Amerikkalainen The Maggots tunnetaan kai parhaiten kappaleestaan Let's Get Tammy Wynette. Huikean harvinainen & arvokas sinkku on julkaistu muun muassa hienolla punkcompilaatiolla Bloodstains Across California.

Vuonna 1978 Wynette lavasti oman kidnappauksensa ja pahoinpitelynsä Green Hillsin ostoskeskuksessa. Todennäköisesti Wynette ei halunnut tunnustaa, että hänen miehensä George Richey hakkasi häntä. Tosin jälkikäteen Wynetten tyttär Jackie Dyle on vihjannut, että tämä pahoinpiteli itsensä saadakseen vahvoja särkylääkkeitä addiktioonsa.

Ilmiselvä aihe rokkilaululle!

Playboy is jumping on the TRONWAGON!

Olin ajatellut, että Tronin kolmiulotteinen teknoseikkailu olisi roskaa. Eikä mitään perusroskaa, vaan totaalista roskaa. Kaikki elokuvan ympärillä pyörineet aiheet oli pumpattu niin tyhjäksi ennen ensi-iltaa, että olisi ollut vain kohtuullista, jos itse rainan näkeminen olisi lopettanut kaiken Tronista käydyn keskustelun. Näin ei nyt vain taida olla.

Tronin markkinointi on hoidettu upeasti. Cult movie + Daft Punk + mp3 + mp3 + teaser + trailer + nuorennettu Jeff Bridges + mp3 + album leak + album maybe not leak + album teaser + Derezzedin video + keskustelu siitä, onko soundtrack roskaa + Daft Punk -figuurit + Tron-kuulokkeet + positiiviset kolmen ja puolen tähden arviot etc. Internetzissä toimivat brändisuunnittelijat saavat tehdä näppikset savuten muistiinpanoja tämän toistaakseen.

Kun Seattlen kaduille 90-luvun alussa oli alkanut imestyä grunge-muodin mukaisesti pukeutuneita prostituoituja, tiesi, että nyt tämä ilmiö on lopullisesti imetty kuiviin. Tron-elokuvan garderoobiin saattaa olla turhan hankala pukeutua suurkaupunkien kylmillä kaduilla, ainakin näin talvella, mutta Playboyn studiossa näyttäisi olevan ihan tarpeeksi lämmin.



Lisää samaa Playboyn sivuilla. (Get your napkins ready!)

Something good (part 6)

On ollut todella hyvä viikko. Ei siis välttämättä julkaisujen suhteen, vaan siinä mielessä, mitä musiikkia olen kuunnellut. Niin, että olen kuunnellut hyvää musaa koko viikon. Wau. On aika jännä yhteensattuma, että voin kirjoitella & listailla näitä. Olisi kamalaa, jos soitossa olisi aina vain huonoja biisejä. Viikon best of -listoja laatiessani hämmennyksen kyyneleet kirpoaisivat silmiini kuukausi kuukauden perään. Se olisi huonolla tavalla traagista.

Radio Deptin Never Follow Suit olisi varmaan listan ykkönen, mutta uudesta videosta huolimatta se on kuitenkin aika soitettu/vanha biisi. Vuoden parhaita silti, ehdottomasti. Sama juttu Daft Punkin Derezzedin kanssa. (Btw, soitettu siis meidän taloudessamme. Nämä ovat subjektiivisia tällä viikolla innostuin näistä -listoja.)

#6 The Vaccines - Blow It Up
Jos The Vaccines jatkaa Blow It Upin kaltaisten rallien kynäilyä, bändin ensi vuonna ilmestyvästä debyyttialbumista voi hyvinkin tulla (miniatyyri)hitti.


#5 Teen Daze - Let's Fall Asleep Together
Teen Daze on julkaissut talven kynnyksellä kesäisen ep:n. Sen voi kuunnella/ladata täällä/täältä. Nyt kaikki rantalomalle!


#4 The Morning Benders - Excuses
Kirjoitin viime viikolla näin: "Nyt siis jehna. Olen elänyt viimeiset kahdeksan viikkoa sellaisessa univajeessa, että joskus työpäivän jälkeen äly ei juokse aivan niin kuin pitäisi. Joku tämän oli linkannut vuoden best of -listalleen, mutta kuka?" En ole vieläkään löytänyt ratkaisua ongelmaan.


#3 Young the Giant - My Body
Young the Giantin My Body on julkaistu nelisen kuukautta sitten, mutta kuulin sen vasta nyt. Energinen veto, ja varsin hyvä laulaja.


#2 Noah and the Whale - Wild Thing
Tykästyin Noah and the Whaleen Juhanin oivallisen Slow Show -blogin kautta. Ensi kuulemalta Wild Thing kuulosti siltä kuin Lou Reedin pikkuveli laulaisi rauhoittuneessa Jesus and Mary Chainissä.
Noah & The Whale - Wild Thing by theindiedave

#1 Ariel Pink's Haunted Graffiti - Round and Round
Ariel Pink’s Haunted Graffiti on yksi niistä bändeistä, jotka ovat vain lipuneet ohi silmien muiden kehuista huolimatta. Nyt kyse ei ole ollut ylimielisestä tai muuten backlashaavasta asenteesta, vaan yksinkertaisesti ajan puutteesta. Gorilla vs. Bear valitsi Round and Roundin vuoden parhaaksi kappaleeksi. Itse en kehtaa lisätä sitä omalle listalleni, koska kuulin sen vasta nyt.
(Jälkikäteen tehty edit. Ehkä liioittelin siinä mielessä, että en minä sitä kuullut vasta nyt, mutta kuuntelin sen vasta nyt. Ero on huomattava.)

Radio Dept. - Acoustic at KEXP

Nyt kun kerran Ruotsin indiesankarien makuun päästiin, niin...

Radio Dept vieraili taannoin newyorkilaisella KEXP-radioasemalla nauhoittamassa neljä kappaletta, jotka yhtye julkaisi pari päivää sitten nettisivuillaan. Zipissä on kappaleet, kansikuva ja muutamia studiossa napattuja valokuvia.

Tässä neljästä esitetystä laulusta kolme, for your convenience.

1. Bus (Acoustic)
The Radio Dept - Bus (acoustic) by asherdsign

2. Heaven's on Fire (Acoustic)
The Radio Dept. - Heaven´s on fire (Acoustic) by asherdsign

3. Sleeping In (Acoustic)
The Radio Dept. - Sleeping In (Acoustic) by asherdsign

4. New Improved Hypocrisy
Tätä poliittista kannanottoa ei kukaan ainakaan huomatakseni ollut upannut Soundcloudiin/Youtubeen/minnekään muualle, enkä aio itsekään puuhaan ryhtyä, vaikka kai se nykymaailmassa standardisti laillista olisikin. Versio kappaleesta on kuitenkin ladattavissa bändin nettisivuilla.

The Radio Dept. - Never Follow Suit

Minulla on muutamia isoja/pieniä ja tärkeitä/merkityksettömiä ongelmia.

1. Tänään Tampereella radioiden soittolistoista tohtoriksi väittelevä henkilö ei ymmärrä radioiden soittolistoja.
2. En ole vieläkään hankkinut uusia Converseja.
3. Vuorokausirytmini kiepauttaminen kahdellatoista tunnilla ympäri ei olekaan niin helppoa kuin olin ajatellut.
4. Minun pitäisi leitata 30 minuutin haastattelusta 20 minuuttia pois, mutten tiedä mitkä 20.
5. Uuden tietokoneeni näytönohjain ei ehkä olekaan se, joka tuotekuvauksessa luki, mutten ole varma asiasta.
6. Yksi lempipaidoistani on ollut jo vuoden unohtuneena yhdelle kaverilleni.
7. Turhan useat kirjoittajat perustavat yhä harrastuksensa/työnsä hype-backlash-dikotomialle.
8. Sohvamme viettää alaspäin, mutta uusi on kallis ja vauvaperheessä epäkäytännöllinen (kun koko ajan pitäisi varoa).
9. Jokainen tuntemani ihminen vihaa minua (just kidding, this is not that kind of a blog).
10. Minun pitäisi lukea vähän kirjoja, mutta ne ovat liian paksuja.
11. Pitäisi olla joviaali eikä pilata toisten iloa...
12. ...mutta silti säilyttää oma näkemys ja omat tavoitteet.
13. Kylmäkärrylle ei vieläkään ole kunnon paikkaa.
14. Olen epätietoinen siitä, onko t-paitojen v-kaula-aukkojen comeback jo niin vanha juttu, että ne menevät kohta pois muodista.
15. En osaa päättää lempibiisiäni Radio Deptiltä vuoden parhaat kappaleet -listalleni.

The Radio Dept. - Never Follow Suit from Jens Henricson on Vimeo.

(edit. BONUSKYSYMYS! Pitäisikö minun ajaa partani pois?)

Best Daft Punk toys for Christmas!

Kun minä olin nuori, yksi tärkeimmistä yhtyeen uskottavuuteen vaikuttavista tekijöistä oli epäkaupallisuus. Tai ainakin kaupallisuuden kieltäminen. Muistan hyvin sloganin always stay small, never sell out.

On ollut aika, jolloin kaikenlainen rahan perässä juokseminen katsottiin miinukseksi, vaikka se olisi liittynyt omaan työhön. Vuoden 1970 Isle of Wight -festivaalien 600 000 kävijästä osa piti törkeänä rock-aatteen teurastuksena sitä, että pääsylipusta piti maksaa. 70-luvun lopulla Sniffing Glue -lehden päätoimittaja Mark P. julisti punkin kuolleeksi sinä päivänä, kun The Clash allekirjoitti 100 000 punnan sopimuksen CBS Recordsin kanssa. Kotimaassa Miettinen joutui perustelemaan Hilse-lehden hinnan nostoa rankasti tappiollisesta parista markasta melkein voitolliseen neljään markkaan. Progefiilien puolella Wigwamin kaupallinen floppaaminen ulkomailla johtui paljolti bändin haluttomuudesta promota eli kaupata itseään. Tasavallan Presidentti kiersi viikkokausia Eurooppaa tienaamatta penniäkään.

80-luvulla indie- ja altsupiireissä rahaa jo haluttiin tehdä, mutta ei osattu. 90-luvulla rahan tienaaminen itse asiassa muuttui kunnioitettavaksi, kunhan teki itse kaiken - sävelsi biisit, kirjoitti sanoitukset, taiteili levynkannet, julkaisi vinyylit, myi keikat, kauppasi keikkojen yhteydessä omakustanteiset äänitteet jne. Levynsä itse julkaissut Barefoot Brothers was good, Rasmuksen sopimukset Warner Musicin ja Pepsin kanssa were bad. Oli hyvin helppoa tietää, kenen joukoissa seisoo.

Nykyään asiat ovat hieman toisin. Tiedän se siitä, että haluan itselleni Daft Punk -action figuureita ja ehkä jopa TRON-kuulokkeet, vaikka ne tod näk ovat äänenlaadullisesti täysin lelut.





Joulun hittituotteista lisää Disneyn kaupallisesta tiedotteesta.

I got fooled/misunderstood by Magenta Skycode

Listailin tämän vuoden parhaita kappaleita, kun mieleeni tuli hauska episodi reilun vuoden takaa. Löysin jopa autenttiset mailit tapaukseen liittyen.

Sat, 07 Nov 2009 11:27:50 +0200
Subject: We're going to climb

Hei,
Teillä oli Tampereella Monsters of Popissa ennakkotilauksessa tuo uusi seiska. Käsittääkseni levyn ilmestymisen kanssa on ollut suurehkoja ongelmia, joten kysymys kuuluukin, pätevätkö nuo MOPin tilaukset? Silloin Klubilla oli aika hieno idea, kun singlen kannen sai piirrätyttää itselleen kustomoidusti. Pidin itse juuri siitä kannesta, joka itselleni tehtiin, joten se olisi hienoa myös levyhyllyyn saada.

Terv,
Antti

Tue, 10 Nov 2009 11:22:35 +0200
Subject: Re: We're going to climb

Hei,
Nyt on varmaan sattunut joku väärinkäsitys ja piirtäjät on ottaneet ennakkovarauksia vastaan ilman meidän tietoa, joten en tiedä edes mistä levystä olisi ollut kyse. Valitettavasti mitään sellaista käytäntöä ei meillä siellä todellisuudessa ollut ja kaikki levyt on toimitettu sekoitettuina (saman taiteilijan levyt ei päädy samaan kauppaan kaikki) jakelijan kautta levykauppoihin ja muutamiin suoraan ja tilanne on nyt se, että ne on loppumassa kaupoista jo. Levy on voinut päätyä mihin tahansa levykauppaan Anttilat mukaan lukien. Voisi olla aikamoinen tuuri jos sen tietyn kannen löydät Tampereen levyliikkeen hyllystä. ;-)

Yst. terv.
Tom

Ostin We're Going to Climbin seiskatuumaisen jostain pääkaupunkiseudun levykaupasta, koska niitä ei aluksi riittänyt Tampereelle, ei ainakaan jokaiseen äänitemyymälään. Minulle piirretyssä kannessa olisi ollut 3d-laseihin ja popparivaatteisiin sonnustautuneet tyttö ja poika, joiden yhteisessä ajatuskuplassa sinkun nimi luki. Olin ajatellut, että siinä olisivat vähän niin kuin minä ja vaimoni.



(btw, no hard feelings etc. rappaaminen ja roiskuminen jne.)