-->

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Best Tracks of 2011 (and Born by Starfucker)


Koska vuoden 2010 parhaiden kappaleiden listaus jäi joulukuussa itselläni ns. viime tippaan, päätin tänä vuonna aloittaa touhun ajoissa. Ehkä jopa liian ajoissa, mutta ainakin tarpeeksi ajoissa. Käytännössä ryhdyin puuhaan keskiviikkona 12. tammikuuta, kun kuulin Teen Dazen remixin Braidsin biisistä Glass Deers. Samana päivänä Rubik saattoi kaiken kansan tietoon Solar-albuminsa ensijulkaisun Laws of Gravity.

Ainakin pyrin siihen, ettei minun tarvitsisi hirveästi vetää mielipiteitäni takaisin tulevien kuukausien aikana. Meaning, tarkoituksenani ei ole olla kevytkenkäinen best of 2011 -tagin kanssa. Vuosi on kuitenkin lähtenyt musiikillisesti niin hienosti käyntiin, että luulen vuoden loppulistaukseni paisuvan top100:aan. Mitä tietysti voi pitää vain hyvänä asiana.

-

Starfucker on Joshua Hodgesin sooloprojektina nelisen vuotta sitten aloittanut indie-elektropumppu, joka on ehtinyt julkaista muutaman levyn/ep:n, kasvaa nelijäseniseksi ja vaihtaa nimensä Pyramidiksi, Pyramidddiksi, STRFKRiksi ja takaisin Starfuckeriksi. Kannattaisi pojat miettiä jo etukäteen, minkä nimen makuuhuoneessaan bändilleen antaa.

Yhtyeen vaikutelista on indie-estetiikan mukaisesti humoristikas. Death, life, friends, loneliness, wizard bongs, alan watts, stevie wonder, van rides, scooter rides, video games, 2012, blazers, drag queens, dragons, FFFFOUND!, pdx pop now, wanting to be in warm weather, peen loards, hiimrawn. Livenä bändillä on ollut tapana pukeutua naisten vaatteisiin.

Starfuckerin (varsinainen) toinen studioalbumi Reptilians julkaistaan 8. maaliskuuta. Born rippaa Flaming Lipsiä niin maan perkeleesti, mutta tekee sen niin maan perkeleen hyvin, että itseäni se ei haittaa.

Ja eikös nykyään ideavarkauksia kutsuta kunnianosoituksiksi?

2 kommenttia:

  1. Oliko nyt niin, että Braids ja Rubik pääsi listoille ja Starfucker oli ihan muuten vaan hyvä biisi?

    Ja Starfucker on hyvä!
    Kannatta kuunnella niiden coveri Girls just want to have funista, se jos mikä on suoraselkäinen rippaus. Ja varmaan paras ikinä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Starfuckerkin listalla on, ehdottomasti.

    Toi "best of 2011" saattaa kuulostaa vähän mahtipontiselta, mutta jos ajattelee, että top50:ssä olisi keskimäärin biisi per viikko ja top100:ssa 2/viikko, niin kyllähän niitä hyviä kappaleita pitääkin putoilla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...