-->

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Wiidakko - Seis seis seis


Älä muuten anna kenenkään uskotella itsellesi, etteikö Wiidakko olisi hyvä bändi. Jos lahtelaiskokoonpano laulaisi englanniksi ja kulkisi toisella nimellä, se saattaisi olla helpompi diggailun kohde kuin mitä se nyt on. Tietysti.

En ole aivan varma kunkin kuuntelijan makutottumusten syistä ja seurauksista, mutta näyttää olevan helpompaa pitää yhtyeistä, joita verrataan Disco Ensembleen, Lapkoon ja Rubikiin kuin niistä, jotka yhdistetään Apulantaan, Smakiin tai vaikkapa Tyrävyöhön.

Asialla on paljonkin tekemistä sen kanssa, miten ihmiset käyttävät musiikkia oman identiteettinsä rakennusaineena ja toivovat kuuntelemansa musiikin heijastavan mahdollisimman tarkasti sitä idealistista mielikuvaa, johon he haluavat pyrkiä. Niin minäkin tein ennen kuin minusta tuli snobi. Nyt kun olen päässyt eroon molemmista elämänvastaisista ajattelumalleista, voin paljon paremmin.

Wiidakon pojat kirjoittivat tänään nettisivuillaan näin:

Olemme vihdoin palanneet lomaltamme. Seis seis seis on ensimmäinen näyte tulevalta kolmannelta albumiltamme, jonka on tuottanut Jaani Peuhu. Käykäähän toivomassa kappaletta radioiden eettereihin. Tulevana perjantaina soitamme vuoden ensimmäisen keikkamme Lahdessa. Tulkaa katsomaan, jos ette usko. Wiidakko on palannut.

Tervetuloa.

Wiidakko - Seis seis seis by Wiidakko

3 kommenttia:

  1. No yes. Onhan tätä jo odotettu. Paranee mitä enemmän soi.

    VastaaPoista
  2. Kas, bändi linkkasi blogiin ja vanha kirjoitus nousi viikon luetuimpien joukkoon. Tänks jätkät, and keep up the good work!

    VastaaPoista
  3. Nyt olisi uutta singleä tarjolla: http://www.wiidakko.com/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...